Olen tapaillut jo jonkin aikaa erästä miestä, joka vaikutti alun perin varsin hyvältä tyypiltä. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että olenkin hänelle aina se viimeinen vaihtoehto, jos pitää esim. viikonlopun menoja suunnitella. Minä yritän jo viikolla soitella ja viestitellä, että mentäisiinkö vaikka yhdessä syömään, mutta saan vastauksen vasta pe iltana klo 21, kun kyseinen mies on jo kaveriporukassa aloittanut viikonlopun vieton. Pitkään aikaan emme ole tehneet mitään mutta kuin tavanneet jossain kuppilassa ja lähteneet istuneet siellä muutaman tunnin verran. Silti mies vakuuttaa, että haluaa seurustella kanssani ja ettei halua minun olevan muiden kanssa. Siitäkö tämä on kiinni? Voiko mies haluta pitää minut otteessaan, etten tapailisi muita, vaikkei oikeastaan itse edes halua olla kanssani? Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta aina mies saa minut uskomaan, että hänellä on vain niin paljon kiireitä yms. Jos kavereiden kanssa ryyppääminen ja exien kanssa pyöriminen ovat aina minua tärkeämpää tekemistä, miksei se sitten suoraan sano, että asia on näin ja päästä minuakin irti, jotta voin yrittää tukahduttaa tunteeni häntä kohtaan ja alkaa tapailemaan muita? Tuntuu, että minulla olisi paljon annettavaa - olen omillani toimeen tuleva, itsestäni huolta pitävä, monista asioista kiinnostunut ja seksuaalisesti aktiivinen nuori nainen - mutta jostain syystä en saa edes tilaisuutta näyttää, miltä tuntuisi viettää aikaa minun kanssani.
Ei aikaa meille...
...mutta kavereille on.
6854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikä voi pyöriä sun kanssas silleen usein ja julkisesti.
Joka jätkä haluu pitää misun "varalla" jos siihen vain kykenee, sitä sit kaveri porukassa kyl naureskellaan kans. Misut luulee, jotta oltas yhes, mut panojahan ne vaan...
Saatat olla oikeassa. Olisi kyllä mukavampaa, jos sitten voitaisiin sopia yhdessä, että ollaan vain panoja toisillemme, ja ihmissuhdetta voisin alkaa etsiä muualta sitten kun siltä tuntuu. Hitto, että pitikin mennä ja ihastua! Aikaisemminkin olen ollut tilanteessa, jossa kyseessä oli pelkkä seksi, mutta homma tehtiin molemmille osapuolille selväksi, joten ei tarvinnut tuhlata tunteita turhaan eikä kuunnella turhia lupauksia. Jumalauta, eikö jätkillä ole munaa sanoa suoraan, mitä ne haluaa?!
"umalauta, eikö jätkillä ole munaa sanoa suoraan, mitä ne haluaa?!"
Niillä tuntuu olevan munaa kyllä panemista varten mutta ei mitään muuta. Siks ei kannatakaan heti hypätä sänkyyn. Mutta onneks on vielä järkeviäkin yksilöitä olemassa.
ilmeiseti olet vain "varalla", jos ei hänellä muuta tekemistä satu olemaan.
Minusta sinun kannattaisi keskittyä omiin menoihisi. Ota välimatkaa häneen. Älä sitoudu kyseiseen mieheen, vaikka hän yrittäisi pitää sinua otteessaan. Parasta ehkä olisi, jos topakasti vain lopettaisit suhteen. Ei miehellä näytä olevan sinulle annettavaa.
"Jos kavereiden kanssa ryyppääminen ja exien kanssa pyöriminen ovat aina minua tärkeämpää tekemistä, miksei se sitten suoraan sano, että asia on näin ja päästä minuakin irti"
Hyvänen AIKA! täytyykö sinulle takoa nuijalla päähän tuo asia ennenkuin sinä sitä uskot?
Mieshän viestittää sen ajatuksillaan ja teoillaan kristallin kirkkasti ettei hän sinua halua seurakseen vapaa-aikoinaan.
Miksi sina et tajua/usko hänen toimintaansa. Lakka jo kiusaamasta häntä ja itseäsi.
Aika tyhmä olo tässä on jo tullutkin. Ehdin vain jo ihastua mieheen niin, etten oikein osaa ajatella muitakaan. Pitää varmaan lähteä sinkkuna taas liikenteeseen ja yrittää avata silmät muulle maailmalle. Varsinkin, jos mies ei suostu asiasta puhumaan selkokielellä päin naamaa! Itse olen tottunut hoitamaan asiat puhumalla, enkä käytöksen perusteella arvailemalla. Ärsyttää, kun joutuu vain itsekseen miettimään, että onkohan tämä nyt suhde vai ei. Kiitos rohkaisusta ottaa ohjat omiin käsiin!