Omppulinille

Kiitos sinulle Omppulini hyvästä ja asiallisesta keskustelusta. Harmi että taas kerran tällä palstalla asiallinenkin rupattelu ohjautui tämän palstan tason mukaiseksi. Syynä lienee katkeroituneet ykköset jotka pelkäävät kaltaistasi järjen omaavaa ihmistä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea elämääsi, oli se sitten kyseinen varattu mies tai joku muu. Olen samaa mieltä että kyllä sen sydämessään tuntee kun se oikea ihminen osuu kohdalle.
301210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tavallaan osasin kyllä odottaa aika negatiivista palautetta, mutta kyllä siellä osa oli täysin asiatonta.

Toivoisin että nämä petetyt ja pahasti loukatut vaimot saisivat silmänsä auki ja ymmärtäisivät ettei se toinen nainen koskaan voi rikkoa heidän suhdettaan. Sen rikkoo se mies joka siinä suuhteessa on. Minulla ei ole mitään valtuuksia rikkoa kenenkään liittoa tai lähettää eropapereita kenenkään puolesta. On siis todella sinisilmäistä kuvitella että aikuinen mies on niin vietävissä, että hänet saa ensimmäinen nainen heti mukaansa hyvästä toimivasta liitosta.

Ei voi myöskään sanoa että pettävä mies ei koskaan ole oikeasti rakstunut kakkoseen tai että kakkosta käytetään aina vain hyväksi jne. Jokainen tapaus on erilainen. Jokainen kakkosen ja varatun välinen suhde on omanlaisensa, kuten on jokainen avioliittokin. Joten yleistäminen on aika turhaa.

Itse en ole koskaan ollut naimisissa, joten en tiedä millaista on olla se petetty vaimo. Voin vain kuvitella että se on todella ikävää. Veikkaan myös että moni vaimoista ei ole koskaan ollut minun asemassa eli kakkosena, eikä siksi voi ymärtää miltä se taas tuntuu. Siksi ei pitäisi tuomita niin jyrkästi. Voihan olla että meidän osat vielä vaihtuu, että minä olen se petetty vaimo ja joku teistä on se kakkonen.

Äänestä
  • Aivan. Ymmärrän toisaalta näitä petettyjä ykkösiä mutta en siinä mielessä että he käyvät heti miehensä kiinni jäädessä ns. kakkosen kimppuun tietämättä tosiasioita. Se kakkonenhan on 'raahannut' hänen miehensä ja suorastaan raiskannut hänet! Ja mies satuilee vaimolleen et miten tässä nyt näin.. se salapanohan oli hänen elämänsä moka jne.

    Itse, sinkku, olin hetken tietämättäni kakkonen ja kiinni jäätyään mies laittoi kaiken syyn minun harteilleni. Vaimonsa pyynnöstä hän jopa soitti minulle ja kertoi että olin pelkkä pano. Vaimo tosin oli pakottanut hänet soittamaan ja kuunteli vieressä puheluamme. Näin tossun alla olevaa miestä en hyväksyisi ikinä elämääni.

    Äänestä

  • Itse olen ollut vuosia sitten ennen avioliittoani kakkonen ja nyt olen sitten petetty vaimo. Voinee jopa sanoa, että olen saanut ansioni mukaan. Ironista ehkä on, että ollessani kakkonen miesystäväni vaimo oli raskaana ja itse tulin petetyksi odottaessani viimeistä lastamme.

    Ainakin itse ajattelin sinkkukakkosena, että en ole kenellekään tilivelvollinen ja mies tekee omat ratkaisunsa. Kyse ei ollut mistään yhden illan jutusta, muttei kyllä mistään vuosisadan rakkaustarinastakaan. Tosiasiahan kuitenkin oli, että mies oli siinä tilanteessa ehkä hieman pakokauhuinen, sitoutumiskammoinen nuorimies. En usko hänen etsineen tietoisesti mitään sivusuhdetta, mutta olihan se varmaan kiva tapailla jotain ei-raskaana-olevaa hengenheimolaista. Tiesin jo silloin, että suhde oli myös minun vastuullani, koska olin miehelle kuitenkin minä, en kuka tahansa salapano kapakasta. Jos olisin jutun lopettanut -kuten lopulta teinkin, mies tuskin olisi etsinyt ketään muuta.

    Mieheni pettämisen tultua ilmi olen luonnollisesti miettinyt tuota mennyttä episodia. En syytä kakkosta mieheni vamppaamisesta tai raahaamisesta. Minun pettämiseni on täysin mieheni vastuulla. Kakkosen olo ei sitten kuitenkaan tainnut olla myöskään mieheni kakkoselle mikään varsinainen ansio. Hän nimittäin soitteli minulle useammin kuin kerran ja painosti, etten saa kertoa jutusta hänen murrosikäisille lapsilleen jne. Kävi nimittäin ilmi, että meillä on jopa yhteisiä tuttuja ja tiedän jopa hänen vanhempansa.

