Hei. haen neuvoja nyt meidän tilanteeseen kun itse en osaa sitä ratkaista. Eli ollaan seurusteltu 2vuotta ja asutaan yhdessä (ollaan asuttu jo vuosi) ja alkaa olla sellainen tilanne että mä en meinaa jaksaa enää. eli juttu menee näin:
Tietyistä syistä mieheni luottamus minuun särkyi kaksi vuotta sitten juuri ennen kuin aloimme seurustelemaan. Olin silloin sekaisin ja etsin itseäni väärällä tavalla (heräämällä aamulla eri miesten vierestä, neljä kertaa parin kuukauden aikana.) Sen jälkeen kun mieheni kuuli tästä (emme seurustelleet silloin vielä) hän ei ole pystynyt luottamaan uskollisuuteeni.
Jostain kumman syystä minusta on liikkunut erinäisiä juoruja ympäri kylää (näin pienellä paikkakunnalla kun eletään) ja voin kertoa ettei yksikään ole pitänyt paikkaansa edes sen vertaa että näitä juoruissa puhuttuja miehiä edes kunnolla tuntisin. En voi käsittää kuinka ihmiset saattaa olla niin ilkeitä että päästään keksii näitä juttuja, ja etenkin ilman minkäänlaista todellista pohjaa levittelee niitä ympäriinsä. kaksi vuotta ollaan riidelty siitä että olenko minä pettänyt miestäni. Erittäin vaikeaksi tilanteen tekee se että vaikka puhun totta, hän käsittää tämän valheeksi eikä näinollen usko minua tippaakaan. hän jankuttaa jatkuvasti että puhu totta äläkä valehtele mutta hän ei tajua etten voi sanoa mitä hän haluaa kuulla koska tällöin valehtelisin. Minulla ei ole minkäänlaisia todisteita että pystyisin hänelle näyttämään että häntä on huijattu tässä asiassa. Olen yrittänyt sanoa että moraalini ei suvaitse minun tekevän mitään mikä satuttaisi rakastani, mutta tätäkään hän ei usko johtuen taustoistani ja moraalin puutteesta ennen seurusteluamme. Tuntuu että hänen täytyisi vähintään saada sähköisku että hän tajuaisi tilanteen todellisen laidan. Nyt tuntuu siltä, että pitäisi jo lähteä. olen niin kyllästynyt näihin pohjattomiin riitoihin ja syytöksiin joissa ei ole mitään järkeä ja joita en voi itse korjata. Surkuhupaisaa on että sen jälkeen kun juoruja alkoi liikkua, olen elänyt kuin nunna. En uskalla edes katsoa yhdenkään miehen päälle, olen kylmä ja ilkeä kaikille miespuolisille ystävilleni enkä edes ehdota että viettäisimme ikinä iltaa miehen tai minun miespuolisten ystävien kanssa.
Haluaisin lähteä mutta kun en pysty. Mieheni on liian rakas minulle ja tuntuu että vaikka kuinka ilkeästi ajattelisin hänestä, ei se auta tippaakaan siihen kuinka todella tunnen häntä kohtaan. en halua lähteä, mutta minulla ei tunnu olevan muuta vaihtoehtoa. Olemme helvetti soikoon kihloissakin ja jos joskus menisimme naimisiin ei elämästä tulisi yhtään mitään jos riidat jatkuisivat tähän malliin... Joskus haaveilen että pitäisimme taukoa ja jos hän silloin huomaisi että todellakin olen muuttunut siitä kevytkenkäisestä tytöstä aivojaan käyttäväksi ja harkitsevaksi naiseksi, hän tajuaisi väärät syytöksensä ja pyytäisi anteeksi mutta tuskin tulisi toimimaan tuo...alan olla niin rikki ja masentunut että olen harkinnut terapiaan menoa...nyt on hyvät neuvot tarpeen. kiitos vastannelle.
Tietyistä syistä mieheni luottamus minuun särkyi kaksi vuotta sitten juuri ennen kuin aloimme seurustelemaan. Olin silloin sekaisin ja etsin itseäni väärällä tavalla (heräämällä aamulla eri miesten vierestä, neljä kertaa parin kuukauden aikana.) Sen jälkeen kun mieheni kuuli tästä (emme seurustelleet silloin vielä) hän ei ole pystynyt luottamaan uskollisuuteeni.
