Nyt on muuten sellainen fiilis, että voisin vaikka vähän avittaa avokkaan katoamista maan pinnalta. No ei tosissaan, mutta en näe muuta mahdollisuutta kuin ottaa ja lähteä. Riidellään jatkuvasti, vaikka lapset olisi kotona. Avovaimo huutelee lasten kuullen, kuinka toivoisi että tappaisin itseni tai että muuten kuolisin pois. Nyt pojan perhepäivähoitaja sitten ihmetteli kun poikamme jutteli tappamis- ja kuolemisjuttuja hoidossa... Näin ei voi jatkua!
Tiedän, että lähtöni tarkoittaa molemmille melkoista taloudellista katastrofia, mutta eihän sen takia vain voi olla yhdessä. Lasten etu yksinkertaisesti ajaa sen yli, mikä taloudellisesti on järkevää. Onko oikein, että lapset tottuvat riitelemiseen ja nimittelyyn? Tai, että oppivat äidiltään saamaan pikku tukistuksen tai läpsyn aika ajoin kun ovat muka tuhmia olleet? Nämä kaikki johtuvat siitä, että emme sovi toisillemme. Olenko vastuunpakoilija, niinkuin avovaimoni väittää, jos otan ja lähden?
Tiedän, että lähtöni tarkoittaa molemmille melkoista taloudellista katastrofia, mutta eihän sen takia vain voi olla yhdessä. Lasten etu yksinkertaisesti ajaa sen yli, mikä taloudellisesti on järkevää. Onko oikein, että lapset tottuvat riitelemiseen ja nimittelyyn? Tai, että oppivat äidiltään saamaan pikku tukistuksen tai läpsyn aika ajoin kun ovat muka tuhmia olleet? Nämä kaikki johtuvat siitä, että emme sovi toisillemme. Olenko vastuunpakoilija, niinkuin avovaimoni väittää, jos otan ja lähden?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voisko olla mahdollista, että ennen kun avokkaan pinna kerkeää kiristymään lähtiset lasten kanssa ulos. Voisit viedä lapset luistelemaan, pulkkamäkeen tai jotain muuta ja tällä välillä kenties olisi avokkaan mieli jo rauhoittunut.
haluaako avovaimosi erota? teidän pitäisi puhua asiat erosta yhdessä. vaikuttaa että vaimollasi on itsellä joku ongelma joka purkautuu sitten noin. lapsille täytyy puhua myös, mistä "puheet johtuvat" ja sen että niillä ei tarkoiteta sitä mitä sanotaan jne...en yleensä ole kovin hyvä neuvomaan ja ulkopuolinen ei tiedä toisen tilannetta. jotain kuitenkin halusin sanoa ja apua tarvitsette...en usko että noin voi jatkua...mutta puhu...ja voimia sinulle
Jos lähdet, älä missään tapauksessa jätä hänelle lapsia. Tuo on yksi pahimmista henkisen väkivallan muodoista lapsia kohtaan, että opetetaan tappamismeiningin olevan normaalia kommunikointia.
Ensimmäinen velvollisuutesi on huolehtia lapsista, vaimostasi et ole vastuussa vaan anna ammattilaisten huolehtia hänestä.
Ihmettelen suuresti noita kahta ylläolevaa kommentia - kuinka joku voi pitää mokomaa touhua niin vähäpätöisenä, että se karkuun (esim. pulkkamäkeen) lähtemällä korjaantyuisi? Miettikääpä nyt uudestaan, onko hullun muijan päänsilittely ensisijaista vaiko lasten psyyke.
Suojella lapsia sen verran, että yhteisestä sopimuksesta pitäisitte lapset irti riidan tuottamasta tuskasta. Riidellä voi huutamatta. Riidelkää keskustelemalla ja puhukaa asiat selviksi, yrittäkää molemmat kasvaa itsessänne.
Vielä: syyttääkö puolisosi vastuunpakoilijaksi mistä syystä? Siitäkö, että olet eroamassa, jota hän ei hyväksy ja josta aiheutuu riita, ei päässyt käsitykseen.
Yhteisymmärrys ón mahdollista löytää.
Niin minä tekisin, siis kokonaan, en pulkkamäkeen. Ei Sinun ja lasten tarvitse kotoanne ulkoilemaan mennä siksi, että tämä yksi saa siellä vähän levätä ja rauhoittua. Täytyy lastenkin saada rauhoittua, väärä malli sekin on, että pitää "pakoon" lähteä heti kun äiti alkaa rähjätä.
Ruumiillinen kuritus, mitä läpsiminen ja tukistelut ovat, on laissa kielletty, kuten tiedät. Jo tällä perusteella saat varmaankin lasten huoltajuuden itsellesi - etenkin, jos käyt ennakkoon ongelmasta puhumassa lastensuojeluviranomaisille/sossuun.
Itsemurhatoiveista puhumattakaan.. Ei sellaisia terve ihminen, huoltajaksi kykenevä, huutele.
Uskotko, että lapsesi olisivat puhuneet läpsimisestä yms. hoitopaikassa? Sieltä saisit todisteita ja näyttöä ammattikasvattajalta.
Voimia Sinulle ja lapsillesi! Ja kerro muöhemmin, miten tarina jatkuu...
Huoltajuuden saat, jos tilanne on sellainen, kuin kerroit.
Voimia!
Unohdit kertoa mitä SINÄ puolestasi huudat vaimolle tai teet?. En kuule ihan usko että se yksinänsä siellä huutelee.
Olkaa aikuisia, molemmat lähtee välillä lasten kanssa johonkin jotta toinen saa hengähtää. Pinna taitaa olla kireällä. Mutta älä laita kaikkea naisen syyksi, ei mene läpi. Hyvin porukka heti lähtee näköjään puolustelemaan vaikkei tiedä asian toista laitaa.
