OLEN MENOSSA NAIMISIIN KURDI MIEHEN KANSSA JOKA ON 14 VUOTTA MINUA NUOREMPI OLEN ITSE JO YLI 40 OLLAAN SEURUSTELLUT VASTA 8 KUUKAUTTA OLEMME KIHLOISSAEN HÄN SANOO KYLLÄ RAKASTAVANSA MINUA JA ETTÄ MEILLÄ ON ELÄMÄ EDESSÄ VOINKO LUOTTAA HÄNEEN ONKO KELLÄÄN KOKEMUKSIA SAMASTA ASIASTA
NAIMISIIN
40V
162079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En tieda onko kysymys provo, mutta vastaan kuitenkin.
Jos ikasuhde on 26/40, kurdimiehen hyvaksi, et voi olla tosissasi, etta han haluaa elaa kanssasi lopunelamaa.
Han haluaa perustaa oikean perheen, itseansa nuoremman, neitsyttyton kanssa, ilmeisesti muslimin, joka tulee nopeasti raskaaksi ja synnyttaa keskimaarin kolme lasta.
Mita sina hanelle pystyt tarjoamaan. Uskon, etta takaat hanen lainoja ja rahoitat muutenkin hanen elamaansa. Jos ei ole viela Suomen kansalainen, saa sen menemalla naimisiin kanssasi ja elamalla muutaman vuoden kanssasi.
Olen kanssasi 100% samaa mieltä !
SINUN KIRJOITUS TAIDOISTASI KYLLÄ HETI HUOMAA ETTÄ TUOSSA PÄÄSSÄ JÄRKI LEPÄÄ EN YHTÄÄN IHMETTELE ETTÄ OLET MENOSSA KURDI MIEHEN KANSSA NAIMISIIN SAATATTE OLLA HENKISESTI HYVINKIN SAMAN KALTAISIA ONNEA TEILLE SITÄ TE TULETTE TARVITSEMAAN
Olen pahoillani, mutta en minäkään tuohon usko. Minulla oli profiili kauan eräällä kansainvälisellä palstalla. Suurin osa miehistä, jotka ottivat yhteyttä olivat hyvin nuoria, hieman päälle 20 v ja halusivat tietysti vakavaa suhdetta...sanoivat, että ikä on pelkkiä numeroita (mikä ei pidä paikkansa!!)...ja tietysti köyhistä maista kuten Pohjois-Afrikasta. En vastannut heille tai kirjoitin, että en ole kiinnostunut. Eivät nuo miehet minua oikeasti rakastaisi. Paremman elämän perässä ainoastaan. Olenkin sittemmin valinnut miehen Euroopasta ja itseäni vanhemman. Hänen voin uskoa kykenevän rakastaa minua, koska vuokseni hän pikemminkin "häviää" kuin "voittaa". On ihan kamala sanoa näin, mutta sinuna en luottaisi miehen sanoihin. Toisaalta...on niitä onnellisiakin pareja tuolla ikäerolla. Vaikea se on ulkopuolisena sanoa...ehkä hän onkin rehellinen. Ehkä olet tavattoman kaunis ja ihastuttava...ehkä ikä ei näy sinussa...ehkä luonteesi on valloittava...ehkä hän on rakastunut... Mutta sitten toinen juttu: itse en menisi kurdin tai ylipäänsä muslimin kanssa naimisiin...mutta se on minun juttu (vaikka joskus kyllä tuli seurusteltua muslimin kanssa).
Minulla nyt Kurdi-mies ja lapsi hänen kanssaan. Vajaa 3 vuotta on ollut maassa ja asuttu yhdessä..
Suurimmaksi osaksi aikaa olen yksin lapsen kans kotona. Teen kaiken yksin, koska toinen ei osaa, eikä ymmärrä, miten täällä täytyy toimia.
Siis yksin teen kotityöt, paperityöt, hoidan lapsen, kodin, laskujen näpyttelyn.
Mihinkään omiin juttuihini en saa tukea myöskään, jos mulla murheita tai vaikeita päätöksiä edessä.
Nyt olen masentunut ja aina väsynyt.
Usko pois seurusteluaika oli hienoa, kävimme kylässä hänen sukulaisissaan ja minun. Mutta naimisissa olessa emme näköjään ehdi.
Olen kysellyt miksi emme käy hänen ystävien luona, joilla Suomalaiset vaimot. Ainakin 5 mieskaveria, joilla on Suom.vaimo(kolme asuu aika lähellä)
Vastaus mitäs me niillä. millon mitäki on vastannut. Vierailuja ei vaan ole tullut emmekä mekään missään käyneet.