Jostain kumman syystä minusta on liikkunut erinäisiä juoruja ympäri kylää (näin pienellä paikkakunnalla kun eletään) ja voin kertoa ettei yksikään ole pitänyt paikkaansa edes sen vertaa että näitä juoruissa puhuttuja miehiä edes kunnolla tuntisin. En voi käsittää kuinka ihmiset saattaa olla niin ilkeitä että päästään keksii näitä juttuja, ja etenkin ilman minkäänlaista todellista pohjaa levittelee niitä ympäriinsä. kaksi vuotta ollaan riidelty siitä että olenko minä pettänyt miestäni. Erittäin vaikeaksi tilanteen tekee se että vaikka puhun totta, hän käsittää tämän valheeksi eikä näinollen usko minua tippaakaan. hän jankuttaa jatkuvasti että puhu totta äläkä valehtele mutta hän ei tajua etten voi sanoa mitä hän haluaa kuulla koska tällöin valehtelisin. Minulla ei ole minkäänlaisia todisteita että pystyisin hänelle näyttämään että häntä on huijattu tässä asiassa. Olen yrittänyt sanoa että moraalini ei suvaitse minun tekevän mitään mikä satuttaisi rakastani, mutta tätäkään hän ei usko johtuen taustoistani ja moraalin puutteesta ennen seurusteluamme. Tuntuu että hänen täytyisi vähintään saada sähköisku että hän tajuaisi tilanteen todellisen laidan. Nyt tuntuu siltä, että pitäisi jo lähteä. olen niin kyllästynyt näihin pohjattomiin riitoihin ja syytöksiin joissa ei ole mitään järkeä ja joita en voi itse korjata. Surkuhupaisaa on että sen jälkeen kun juoruja alkoi liikkua, olen elänyt kuin nunna. En uskalla edes katsoa yhdenkään miehen päälle, olen kylmä ja ilkeä kaikille miespuolisille ystävilleni enkä edes ehdota että viettäisimme ikinä iltaa miehen tai minun miespuolisten ystävien kanssa.
Haluaisin lähteä mutta kun en pysty. Mieheni on liian rakas minulle ja tuntuu että vaikka kuinka ilkeästi ajattelisin hänestä, ei se auta tippaakaan siihen kuinka todella tunnen häntä kohtaan. en halua lähteä, mutta minulla ei tunnu olevan muuta vaihtoehtoa. Olemme helvetti soikoon kihloissakin ja jos joskus menisimme naimisiin ei elämästä tulisi yhtään mitään jos riidat jatkuisivat tähän malliin... Joskus haaveilen että pitäisimme taukoa ja jos hän silloin huomaisi että todellakin olen muuttunut siitä kevytkenkäisestä tytöstä aivojaan käyttäväksi ja harkitsevaksi naiseksi, hän tajuaisi väärät syytöksensä ja pyytäisi anteeksi mutta tuskin tulisi toimimaan tuo...alan olla niin rikki ja masentunut että olen harkinnut terapiaan menoa...nyt on hyvät neuvot tarpeen. kiitos vastannelle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinne terapiaan. Onko miehelläsi huono itsetunto? Kai olette keskustelleet asiasta? Kannattaa yrittää. Jos lopputulos on sellainen, että eroatte saatte ainakin rauhan itsellenne, että olette parhaanne yrittäneet.
juu ei tullu mieleenkää et mulle on joskus kerrottu et miehelläni on ainakin ollu huono itsetunto ja jos totta puhutaan niin olen kyllä huomannut niitä merkkejä seurustelumme aikanakin. Joo sehän olis ihanne et voitais mennä sinne terapiaan yhdes mut mies on peruspohjalainen körmy ja se kuvittelee et kaikki on sekopäitä jotka käy terapiassa...mut kiitos tosi paljon kun vastasit.
Jos tilanne on ollut tuo jo kaksi vuotta. Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että elämäsi vain muuttuu huonompaan suuntaan. Kukaan ei voi muuttaa tunnevammaista, huonolla itsetunnolla varustettua ihmistä, jos hän itse tilannetta tajua.Pelkkä rakkus ei kertakaikkiaan riitä.Voimia sinulle elämässä, vain sinä itse voit siihen vaikuttaa. Ajattele itsekkäästi ja mieti tosissaan riittääkö nykyinen elämä sinulle. Jossain voi olla henkilö joka rakastaa sinua ja mennyt on mennyttä...Suhteeseen ei pitäis vaikutta mitä on tehty ennen kysestä suhdetta...