    Ykköset voivat olla katkeria (ei kai kuitenkaan ilman syytä?), mutta suuri osa kakkosista vaikuttaa olevan aika yksisilmäisiä ja lapsellisia, koska kuvittelevat, että elämässä ei ole muuta kuin kaikenvoittava romanttinen rakkaus. Vain romanttinen rakkaus oikeuttaa tekoihin, kaikki muu on teeskentelyä. Mutta eihän se aikuisten ihmisten elämä ihan oikeasti sellaista ole.

    Sivusuhteiden juonta ei voi yleistää, muttei kyllä voi ykkösten persoonaakaan. Esimerkiksi meidän tapauksessamme mies jätti kakkosensa tultuaan ilmi. Olen kuullut sen kakkoselta itseltään, joka itki minulle(!), miksi mieheni ei halua selvittää asioita hänen kanssaan. Mutta se on joskus kakkosen osa. Eikä se silti tarkoita, että miehen ja ykkösen tarina jatkuisi.

    Äänestä

  • Toivoisin että nämä petetyt ja pahasti loukatut vaimot saisivat silmänsä auki ja ymmärtäisivät ettei se toinen nainen koskaan voi rikkoa heidän suhdettaan. Sen rikkoo se mies joka siinä suuhteessa on. Tämä on niin totta ja hyvin kirjoitettu. olen vaimo ,joka sai silmänsä auki kauan sitten, harmi vaan ,et kakkonen kärsii niin ,ettei voi tulla asumaan samalle paikkakunnalle ,joten minä muutin pois ja annoin tilaa meille kaikille . en tarkoita sitä ,et olisin tässä ja nyt katkera vaan elän eläämääni..vuosia on kulunut ja asiat remmissä eli mies on tossa vierelläni.kirj. vain asiasta lyhyesti..

    Äänestä

  • elänä liian lyhyt kirjoitti:

    Toivoisin että nämä petetyt ja pahasti loukatut vaimot saisivat silmänsä auki ja ymmärtäisivät ettei se toinen nainen koskaan voi rikkoa heidän suhdettaan. Sen rikkoo se mies joka siinä suuhteessa on. Tämä on niin totta ja hyvin kirjoitettu. olen vaimo ,joka sai silmänsä auki kauan sitten, harmi vaan ,et kakkonen kärsii niin ,ettei voi tulla asumaan samalle paikkakunnalle ,joten minä muutin pois ja annoin tilaa meille kaikille . en tarkoita sitä ,et olisin tässä ja nyt katkera vaan elän eläämääni..vuosia on kulunut ja asiat remmissä eli mies on tossa vierelläni.kirj. vain asiasta lyhyesti..

    Se on ymmärrettävästi hyvin vaikeaa ykkösille ymmärtää että heidän, lue HEIDÄN, omansa voi tehdä heille näin. Siksi se syy vieritetään kakkosen syyksi vaikka useimmiten hänellä ei ole osaa eikä arpaa miehen pettämiseen. Valehtelu mieheltä osoittaa sen että hän ei ole kenenkään arvoinen. Hän elää vain ja pelkästään mulkeronsa lumoissa. Näin se vaan on.

    Äänestä

  • ajatuksella lukenut kirjoitti:

    jep ..totta totta. mun mieheni piti itseään heikkona ja omatunnottomana .
    mä olin hänen itsetunnolleen iso purtava ,enneko hän avautui ja ns.löyti paikkansa perheessään,mua syyttämättä..
    mistä voin lukea HEIDÄN TARKENNA.

    Äänestä

  • ajatuksella lukenut kirjoitti:

    Aivan. Ymmärrän toisaalta näitä petettyjä ykkösiä mutta en siinä mielessä että he käyvät heti miehensä kiinni jäädessä ns. kakkosen kimppuun tietämättä tosiasioita. Se kakkonenhan on 'raahannut' hänen miehensä ja suorastaan raiskannut hänet! Ja mies satuilee vaimolleen et miten tässä nyt näin.. se salapanohan oli hänen elämänsä moka jne.

    Itse, sinkku, olin hetken tietämättäni kakkonen ja kiinni jäätyään mies laittoi kaiken syyn minun harteilleni. Vaimonsa pyynnöstä hän jopa soitti minulle ja kertoi että olin pelkkä pano. Vaimo tosin oli pakottanut hänet soittamaan ja kuunteli vieressä puheluamme. Näin tossun alla olevaa miestä en hyväksyisi ikinä elämääni.

    Olitko paikalla koska tunnut tietävän että mies pani kaiken syyn sun niskoille?
    EI kukaan usko että vika on vaan kakkosessa. Pääpiru on kyllä se itse pettäjä, mutta peräänkuulutankin naistenvälistä solidaarisuutta.
    Tuntuu että toisilla sitä on, ja toisilla taas ei.

