Ihmiset valittaa aina???

Näin se kyllä on. Silloin kun todella rakastaa, näkee myös vaivaa suhteen eteen ja haluaa tavata. Ei siinä paina muu kuin tulla nähdyksi ja halituksi. Olen kulkenut junalla monta kuukautta Oulu-Hki väliä ja kumma kyllä rakkaus kesti. Ei se niin helppoa ollut mutta silloin ei ollut internettiä.....
Kokenut sen. Rakkaus on edelleenkin ihmeellistä.

Itse olen samassa tilanteessa, että rakkaani asuu vähän kauempana, mutta se ei todellakaan haittaa kun tykkäämme ja rakastamme toisiamme!
Näemme joka viikonloppu ja itse arvostan jokaista hetkeä milloin tapaamme!
Olemme onnellisia, joten miedän kohdalla välimatka ei ole ongelma =)

Osalla ihmisistä tämä varmasti toimiikin. Tässä tapauksessa molemmilla voi olla "omat elämät" eikä oma elämäntyyli muutu liikaa sinkkuajoista.

Itse olen ollut samassa tilanteessa, ja etäisyys ei haitannut mua ainakaan yhtään. Toki, oli ikävä tietysti silloin tällöin viikolla, mutta ei se ylitsepääsemätöntä ollut. Kyllä minua olisi kuitenkin ahdistanut vähän, ellen kuukauteen kultaa nähnyt...

Luottamus on tärkeätä etäsuhteessa. Mustis saa olla, mutta ei sairaalloisen luottamaton. Riippuu ihmisistäkin, toisiin on helpompi luottaa kuin toisiin... pystyin kyllä aina luottamaan vastapuoleen, joten mulla ei ollut ongelmaa tässä. Lisäksi hieman aikuisimmilla (vaikka 25v) pettäminen on hieman toivottavasti harvinaisempaa kuin teineillä.

> kaikki aina vaan valittaa että täytyy lopettaa suhde koska välimatkaa
> rakkaaseen oli 100km.... ihan outoa.

Ei ole outoa, jos ei ole keinoja nähdä toisia vloppuisinkaan.. esimerkiksi hieman nuoremmat ajokortittomat ja/tai autottomat eivät liene yhtä hyvässä asemassa maaseudulla kuin isommissa kaupungeissa asuvat. Lisäksi se vaatii molemmilta tietynlaisia 'uhrauksia' ja vaivaa seurustella etäsuhteessa, kaikki eivät ole valmiita töitä rakkauden eteen tekemään, valitettavasti.

Bottom line: kaikista ei ole etäsuhteeseen, kaikkien kemiat eivät kohtaa etäsuhteessa, mutta toivottavasti uskaltaa edes yrittää. On paljon kustannustehokkaampaa katua jotain, mitä on tehnyt kuin sitä, että jotain jäi tekemättä.

Kyllä parisuhteessa on jotain muutakin vikaa jos se etäisyyteen kaatuu. Jos toista rakastaa, ei se välimatka ole kuin pakollinen paha. Kuten oma kumppanini sanoo: "Vihaan tätä etäisyyttä, mutta rakastan sinua enemmän..."

Ja meillä on välimatkaa noin 1200km. Tietysti parisuhteen ylläpito vaatii tiedon/suunnitelman tulevaisuuden lähisuhteestani. Jos ei olisi mitään tietoa parisuhteen lähentymisestä, eipä sitä ehkä rakkauskaan jaksaisi pitää voimissaan.

Minäkin elän kaukosuhteessa enkä todellakaan ole kullastani eroamassa, sillä rakkautta löytyy paljonkin. Mutta voin hyvin ymmärtää sen että kaikki eivät kestä ainaista ikävää ja erillään oloa. Kyllä se muakin kuluttaa kun tuntuu siltä että pitää aina olla lähdössä pois rakkaan luota, vaikka siinä haluais olla enemmän kuin mitään muuta... Välillä kuitenkin tuntuu vähän siltä kuin elämä ois haljennut kahtia: on se onnellinen paikka toisen luona ja sitten se vähemmän onnellinen paikka. Ois kiva olla koko ajan siellä onnellisemmassa paikassa. Noh, ehkäpä tässä vielä saahaan joskus kimpsut ja kampsut muutettua samaan paikkaan.. Ja kyllähän sitä hienon miehen takia jaksaa odottaakin.