Varmaan auttaisi jos mies tajuaisi tilanteen vakavuuden. Siis sen että asiallisesti ilmoitat hänelle että et voi elää tuollaisen käytöksen kanssa. Se jos hän saa huonoa oloaan purkaa huonosti valituilla sanoilla ja syytöksillä ilman mitään seuraamuksia johtaa siihen ettei hänellä ole mitään tarvetta toimia toisin. Tuosta on jo ilmeiseti tullut rutiini teillä.
Ymmärrän kyllä miestäsi. Vaikka olet omasta puolestasi syytön, joutuu mies elämään sen kanssa että hänen naisellaan on kevytkenkäisen maine yms. huhut. Asiaa varmaan maustaa se vielä että hän on kumppanimäärältään kenties hyvinkin kokemattton sinuun verrattuna. Miehen polla menee ihan loogisista syistä rikki jos muut hänen ympärillään ajattelee (hän luulee että ajattelee) että tuo on se kenen katon alle se *utka päättyi. Se myös jos olet maannut hänen tuttujensa kanssa kalvaa hyvinkin helposti ja pitkään. Ikäviä sanoja, tiedän... mutta tasa-arvosta ja omasta tahdosta huolimatta miehet ja naiset joutuvat elämään omissa maailmoissaan vielä pitkään, kenties aina.
Moraalisesti oikeista ja vääristä asioista ja elämän reiluudesta riippumatta teidän tilanne on sitä mitä se nyt on.
Itse uskon että oikea vaihtoheto mitä täällä monet varmaan neuvovat - eli "jätä se sika", ei ole oikea niin kauan kuin häntä rakastat ja kaikki muu toimii. Aiheetonta paskaa ei kuitenkaan kenenkään kuulu niellä joten sinun on saatava, rajujakin keinoja tarvittaessa käyttäen mies ymmärtämään että syistä huolimatta hänen käytöksensä on väärin. Puhuit "sähköiskusta" itse. Tässä kohtaa olet juri asian ytimessä, sinun on löydettävä joku sanoja konkreettisempi tapa esittää asiasi.
Tyhmänä kliseenä itse tarjoan "näytä sille tämä keskustelu" korttia höystettynä sillä että jos mies ei voi asiaa hyväksyä tai kiukkuaan niellä niin sinä nostat kytkintä.
Itse voit tietenkin mennä terapiaan ilman miestäkin jo ihan sen perusteella että homma kusee ja vituttaa, sitähän varten ne terapeutit ovat olemassa.
Jos elokuvia teillä on tapana katsoa, niin aika läheltä liippaa sellainen pätkä kun "Chasing Amy". Periaatteessa sama kuvio kun teillä siihen oli myös lesboaspekti ängetty mukaan. Saattaa jopa upota miehelle sillä se on melkein rajatapaus siirapin ja romanttisen komedian suhteen suhteen. Etenkin jos Kevin Smithin tuotanto on muuten tuttua, saattaa mennä sukkana läpi.
on tullu jo hyviä neuvoja. Munkin mielestä teiän kannattaa hakea ihan ammatti-apua tuohon. Ihmettelen vaan että mies on halunnut muuttaa yhteen vaikkei luota suhun yhtään...? Jotenkin tuntuu että miehes käyttää sun menneisyyttä lyömä-aseena pönkittääkseen omaa huonoa itsetuntoo. Sun kannattaa kyllä eka puhua kaikki asiat puhki sun miehes kanssa. Sanot että sä et jaksa sitä ettei hän usko ja luota suhun. Sanot että niiden varaan pitäis suhde rakentaa. Jos ne ei oo kohdalla, ei tuu mitään. Jos ei mee perille niin sitten haette apua.
miten miehesi tietää näistä yhdenyön suhteistasi? Mun mielestä ei kannata kertoa tuollaista uudelle kumppanille. Vai olitteko tekemisissä jo ennen seurustelun alkua? Oliko teillä jotain yhteydenpitoa tai tapailua silloin kun olit näiden muiden kans? Vai kuunteleeko mies vain niitä juoruja ja niistä skitsoaa?