    Entä olitko paikalla kun mies soitti sulle? Mistä tiedät että vaimo kuunteli? Voihan se olla että se mies kertoi jälkeenpäin vaimolleen soitostaan? En kyllä tiedä et miksi kertois, mutta kuitenkin.

    Miksi on niin vaikeaa uskoa olleensa vaan moka?
    Eikös se niin mene että ihminen on erehtyväinen ;)

    Äänestä

  • ...molemmista rooleista kirjoitti:

    Itse olen ollut vuosia sitten ennen avioliittoani kakkonen ja nyt olen sitten petetty vaimo. Voinee jopa sanoa, että olen saanut ansioni mukaan. Ironista ehkä on, että ollessani kakkonen miesystäväni vaimo oli raskaana ja itse tulin petetyksi odottaessani viimeistä lastamme.

    Ainakin itse ajattelin sinkkukakkosena, että en ole kenellekään tilivelvollinen ja mies tekee omat ratkaisunsa. Kyse ei ollut mistään yhden illan jutusta, muttei kyllä mistään vuosisadan rakkaustarinastakaan. Tosiasiahan kuitenkin oli, että mies oli siinä tilanteessa ehkä hieman pakokauhuinen, sitoutumiskammoinen nuorimies. En usko hänen etsineen tietoisesti mitään sivusuhdetta, mutta olihan se varmaan kiva tapailla jotain ei-raskaana-olevaa hengenheimolaista. Tiesin jo silloin, että suhde oli myös minun vastuullani, koska olin miehelle kuitenkin minä, en kuka tahansa salapano kapakasta. Jos olisin jutun lopettanut -kuten lopulta teinkin, mies tuskin olisi etsinyt ketään muuta.

    Mieheni pettämisen tultua ilmi olen luonnollisesti miettinyt tuota mennyttä episodia. En syytä kakkosta mieheni vamppaamisesta tai raahaamisesta. Minun pettämiseni on täysin mieheni vastuulla. Kakkosen olo ei sitten kuitenkaan tainnut olla myöskään mieheni kakkoselle mikään varsinainen ansio. Hän nimittäin soitteli minulle useammin kuin kerran ja painosti, etten saa kertoa jutusta hänen murrosikäisille lapsilleen jne. Kävi nimittäin ilmi, että meillä on jopa yhteisiä tuttuja ja tiedän jopa hänen vanhempansa.

    Ykköset voivat olla katkeria (ei kai kuitenkaan ilman syytä?), mutta suuri osa kakkosista vaikuttaa olevan aika yksisilmäisiä ja lapsellisia, koska kuvittelevat, että elämässä ei ole muuta kuin kaikenvoittava romanttinen rakkaus. Vain romanttinen rakkaus oikeuttaa tekoihin, kaikki muu on teeskentelyä. Mutta eihän se aikuisten ihmisten elämä ihan oikeasti sellaista ole.

    Sivusuhteiden juonta ei voi yleistää, muttei kyllä voi ykkösten persoonaakaan. Esimerkiksi meidän tapauksessamme mies jätti kakkosensa tultuaan ilmi. Olen kuullut sen kakkoselta itseltään, joka itki minulle(!), miksi mieheni ei halua selvittää asioita hänen kanssaan. Mutta se on joskus kakkosen osa. Eikä se silti tarkoita, että miehen ja ykkösen tarina jatkuisi.

    ihmeessä kakkonen voi edes kuvitella että vaimo keskustelis miehestään sellaisen ihmisen kanssa, joka on omalta osaltaan ollut keittämässä soppaa (ns. kuvainnollisesti).

    Meidän kakkonen soitteli kanssa miehelleni häiriöksi asti, vaikka mies sanoi että suhde on ohi.
    Kun mies ei vastannut enää hänen puheluihinsa, niin sitten alkoi puhelut minulle...ja lopulta lapsille.
    Täytyy olla jotain pahasti vialla, jos alkaa lapsille soittelemaan.

    Ei voi kyllä kuin ihmetellä mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään, ja miten alas vajoamaan sen suuren "rakkauden" takia, joka olikin vaan omaa harhaa.

    Nostan sulle näkymätöntä hattuani, koska kerrankin jollain exä- tai nyxä kakkosella on pokkaa sanoa että jopa kakkonen voi olla lapsellinen ja sinisilmäinen. Yleensähän kakkoset sanovat että vaimot ovat niitä sinisilmäisiä.

    Äänestä

  • ajatuksella lukenut kirjoitti:

    Se on ymmärrettävästi hyvin vaikeaa ykkösille ymmärtää että heidän, lue HEIDÄN, omansa voi tehdä heille näin. Siksi se syy vieritetään kakkosen syyksi vaikka useimmiten hänellä ei ole osaa eikä arpaa miehen pettämiseen. Valehtelu mieheltä osoittaa sen että hän ei ole kenenkään arvoinen. Hän elää vain ja pelkästään mulkeronsa lumoissa. Näin se vaan on.

