Voi hemmetti. Mulla hajoo pää tän miettimisen kanssa. Vaikka kai kaikki on selvää, mutta sitä koettaa kyseenalaistaa kaiken viimeseen asti. niin että se kaikki miten ajatteli, kääntyykin ihan päälaelleen ja taas alkaa uusi rumba.
Alkuun siis, olen ollut mieheni kanssa nyt 4-5vuotta. Tulin raskaaksi alle vuoden seurustelun jälkeen nuorena. Mies sanoi silloin, että näin saa pidettyä mut aina. Siltä alkoi tuntuakin jossain vaiheessa, oli väkivaltaa. Mun vapaus riistettiin, ja mä tein saman miehelle. Erottiin kun muutin toiseen asuntoon. Oltiin kesä ja enemmänkin erossa. Mies soitteli iltasin että mitä teen. Tutki tupakat tuhkakupista jos kävi, riehui lapsenkin edessä. Saattoi käydä käsiksi. Tapailin toista miestä, mitä en olisi saanut hänen mielestään tehdä. Lopulta palattiin yhteen kun asiat oli niin solmussa erikseen. Tulin yllättäen toisen kerran raskaaksi. Mies sanoi että asiat järjestyy, ollaan aina yhdessä. Olin juuri koettanut saada töitä itselleni. Uskon, että mies ei halunnut sitä koska yhdelle paikalle tuli riehumaan niin että oli lopetettava työ. Yllätysraskaus siis. Saatiin toinen lapsi. Asiat rullasi päivä kerrallaan lasten parissa hyvin. Taas erosta puhuin, tulinkin raskaaksi aivan sattumalta. Tein päätöksen abortista, en jaksanut enään. Lopetin seksin miehen kanssa.
Olen aina ollut pihalla elämässä. Mulla ei ole sitä rauhallista oloa sisällä, mikä kai ihmisillä on? Minä en tiedä mikä on oikea päätös ja mietin liikaa. Olen halunnut erota jo enemmän kuin kaksi vuotta. Aika jollon ollaan asuttu erikseen, on ollut minulle parempaa kuin tämä. En ole pelännyt mitään, koska kukaan ei pääse tänne ellen avaa ovea. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan olla jo varma päätöksestä? Mutta helvetti sitä häpeää ja syyllisyyttä mitä kannan. Enhän minä halua miestä satuttaa. Se rakastaa minua ja lapsia paljon, haluaa olla aina yhdessä. Ja minä vain satutan sitä koska en itse halua. Kun se itkee, mä haukun itseni sisällä. Uskon että senkin elämä menisi paremmin ilman minua, jonkun vakaan naisen kanssa joka haluaa sitä. Minä kun en kestä kosketusta enään, seksiä en vain pysty.
Petin miestäni. Hän sai tietää, ja haluaa yhä olla. Syyllistää vain minua sietämättömästi. Kun tulee töistä kotiin, minun pitäisi halata ja auttaa häntä. Enkä helvetti pysty, mun elämä on ihan sotkuna. Eniten tässä kaikessa pelottaa lapset. Miten ne pärjää jos erotaan? Miten se vaikuttaa tulevaisuudessa heihin? Uskon, että kotimme olisi viihtyisämpi kun voisin paremmin. Siis hoidan lapset todella hyvin ja leikin paljon, mutta ilmapiiri on kireä kun mies tulee töistä.
Tänään mun päässä on pyörinyt vain "en kadu ikinä miten elin, niin mä eläisin viel uudestaan"- yhdestä laulusta. Ja mähän kadun. Toivon että en oisi koskaan palannut takaisin tähän. En saa käydä enään missään, mun puhelin tutkitaan joka päivä. Kaupassa saan, jos siinä ei mene liian kauan. Epäilee siis pettämistä, jota en tee. Se oli yksi kerta, mikä ei tietenkään oikeuta sitä. Ehkä se vain kertoo, että miten hukassa on. Ei se ikinä muuttaisi täältä pois. Se suuttuisi, riehuisi ja jäisi. Jos tämä olisi sen asunto, oisin jo lähtenyt lasten kanssa. Mutta se helvetin syyllisyys ja paino. Miten mä voin tehdä mun lapsille tän?? Miten ne pärjää? Miten mun mies pärjäisi? Joskus se puhuu itsensä tappamisesta, joskus koettanut.