Kyllä minuakin loukkaisi jos tapailun aikana toinen olisi muiden kanssa (ja voi olla et jopa lopettaisin kertalaakista siihen), mutta jos ne on tapahtuneet ennen tapaamista, ei musta kannata kertoa.
Jos toinen kuuntelisi juoruja ja ei luottaisi niin en kyllä edes alottaisi suhdetta sellasen kans. Huono itsetunto ja epävarmuus on niin vaikeita asioita suhteessa etten uskois et sellanen pitemmän päälle tulis toimiin. Etenkin jos ollaan jo aikuisia niin kyllä on olemassa parempiakin miehiä joilla tollanen turha teiniajan epävarmuus itsestä on oikeasti jäänyt sinne teini-ikään.
ollaan mieheni kanssa lapsuuden tuttuja ja oltiin kavereita silloin kun näiden miesten kanssa sekoiltiin. nähtiin kyllä tosi harvoin. silloinkin oli yhden kerran niin että nähtiin tammikuussa ja sen jälkeen oli välissä jotain pari kuukautta ja nähtiin taas. eli enemmän se oli yhteydenptoa. Silloin ne juorut vielä oli totuuden mukaisia mutta heti kun löimme hynttyyt yhteen, ihmiset alkoi keksiä omasta päästään juttuja.
Meidän alku oli aika monimutkaista kun siinä niiden miesten ja meidän seurustelun alkamisen välillä oli muutama kuukausi. Tänä aikana oltiin yhteydessä puhelimitse ja sitten lopuksi se meni siihen että tapailtiin ja ehdinkin siinä sitten rakastua häneen (tai ainakin ihastua niin kovasti ettei mitkään esteet tuntuneet haittaavan) eli siksi olen päätynyt hänen kanssaan seurustelemaan luottamuspulasta huolimatta.
Meillä on kolme vuotta ikäeroa, mies on se vanhempi ja tässä tapauksessa mielestäni pitää paikkansa se että miehet kehittyvät kolme vuotta myöhemmin koska henkisesti olemme aikalailla samoilla linjoilla. en ole vielä kertonutkaan että olen 18 vuoden kynnyksellä oleva nainen ja mies täyttää ensi kuussa 21. eli mielestäni ei sitten ole ihme jos näitä teiniajan epävarmuuksia on ollut.
Ehkä haukkasin liian suuren palan kun tietoisena miehen minäkuvasta hyppäsin hänen kelkkaansa. Terveen itsetunnon omaavana on vaikea ymmärtää kuinka häiritsevä tekijä rikkinäinen minäkuva on suhteessa. Mutta nyt sen ymmärrän. kiitos vastauksestasi.
Hei alpha_!
Tuntuu että olet alistunut suhteesi tilanteeseen kun olet kestänyt sitä jo kaksi vuotta! Nyt jokin kuitenkin ravisti sinut hereille, lieneekö kyllästyminen ainaisiin riitoihin, onneksi! Joko miehesi on todella mustasukkainen tai omaa huonon itseluottamuksen. Onko häntä ennen petetty? Voisiko luottamuksen puute johtua siitä? Tai onko hän joskus pettänyt. Olen törmännyt tilanteisiin joissa ennenkin pettänyt osapuoli epäilee toista syyttä, koska on itse niin tehnyt. Ex seksikumppanit vaivaavat varmasti useiden suhteiden arkea. Mutta se että uskoo mielummin toisia ihmisiä kuin omaa kihlattuaan tuntuu omituiselta. Ja eihän mennyttä voi enää muutta vaikka haluaisikin. Koska olet viimeksi ollut täysin onnellinen suhteessanne (vai lieneekö se ikinä edes mahdollista ;)?)? Kumpi suhteessanne sanelee tahdin? Tuntuu hassulta että menitte kihloihin jos mies ei luota sinuun, olisiko hän halunnut "rengastaa" sinut ja todistaa koko maailmalle että olet vain hänen. Tuntuuko sinusta että olette edenneet liian nopeasti? Yhdessä asuminen ja kihlaus ennen 18 ikää tuntuu aika nopealta toiminnalta. Mitä jos kaikki on tapahtunut liian nopeasti? Ehdottaisin pientä välimatkaa hetkeksi ja katsoa sitten kuinka käy. Pitää mainitsemaasi taukoa. Tuo tilanne tuskin enää helpottaa tekemättä mitään.