    Etkö ITSE ihmettelisi jos oma miehesi (sinulla ei ilmeisesti ole) tekisi SINULLE yhtä paskasti?
    Kannattaa aina ajatella, että mitä JOS tai KUN omalle kohdalle sattuisi jotain vastaavaa. Olisit kyllä itsekkin loukkaantunut ja vihainen MYÖSKIN kakkoselle.

    Miten SINÄ voit edes sanoa että kakkosella ei ole osaa eikä arpaa pettämisessä? Voi hyvänen aika miten lapsellista ja naivia ajattelua.
    Kasvaisit aikuiseksi.

    Äänestä

  • ?.. kirjoitti:

    no voi hyvä sylvi . höh. mulla ainakin on kokemusta kakkosesta ja en todellakaan syytä häntä vaan miestäni ,sehän siinä pettää mua ja viaton kakkonen ei tiedä mikä mies on . no eihän mies sano ,et on naimisissa kakkoselle,mun tapauksessani näin. mut, kun kakkonen sai tietää ,niin tulipa hänelle niin paha olo ,ettei voinut silmiini kattoo ja muutti pois paikka kunnalta, kuten mäkin. mies siellä mietti,et kumpi pare ykkönen siis vaimo vai se kakkonen . vittu tää on elämää ja "kaikille" useinmiten käy niin, et ihastuu ja ei aattele seurauksii ,se pitää myös ymmärtää ja ottaa huomioon.mun ajatus van

    Äänestä

  • ?.. kirjoitti:

    Etkö ITSE ihmettelisi jos oma miehesi (sinulla ei ilmeisesti ole) tekisi SINULLE yhtä paskasti?
    Kannattaa aina ajatella, että mitä JOS tai KUN omalle kohdalle sattuisi jotain vastaavaa. Olisit kyllä itsekkin loukkaantunut ja vihainen MYÖSKIN kakkoselle.

    Miten SINÄ voit edes sanoa että kakkosella ei ole osaa eikä arpaa pettämisessä? Voi hyvänen aika miten lapsellista ja naivia ajattelua.
    Kasvaisit aikuiseksi.

    Ensinnäkin minulla on ollut mies noin 20 vuotta ja erosimme ystävinä ilman pettämistä kummankaan taholta. Ja todellakaan kakkosella ei aina ole osaa eikä arpaa pettämiskuviossa jos varattu antaa ensin ymmärtää että on vapaa.

    Olet kovin hyökkäävä kirjoituksissasi kakkosia kohtaan. SE on mielestäni naivia ja lapsellista sillä ethän sinä tiedä asioiden todellisista taustoista. Tottakai oma miehesi on panetellut kakkosen maan rakoon todeten sen olleen elämänsä pahin moka. Sen hän tekee vain ja ainoastaan turvatakseen selustansa. Oletko miettinyt koskaan että miksi miehesi teki tämän surullisen kuuluisan mokansa.. eikä se kakkonen todellisuudessa ehkä ollutkaan niin ruma ja ällöttävä jne.. Miksi miehesi 'panisi' häntä uudelleen ja uudelleen.. Mietihän tätä ennenkuin käyt kakkosien kimppuun.

    Tuskin kuitenkaan voit tietää tuntemattoman miehen motiiveista panetella kakkosta, vai mitä? Olen itse pettäjä ja olihan se riemullista niin kauan kun sitä kesti. Naisystävä ei ollut ruma eikä ällöttävä. Luulin hallitevani kuviot eikä ikinä pitänyt jäädä kiinni. Jäin kuitenkin, jonkun juoruakan toimesta. Siinä vaiheessa miehestä voi kyllä tuntua, että tuli tehtyä elämänsä pahin moka eikä se oma vaimokaan tunnu rumalta ja ällöttävältä. Mutta roikkuva naisystävä saattaa ällöttää.

    Yksi asia aina tätä palstaa silmäillessä kyllä välillä ihmetyttää. Olen pettäjä, myönnän sen. Itse olen osani valinnut. Ei kukaan vienyt väkisin. Mutta en minäkään väkisin vienyt eronnutta nelikymppistä rouvaa salarakkaakseni. Hän tiesi koko ajan vaimoni olemassa olosta. Kun suhteelle tuli niin sanottu äkkipysäys, minut laitettiin tilille asioista, joita en tietääkseni ikinä luvannut.

    Äänestä

  • ajatuksella lukenut kirjoitti:

    Ensinnäkin minulla on ollut mies noin 20 vuotta ja erosimme ystävinä ilman pettämistä kummankaan taholta. Ja todellakaan kakkosella ei aina ole osaa eikä arpaa pettämiskuviossa jos varattu antaa ensin ymmärtää että on vapaa.