En ole sopeutumaton ja tiukkapipoinen ja töissäkin tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa,
joten minulle ei jää vaihtoehdoksi muuta kuin ettei halua jostain syystä tutustuttaa mua omien kaveriensa vaimoihin.
Tälläistä avioliittoa en jaksa enkä pidä arvossa. Tästä ei mulle mitään iloa eikä annettavaa.
Voihan sinun miehesi olla järkevämpi. Mut pitkitä seurustelua se aika oli hienointa ja yritä jo nyt luoda siteitä hänen kaveriensa vaimoihin, tai sit paa välit poikki.
Emme me Suomalaiset kurdimiehestä saa miestä rinnallemme siinä merkityksessä mitä me kuvittelemme. Heidän kultuurissaan naiset ja miehet eri karsinoissa...
niin meillä 10v. ikäeroa, mut kun tapasimme luulin että hän mua ainakin 6v vanhempi.(aurinko tehnyt tehtävänsä, rypyt ja paksu nahka) ja huh olikin nuorempi. Tsemppiä sulle. Ymmärrä tosiasiat, mutta nauti silti elämästä äläkä murehdi liikaa.
Elämäntarinat on aina erilaisia. Yks juttu viä, kun valitan yksinäisyyttä. Toinen silmät pyöreenä et älä nyt sähän olet Suomal. osaat kielen voit mennä ja tulla miten tahdot, en minä kiellä sua. enempää en nyt jaksa kirj, Olen todella yrittäny olla kiltti, huomaavainen ja avulias, mut toisella ei mulle mitää annettavaa, niin ilman muuta tää kaatuu tähän. Näin se vaan menee elämässä.
kirjoittanut minun elämästä: kurdimiehen kanssa eläen - käytännössä kuitenkin yksin. Heillä on vaan niin erilainen ajattelutapa: akat kotona lasten kanssa, siivoten ja kokkaillen, miehet omissa porukoissaan, ja kotiin ei ole kiirus.
yhteyttä eikä läheisyyttä, eikä tunnetta että me ollaan tiimi ja ollaan yhtä. Sitäpä se, kokemusta samasta mutta irrottauduin koska en kunnioittanut miestä pätkääkään. Eikä voi rakastaa jos ei voi kunnioittaa.
Tuo on just vaarana ulkolaisen miehen kanssa, kn ei oo yhteistä kieltä puhua tunteista tai päänsisäisestä maailmasta (yleensä turkkimiehillä sen verran huono kielitaito) niin rakastumisen jälkeen huomaa että toinen olikin vain tyhjä kuori,joka ei päätään vaivaa millään suhteen miettimisellä.
Älä ihmeessä masennu yksin kotona..nauti lapsestasi,ja siitä,että sulla elämä edessä eikä yhden miehen temput sitä voi kaataa.Minulla turkkilainen mies jo kymmenen vuotta.Tekee paljon töitä,maksaa laskut,hoitaa lapsia paljon,tekee kotitöitä siinä missä minäkin ja puhuu suomea lähes täydellisesti.Omat vikansa on hänelläkin,mutta niin on minullakin.Emme juokse baareissa,mutta vieraita käy usein ja myös turkki-suomi perheitä.Näistä suurin osa ihan tavallisia työssäkäyviä ja onnellisia.Kurdi-suomi perheitä en ole tavannut,jotka olisivat yhdessä pitempään.Valitettavasti.Positiivisia kokemuksia heistä olisi toki mukava kirjoittaa,mutta minun lähipiirissäni ei ole.
Voi, kuinka lohduttomalta tuntuu lukea saamiasi vastauksia.
Minulla itselläni on hieman samanlainen tilanne.
Mieheni ei tosin ole kurdi, mutta turkkilainen kuitenkin.
Siis mahdollinen tuleva mieheni.
Ensi kesänä pitäisi mennä naimisiin. Olen tuntenut hänet kohta kaksi vuotta ja tapaamme useita kertoja vuodessa.
Silti jokin epäilys kaivertaa. Voinko uskoa ja luottaa häneen ja hänen sanaansa. Hän lupaa rakastaa minua ikuisesti, ei halua koskaan omia lapsia, minun lapseni riittävät hänelle.
Hänen silmistään näen kyllä rakkauden, mutta aina kun olemme erossa, palaa epäilys mieleeni kuin kalvava tauti.
Miten ihmeessä saan varmuuden ennenkuin teen ehkä elämäni suurimman virheen?
eli olin aikoinaan tähtiin tuijottava lapsi vielä kun tapasin turkkilaiseni joka ei halunnut heti lapsia kanssani ja täällä sitten kun edellisenä päivänä maistraatissa käytyämme niin heti alkoi näkyy aivan erilainen heppu kuin oli esittännyt tapaamisesta saakka! Tutustuin sitten muihinkin turkkilaisiin joitten kanssa mies kahviloita kulutti ja juorusivat naisistaan vertailu oli kirkuvaa! opin turkkia mutta ero tuli enkä äijälle pahemmin avautunnut kielen oppimisesta kuulin siis kaikenlaista ennen ja jälkeen! Suomessa on lukuisia eronneita naisia lapsineen jotka edellisistä suhteista ei turkkilaisten kanssa vaan ennen heitä ja jos mies tyytyy sinun lapsiisi eikä halua omia kanssasi vaikka sitten syy olisi missä niin hänen helpompi lähteä suhteesta parin vuoden jälkeen kun ei omia lapsia! mulla ei ole lapsia vieläkään ja exällä on jo monta ja olinpa silta eurooppaan! kumma juttu kuinka köyhyys opettaa miehet näyttelemään niin rakastuneita... huippua oli et se ei tykännyt suomesta ja suomalaisista ja et jos erottaisiin niin järki menis siltä ja se ei jäis tänne mutta haa täällä on ja pysyy! sääli nykyistä vaimoa! EI ne miehet luonnettaan muuta sama jatkuu seuraavas suhteessa ja muut naiset ovat VAIN ystäviä hah... yks kaverini tapailee platonisesti turkkilaista jolla lapsia ja vaimo ei siis pettämistä mitä mieltä muut ? musta sais antaa vaimo potkun perseelle...
Kahdeksan kuukautta on lyhyt aika.Siinä ajassa ei vielä tunneta tarpeeksi hyvin toisiaan.(minun mielestäni)
Olet kuitenkin aikuinen nainen, joten mieti hyvin.Et varmaan vielä ole ehtinyt tutustumaan heidän kulttuuriinkaan ??
Miksi moinen kiire naimisiin? Suosittelisin sinulle pidempää seurusteluaikaa ja katso sitten sen jälkeen, oletko vielä valmis hänen kanssaan naimisiin.
Et menetä siinä mitään, jos annat itsellesi aikaa.
Itse seurustelen 9 vuotta nuoremman "muslimin" kanssa.Olemme olleet yli neljä vuotta yhdessä ja niihin vuosiin mahtuu todella paljon.
Jos minulta kysytään olenko nyt onnellinen tämän 9 vuotta nuoremman miehen kanssa, niin täytyy myöntää että en ole enää.
Jos joku ihmettelee, miksi sitten olen tässä suhteessa vielä, niin ei näistä helpolla eroon pääse.Kolme kertaa olen yrittänyt, mutta aina hän on keplotellut takaisin...
Heidän kulttuurinsa ja tapansa elää on niin erilaista kuin meidän suomalaisten ja olenkin monta kertaa miettinyt, että oppiiko sitä kulttuuria ja elämän tapaa koskaan ymmärtämään...
Minä en varmaan ikinä.
"Miksi moinen kiire naimisiin?"
no ei tuohon vastaamiseen einsteinia tarvita, mutta ehkäpä esimerkki olikin retorinen.
Tassa opettavainen tosikertomus kurdimiehesta. Tutustuin pizzeriassa, ilman papereita tyoskentelevaan kurdiin.
Tapasimme epasaannollisesti, koska oli kertomansa mukaan toissa toisessakin pizzeriassa, mutta eri paikkakunnalla.
Haki oleskelulupaa, mutta saikin karkoituksen maasta, koska oli valehdellut nimensa, ikansa ja karkoitettu jo kertaalleen Ranskasta.
Taman kaydessa ilmi, loukkaannuin enka halunnut enaa olla missaan tekemisissa. Kaverilla oli kuitenkin pokkaa soittaa ja yrittaa saada seurustelu uudelleen kayntiin.
Allottavyyden huippu oli kuitenkin se, etta han oli koko ajan asunut toisella paikkakunnalla, itseaan paljon vanhemman naisen kanssa, jolla liuta lapsia ex miehensa kanssa. Ja olivat meidan seurustelun aikana menneet naimisiin...
saavat mitä haluaa niin mitä se muille kuuluu?
älä tee tuota virhettä, onneksi sinulla vielä jotenkin taju pelaa kun edes kysyt mielipidettä. Unohda koko mies se ei edes selvittelyjä kaipaa
caps lock jumissa?