Tämä kyssäri nyt on suunnattu ihan kaikille. Sekä miehille että naisille.
Eli onko se mielestäsi vastakkaisessa sukupuolessa viehättävä ominaisuus, jos henkilöllä joskus vähän "veri kuohuu"? En tarkoita mitään raivareita että ikkunat särkyvät ja naapurit soittavat poliisit. Mutta meinaan siis semmosta tervettä tulistumista. Ei tartte aina olla edes mitään varsinaista suuttumista vaan ihan sellaista yleistä tunteen paloa.
Vai kaikista paras semmoinen totaalisen rauhallinen viilipytty?
Mun täytyy myöntää, että mä itse pidän sitä aika upeana juttuna, jos nainen välillä vähän väläyttää temperamenttia. Sellainen sopivassa määrin vihainen nainen on aika seksikäs.
Mitenkäs te muut? Saako suuttua/tulistua/olla joskus vähän kiivasluontoinen?
Eli onko se mielestäsi vastakkaisessa sukupuolessa viehättävä ominaisuus, jos henkilöllä joskus vähän "veri kuohuu"? En tarkoita mitään raivareita että ikkunat särkyvät ja naapurit soittavat poliisit. Mutta meinaan siis semmosta tervettä tulistumista. Ei tartte aina olla edes mitään varsinaista suuttumista vaan ihan sellaista yleistä tunteen paloa.
Vai kaikista paras semmoinen totaalisen rauhallinen viilipytty?
Mun täytyy myöntää, että mä itse pidän sitä aika upeana juttuna, jos nainen välillä vähän väläyttää temperamenttia. Sellainen sopivassa määrin vihainen nainen on aika seksikäs.
Mitenkäs te muut? Saako suuttua/tulistua/olla joskus vähän kiivasluontoinen?
Vastaukset 19
Vanhimmat
jos kilahtaa 1) aiheesta (toisin sanoen on hiukan edes ennustettavissa); 2) leppyy nopeasti. Mitään kiksejä en siitä tosin saa, tai ainakaan en myönnä.
kuuluu välillä kuohahtaa oikein kunnolla. Ensinnäkin tunteita ei kuulu padota sisäänsä koska se on mielenterveydelle haitaksi ja toiseksi parempi kun mies purkaa tuntojaan suoraan mulle, eikä mee tekemään mitään tyhmyyksiä.
Ja kunnon riidan jälkeisen sovintoseksin voimaa ei voi koskaan väheksyä.:D
Mielummin kaksi tulisielua yhdessä, kuin kaksi viilipyttyä. Tai toki ne viilipytytkin voi viihtyä yhdessä mutta aika vaarallista jos kumpikin patoaa sisäänsä kaiken paskan, niin jossain vaiheessa se sit räjähtää kuitenkin.
Niistä ei tarvitse huutaa tai riidellä. Puhuminen on rakentamista, riiteleminen tuhoamista. Rakentaminen on haastavaa, tuhoaminen helppoa.
En haluaisi kumppania, joka haluaa tuhota sen, minkä minä yritän rakentaa.
tarviikin puhua. En tiedä, miten läheisesti olet ollut naisen kanssa(asunut yhdessä jne) mutta on sellaisia hetkiä useimmilla naisilla ainakin jolloin se pelkkä puhuminen ei ole tarpeeksi tehokas keino saada asioita kuuluvaksi, vaan silloin on pakko korottaa ääntä.:) Mutta sekin tehdään rakkaudella ja rakentavasti, eikä suinkaan vihamielisesti.
Ei huutaa voi kuin kahdella tavalla: käskevästi tai vihamielisesti. En pidä kummastakaan.
sitä rakastavaksi nalkutukseksi. Se eroaa tavallisesta nalkuttamisesta siten ettei se ole jokapäiväistä vaan sitä saattaa esiintyä muutamana päivänä kuukaudessa. Ne on niitä päiviä kun kaikki voi olla huonosti, koko maailma on paska ja mikään ei suju. Silloin joku tietty asia, jonka teet saattaa aihettaa niin suuren kiukutusreaktion, ettei sitä voi vaan sanomalla huomauttaa. Itkukaan ei ole välttämättä kaukana.
Ei kaikki naiset ole tollasia, mutta tuntemani naiset ovat, minä itse mukaanlukien. Aina ei vaan kaikki voi olla hyvin.
Mutta huutaminen on periaatteessa aina epäkunnioittavaa. Vain alaisille tai alamaisille huudetaan, ei vertaisille.
huutaminen mitään autakaan. Mä oon koko lapsuuteni saanut kotona kuunnella huutamista niin että joskus vielä vuosienkin jälkeen se huuto kaikui korvissa.
Itseasiassa pelkään liikaa huutamista. Vieläkin jos vaikka naapurista kuuluu hirveesti huutamista tai kadulla jossain kun tapellaan niin tulee jotenkin ahdistunut olo ja helposti haluun vaan lopettaa sen. Aina on ollut sovittelemassa kaikkia riitapukareita varmaan just tuosta mainitsemastani syystä.
mielenterveydeltään häiriintyneen miehen magneetilta. Vai että miehen "kuuluu" kuohahtaa.
Onko mies paljonkin yläpuolellasi? Tunnetko olosi pikkutyttömäisen turvatuksi, kun ympärillä kuohuu? Sinun ei siten tarvitse itse lainkaan kuohua.
Voi perse!
Kyllä tunteitaan saa näyttää vaikka ne välillä olis vähän kuohuvaisetkin. Ei mua haittaa lainkaan pieni temperamenttisuus tai vähän suurempikaan, mä saatan itsekin välillä vähän kuohahtaa vaikka ikä onkin tuonut aimo annoksen kärsivällisyyttä. Mä kasvoin perheessä jossa temperanttisuudella oli suuri osa ja tunteet näytettiin avoimesti, joten mä en kavahda helposti pientä äksyilyä.
Siinä vaiheessa jos astiat alkaa lentelemään tai homma muuten menee väkivaltaiseksi, mä kaikkoan ja kauas. Liika on aina liikaa enkä mä mitään 24/7 kiukkupussia aio katsella kovinkaan kauaa.
Ei kiitos äkkipikaisille, tempperamenttisille tai heikkohermoisille ihmisille. En viihdy seurassa, jossa minun pitää varoa sanojani.
Sitä paitsi oikealla tavalla viileä nainen on kiihottava. Oikealla tavalla viileä nainen on ennen kaikkea tasapainoinen. Malttinsa joka tilanteessa säilyttävä nainen osoittaa tietynlaista yläluokkaista itsevarmuutta ja henkistä vahvuutta. Jos tällainen nainen on vielä sanavalmis, pidän seuraa varmasti kiehtovana.
Homo.
Mä normaalisti suorastaan inhoan kuumakalleja jotka poksahtelee milloin mistäkin. Mulla voi kärvähtää omakin käämi ja sitten loppuu hauskuus.. vaikkei mun olis tarvinnut muuta kuin kuunnella sitä rähjäämistä eikä se välttämättä osuisi minuun. Tuskin jaksaisin kovin montaa kertaa katsella/kuunnella ukkelia, joka silmät kiiluen haukkuu ja räyhää jonkun pomon tekemisiä töissä. Tulee mieleen jonkun rakkikoiran räksytys.. väyväyräyh.
Minuun kohdistuvasta/purettavasta kärvähtääkin sitten jo ihan varmasti, mutta se onkin toinen juttu :)
Mutta kyllä sopivassa tilanteessa pitää tultakin löytyä, en pidä vässyköistäkään. Määrä ja tapa on ne tärkeimmät seikat.
joitakin vuosia kuumakallen kanssa. Katsotaan sitten mitä mieltä olet.
Ehdottomasti on seksikästä ja suotavaa, että miehestä löytyy pikkasen potkua. Ei tosiaan mitään sellasta, että siinä joutuu nainen pelkäämään henkensä puolesta, mutta semmosta hyvää intohimoa ja tulisuutta!
Kerran olin lähdössä jonnekin kesken pienen riidan, kun mun eksä sitten nappasi käsivarresta kiinni sillai että se sattui ihan vähän. Veti mut ihan itseensä kiinni ja sanoi, että "älä käännä mulle selkääsi". Ja sitten se suuteli mua ja hymyili. Se oli sitä intohimoa! Vieläkin menee jalat ihan velliksi kun muistelee...
Saa olla tulinen.
Kunhan ei kilahtaessaan kilahda uudestaan siitä että mä en kilahda millään.
Itseasiassa en tiedä kumpi ääripää vai keskikohta olis mulle mieluisampi... mulle kai merkkaa enemmän se missä hengessä ihminen sitä on mua kohtaan.
Jos tykkää tulisesti niin hyvä, jos tykkää pehmeästi ja unelmoivasti niin hyvä. Kumpaakin tykkään takas ja arvostan :D
Itse oon viilipytty ja luonnoltani ataraxinen. Musta ei juurikaan tulisuutta löydy... itseasiassa pitkässä parisuhteessani mä opettelin näyttelemään sitä että kumppani sais vähän uusia kiksejä... mut mua itseäni se lähinnä hymyilytti... :)
Mun mielestä rehellisesti tunteensa ja ajatuksensa ilmaiseva mies on se mikä kolahtaa. Se ei tarkota jatkuvaa rähjäämistä eikä yhtään parempi ole sekään,ettei mistään koskaan kiehahda.
Itse kuitenkin oon aikas temperamenttinen ja äkkipikainen mutta myös nopeasti leppyvä. Miehen pitäis siis tietyllä tavalla olla pitkähermoinen jotta osaa jättää mun savuamiset omaan arvoonsa. Ehkä elämän kuluessa myös nämä särmät mustakin tasoittuu mutta näillä mennään nyt. Muitakin tapoja (tunteiden patoamista) on kokeiltu ja siitä ei kyllä hyvä seuraa.
mieluummin. Mut yleensä ku ei saa valita, mie tosin en jaksa ottaa stressiä jos naiset kuohahtelee. Toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Varma tapa saada mut karkotettua on se aiheeton kuohahtelu, anteeks pyytely ja taas uudestaan kuohahtelu.
Kyllä asiasta saa tietty kuohahtaa, ja sitä kuohahtamista pitää välillä esittää että saa viestin perille, mut oikeesti ei sitä jaksa loputtomiin. Sellanen jonninjoutava mitättömyyksistä kuohahtaminen... no ohan se ihan kivaa mut mitä järkee siinä on?
Onko sulla mitään muita vaihtoehtoja kuin vai vai?
"Mitenkäs te muut? Saako suuttua/tulistua/olla joskus vähän kiivasluontoinen?"
No en pidä ainakaan heikkohermoisista tyypeistä, en yhtään. Tunneilmaisu on aina erityisen toivottua ja välttämätöntäkin ihmissuhteissa (pitäisin arveluttavana ihmistä, jonka mielestä koskaan ei saa kiihtyä keskusteltaessa), mutta ne joilla on ongelmia itsehillintänsä kanssa ei viehätä mua kerrassaan yhtään.
"Saako suuttua/tulistua/olla joskus vähän kiivasluontoinen?"
Riippuu siitä mitä toi "vähän" on. Tunnetason tulisuudella ei ole mitään tekemistä ainakaan jonkun hermonsa pikkuasioistakin menettävän peelon kanssa.