Itse olen kaukosuhteessa, jossa välimatkaa on hieman reilut 2000 km. Tästä johtuen tapaamme noin kerran kahdessa kuukaudessa, mutta yhteydessä ollaan päivittäin. Ei voi olla kuin tyytyväinen kun on olemassa messenger, skype, ICQ, sähköposti.. Olemme poikaystäväni kanssa enemmän yhteyksissä kuin muutama ystäväni, jotka seurustelevat samalla paikkakunnalla asustelevan kanssa. Mutta eipä se välimatka kerro suhteen laadusta yhtikäs mitään.

Pakko myöntää että ei kaukosuhteessa eläminen mikään unelma ole ollut - kukapa sitä erityisesti toivoisi. Siitä löytyy kuitenkin hyvätkin puolensa: kuten edellä jo mainittiin, omaan elämäänkin on mahdollisuus keskittyä. Varsinkin näin opiskelujen loppuvaiheessa on suorastaan mahtavaa (älkää nyt käsittäkö väärin..) kun opiskeluihin saa panostaa ihan täysillä eikä tarvitse miettiä milloin uhrata aikaa rakkaalle.

Odottelu palkitaan kuitenkin aina. Jälleennäkeminen on aina yhtä tunteiden ilotulitusta, mutta pakko myös myöntää että viimeiset suukot ja vilkutukset lähtöä tehdessä ovat kerta kerralta inhottavampia. Mutta kuten poikaystäväni joskus tokaisi, voin odottaa seuraavaa tapaamista hyvillä mielin. Ensimmäisellä kerralla hyvästeltäessä toisen paluusta ei ollut varmaa tietoa, mutta nyt tietää että toinen on varmasti sylissä taas muutaman viikon kuluttua.

Joku tuossa mainitsikin luottamisesta. Seurustelukumppanini luottaa minuun täysin, ja hän voi sen hyvillä mielin tehdäkin. Itse "kokemuksen vahvalla rintaäänellä" varustettuna olen kuitenkin edelleen epäileväinen. Vaikka tiedän voivani luottaa seurustelukumppaniini, takaraivossa piileskelee aina välillä se mörkö, joka pelottelee ja laittaa mielikuvituksen leikkimään. Ja kaiken lisäksi täysin syyttä.

Tästä aiheesta voisi nyt räpättää ties kuinka pitkään, mutta nyt kyllä on aika opiskeluille. Jaksamisia kaikille, olitte sitten 10 km päässä toisistanne tai toisella puolella maapalloa odottamassa hanipöötänne :)

Välimatkan takia ei tosiaan kannata suhdetta lopettaa, kyllä siihen muut syyt oikeasti on ja se välimatka pelkkää tekosyiden keksimistä.

Oma tilanne se, että mies n. 700km päässä töissä, nähdään kerran parissa kuukaudessa, kun on pitempi vapaa pätkä. On tässä muitakin ongelmia että ei voi tavata niin usein kuin tahtoisi. Suhde on meillä vielä melkoisen uusi, reilut puoli vuotta kestänyt. Mutta tästä eteenpäin mennään =) Kesää kohti.

Suomessa se on ainakin ihan helppoa jos asuu jossain suuremmassa kaupungissa jossa junat, linkit ja lentokoneet toisen luo. Itse parin vuoden kokemuksella voin kertoa. Raha siinä voi ratkaista jos ei ole varaa matkustaa. Itse tällä hetkellä seurustelen jo toisen miehen kanssa joka asuu englannissa. Nähdään parin viikon välein jossain päin maailmaa. Miehellä on työ et joutuu matkustelee ja mä sit lennän täältä suomesta sen luo. Perjantaina brysseli. Kyllä sitä aikaa yhdessä arvostaa ihan erilailla. Jä ottaa yhteisestä ajasta kaiken irti. Onhan sitä kännykät ja netti. Ikävä vaan kova. Selibaattikin on joskus rankkaa mut hyvää kannattaa odottaa.
Olen myös seurustellu joskus saman kylän tyypin kanssa ja se oli jo ainakin mun makuun liian tiivistä. Kyllästy nopeesti.