Kun kohta olen 23 ja olen menettänyt oikeasti jo toiveen saada naisen tai perheen.
ei ole kivaa
M85.
161309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Monilla ei ole sun iässäs ollut vielä ensimmäistäkään suhdetta. Mistä luulet että tossa iässä on toivo menetetty? Toi sun ikäs alkaa vasta olla sitä elämänkumppanin etsimisikää. Kato viim. 10-20 vuoden kuluttua miten niille on käynyt jotka on olleet 16 vuotiaasta asti yhdessä - monet suree silloin aattelee että tätäks tää elämä onkin? Ja mennään etsimään jotain sykähdyttävämpää ja luullaan että on jääty jostain paljostakin paitsi kun on jäänyt katsastamatta muut vaihtoehtoja "paririntamalla". Joten sulle tiedoks että toi on se ikä kun yleensä aletaan vasta elää ja katsastaa tyttöjä eikä menettää toivoa. Kato tyttöjä tulee ja menee, mutt se on tossa iässä vielä enemmän kuin suotavaa. Sitten on loppuelämä aikaa olla sen sopivimman kanssa joka kohdalle sattuu :) Joten epätoivo seis ja jatkat etsimistä. Tsemppiä!
mutta tuntuu kuin muut vaan löytäisivät. Kiitoksia kuitenkin sinulle :)
muuta kuin ohuen uskonsa.
Elämä edessä, tukka takana.
Ei ole parisuhdetta minullakaan - naiset silminnähden vihaavat ja halveksivat minua. Eipä sillä, joku kannabisneekeri taisi taannoin riimitellä että "no girl, no worries"
Ei väksin sitten. Ei elämän suurta rakkautta, ei farmariautoa eikä muksuja. Ei sitten saatana, jääpähän rahaa yli urheiluautoon mitä perheelliset kuitenkin kuolaavat mutteivät epäkäytännöllisyytensä takia voi ostaa, jää rahaa moottoriveneeseen jolla ne tahtoisivat tehdä mukavia sunnuntai-matkoja saaristossa mutteivät voi koska pikku-Timin vaippoihin uppoaa kaikki rahat.
Sitten saan panostuksen johdosta sellaisen duunin minkä vuoksi perheelliset kusisivat rahapulassaan hunajaa, mutteivät saa koska kaikki aika menee pikku-Timin vaippoja vaihtaessa.
Sitten ne eroavatkin, lähtee velkainen talo, Volvon-linttana ja irtaimisto myyntiin, muija vie rahat, mies alkoholisoituu ja Timi liittyy paikalliseen huumerinkiin.
Mitä mä silloin teen? No mä kaahaan onnellisena urheiluautollani ja käyn toisinaan panemassa jotain Victoria's Secret -tasoista huoraa jossain itäblokin maassa, sitä minä teen enkä koskaan ota takkiinni.
Tää on jo alkanut. Serkkulikka jätkänsä kanssa sisustaa kämppäänsä iki-onnellisina, mulla on Yamaha Raptor jolla ajan kuin mielipuoli ja kaikki puhuvat selän takana että on velaksi ostettu. Eipä vaan kuulkaat ole. Koska olen ollut viikonloput töissä enkä baarissa ja panemassa, irtoaa kivoja rahasummia melkos nopeasti.
Kaikki jätkät haluavat sen Raptorin, mutteivät saa kuin velaksi kun rahat palavat joko naisten metsästykseen tai elloksen osamaksuihin.
Kyllä näinkin pärjää, tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus, jokaiselle tarpeen mukaan.
se perhe auto löytyy. Tilava on näin sinkulle.
se perhe vielä sullekin tulee :)
Vaikka meillä on kaksi lasta ja olemme alle kolmekymppisiä niin kyllä meillä on moottorivene, mökki ja asunto. Autokin on ihan kiva vaikka ei olekaan urheiluauto, mutta eipä se kiinnostakaan. Hyvät stereot riittää ja luotettava kyyti.
Sailaisuus on siinä että kahden ihmisen tulot riittävät paremmin kuin yhden. Lapsiin voi käyttää järkevästi rahaa ja baarissa ei kumpaakaan kauheasti enää kiinnosta istua kun istuttiin siellä teininä tarpeeksi. Säästyy juomarahatkin kun on aina rakas kainalo kotona. Ja erota ei tarvitse kun on hyvin valittu puoliso.
Mutta toki sinkkunakin voisin olla tosi onnellinen. Ei siinäkään olisi mitään vikaa ja olisi taas omat hyvät puolensa asiassa.
Jos et perhettä halua miksi olet onneton ja katkera? Jos taas haluat niin eihän tossa iässä voi toivoaan mitenkään menettää. Ehtiihän sitä.
Tuota lukiessa tulee väkisinkin mieleen se vanha satu. "Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista..."
Että kun ei sitä omaa rakasta näytä löytyvät, niin en olisi halunnutkaan?
Tämä kysymys ansaitsisi mielestäni oikeastaan oman ketjunsa: jos ei pärjää, onko parempi antaa väkisin olla vai rehellisesti ikävöidä?
niin paljon surra ekokatastrofia kuin perheellisten, koska ei ole mukavaa, kun vaippaikäinen katsoo suoraan silmiin ja vanhemmat tietävät, että tämä pallo on tulessa kun heidän silmäteränsä ovat aikuisia.
Nauttikaa siitä.
koska imbesilliyden määrä on rajaton ja sanoisin, että kannattaa vähän paneutua ilmastonmuutoskatastrofiin, joka tulee pahimmalla mahdollisella tavalla koskettamaan myös sitä sun perhettäs.
Mitä väliä tuleeko se ilmastonmuutos vai ei. Kuolee se jälkikasvu joka tapauksessa. Ainakin saivat mahdollisuuden elää...
Ja tuskin mitään muutosta tulee. Kuulemma maailmanloppu piti tulla jo 70-luvulla.
olen ollut aviossa 39 vuotta 20-vuotiaasta saakka.
Mies säilyttää hedelmällisyytensä nykyään viagran voimalla päälle kasikymppiseksi, eli kiirettä ei ole. Kuusi seitsemäsosaa hedelmällisestä iästäsi on vielä jäljellä.
Itsekin ajattelin, että voisi sitten viisikymppisenä miljonäärinä perustaa perheen jonkun täydellisen 25-vuotiaan kanssa.
Naisilla ikävä kyllä ei ole ihan näin helppoa, mikä ei ole kovin reilua. :-(
onnellisuuden määrä on vakio eli joku nauttii jostain asioista ja joku toinen toisista.
Ei tosiaan kannata kamalasti huolestua asiasta. Otat ihan rennosti vaan. Tulee kun on tullakseen.