Olen seurustellut puolisen vuotta miehen kanssa, ja meillä synkkaa hyvin joka saralla. Emme ole paljolti käyneet erikseen baareissa, mutta nyt oli sen aika. Poikaystaväni lupasi tulla seuraavana päivänä käymään ja meillä oli muutenkin ihana keskustelu. Hyvillä mielin ajattelin, että täytyyhän meidän käydä välillä yksinkin. No, tuli seuraava päivä, mutta häntä ei kuulunut.Puhelin oli koko päivän kiinni. Tottakai ensimmäinen ajatus on, että hän on jonkun naisen luona. Pari päivää on nyt kulunut, edelleen puhelin on kiinni. Laitoin viestä, että edes ilmottaisi onko hengissä. Hän on aina sanonut, että puhuu sitten suoraan, jos ei halua jatkaa. Mitä syitä miehen logiikalla voisi olla moiseen toimintaan?
miten suhtautua
---
11789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on hukannu tenussa kännykkänsä.
useaksi päiväksi, vaan siis lainaa vaikka kaverilta tai liikkeestä kännykän. Tai laittaa sähköpostia, jos oikeasti välittää naisesta.
minä ja moni kaverikin on tässä onnistunut.
onnistunut hukkaamaan ja ei puhuta vaan yhdestä kerrasta, vaan niitä on useita. Ja en tietenkään saa liikkeestä lainaksi puhelinta ihan tosta noin vaan jos omaa tyhmyyttäni omani meen hukkaamaan.
Kyllä kadottaa. Ja joskus on elämäntilanteita missä ei ole rahaa ostaa uutta. Voi myös olla liian noloa pyytää kaverilta luuria, etenkin jos on urpoillut ennenkin samaan tyyliin. Luuri voi lähteä, ja etenkin sunnuntaina on aika hankala hommata uutta. Jos rahat on vähissä niin ainoa vaihtoehto on lähteä etsimään käytettyä halpaa romua, ja se taas vie aikaa.
Tietty monta kertaa sana jos, mutta noin se joskus oikeasti on.
Minä epäilisin pahinta.
Vaihtoehtojahan on.
1. Se on joutunut johonkin onnettomuuteen ja makaa sairaalassa.
2.Sillä menee "pikkuisen" pitkäksi tuo retki, eikä kehtaa soittaa
3.Se on pokannut uuden eukon ja silloinhan ei vanhoja lupauksia (edes puhumisen suhteen) välttämättä muistella.
Suosittelen, että jos syy ei ole tuo ykkösvaihtoehto, niin annat sille monoa.
muka on?
pitemmän päälle kattella.
Sellainen tyyli alkaa yleistyyn turhan äkkiä. Mies ei välitä tarpeeksi ilmoitellakseen itsestään ettei toisen tarvitse olla huolissaan. Tietysti vieraissapelehtiminenkin alkaa oleen mahdollista, kun toisella on toiminta-aikaa vaikka kuinka.
ajateltuna jos ei ole kuollut tai teholla, niin se ei välitä susta pätkääkään ja ei sen anna häiritä itseään että tuolla saa sinut huolestuneeksi ja pahoittaa mielesi. Ei vaan kiinnosta häntä... Itse päätät mitä haluat sietää, joten ei kun ratkaisua tekemään...