Ahdistaa niin helvetisti

ero on aina vaikea! meillä oli juhannuksena ihan sama tilanne, erottiin yhteisestä päätöksestä, silti sattui ja ahdisti. minä muutin pois.
ei siihen ahdistukseen auta kun aika, nyt oon ollut yksikseni 7kk ja olo helpottaa jo ja ymmärrän että ero oli paras ratkaisu meille.
koita jaksaa! voimia sinulle.

Vaan ainoastaan aika mikä parantaa... ite erosin just 2kk 8v kestäneestä suhteesta avovaimo päätti yht äkkiä lähtee omille teille just viikko talon oston jälkeen... nyt on yksin lainat ja koira joka yhdessä otettiin jäi vain ja ainoastaan mun hoidettavaks... mut kannattaa koittaa puhua asiat selviks mun oloni ainakin helpottu ku pääsin puhuun exän kans... nyt voitas molemmat jo ehkä palata yhteenkin mut liian aikasta sanoo/tehä mitään...

sinulle, niitä tarvitset nyt ja jonkin ajan kuluttua huomaat olevasi taas hieman vahvempi. Itselläni oli sama tilanne kuin sinulla nyt melko tarkalleen vuosi sitten. Silloin tuntui, että tästä ei yksinkertaisesti selviä, ahdistus, tuska, ikävä, suru, viha... kaikki tunteet painoi yhtäaikaa päälle ja itkusta ei meinannut tulla loppua millään. Muistan, kuinka minulle sanottiin että vain ja ainoastaan aika auttaa ja asioiden läpikäyminen. Silloin ei nuo sanat paljon lohduttaneet mutta totta se vain on. Aika, aika ja aika auttaa sekä se, että kaiken surun ja ahdistuksen keskellä yrität saada jostain, ihan vaikka kuinka pienestä asiasta kiinni ettet jää neljän seinän sisälle yksiksesi suremaan. Puhu, puhu ja puhu ahdistustasi ulos, se auttaa tosi paljon. Ja MUISTA tämä; ET OLE YKSIN!! Kaikkea hyvää, oikeasti, sinulle!

Itse olen samassa asemassa kuin sinä.Seurusteltiin 20v. ja nyt mieheni toi Thaimaasta puolta nuoremman.Asuimme yhdessä siihen asti kun tämä tyttö tuli ja nyt joudunkin yhtäkkiä olemaan yksin.Olihan meidänkin suhteessa sekä ylä että alamäkeä mutta tällaista en olisi koskaan toivonut tapahtuvan meille.Rakastan yhä edelleen exääni aivan valtavasta ja olen sen hänelle myös sanonut.Kyllä hänkin minulle soittaa ja sanoo että ei tämä ole hänellekkään helppoa ja tietää miltä minusta tuntuu.Kysyn vaan että minkä takia hän sitten minulle noin teki???Siihen en saa häneltä vastausta.Jotenkin vaan tuntuu/näyttää että hän jollain tapaa vielä minustakin välittää ja on aika "pihalla".Tänään sanoi että katotaan nyt tässä muutamat päivät miten menee,tytöllä on 3kk viisumi ja eniten pelkään että se ei siihen jää vaan menevät naimisiin että saa oleskeluluvan.Silloin en enää tiedä miten selviän kun tämä on jo nyt niin vaikeaa.Illat istun yksin uudessa kodissani ja itken kaiken aikaa vaan,ei huvita enkä jaksa tehdä yhtään mitää.Ei se ero toisesta ihmisestä ole helppo jos vähänkin hänestä välittää/rakastaa.Elämän pitäisi jatkua mutta tällä hetkellä se ei siltä tunnu vaan.

itse erosin kolme vuotta sitten 7 vuoden suhteesta. Yhtä helvettiähän se on. Mikään ei oikeasti auta muu kuin aika. Että sitä toivoi, että menisi nopeasti.
Neuvona voisin sanoa, että ole paljon kavereiden kanssa. Täytä kalenteria joka päivälle. Käy salilla usein. Olet tuskan kanssa koko ajan ja hyviä päivä tai hetkiä tulee ja menee. Sitten tulee taas romahdus. Nämä alkavat harventua ja hyvä olo saattaa kestää jopa viikon.
Sitten kun olet valmis niin lähde baariin pyöriin.
Hanki pari vakiohoitoa. Niihin saa purettua tiettyä tunnetilaa. Näin itse toimin.
Ei muukaan auttanut. Valitettavasti. Se on vaan sitä ja elettävä.
Mulla on myös tässä ero käsillä, koska tärväsin pari vuotta vakavaan seurusteluun ent. hoitoni kanssa. Että tuskaa on tiedossa täälläkin ja rutkasti...

Samassa tilanteessa olen itsekin. Kuukausi sitten erottiin 10 vuoden suhteesta. Täytyy sanoa ettei elämässäni ole koskaan ollut yhtä sekavaa aikaa, on ylä ja alamäkiä. Välillä on todella itsevarma ja luottavainen olo tulevaan, varma päätöksestään. Tänään taas iski ahdistus siitä että hei, mulla ei olekaan enää kumppania jonka olkapäähän voin nojata jos töiden jälkeen on paha olo ja väsyttää. Ja milloin minulla taas tulee olemaan luotettava kumppani, tuleeko koskaan? Kuinka paljon joudun käymään huonoja suhteita läpi, löydänkö koskaan tulevien lapsieni isää?

Mutta ei tässä nyt auta kuin pitää pää pystyssä ja etsiskellä tarvittasessa vaikka tilapäistä olkapäätä:) Iltaisin yritän käydä todella paljon liikkumassa ja viikonloppuisin tapaan ystäviäni. Kotona olen yrittänyt oppia olemaan yksin, mutta helppoa se ei ole. Tulisi jo kesä jolloin aikaa olisi jo kulunut jonkin verran ja haavat hieman umpeutuneet....

On täysin normaalia, että tutusta ja turvallisesta irtipäästäminen ottaa koville.

Minullakin on suunnilleen saman pituinen suhde päättymässä. Meillä tosin tätä ero prosessia on jatkunut jo aika pitkään.. Muutettiin jo ajat sitten erilleen ja ollaan koitettu kursia suhdetta monta vuotta kasaan tuloksetta. Ja se juuri harmittaakin kovasti,kun tuntuu että kaikki on mennyt kaivosta alas. Mutta nyt ainakin koen että helpolla ei sitten erottu,siis yrittämättä kaikkeamme.

Ylipääseminen vie aikaa aivan varmasti. Mutta kunhan tästä alku ahdistuksesta selviää, niin voihan sitä kokeilla vaikka eroryhmiä. Niitä tietääkseni on erilaisia tarjolla. Mun tapauksessa helpottaa että minulla on muut asiat kunnossa ja itsensä arvostamista ei pidä unohtaa.. Mulle tosin aina ollut vaikeaa.