    Olet kovin hyökkäävä kirjoituksissasi kakkosia kohtaan. SE on mielestäni naivia ja lapsellista sillä ethän sinä tiedä asioiden todellisista taustoista. Tottakai oma miehesi on panetellut kakkosen maan rakoon todeten sen olleen elämänsä pahin moka. Sen hän tekee vain ja ainoastaan turvatakseen selustansa. Oletko miettinyt koskaan että miksi miehesi teki tämän surullisen kuuluisan mokansa.. eikä se kakkonen todellisuudessa ehkä ollutkaan niin ruma ja ällöttävä jne.. Miksi miehesi 'panisi' häntä uudelleen ja uudelleen.. Mietihän tätä ennenkuin käyt kakkosien kimppuun.

    Jos haluaa, niin kyllä saa muutamassa minuutissa selville onko joku naimisissa vai ei.
    Kun tietää nimen, niin ei tartte kun soittaa numerotiedusteluun ja kysyä ketä asuu samassa osoitteessa. Niin helppoa se on kuten tiedät. Eli ei kannata selitellä ettet mukamas tiennyt.

    Taatusti useimmat puolisot jotka ovat joutuneet kokemaan petetyksi tulemisen ovat taatusti hyökkääviä ym. kakkosia kohtaan. Päätäkö pitäis silitellä ja kiittää?

    Se mitä olen uskottomilta kuullut, on että se koko suhdesotku oli moka. Eli ei omat ongelmat katoa sillä että kuvittelee voivansa unohtaa ne jonkun toisen kanssa. Ennemmin tai myöhemmin ne on pakko kohdata.
    Heikot vaan etsivät sitä helpointa tietä ja aluksi kuvittelevat että kaikesta paskasta pääsee eroon kun on joku ihku tyyppi, joka hehkuttaa omaa ja toisen erinomaisuutta.

    Mutta, useimmiten pommi rajähtää käsiin, ja sitten sitä joutuu kaikki katsomaan peiliin omalta osaltaan..niinkuin myöskin sen toisenkin puoliskon.
    Kakkonenkin joutuu katsomaan yksin itseään, ja tuntuu että useimmiten lasit ovat niin likaiset, etteivät he näe mitään. Ehkä siinä on syy, jonka takia heillä ei ole mielestään mitään osaa eikä arpaa koko sotkussa. Sinunhan se pitäisi tietää?

    Kerrottakoon vielä että kyllä se mieheni pano oli aika surkea tapaus, eikä ilmeisesti kummoinen sängyssäkään. Olisihan niitä panoja muuten ollut paria enemmän...vai mitä?
    Ei kyllä ole ihme jos sillä naamataululla ei vapaata miestä saakkaan.
    Sitäpaitsi se eukko on oikeasti henkisesti sairas, koska senverran sekavia juttuja suustaan päästeli.
    Eli ei ole ihme että mieheni on hävennyt silmät ja korvat päästään, koska oli ollut niin sokea ettei tajunnut miten sekaisin eukko oli ja on vieläkin..kaikesta päätellen.

    Äänestä

  • Oletko? kirjoitti:

    Voi Sylvi raasu sun kanssas. Vai luotat numerotiedustelun tietoon siitä ketä jossakin osoitteessa asuu. Aika hataralla pohjalla tietosi ovat. Katsos kun joillakin on salainen numero tai jotkut ei muuten vaan halua sitä jaeltavaksi. Eikö tämä tullut mieleesi?

    Olet kuullut uskottomilta että koko suhdesotku oli moka, mitä muuta odotitkaan heidän sanovan? Sinulla ei siis liene kovin 'uskollinen' ystäväpiiri. En siis ihmettele miksi olet noin kärttyinen.

    Tottakai jokainen osapuoli katsoo peiliin pettämisen tapahduttua ja miettii että miksi tässä nyt näin kävi. Elämän on kuitenkin jatkuttava enkä itse alentuisi mahdollisena petettynä miettimään kakkosen roolia. Kyllä se likapyykki on syytä pestä oman kumppaninsa kanssa.

    Kerrot miehesi panon olleen todellinen ruma surkimus. Uskotko sitä itsekään? Jotainhan hyvää siinä täytyi kuitenkin olla kun meni ja pani vielä toisenkin kerran? Ja aikuisten oikeesti, uskotko tosiaan että panokerrat jäivät vain pariin?

    Ai niin, en koe olevani helposti höynäytettävä kuten otsikossasi kysyit. Ja tapanani ei ole heti ekaksi pyytää mieheltä puhelinnumeroa ja painua soittamaan numerotiedusteluun.. ;) Katsos, joillakin on vielä käytöstapoja.

    luotan todellakin aika pitkälle numerotiedusteluun. Sitäpaitsi enemmistöllä ei ole mitään salattavaa, joten kyllä se numero useimmilta sieltä löytyy.

