Olenko ainoa?

Olenko ainoa, joka laittaa kriteereiksi miehille tietynlaisen epäonnistumisen elämässä (esim. konkurssi, pätkätyöt)?

Perusteluna se, että epäonnistumiset kasvattavat luonnetta. Kaikki ei ole itsestään selvää. Osaa arvostaa sitä, mitä on. Oppii arvostamaan kumppanuutta ja yhdessä tekemistä.

Jos toinen ei ole täydellinen, niin ei tarvitse olla toisenkaan. Tässä ajatuksiani, entäs te muut?
7812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oh Hoh..
meillä kaikilla elämässään sattuu ja tapahtuu toiset, oppii ja toiset ei. Ei siis koskaan, tapoja paeta on monia. Tämä treffailu myös yksi.

Ja siksi toisekseen.
Näillä hulabaloo markkinoilla itse en ainakaan kaikkea ole valmis kirjoittelmaan heti ensiviesteissä :))

Äänestä
  • Peräänkuulutan sitä, että kriteerejä on monia. Olen huomannut, että monet masentuvat esim. velkojensa tai työttömyytensä suhteen. Etteivät he olisi muka kelvollisia. Huomaan sen myös esim. työttömyyden suhteen naispuolissa ystävissä. Kuitenkin he pärjäävät kaikesta huolimatta omillaan.

    En nuori, nelikymppinen. Tiedän vain, mitä haen. Älykästä seuraa, mutta sellaista, jota elämä on opettanut.

    Äänestä

Tottakai nuo vastoinkäymiset mieluummin pitäisi olla takana kuin ajankohtaisia tai jopa edessä, mutta samaa mieltä: Haluan tietää, että mies kestää myös elämän nurjaa puolta. Kaikki vastoinkäymiset kun eivät kuitenkaan ole vältettävissä, haluan tietää että mies ei kovin vähäisestä vajoa maan rakoon. Siinä mielessä, jokin aallon harjalla alati ratsasteleva, ikänsä ruusuilla tanssinut mies (tai sitä esittävä) on riski.

Äänestä
  • Toisaalta työttömyys on sellainen tilanne, jossa voi auttaa toista pysymään pinnalla, häivyttämään mielestä alemmuuden tunne, potkia persuksille työnhaussa. Sellainen yhteistyö kasvattaa yhteenkuuluvuutta.

    Monet ovat vielä 90-luvun laman jälkeen ikuisesti veloissa. Siinäkin tilanteessa kumppani on konkreettisesti tarpeen luottotietojen tähden, mahdollisesti uuden yrityksen tähden. Luulen, että tästäkin joukosta löytyisi todellisia helmiä kumppaniksi.

    Viimeinen vakavampi suhde päättyi tilanteessa, jossa projekti loppui, koirani sairastui ja vanhempani olivat huonossa kunnossa. Omalta kohdalta en tekisi toiselle tuota. No, onneksi pääsin miehestä lopullisesti eroon.

    Äänestä

Kaikki voivat valita seuransa. itse olen sortunut tuohon yliymmärtäjän rooliin, ja tullut hönäytetyksi pari kertaa. Toiset nimittäin ihan surutta sepittelevät näitä sydäntä raastavia tarinoita, ja käyttävät ihmisten hyväuskoisuutta hyväkseen.
Esimerkki 1.
Mies oli muka ulosotossa siksi, koska oli taannut kaverinsa lainat. Oikeudesta tilasin päätökset, ja mies olikin tehnyt kavalluksia ja petoksia miljoonien markkojen edestä. Tämä paljastui vasta silloin, kun äijä jo kämppäsi luonani. Sen jälkeen huomasinkin elättäväni miestä ja tarjoavani hänelle asunnon, ruuan ja autoedun.
Esimerkki 2
Tapasin leskimiehen. 3 päivän tutustumisen njälkeen mies yllättäen toi mukanansa matkalaukun. Ei kuulemma voinut mennä kotiinsa, koska muistot koskivat liian paljon. Minä ymmärsin ja hoidin täysin psykoottista miestä 9 kk, kunnes vein äijän kotiovelle ja sanoin hyvästit.
Molemmissa tapauksissa lähdin näiden elämänmurjomien ymmärtämisen tielle. nämä molemmat vaan olivat hyväksikäyttäjiä, ja kas kummaa..Alta aikayksikön asettuivat taas taloksi uuden naisen luokse.

Äänestä
  • En ole ikinä joutunut noin pahaan tilanteeseen. Yksi tapailemistani miehistä oli tapaamishetkellä työtön. Nykyisin on töissä ja naimisissa. Mitä opin häneltä? Rationaalista ajattelua. Upeat putkiaivot! Lähestymistapaa sijoittamiseen. Mitä hän sai minulta? Kannustusta ja omien esteiden ylitystä työnhaussa. Jos hän ei olisi muuttanut maahan, jossa tiedän olevan minun vaikeata saada töitä, niin tuskin se suhde olisi päättynyt.

    Kriteerejäni on paljon muitakin, tärkein on älykkyys. Tämä on oma valintani.

    Äänestä

  • aivan,ei pidä ymmärtää liikaa,samantapaiseen siivellä eläjään törmäsin itsekin taannoin,mutta hyvä,että tajusin heittää äijän ulos ajoissa,ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksi vastaus. kirjoitti:

Olenko ainoa, joka laittaa kriteereiksi miehille tietynlaisen epäonnistumisen elämässä (esim. konkurssi, pätkätyöt)?

Perusteluna se, että epäonnistumiset kasvattavat luonnetta. Kaikki ei ole itsestään selvää. Osaa arvostaa sitä, mitä on. Oppii arvostamaan kumppanuutta ja yhdessä tekemistä.

Jos toinen ei ole täydellinen, niin ei tarvitse olla toisenkaan. Tässä ajatuksiani, entäs te muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu