Kerta toisensa jälkeen minä olen aloittanut kirjeen sinulle, koskaan en ole voinut sitä kuitenkaan tänne lähettää.
Kerta toisensa jälkeen olen itkenyt ja ikävöinyt sinua, tuntenut kuolevani tähän hirveään tuskaan ja ikävään. Olen niin voimaton tuskassani ja surussani.
Miksi sinun piti kuolla? Miksi et voinut odottaa aamuun, jolloin kaikki olisi ollut valoisampaa?
Miksi sinun piti tehdä itsemurha, miksi...?
Kerta toisensa jälkeen olen itkenyt ja ikävöinyt sinua, tuntenut kuolevani tähän hirveään tuskaan ja ikävään. Olen niin voimaton tuskassani ja surussani.
Miksi sinun piti kuolla? Miksi et voinut odottaa aamuun, jolloin kaikki olisi ollut valoisampaa?
Miksi sinun piti tehdä itsemurha, miksi...?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Osanottoni, voin vain kuvitella tuskasi määrän. Voimia sinulle!
Otan osaa pohjattomaan suruusi. Vielä näin vuosien jälkeenkin tunnen kipua ja ikävää veljeni itsemurhasta. Äitini ei ole enää päivääkään ollut ennallaan, enkä sitä häneltä odotakkaan, enhän minäkään ole. Kuitenkin aika on opettanut ymmärtämään ja käsittelemään asiaa toisin kuin ennen. Silti jokaisesta päivästä puuttuu se jokin,
enkä ole vielä kohdannut ketään, joka ymmärtäisi
miltä minusta tuntuu ja välittäisi puhua asioista oikeilla nimillä. Tuntuu ettei kukaan ole valmis kuuntelemaan. Uskon syvään ymmärrykseen vain kokemuksen kautta. Voimia sinulle.
Otan osaa suruusi.Jos voisin lohduttaisin, vaikka tiedän ettei sekään auta.Toivon että tiedät ettet ole yksin ja joku välittää sinunkin surustasi.Avaruuden halki lähetän sinulle halauksen, sanoja ei tarvita, tiedät mitä tarkoitan.Enkelipojan äiti.
kiitos vastauksistanne ja osanotostanne.
Välillä tuntuu, että vaikka mitä sanoisin, vaikka miten tunteitani sanoiksi yrittäisin pukea, niin mitkään sanat eivät kuvaa tätä elämää nyt. Mutta me tiedämme mitä tämä on. Kiitos myötäelämisestä. Tyttäreni, poikani pikkusisko, ei vain avaudu, ja minua pelottaa tämä elämä ja tulevaisuus. Voimia kaikille teillekin.
Poikasi on enkelten sylissä nyt.
Älä huoli. Hän voi hyvin ja rakastaa sinua ikuisesti.
Neljä vuotta sitten ystäväni päätyi, monesta eri syystä, itsemurhaan. Ajan saatossa suru etääntyy ja asettuu omaan tilaansa. Koskaan asia ei unohdu, mutta sen kanssa oppii elämään.
Kun pahin shokkivaihe on (ja joskus se on) ohi, niin sitten voi alkaa käsitellä asiaa järjellä. Sain silloin paljon apua näiltä sivuilta:
http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/
sekä kirjastosta lainaamistani surua ja surutyötä käsittelevistä kirjoitsta.
Ootte ihania, kun tuette ja autatte. Niinkuin pappi kauniisti sanoi, "Jumala katseli Taivaan puutarhassaan ympärilleen, näki tyhjän paikan siellä ja ajatteli, tuohon tarvitsen jotain oikein kaunista ja hyvää." Hän näki poikani alhaalla maan päällä ja huomasi "siinä se on, kuin luotu tekemään puutarhastani täydellisen" Ja niin Hän ojensi kätensä, ja otti poikani talteen, oman puutarhansa suojaan.
Niin kaunista, lohdullista ja suurta rakkautta.
Poikani ei tarvitse enää kärsiä maailman ja ihmisten pahuudesta ja rumuudesta.