Olen aivan hukassa. Voisin elää tässä päivä kerrallaan, mutta en tahdo. Mies soitti juuri töistä. Kysyi kannattaako sen yrittää jos mä en kuitenkaan halua. Sanoi, että sen täytyisi pettää mua että oltaisi tasa-arvoisia mutta ei kuulema halua. Se toi jo klamydian meille pari kuukautta sitten. Kieltää tosin vieläkin asian, vaikka muuta mahdollisuutta ei ole. Oikeestaan mä toivon että se löytäisi uuden, vaikka sieltä töistä. Eikä se ajatus tunnu missään, ei se että se toi klamydiankaan. Tottakai tuntuisi pahalta jos se muuttaisi pois, tulisi ikäväkin. Olisi raskasta hoitaa lapset aivan yksin. Mutta ole sitäkin tehnyt, ja pärjännyt. Saisin oman elämän takaisin. Saisin joskus olla rauhassa. Ja se on itsekästä. Mietin vain miten itse haluaisin. Mutta mikä se oikea ratkaisu on? Jos tietäisin, että lapset pärjäisivät eivätkä kärsisi eron takia myöhemmin suhteissa/elämässä, tekisin päätöksen erosta heti. Koetan hokea itselleni, että yksinhuoltajien lapsetkin on hyvinvoivia. Mutta helvetti en antaisi itselleni anteeksi, jos tekisin päätöksen mikä antaisi mun lapsille tän saman levottoman olon kuin mulla on. Sen, ettei ymmärrä elämästä yhtään. Entä jos vika onkin vain mussa? Jos tämä suhde ei siksi toimi? Halusin vain aina erilaisen miehen. Olen pettynyt, ja tunnen olevani itsekäs sen takia.
Alkuun siis, olen ollut mieheni kanssa nyt 4-5vuotta. Tulin raskaaksi alle vuoden seurustelun jälkeen nuorena. Mies sanoi silloin, että näin saa pidettyä mut aina. Siltä alkoi tuntuakin jossain vaiheessa, oli väkivaltaa. Mun vapaus riistettiin, ja mä tein saman miehelle. Erottiin kun muutin toiseen asuntoon. Oltiin kesä ja enemmänkin erossa. Mies soitteli iltasin että mitä teen. Tutki tupakat tuhkakupista jos kävi, riehui lapsenkin edessä. Saattoi käydä käsiksi. Tapailin toista miestä, mitä en olisi saanut hänen mielestään tehdä. Lopulta palattiin yhteen kun asiat oli niin solmussa erikseen. Tulin yllättäen toisen kerran raskaaksi. Mies sanoi että asiat järjestyy, ollaan aina yhdessä. Olin juuri koettanut saada töitä itselleni. Uskon, että mies ei halunnut sitä koska yhdelle paikalle tuli riehumaan niin että oli lopetettava työ. Yllätysraskaus siis. Saatiin toinen lapsi. Asiat rullasi päivä kerrallaan lasten parissa hyvin. Taas erosta puhuin, tulinkin raskaaksi aivan sattumalta. Tein päätöksen abortista, en jaksanut enään. Lopetin seksin miehen kanssa.
Olen aina ollut pihalla elämässä. Mulla ei ole sitä rauhallista oloa sisällä, mikä kai ihmisillä on? Minä en tiedä mikä on oikea päätös ja mietin liikaa. Olen halunnut erota jo enemmän kuin kaksi vuotta. Aika jollon ollaan asuttu erikseen, on ollut minulle parempaa kuin tämä. En ole pelännyt mitään, koska kukaan ei pääse tänne ellen avaa ovea. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan olla jo varma päätöksestä? Mutta helvetti sitä häpeää ja syyllisyyttä mitä kannan. Enhän minä halua miestä satuttaa. Se rakastaa minua ja lapsia paljon, haluaa olla aina yhdessä. Ja minä vain satutan sitä koska en itse halua. Kun se itkee, mä haukun itseni sisällä. Uskon että senkin elämä menisi paremmin ilman minua, jonkun vakaan naisen kanssa joka haluaa sitä. Minä kun en kestä kosketusta enään, seksiä en vain pysty.
Petin miestäni. Hän sai tietää, ja haluaa yhä olla. Syyllistää vain minua sietämättömästi. Kun tulee töistä kotiin, minun pitäisi halata ja auttaa häntä. Enkä helvetti pysty, mun elämä on ihan sotkuna. Eniten tässä kaikessa pelottaa lapset. Miten ne pärjää jos erotaan? Miten se vaikuttaa tulevaisuudessa heihin? Uskon, että kotimme olisi viihtyisämpi kun voisin paremmin. Siis hoidan lapset todella hyvin ja leikin paljon, mutta ilmapiiri on kireä kun mies tulee töistä.
Tänään mun päässä on pyörinyt vain "en kadu ikinä miten elin, niin mä eläisin viel uudestaan"- yhdestä laulusta. Ja mähän kadun. Toivon että en oisi koskaan palannut takaisin tähän. En saa käydä enään missään, mun puhelin tutkitaan joka päivä. Kaupassa saan, jos siinä ei mene liian kauan. Epäilee siis pettämistä, jota en tee. Se oli yksi kerta, mikä ei tietenkään oikeuta sitä. Ehkä se vain kertoo, että miten hukassa on. Ei se ikinä muuttaisi täältä pois. Se suuttuisi, riehuisi ja jäisi. Jos tämä olisi sen asunto, oisin jo lähtenyt lasten kanssa. Mutta se helvetin syyllisyys ja paino. Miten mä voin tehdä mun lapsille tän?? Miten ne pärjää? Miten mun mies pärjäisi? Joskus se puhuu itsensä tappamisesta, joskus koettanut.
Olen aivan hukassa. Voisin elää tässä päivä kerrallaan, mutta en tahdo. Mies soitti juuri töistä. Kysyi kannattaako sen yrittää jos mä en kuitenkaan halua. Sanoi, että sen täytyisi pettää mua että oltaisi tasa-arvoisia mutta ei kuulema halua. Se toi jo klamydian meille pari kuukautta sitten. Kieltää tosin vieläkin asian, vaikka muuta mahdollisuutta ei ole. Oikeestaan mä toivon että se löytäisi uuden, vaikka sieltä töistä. Eikä se ajatus tunnu missään, ei se että se toi klamydiankaan. Tottakai tuntuisi pahalta jos se muuttaisi pois, tulisi ikäväkin. Olisi raskasta hoitaa lapset aivan yksin. Mutta ole sitäkin tehnyt, ja pärjännyt. Saisin oman elämän takaisin. Saisin joskus olla rauhassa. Ja se on itsekästä. Mietin vain miten itse haluaisin. Mutta mikä se oikea ratkaisu on? Jos tietäisin, että lapset pärjäisivät eivätkä kärsisi eron takia myöhemmin suhteissa/elämässä, tekisin päätöksen erosta heti. Koetan hokea itselleni, että yksinhuoltajien lapsetkin on hyvinvoivia. Mutta helvetti en antaisi itselleni anteeksi, jos tekisin päätöksen mikä antaisi mun lapsille tän saman levottoman olon kuin mulla on. Sen, ettei ymmärrä elämästä yhtään. Entä jos vika onkin vain mussa? Jos tämä suhde ei siksi toimi? Halusin vain aina erilaisen miehen. Olen pettynyt, ja tunnen olevani itsekäs sen takia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos lapset ovat pieniä, kuten olen ymmärtänyt, sopeutuvat he varsin hyvin eroon. Ainakin paremmin, kuin myöhemmin koululaisina.
Ero varmasti vaikuttaa heidän elämäänsä, mutta vähemmän kuin se, että näkevät jatkuvaa alistamista ja väkivaltaa. Pahimmillaan he oppivat siitä itselleen käytösmallin.
Tsemppiä.
Voisit lukea tuon tekstisi ihan rauhassa uudestaan.Sä olet aika ulapalla elämässäsi.
Suosittelisin ainakin lastesi takia jättämään miehesi. Tiedän että sinun on vaikea hyväksyä asiaa koska tunteita on pelissä, mutta jos mietit että voitko elä näin vielä viidenkin vuoden päästä niin kyllä sinä tiedät mitä sinun pitää tehdä.
Olen elänyt myös pelottavassa ilmapiirissä, jossa väkivaltaa esintyi fyysisesti ja henkisesti. Elämä tuntui kurjalta, ei oikein minkäänlaiselta, mutta yhden ihmisen takia olin valmis jatkamaan eteenpäin elämässäni ilman pelkoa. Nyt elän pienen poikani kanssa tasapainoista arkea.
Se että rakastaa jotain, ei tarkoita että silloin on sidottu toiseen niin ettei siitä voi lähteä. Jos toisen persoona pistää toisten elämän ahtaalle ja aiheuttaa vaaraa niin silloin on aika lähteä, vaikka sitä kuinka rakastaisi toista. Sinä kun et voi miestäsi muuttaa hänen on tehtävä se ihan itse.
Opin sen omalla kohtaa että kukaan ei tule pelastamaan minua siitä helvetistä vaan minä itse voin sen tehdä.
Ennen kaikkea muista että itsesi takia olisi jo aika korjata tilannettasi, jottet lopulta menetä halua toimia omatoimisesti.Kuka silloin pitää huolta sinusta ja lapsistasi, miehesikö?
www.narsistienuhrientuki.info
Jahas, musta näistä oireista kärsiviä ihmisiä on paljon, mut ei sitä tarvii uhriksi heittäytyä kenellekään.
Mies tarkkailee tekemisiäs ,koska rakastaa sinua ,muttamutta väärällä tavalla, siis sairaan ihmisen tavalla. Sinulla hyvä olla ilman häntä, kerrot. Sinulla paha olla miehen takia/tekemisten erossa, se on sääliä mikä menee ohi. Ajattelet lapsiasi,no siinä ajattelet oikein, sillä lapset näkevät väkivaltaa ja pahaa ,mikä varmasti vaikuttaa aikuisiässä heidän suhteisiin toistasukup..kohtaaan. Annatte väärää rakkautta lapsillenne ja itsellenne. Sinä olet jo kerran tehnyt päätöksen missä sinulla oli hyvä olla ,tee se nyt ja het. Kyllä sä pärjäät ,pärjääthän tollasen sairaan ukon kaaa tai alistut oikeestaan hänen tempuilleen ja kohta olet niin loppu ,ettet jaksa muutako itkeä, sitä ukkos haluaakin, tehdä sinut sairaaksi ja laitokseen ,missä et voi elää norm. elämää .Vanhemmiten kiroat itseäsi kuitenkin ,jos nyt jäät. voimia sinulle ,lähde ja jätä kaikki noi mitkä asiat /ajatukset eivät kuulu sinulle. Ajattele itseäsi ja lapsiasi,onko hyvä ,että sossu kohta vie lapsesi.
kun yleensä mietit suhteessa pysymistä jos on noin huonosti asiat, nyt otat ja lähdet pois ja ihan varmasti pärjäät ilman sitä ukkoas.
Lapset kyllä pärjää hyvin ja jopa paremmin kun eivät joudu katsomaan vierestä kun voit huonosti, se ei voi olla vaikuttamatta lapsiinkin.
Mulla on uusio perhe jossa on kummallakin kaksi lasta aikaisemmista liitoista ja alkuvaikeuksien jälkeen voin sanoa kaiken olevan hyvin, helppoa se ei ole mutta eihän sulla ole nytkään helppoa.
Henkinen ja fyysinen väkivalta on täydellisen hyväksyttävä syy avioeroon.
Luojan luoma arvokas ihminen EI ole kuin joku esine jota voi mielin määrin potkia ja lyödä!
Sinä teet hirveää hallaa lapsillesi näyttämällä esimerkkiä ottamalla vastaan tuon pedon kohtelun. Väittää että "mies on hyvä silloin kun ei hakkaa" on järjettömän sairasta!
Hankkiudu ihmeessa eroon tuosta miehestä ja käytä arvokas aikasi (jota ei koskaan saa takaisin!)vain lastesi hyväksi.
Ole hyvä, sterilisoi itsesi ja pysy miehistä erossa niin kauan kun olet hankkimistasi lapsista vastuussa, siis seuraavat 18 vuotta. Saat nähdä että kun toimit tavalla jonka tiedät itsekin oikeaksi, alkaa mielenrauhasi palaantumaan. Kuka tahaansa on levoton tehdessää hyvin harkitusti ja laskelmoiden asioita jotka tietää 100% varmuudella vääriksi; tietää ettei niistä hyvä seuraa.
Miksi siis tieten tahtoen teet niitä!?
Teksti oli varmaan liian sekava. Väkivaltaa ei ole enään ollut. Eikä koskaan lapsen/lasten edessä muutenkaan. Lapsilla on asiat hyvin, sen olen omasta mielestäni järjestänyt. Se on minulle tärkein asia, niinkuin miehellenikin.
Meillä, parisuhteessa, se ongelma on.
Minun tehtävä on pitää lapset erillään aikuisten asioista. Ja näin olen toiminut. Lapset kokevat vain sen, että emmä ole mieheni kanssa läheisiä. Emme riitele heidän nähden, olemme puhumatta. Tämäkin varmasti tekee jälkensä lapsiin, niinkun elämä aina tekee. Kannan siitä suurta epäonnistumisen tunnetta, sekä syyllisyyttä.
Itse en usko jumalaan. Toivottavasti pidät eläimiä yhtä arvokkaina luojan luomina, ettet vain syö heitä.
"Tutki tupakat tuhkakupista jos kävi, riehui lapsenkin edessä. Saattoi käydä käsiksi." "Uskon, että mies ei halunnut sitä koska yhdelle paikalle tuli riehumaan niin että oli lopetettava työ."
"Joskus se puhuu itsensä tappamisesta, joskus koettanut." "Se toi jo klamydian meille pari kuukautta sitten."
Sina kerrot lukijoille ensin yhden tarinan, sitten kun sanotaan suoraan että mies on väkivaltainen ja moraaliton, sinun tarinasi muuttuukin toiseksi. Siinä todistat kirjaimellisesti: "se on hyvä silloin kun ei hakkaa".
Sivullinen heti näkee jo kaukaa miksi mielesi on niin levoton ja revitty.
Sinä kieltäydyt näkemästä tosiasioita ja elämällä valheellisessa maailmassa. Tosiasioiden pakostakin näyttäydyttyä, sinä menet sekaisin. Tuo jos mikään on omiaan repimään ajatusmaailmaa.
Nyt ota järki käteesi ja tee itsellesi kristallin kirkkaasti selväksi että lastesi EI kuulu nähdä kuvaelmaasi elämää. Ainoa vaihtoehto on laittaa mies pois kuvioista. ja jatka sitten edelläkertomaani (edellisessä vastauksessa) tyyliin.
On aivan sama mihin sinä uskot, tai uskotko yhtään mihinkään, se EI anna sinulle lupaa kasvattaa lapsiasi myrkyttyneessä ilmapiirissä. Lapset sina tietoisesti olet hankkinut! älä vain sano että he tulivat vahingossa, siihen ei kukaan usko, sinä kaikista vähiten. Lapset kun saavat alkunsa vain yhdellä tavalla.
puhut taas paskaa. lueppa alku kirjoituksesi.
olet epävarma itsestäsi ja se vaikuttaa kaikkeen, mitä et osaa päättää/tehdä ja mikä on oikein lapsiesikaan nähden ,saatika sit ukkos ,joka on taas nin iiin hyvääää- voi perkele mees nyt peilin eteen ja kato mitä sieltä todella näet.Lapsesi ovat niin isoja huomaan kirjoituksistasi ,nehän häpee sua.
Siltä alkoi tuntuakin jossain vaiheessa, oli väkivaltaa. Mun vapaus riistettiin, ja mä tein saman miehelle. Erottiin kun muutin toiseen asuntoon. Mies soitteli iltasin että mitä teen. Tutki tupakat tuhkakupista jos kävi, riehui lapsenkin edessä. Saattoi käydä käsiksi. Tapailin toista miestä, mitä en olisi saanut hänen mielestään tehdä. Lopulta palattiin yhteen kun asiat oli niin solmussa erikseen. Tulin yllättäen toisen kerran raskaaksi. Mies sanoi että asiat järjestyy, ollaan aina yhdessä. Olin juuri koettanut saada töitä itselleni. Uskon, että mies ei halunnut sitä koska yhdelle paikalle tuli riehumaan niin että oli lopetettava työ. Olen aivan hukassa Olen aina ollut pihalla elämässäSaisin joskus olla rauhassa. Ja se on itsekästä. Mietin vain miten itse haluaisin. OT MIELESTÄNI SAIRAS JA TARVITSET AMMATTI APUA
kun ei itse tajua, että ammattiapu on yhdyssana..
Itse taidat olla sen tarpeessa..