Aika monella naisella on lapsi/lapsia 30-40 vuotiaana. Kun sitten parisuhde kariutuu erinäisistä syistä, lapset jäävät yleensä naiselle. Tai sitten on yhteishuoltajuus. Uuden suhteen aloittaminen tulee varmasti jossakin vaiheessa mieleen. Lasten lisäksi elämään kaipaa muutakin sisältöä, mahdollisesti parisuhdetta. Suhteen aloittaminen ei tule olemaan helppoa.Ei välttämättä tule toimimaankaan, kun on lapset mukana. Mies tulee olemaan aina 2. lasten jälkeen ja tilanne on takuulla hänelle kova pala purtavaksi. Saattaa käydä luonteen päälle myös se, että lapsilla on heidän isänsä tuolla jossakin. Kaikista ei ole "uusisäksi". Kirjoitan tästä siksi, että olen itse meinannut tutustua naiseen, jolla on omia lapsia aikaisemmasta suhteesta, eikä juttu tällä luonteella tule onnistumaan! Kommentteja?
Nainen ja lapset?
niinpä-niin
5750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tolla sinun luonteella taida omienkaan lapsiesi kanssa suhteessa toimivaa tulla.
Saatikka että saisit sinkkunaisen kiinni ja raskaaksi.
Mihis hittoon sinä sitten sitä parisuhdetta tarvitset? pelkkään ilonpitoon? Ei ole poika paralle ihan auennut tämä elämän meno, ja onko sillä sitten väliäkään, sinkkunahan pysyt lopun ikääs.
Olen mielestäni järkevä ja luonteeltani o.k. aikuinen mies. Yksityiselämääni en pui tällä keskustelupalstalla. Joten mikä kismittää? Melko katkeraa tilitystä. Kerroin mielipiteeni siitä, että omalla kohdallani ei toimi sellainen parisuhde, jossa naisella on lapsia edellisestä suhteesta. Piste. Jollakin toisella se ei varmasti haittaa, että on lapsia. Hyvä hänelle! Elämää on ihan omiksi tarpeiksi takanapäin, jotta löytyy perspektiiviä. Ja otan parisuhteen aina vakavasti, kun sellainen on kohdalleni tullut. Kiitoksia luonneanalyysistä, enempää pieleen et voi mennä. Jatka samaa rataa, kyllä se sinullekin joskus valkenee, että ihmisiä me kaikki vain olemme;)
nyt sanoisi.
Kyllä se aika usein taitaa parisuhteessa käydä niin että mies jää kakkoseksi vaikka ne lapset omia olisivatkin. Elämä kun ei voi olla yhtä pusi-pusia, lapsia ei laiteta komeroon piiloon silloin kun niillä ei huvita leikkiä, eikä viedä lemmikkihoitolaan, jos halutaan vain niitä huippuhetkiä.
Siksi olen itse jättänyt haaveet uudesta parisuhteesta narikkaan toistaiseksi, vaikka välillä tuntuisikin ihanalta kun olisi joku aikuinen ihminen jonka kanssa jakaa tätä arkea ja ajatuksia, ja välillä pääsisi ihollekin...
Arvojärjestys nyt vain on tämän hetken tilanteessa tämä, lasten tarpeet ensin ja sitten vasta omat.
Jos nyt sattuisin jostakin löytämään miehen, joka ei kokisi lapsiani rasitteena niin en toki olettaisi hänen olevan isänä lapsilleni, riittäisi kunhan olisi kaveri.
Life goes on ja lapset kasvaa. Minä niiden mukana.
En huoli yksinhuoltajia tai kaksinhuoltajia.
Jos kerran parisuhde menee pieleen, mitäs lähtivät lisääntymään väärän miehen kanssa.
Vieraan miehen kakaroita kun ei jaksa kattella.
Muutenkin on vain rasitteena jos joutuu joka viikko tavata eukon exää.
Minusta ei ole isäksi saatika uusisäksi.
Monesti olen noille yh-olmeille pakit antanut, epätoivoisia, miehenkipeitä naisia.
Kiitos ei.
Lapsettomat naiset kunniaan!
*nauraa*
Mä oon sentään uskaltanut yrittää, ja kuinkas monessa miehessä on otsassa tatuointi että mä muuten alan vetään viinaa kuin pesusieni?
Eihän sun otsassakaan lue että oot itsekeskeinen piip