    Sitäpaitsi vain yksi oikeista YSTÄVISTÄNI on pettänyt miestään, ja katuu sitä mielettömästi. Sanoo, että ei ollut kaiken syyllisyyden väärti jota tuntee, ei vaikka seksi sinänsä ihan hyvää olikin. Nyt pelkää ja melkein rukoilee että miehensä ei saisi koskaan tietää. Silloin vaan rakkaus omaa puolisoa kohtaan oli kateissa, joten tuli höyrähdettyä. Samaa sanoi oma miehenikin kiinni jäätyään. Vasta sitten kuulemma tajusi ketä oikeasti rakastaa kun pelkäsi että menettää minut. Ilmeisesti sen takia muutkin kakkoset lentää pihalle kuin leppäkeihäät.
    Muut ystävistäni eivät ainakaan ole kertoneet pettäneensä, koska ilmeisesti häpeäisivät liikaa. Toisilla on nääs omatunto. Olen kylläkin puhunut pettämisestä aika monenkin sellaisen kanssa joka on pettänyt, niinkuin monen petetynkin kanssa... sattuneesta syystä.

    Kuka on kärttyinen? En minä ainakaan. Vittuuntunut on oikea sana. Sellaiset kakkoset jotka sanovat että; ei se minua koske millään tavalla, en MINÄ ole pettänyt saa ko. tunteen aikaan.
    Se on vähän sama kuin pankkiryöstä :)
    Vaikka pakoauton kuski ei edes käy sisällä pankissa, niin hänkin saa tuomion osallisuudesta ryöstöön, vaikkakin lievemmän tuomion = OSASYYLLINEN on myös kakkonen.

    Odottappas vaan jos/kun tulet itse petetyksi. Taatusti muuttuu ääni kellossa. Sitten olet huuli pyöreenä ja mietit mitä vikaa sussa taas on kun kukaan ei kelpuuta :( (niinkuin tiedätkin)

    TIETENKIN likapyykkiä pestään kovemman kautta sen pettäjän kanssa. Luulis tyhmemmänkin jo tajuavan sen, mutta ilmeisesti näin ei ole?

    Rumasta vielä senverran että olen omin silmin nähnyt ko. henkilön, joten ei voi sanoa että olis kauneudella häntä siunattu.
    Hyvää oli kuulemma se naisen hehkutus kuinka ihana ja erinomainen mieheni on. Se pitää kyllä paikkansa (paitsi yhden asian kohdalla...tietenkin). Ehkä juuri sen takia se että mieheni jätti mokoman oli ja on niin kova paikka "naiselle"? Sunhan se pitäis tietää, joten valaiseppa asiaa.

    Aikuisten oikeesti olet kyllä tyhmä höynäytettävä, koska TYHMÄ uskoo netissä ja puhelimessa täysin tuntemattoman ihmisen puheet. SE se vasta tyhmyyttä onkin..kummaltakin.
    Jos itse olisisn vastaavassa tilanteessa, niin kyllä takuulla yrittäisin ottaa jotain selville ennekuin tapaisin ketään, mutta kuten sanoin, MINÄ en ole tyhmä. Tosin minä en olekkaan säälittävä luuseri, joka suostuisi jonkun ukkomiehen panoksi. On katsos sen verran hyvä itsetunto ettei tarvitse, vaikka vonkaajia on ollutkin. Yleensä touhu loppuu viimeistään siihen, kun sanon että mikäs siinä..pidetään kimppakivaa ja otetaan vaimo mukaan. Kyllä siinä mies kuin mies saa jalat alleen.
    Mitä muuten käytöstavoilla on merkitystä sen kanssa että yrittää ottaa selvää jostain tuntemattomasta??? HALLLOOOO!
    Jos käytöstavoista puhutaan, niin mitähän käytöstä ukkomiehen panona olo on? Ilmeisesti TOSI HYVÄÄ KÄYTÖSTÄ sun mielestäsi?

    P.S Kyllä tiedän että panokerrat jäivät kahteen, koska, molemmat sanoivat samaa (eivätkä olleet ehtineet puhua ja sopia keskenään asiasta. Kysyin meinaan saman tien kummaltakin..kuten tiedätkin)

    Kerroppa, miten halvatussa joku voi olla korviaan myöten rakastunut ihmiseen, jonka on nähnyt pari kertaa?? EI mene mun jakeluun sitten millään. Onko se sitä epätoivoa, koska ei saa ketään vapaata. Kai sitä sitten yrittää mitä tahansa säälittävää että EDES JOKU huomaisi?

    Äänestä

  • niinkuin eräät, kirjoitti:

    Ei helvetti soikoon mikä kusetettu akkaparka.. Kyllä sä oot elänyt laput silmillä etkä tiedä tosi elämästä mitään!

    Toi sun loppukommentti oli kaiken huippu: 'Kerroppa, miten halvatussa joku voi olla korviaan myöten rakastunut ihmiseen, jonka on nähnyt pari kertaa??' Niinpä niin, mietipä sitä :)

    Sähän puhut itses pussiin koko ajan. Mikäs ihmeen eukkoparka sä oot?

    *Aikuisten oikeesti olet kyllä tyhmä höynäytettävä, koska TYHMÄ uskoo netissä ja puhelimessa täysin tuntemattoman ihmisen puheet. SE se vasta tyhmyyttä onkin..* -Hmm.. niinhän sä juuri teet.

    *P.S Kyllä tiedän että panokerrat jäivät kahteen, koska, molemmat sanoivat samaa (eivätkä olleet ehtineet puhua ja sopia keskenään asiasta. Kysyin meinaan saman tien kummaltakin..kuten tiedätkin)* -Hmm.. Ai nyt sä uskoitkin mitä puhelimessa kerrottiin ;)

    *Kerroppa, miten halvatussa joku voi olla korviaan myöten rakastunut ihmiseen, jonka on nähnyt pari kertaa??* -Hmm.. Etkö sä vieläkään tajua mitään?

    kyl on laiffi hataralla pohjal jos luottaa pelkästää 020202, sä oot sisäistäny ton mainoksen vähä liia hyvi, etkö sä oo se sama ämmä joka tääl on keuhkonnu aiemmin, ainaki textistäs päätelle, jos sun äijäs pano oli joku vitun ruma ämmä niin sekö sua vituttaa? no nii tietty, senhän ois pitäny olla joku vitun missi ettet sä ois pudonnu jalustalta. kuvittele et se kävi panee sitä viel toisenki kerran. ja ihan varmaa ainaki sata kertaa. sori mut sä oot ihan dorka.

    Äänestä

  • who knows kirjoitti:

    Olishan se helpottanut, jos se toinen akka olis edes ollut kaunis. Mutta ei. Ruma kuin mikä ja muutenkin infernaalinen ilmestys...

    Tuossa näytti olevan jo aika 'hyviä' vastauksia joten en enää kajoa niihin. Koska luulet tunnistavasi minut (kerroit näkeväsi minut) niin kerropa joku tuntomerkki, siis joku muu mitä ukkoparkas valehteli minusta. Odotan mielenkiinnolla.

    Äänestä

  • Aviossa kirjoitti:

    Sähän puhut itses pussiin koko ajan. Mikäs ihmeen eukkoparka sä oot?

    *Aikuisten oikeesti olet kyllä tyhmä höynäytettävä, koska TYHMÄ uskoo netissä ja puhelimessa täysin tuntemattoman ihmisen puheet. SE se vasta tyhmyyttä onkin..* -Hmm.. niinhän sä juuri teet.

    *P.S Kyllä tiedän että panokerrat jäivät kahteen, koska, molemmat sanoivat samaa (eivätkä olleet ehtineet puhua ja sopia keskenään asiasta. Kysyin meinaan saman tien kummaltakin..kuten tiedätkin)* -Hmm.. Ai nyt sä uskoitkin mitä puhelimessa kerrottiin ;)

    *Kerroppa, miten halvatussa joku voi olla korviaan myöten rakastunut ihmiseen, jonka on nähnyt pari kertaa??* -Hmm.. Etkö sä vieläkään tajua mitään?

    Mistähän se SINÄ tiedät mistä olen kuullut mitä se hörhö on sanonut??
    Ai niin, sähän oletkin se itse hörhö.

    Ei, en todella vieläkään tajua mitään mikä liittyy suhun...sitäpaitsi mitä pitäis tajuta?
    Tärkeimmän tosin tajusin jo kauan sitten..sä oot pähkähullu. Sen olet todistanut ihan itse. Kaikki ne sun entiset ja nykyiset uskomattomat satuilut ;)) Huh huh :)

    Hei nythän mä sen hokasin! Sun kannattais mennä Hollywoodiin, koska siellähän on käsikirjoittajat lakossa. Sä paikkaisit tosi hyvin vaikka kaikkien höpöhöpö sarjojen käsikirjoittajat.
    Ajattele nyt hei! Hawai, Praha ja sit vielä Hollywood!!!!!
    Sä pääsisit viettämään mieletöntä jet set elämää ihan oikeesti. Sun ei tarttis enää elää sitä sun mielikuvituselämää.
    Ihan käy keteeks :( tai no, ainakin melkein :)

    Äänestä

  • who knows kirjoitti:

    kyl on laiffi hataralla pohjal jos luottaa pelkästää 020202, sä oot sisäistäny ton mainoksen vähä liia hyvi, etkö sä oo se sama ämmä joka tääl on keuhkonnu aiemmin, ainaki textistäs päätelle, jos sun äijäs pano oli joku vitun ruma ämmä niin sekö sua vituttaa? no nii tietty, senhän ois pitäny olla joku vitun missi ettet sä ois pudonnu jalustalta. kuvittele et se kävi panee sitä viel toisenki kerran. ja ihan varmaa ainaki sata kertaa. sori mut sä oot ihan dorka.

    säälittävä kun yrität esittää...kuka ties mitä tai lähinnä ketä?
    Okei, okei..myönnetään et oot IDIOOTTI.