Mutta Nainen taitaakin olla tässä tapauksessa PAHEMPI.Mistä sinä sen tiedät,etteikö olisi? Sekopäitä riittää ,ei niitä kannata jäädä kuuntelemaan!ei lasten kuullen huudella törkeyksiä!
haha, olipa pakko saada se siihen... oot kyllä siinä mielessä oikeassa että it takes two to tango, mutta jos kirjoittanut olisikin nainen joka syyttää miestä niin et olisi kirjoittanut tuota.
ET OLE, vaan olet JÄRKEVÄ ihminen, joka ajattelee muitakin kuin itseään - nimittäin omia lapsiaan!
Hakea apua ammattiauttajalta,varaa rohkeesti vaan aika ja kerro puolisollesikin ja käy reilusti juttelemassa ,kannusta älä syyllistä, tiedä jos vaikka puoliosikin lähtisi hakemaan apua?
Usein jo pelkkä jutteleminen vieraalle=> ns.luottohenkilölle, auttaa näkemään oikeat syyt parisuhteen pahoinvointiin ... (masennus ,työttömyys =>vähävaraisuus ,pitkäaikainen sairastaminen, väsymys yms...)
Miettikää ,kirjatkaa paperille mitkä piirteet tai asiat ovat, puolisossa tai parisuhteessanne on miinusta mikä plussaa ja mikä aikoinaan teitä viehätti toisessa .
Mikä nyt on toisin?
Mitä odotat toiselta , mitä olet valmis itsessäsi muuttamaan/ tekemään toisin?
Tehkää yhteiset tavoitteet ja säännöt,kuunnelkaa,tukekaa ja joustakaa , antakaa toisillenne yhteistä aikaa ja huomiota ja läheisyyttä => joissakin tapauksissa jo se auttaa paljon ymmärtämään toista,autta jaksamaan arjen keskellä.
Koko perheen /suhteen pahaa oloa helpottaa voisi, kun pyrkisitte poistamaan siihen olevat syyt => tehkää kahdestaan
-tai jopa koko perheellä ns.Irtiotto arjesta, vaikka laavuretki.
-tai jotain muuta mukavaa puuhastelua erillaista kuin tavallisesti.
Ei kaiken tarvitse olla kallista ja niin ihmeen hienoa ektsraa => ei siis ulkomaan matkoja ja kalliita välineitä.
Koettakaa aikuiset arjen kiireen keskellä kuunnella myös lasta ja hänen toiveitaan ja tarpeitaan.
Lukekaa yhdessä vaikka satuja ja pelleilkää, ottakaa huumori arkeen avuksi.
Ymmärrän hyvin jos tuntuu nyt siltä, että olisi ns. helpompaa vain erota.
Mutta olisko se kuitenkaan oikein ,eikö niitä tunteita ole enää jäljellä ...
...vai tulisiko erosta vain hetkellinen helpotus, lopulta voisi olla kovakin pala purtavaksi.Vaikea peruttaa eroprosessia, se kun on tavallaan pitkäaikainen ja kivulias prosessi joka itselläni(2v:tta) ja ex:lläni se kesti vielä pidempään ,tiedä häntä ,josko hän kävi kys.asioita edes loppuunkaan, kun aloitti jo heti eron jälkeen uuden parisuhteen/ uuden avioliiton => samat ongelmat näkyy jatkuvan vaan.
Lapset kärsii siitäkin jos erotaan ns. katkerana ja riidellen.
Lapset pitäisi pitää ulkopuolella aikuisten riidoista aina, ettei he koe itseään syyllisiksi.
Ja vielä huomioitava kummalle olisi eron kohdatessa, viisainta jäädä ns.varsinainen vastuu lapsesta/lapsista.
Ja kuinka toinen jaksaisi yksin lapsen / lapsien kanssa => arjen vetäminen yksin ei ole helppoa, kyllä sitä aikuinen kaipaa toisen tukea ja apua.
Ensin todellakin kannattaisi jutella rauhallisesti ja etsiä mahdolliset syyt ja sitten ,hakea apua , sekä koettaa sopia yht.tavoitteita joilla tilanne rauhoittuisi,
mahdollinen sopu saatais aikaan.
Kumppanin tukeminen ,arvostus ,kunnioittaminen ja hyväksyminen, ovat parisuhteessa tärkeitä elementtejä sen parisuhteen kivijalka, jos se on hytera talo(=parisuhde) sortuu helposti vastoinkäymisten ,väsymisen kohdatessa...
Siitä usein seuraa ettei jakseta pitää taloa (=suhdetta ) kunnossa vaan annetaan vaurioiden tuhota se ,jopa niin ettei korjattavaa enää ole.
Tsemppiä ja toivottavasti parisuhteenne -ja perheelämänne korjaantuu.
Antoisia laavuretkiä näin aurinkoisena päivänä toivotellen.
aikaisemmasta elämästä. Toisin kuin nm. -nainen- epäilee, voi joskus mieskin olla se joka on huutamatta ja yrittää keskustella. Mutta jokainen keskustelun aloitus katsotaan provokaatioksi ja itsensä puolusteluksi ja taas on väärässä. Yhteinen lapsi 5v alkoi ottamaan kantaa ja puolta ymmärtämättä mistä oli kysymys. Se oli pahinta, koska olimme kuitenkin hänelle hyvä äiti ja isä huolimatta omista väleistämme.
Kunnes eräs aamu aamukahvin äärellä sanoin: "erotaan eikä kiusata toisiamme" Ensimmäinen keskustelumme vuosiin ja yksimielisyys. Uusi elämä molemmilla ja suhteet ystävälliset nykyisin.