Lähteäkö Au pairiksi vaiko ei?

Au pair vuosi tuskin tulee olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Eläminen uudessa kulttuuriissa, uusien ihmisten ympärillä asuen vieraassa talossa, jossa on pakko noudattaa heidän sääntöjään, ei kuulosta kovinkaan ihanalta. Tärkeintä siinä onkin juuri se, että itsenäistyt, opit sietämään erilaisia tapoja ja tottumuksia ja näet erilaisen elämäntavan.

Varmasti tulee koti-ikävä. Varmasti tulee hetkiä jolloin et pidä perheestäsi. Varmasti koet ahdistuksen hetkiä. Oli vuotesi miten rankka tahansa, jos sen läpi selviät, kasvat ihan mielettömän paljon ihmisenä. Jos haluat lähteä hauskaa pitämään, niin ei kannata vaivautua au pairiksi. Hauskaa voi olla, mutta ei 24/7.

Jos olet valmis astumaan "mukavuusalueeltasi", eli kodistasi, hetkeksi pois ja näkemään jotain ehkä vähemmän mukavaa, kannattaa ehdottomasti lähteä!

Pakko sanoa,että varmasti suurin osa au paireiksi lähtevistä epäröi ja miettii pitkään lähtöään, ettet ole yksin sen asian kanssa :)
mutta esim. minulla on mennyt todella hyvin ulkomailla, ja voin kyllä suositella että KANNATTAA LÄHTEÄ! :)
Tietystä au pair-homma ei sovi kaikille ihmisille, minulla eräs hyvä kaverinikin oli lähdössä ulkomaille mutta koska hänellä on poikaystävä suomessa, päätti hän jäädä kotisuomeen..
Jos kohdallesi sattuu perhe, jonka kanssa kemiat eivät kohtaa, niin järjestösi varmasti voi hommata uuden perheen sinulle. Jos koti-ikävä vaivaa, niin silloin voi netin kautta olla yhteydessä ja soitella kotisuomeen, jospa se ikävä siitä helpottaisi.. ja kun on aktiivinen ja avoin uudelle ympäristölle niin varmasti saa paljon uusia kavereita joidenka kanssa voi keksiä niin paljon tekemistä ettei koti-ikävää niin helposti synny. toki tämäkin on henkilökohtaista eikä toimi samalla tavoin kaikkien kohdalla.
Sairastumisesta sen verraan, että minun perheelläni oli vakuutus minulle ja kun sairastuin ja piti mennä lääkäriin, kaikki sujui todella hyvin. kieliongelmia toki on,kun ei tuo lääkärissä käynnin sanasto ole sitä vahvinta alaa mutta pääasia että he ymmärsivät missä kipu oli ja minä ymmärsin että tällä reseptillä saan apteekista lääkettä siihen. eli kaikki sujui oikein hyvin sielläkin.
Muista,että ainahan lentoja suomeen kulkee ja sinä voit vaikka karata perheestäsi jos siltä tuntuu! Nuo "kauhukokemukset" ovat mielestäni vain ääripäitä, ei au paireilu olisi niin suosittua jos joka toisella niin huonosti menisi ulkomailla. totta kai tuuria vaaditaan että kohdallesi sattuu hyvä perhe,mutta järjestön kautta tosiaan voi perhettä vaihtaa.
ja toisaalta jos ulkomailla tulee vain muuten ahdistava olo, niin pitää miettiä, että eihän siellä kotisuomessakaan aina ole hyviä päiviä :)
eli minulta ainakin tsemppiä, kannattaa ehdottomasti lähteä! :)

Hei!
Kuulostaa aivan kuin minun kirjoittamaltani tekstiltä noin vuosi sitten. Aivan samat epäilykset kaiversivat mieltäni.
Kun perhe soitti minulle ensimmäisen kerran, olin aivan shokissa, mitä minun pitäisi heille sanoa, mitä jos he eivät ymmärrä minua, mitä jos en ymmärrä mitä he kyselevät. Puhelun meni hyvin, sen jälkeen minusta tuntui todella hyvältä, juuri oikean kuuloinen perhe minulle. Mietin pari päivää, he soittivat uudelleen. He sanoivat, että haluaisivat minut. Olin jo päätökseni tehnyt, ja sanoin, että kuulostatte juuri oikealta minulle. Valitsin heidät. Parin viikon päästä alkoi pelko. Entä jos he ovat ihan hirveitä, kuulostivat vain mukavilta puhelimessa. Entä jos minulle tulee koti-ikävä ym. Aivan samat kysymykset kuin sinulla. Päätin kuitenkin, että minähän selviän, mitä tahansa tulee eteen, ja kun järjestön kautta menee, he auttavat vaihtamaan perhettä, jos niikseen tulee. Ja aina voi lähteä kotiin.

Nyt olen ollut täällä 7kk. Perhe tuntui ensihetkistä lähtien kuin omalta. He ottivat minut vastaan perheenjäsenenään ja kaikki on mennyt mahtavasti, paitsi se koti-ikävä. Se tulee jossain vaiheessa, melkein kaikille. Ensimmäinen kuukausi oli hyvä, mutta kun toinen alkoi koti-ikävä iski. Vielä 11 kuukautta, ennenkuin näen läheisieni ja pääsen Suomeen. Kaikki tuntui tylsältä, aamut olivat pahimpia, olisi halunnut vain jäädä sänkyyn nukkumaan, unissaan sentään oli kotona. Kaikki tuntui niin vieraalta ja uusi kieli väsytti. Oli turhauttavaa, kun ei voinut ilmaista itseään niin täysillä kuin olisi halunnut. Kaipasin aivan kaikkea Suomessa, ihmisten lisäksi sitä rauhaa ja hiljaisuutta Suomessa, jossain vaiheessa jopa pimeää ja kylmää! Ja sitä, että suomalaiset voivat istua toistensa seurassa hiljaa, ilman vaivautunutta hiljaisuutta. Täällä (USA) ihmisten on koko ajan saatava puhua jostain, jos ei muusta, niin säästä. Tätä tunnetta kesti noin kuukauden, pääsin sen läpi laskemalla päiviä, puhumalla vanhempieni kanssa netissä, ajattelemalla, että kyllä se Suomi siellä odottaa samanlaisena.

Sitten oli taas hetken hyvää aikaa, parisen kuukautta ei vaivannut koti-ikävä ollenkaan. Sitten se taas iski, kesti hieman ja meni pois. Koti-ikävä eteni aika lailla aaltoina. Sitten joulun aikaan tunne vaihtui toisin päin. Pitääkö minun oikeasti jättää tämä kaikki puolen vuoden päästä! Kamalaa, en minä halua palata Suomeen, rakastan kaikkea täällä aivan liikaa. Kyllähän tämäkin tunne sitten tasottui, ja nyt tuntuu jo aika vakaalta :) 5kk jäljellä, aion nauttia tästä ajasta täysillä, ja kun lähdön hetki tulee, olen valmis palaamaan kotisuomeen.

Elikkä aika lailla sellaista tunteiden ylä-alamäkeä, mutta siitä selviää kyllä, eikä vuosi sitten lopulta ole niin pitkä aika. Tärkeintä on puhua tunteista jollekin, ei hautoa niitä yksin sisällään!