    Äänestä

  • ajatuksella lukenut kirjoitti:

    Tuossa näytti olevan jo aika 'hyviä' vastauksia joten en enää kajoa niihin. Koska luulet tunnistavasi minut (kerroit näkeväsi minut) niin kerropa joku tuntomerkki, siis joku muu mitä ukkoparkas valehteli minusta. Odotan mielenkiinnolla.

    ettei nekään ole kunnon ruskeat, vaan jotenkin hailakat.
    Katoit mua suoraan silmiin, muttet edes tajunnut sitä.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mistähän se SINÄ tiedät mistä olen kuullut mitä se hörhö on sanonut??
    Ai niin, sähän oletkin se itse hörhö.

    Ei, en todella vieläkään tajua mitään mikä liittyy suhun...sitäpaitsi mitä pitäis tajuta?
    Tärkeimmän tosin tajusin jo kauan sitten..sä oot pähkähullu. Sen olet todistanut ihan itse. Kaikki ne sun entiset ja nykyiset uskomattomat satuilut ;)) Huh huh :)

    Hei nythän mä sen hokasin! Sun kannattais mennä Hollywoodiin, koska siellähän on käsikirjoittajat lakossa. Sä paikkaisit tosi hyvin vaikka kaikkien höpöhöpö sarjojen käsikirjoittajat.
    Ajattele nyt hei! Hawai, Praha ja sit vielä Hollywood!!!!!
    Sä pääsisit viettämään mieletöntä jet set elämää ihan oikeesti. Sun ei tarttis enää elää sitä sun mielikuvituselämää.
    Ihan käy keteeks :( tai no, ainakin melkein :)

    nauraa makeasti ;))))))

    Äänestä

  • tai sanottakoon kirjoitti:

    ettei nekään ole kunnon ruskeat, vaan jotenkin hailakat.
    Katoit mua suoraan silmiin, muttet edes tajunnut sitä.

    meinasin että et tajunnut ketä katsoit.

    Äänestä

  • tai sanottakoon kirjoitti:

    ettei nekään ole kunnon ruskeat, vaan jotenkin hailakat.
    Katoit mua suoraan silmiin, muttet edes tajunnut sitä.

    Sori, ei osunut 'tietosi' kohdalleen.

    Etkö nautikaan enää puutarhaolentona olemisesta koska räksytyksesi jatkuu. Toki ymmärrän sillä onhan se kieltämättä stressaavaa jatkaa ihannoimmaansa kulissiliittoa jatkuvan petetyksi tulemisen pelossa. Onnea valitsemallesi tielle.

    Äänestä

  • ajatuksella lukenut kirjoitti:

    Sori, ei osunut 'tietosi' kohdalleen.

    Etkö nautikaan enää puutarhaolentona olemisesta koska räksytyksesi jatkuu. Toki ymmärrän sillä onhan se kieltämättä stressaavaa jatkaa ihannoimmaansa kulissiliittoa jatkuvan petetyksi tulemisen pelossa. Onnea valitsemallesi tielle.

    Taisi kuitenkin olla oikea tieto. Ethän muuten olisi noin kovin katkera.
    Katkeruutesi paljastuu siitä miten haukut naista räksyttäväksi puutarhaolennoksi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Taisi kuitenkin olla oikea tieto. Ethän muuten olisi noin kovin katkera.
    Katkeruutesi paljastuu siitä miten haukut naista räksyttäväksi puutarhaolennoksi.

    Ehei, olen ylpeä itsestäni lopetettuani suhteeni varattuun mieheen.

    Äänestä

syyllisiä miehen toilailuihin. Niinhän se menee, herätkää jo pellet todellisuuteen. Enemmän perheen äidillä on menetettävää kuin kakkosilla ja toki hän haluaa selvittää asiat tasapuolisesti.

Äänestä

Eikö tullut tarpeeksi positiivista palautetta, kun ajattelit itte itteäs kehua. Ja sitten heti perään kiitokset itsellesi. Pöh, mikä hölmö monibakteeritorttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ajatuksella lukenut kirjoitti:

Kiitos sinulle Omppulini hyvästä ja asiallisesta keskustelusta. Harmi että taas kerran tällä palstalla asiallinenkin rupattelu ohjautui tämän palstan tason mukaiseksi. Syynä lienee katkeroituneet ykköset jotka pelkäävät kaltaistasi järjen omaavaa ihmistä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea elämääsi, oli se sitten kyseinen varattu mies tai joku muu. Olen samaa mieltä että kyllä sen sydämessään tuntee kun se oikea ihminen osuu kohdalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu