Eron partaallako?

Ollaan oltu pitkään aviossa, eli ollaan seestynyt 4kymppiä ylittänyt pari. Itse olen ollut paljon reissuhommissakin muutamia päiviä pois kotoa kerrallaan. Vaimo ollut lasten kanssa kotona ja käynyt myös työssä. Se on vaikuttanut siihen ettei suhde ole ollut aina lämmin ja läheinen poissa olojeni takia. Vaimoni sisko on ollut meillä kylässä usein viikonloppuisin, he ovat menneet kapakkaan silloin tällöin. Se ok, mutta, mutta, mitä sieltä haetaan..?? Eräänä yönä tuli tekstiviesti jonka luulin tulleeni itselleni, olikin vaimolleni, siellä vierasmies kaipaili. paljastui että suhde oli kestänyt kuukausia, Vaimo sanoi, että se oli vain keskustelusuhde,
kun sen miehen kanssa oli kiva keskustella..uskoako? Oli alkanut kapakkareissusta siskon kanssa. Näitä reissuja paljastui muutama lisää, vastaavin ihastuksin. Kaiken huippu oli kun viimeksi olimme laivalla hänen sisarkin mukana, laivan kapakassa vaimoni ei suostunut lähtemään kanssani tanssimaan, mutta kun olin wc:s oli hän siskonsa kanssa parketilla, olin sen jälkeen nolona ja raivona, lähes selvänä.
Se reissu oli piloilla. Seuraavana arkipäivänä ihmettelin mikä pankkitilinavauslappu pöydällä oli
vaimo ja sisar oli avanneet yhteisen pankkitilin matka kassaa varten, etelän matkaa varten, kaikkiaan viisiystävätärtä mukana ringissä, näistä suunnitelmista sain kuulla jälkikäteen. Reissun osoitetta/ ajankohtaa ei ole päätetty, mutta kahdenvuoden päästä, siihen asti pitäisi jaksaa kuunnella sitä "marttakerhon" reissu intoilua. Mietin onko se reilua, että vaimoni kerää matkakassaa vieraiden ihmisten kanssa ja olisiko syytä nostaa kytkintaä tästä suhteesta, kun en ole varma mihin vaimoni on sitotunut, minuun vai likkakavereihinsa. Kertokaa mielipiteenne.. help.
81233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin. Tässä kai käynyt vanhanaikaisesti. Et ole ollut seuraa pitämässä ja pian vaimoke ei sitä niin kaipaakaan. Toisen poissaoloon kun voi turtua. Ja kun kuluu tarpeeksi vuosia sitä tyhjiötä täyttää jo muilla ihmisillä.

Nyt kannattaisi varmasti katsoa ja keskustella, josko välittäminen on kuitenkin vielä voimissaan. Hyvää suhdetta ei kannata reissujen takia poikkasta.

Ja naisilla on kyllä miespuolisia kavereitakin, ja naiset matkustelee keskenään ilman että välttämättä pettävät.

Jos haluat varmistua asiasta, palkkaa etsivä -niitä palveluja tarjotaan ainakin jo täällä Treella. Varmasti muualtakin löytyy!

Äänestä

Itselläni vastaava kokemus, eli matkamiehen painajainen, silloin kun olin työn puolesta kotoa pois, vaimo laukkasi bubeissa siskonsa kanssa ja siskon 14v vanha likka oli piikomassa. Siinä sisko villiti kun oli yksinhuoltaja ja oikeasti seuraa vailla. Jos oma muija antaa pakit ja lähtee toisen kanssa, niin se on jo eropapereiden paikka , missä on kunnioitus puolisoiden välillä. Tosin vaikea sanoa kun ei tiedä olosuhteita, olitko nakit silmillä. Sellaiset akkojen reissuhankkeet ei tuo perheelle onnea, varsinkaan jos touhutaan selän takana. Vedä peli poikki joku raja.. Älä anna vedättää itseäsi. Varsinkin jos ei osata käyttäytyä,,, Sinänsä reissut olis ok. Tsemppiä.

Äänestä

sano muijasi siskolle et hanki elämä..

Äänestä

sua, MUTTA mullakin on kaksi vastakkaista sukupuolta olevaa ystävää (joita muuten puolisoni ei siedä), joiden kanssa todellakin juttelen naisen-/miehenlogiikasta (joilla on valtava ero) ihan vain selkeyttääkseni ajatuksiani kun jokin mieltävaivaava asia jäytää.Enkä tunne minkäänlaista seksuaalista vetoa heihin, on vain sama aaltopituus.

Äänestä

Muijasi on vieraantunut, hätistä se akkaklaani huitsinnevadaan. Sen jälkeen duunataan kumppani/perheasiat kuntoon ja sitten muut riemut..yhdessä.. näin se menee. Tai sit kenkää.
Maailma on täynnä uusia elämyksiä.

Äänestä

oletko kertonut vaimollesi mitä mieltä sen touhuista olet. Mitä se saa sut tunteen. Ihan turha kärvistellä ja pistää päätä puskaan. Suoraa tekstiä vaan että et hyväksy vaimosi temppuja ja sinusta se ei kuulu parisuhteeseen.
Kerro mitä itse suhteeltanne odotat vai onko enää mitää parisuhdetta. (pelkkä avioliitto?).
Ikävä kyllä meillä oli samaa ja homma olisi loppunut lyhyeen jos emme olisi puhuneet ja näyttäneet tunteet avoimesti. Itse asiassa vaimo oli se joka avasi myös minun silmäni eli meillä oli täydellinen avioliitto, mutta ei enää mitään parisuhdetta.

Olen onnellinen että liitto on pysynyt vielä kasassa ja koko ajan rakennamme uudestaa myös sitä parisuhdetta. Vaikka olen varma että ei se ole helppoa jos tilanne on jo tommoinen kuin teillä tuntuu olevan. Se ei kuitenkaan estä etteikö kannattaisi yrittää. Moni saa suhteensa vielä uudestaan toimimaan ja avot se on paljon parempi kuin ennen.

Äänestä
  • Ollaan nyt keskusteltu ja käyty asioita läpi jopa ulkopuolisen avulla, nyt on homma parempaan suuntaan menossa. Täällä on hyvä anonyyminä puhua, kun saa tervettä vahvistusta sille, ettei oma ajatus ihan metsässä ole. Suhde tosiaan vaatii hoitoa, ja "pään ottamista pois pensaasta". kiitän hyvistä kommenteista.

    Äänestä

Kierrätä,, ei nykyään tarvitse elää epä- tyydyttävässä suhteessa puutteessa. Uuden tutkimuksen mukaan (G-piste 4-Tv) 67% suomalaisista naisista antaa ekoilla treffeillä seksiä, seuraavilla 31% ja 1% antaa vasta kun on vihitty, 0,9% ei anna koskaan.. Eli käytännössä kun teet treffit, niin sexiä irtoaaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teuvo kirjoitti:

Ollaan oltu pitkään aviossa, eli ollaan seestynyt 4kymppiä ylittänyt pari. Itse olen ollut paljon reissuhommissakin muutamia päiviä pois kotoa kerrallaan. Vaimo ollut lasten kanssa kotona ja käynyt myös työssä. Se on vaikuttanut siihen ettei suhde ole ollut aina lämmin ja läheinen poissa olojeni takia. Vaimoni sisko on ollut meillä kylässä usein viikonloppuisin, he ovat menneet kapakkaan silloin tällöin. Se ok, mutta, mutta, mitä sieltä haetaan..?? Eräänä yönä tuli tekstiviesti jonka luulin tulleeni itselleni, olikin vaimolleni, siellä vierasmies kaipaili. paljastui että suhde oli kestänyt kuukausia, Vaimo sanoi, että se oli vain keskustelusuhde,
kun sen miehen kanssa oli kiva keskustella..uskoako? Oli alkanut kapakkareissusta siskon kanssa. Näitä reissuja paljastui muutama lisää, vastaavin ihastuksin. Kaiken huippu oli kun viimeksi olimme laivalla hänen sisarkin mukana, laivan kapakassa vaimoni ei suostunut lähtemään kanssani tanssimaan, mutta kun olin wc:s oli hän siskonsa kanssa parketilla, olin sen jälkeen nolona ja raivona, lähes selvänä.
Se reissu oli piloilla. Seuraavana arkipäivänä ihmettelin mikä pankkitilinavauslappu pöydällä oli
vaimo ja sisar oli avanneet yhteisen pankkitilin matka kassaa varten, etelän matkaa varten, kaikkiaan viisiystävätärtä mukana ringissä, näistä suunnitelmista sain kuulla jälkikäteen. Reissun osoitetta/ ajankohtaa ei ole päätetty, mutta kahdenvuoden päästä, siihen asti pitäisi jaksaa kuunnella sitä "marttakerhon" reissu intoilua. Mietin onko se reilua, että vaimoni kerää matkakassaa vieraiden ihmisten kanssa ja olisiko syytä nostaa kytkintaä tästä suhteesta, kun en ole varma mihin vaimoni on sitotunut, minuun vai likkakavereihinsa. Kertokaa mielipiteenne.. help.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu