Oletko tehnyt koskaan jotain todella typerää rakkauden nimissä? Ja johtuiko se nimenomaan rakkaudesta vai oliko perimmäisenä vaikuttimena jokin muu, mustasukkaisuus, epävarmuus tms?
Olen miettinyt kuinka paljon älyttömyyksiä ihminen voi tehdä vedoten toista ihmistä kohtaan tuntemaansa rakkauteen, mutta onko kyse rakkaudesta vai rakkauden sivutuotteesta?
Kysymyksen asettelu ontuu nyt vähän mutta olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne aiheesta.
Olen miettinyt kuinka paljon älyttömyyksiä ihminen voi tehdä vedoten toista ihmistä kohtaan tuntemaansa rakkauteen, mutta onko kyse rakkaudesta vai rakkauden sivutuotteesta?
Kysymyksen asettelu ontuu nyt vähän mutta olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne aiheesta.
Vastaukset 74
Vanhimmat
tosin itse en ole tehnyt mitään typerää rakkauden nimissä, mutta kyllä se kuulemma voi sekoittaa pään.
Mulla vaan yksi ihastus sekoittaa pään. Se pyörii mun mielessä koko ajan ja sit pitää keksiä hyvä tekosyy soittaa sille... =)
Toki tässä tilanteessa se oli se joka aloitti tän... Ja mulla kesti aika kauan tajuta että ei sillä mitään asiaa ollu, kunhan halus jutella mun kanssa. Nyt mä sit soitan sille ja se mulle, mutta aika taisi mennä jo ohi...
Pientä mustasukkaisuutta on ollut ehkä puolin ja toisin, mutta ei siitä ole tullut kun sanallista palautetta.
Jotain pientä hassua mäki olen tehnyt. Säilytän mm sen lähettämiä tekstiviestejä mun puhelimessa ja usein nukkumaan mennessä niitä selailen ja ittekseni hymyilen... =)
Tuo sun ihastushan kuulostaa suloselta :) Miten sen aika muka on mennyt ohi?
Tuota tekstarihömpäilyä mäkin harrastan... Mulla on tallessa ties kuinka vanhoja tekstareita, jotka aikanaan säväytti syystä tai toisesta :)
Tämä soittelu alkoi jo vuosi sitten, kun mä vielä seurustelin. Sitten kun olin sinkku, niin en uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta ja nyt hän tapailee jotain toista tahollaan... Se ei kuulemma ole vakavaa, mutta en mä halua siihen väliin mennä vaikka meillä selvästi kipinöi.
Me vaan jutellaan puhelimessa...
Ja se olis pitäny silloin alkuun ottaa härkää sarvista eikä jäädä jaarittelemaan..
Mut se on silti aika ihana mies... =)
Kuulostaa siltä tosiaan, että kipinöi... :)Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu mutta senkään varaan ei tietty voi laskea että jotain enemmän vielä tuleekin teidän välille.
Ymmärrän kyllä täysin ettet halua mennä toisten väliin, siitä tulee vain paha mieli kaikille.
kesteluun viitaten: Pitäiskö mun vaan tunnustaa sille että olen ihastunut?
Se kysy sitä tänään ja itse asiassa jo eilenkin. Tai kiusas asialla: "oletko mustasukkainen, sähän taidat olla ihastunut muhun =)".
Mä en tietenkään tunnustanut mitään.
Olin vaan: "No hei haloo, suhun vai? No en taida olla."
Luultavasti se näkee sen musta läpi, eihän se muuten kiusottelis tollai... En mä tiedä, pitäiskö mun tunnustaa sille että oikeessahan se on...
Vai tuleeko siitä vaan vaikea tilanne... Ehkä se ei sitten enää sen jälkeen soita mulle ja mä huomaan menettäneeni hyvän kaverin ihastuksen takia...
Mä oon yleensä sitä mieltä, että on hyvä kertoa ihastuksestaan toiselle mutta käytännössä se ei aina olekaan niin helppoa. Seuraukset voi kuitenkin olla just hyvän kaverisuhteen rikkoutuminen tms. Mutta sitten taas... Jospa sekin on ihastunut suhun mutta ei jotenkin uskalla sanoa sitä vaan yrittää just kiusottelemalla saada sua tunnustamaan sitä?
Väärinhän se sitä uutta tyttöäkin kohtaan olis jos miehellä on tunteita sua kohtaan mutta kuitenkin tapailee sitä toista.
että lutkailua ei tällä palstalla tueta.
Ihme tuhnuttelija sinäkin...
ei olis susta uskonu..
en tajuu mitä voitat tommosella fiilistelyllä.
Yleensä mä en ujostele, mutta tämä mies näyttää olevan ihan eri juttu...
=)
Olishan sekin voinu tehdä aloitteen silloin kun oltiin molemmat sinkkuja... Eikä sekään ole ujo...
Älä jätä noita asioita roikkumaan vaan tehkää ne selviksi niin et molemmat tietää missä mennään.
Kivahan se on haaveilla ja aatella et "entä jos".. Sit yhtäkkiä onkin menny 5 vuotta haaveillessa.
seuraavan kerran kun se kysyy suoraan niin mä vastaan suoraan... Jos uskallan. =)
Soitti se jo tänäkin aamuna, mutta ei puhuttu ihastumisista.
Tämä asia vaan jäi roikkumaan. Tästä vuodesta, jonka aikana ollaan juteltu, niin mä olen seurustellut melkein puoli vuotta, sitten mulla meni aikaa siitä erosta selvitessä. Sitten mä vitkuttelin ja nyt se tapailee toista naista...
Ei mikään estä suakaan ottamasta asiaa puheeksi..
vai?
Semmonen juttu että niin kauan ku mies sanoo että "tapaillaan vaan" niin sen voi kääntää et "ovet on auki".
Onhan se hienoa.. periaatteessa.. että et halua mennä siihen väliin.. mut kenen kannalta?
Paitsi se ujous mikä mulle iskee siinä kohtaa. =)
No katsotaan katsotaan...
Ollaan kuitenkin jo vuosi soiteltu, joten ihan odotettavaa on että se soittaa tänään vielä uudestaan mulle ja jatkossakin. En halua nyt harkitsematta laukaista tätä tilannetta.
Eniten harmittaa se jos pilaan meidän kaveruuden. Tosin olen mä ennenkin ihastumisesta toennut vaikka se ensin tuntuu kamalalta...
Ongelmallista on se että joutuu joko sanomaan tai kuulemaan asioita joita ei haluaisi tuoda ilmi..
Mutta kuitenkin tietää että ne hommat on tehtävä..
Se on se vaikee osio.
Tietää mitä pitäisi sanoa, mutta ei haluaisi sanoa.
Ihastumisvaiheessa varsinkin tulee tehtyä kaikkea jota jälkeenpäin harmittelee.. mutta jos sillä saa toisen osapuolen huomaamaan oman ihastumisesi, niin eipä tuota pitäisi tietenkään harmitella.. selviää ainakin onko kiinnostus molemmin puolista :)
kertoa jotain "typerää" mitä itse oot ihastuksissasi tehnyt?
Ite saatan yleisesti käyttäytyä kuin mikäkin kömpelö kameli mutta en muista tehneeni mitään radikaalia tuossa vaiheessa tutustumista...
Lähinnä nolannut itseni ja jos kerron esimerkin, niin asianomainen voisi tunnistaa :)
Mä oon ehkä liiankin tunneihminen ja helposti unohdan sen järjen äänen. Joskus se on hyvä, joskus ei.
Mutta mikä olis parempi syy tehdä pieniä typeryyksiä kuin rakkaus? :) ..Siis niin kauan kun ne typeryydet ei ole toiselle osapuolelle negatiivisia.
Tunteillahan minäkin pinnistelen eteenpäin tässä elämässä... Joskus tuntuu että liiaksikin tukeutuu tunteisiin, joskus vois olla ihan tarpeen ottaa pelkkä järki käteen.
Millaisista typeryyksistä sä puhut?
Mä en kauheen anonyymina täällä kirjottele, kun niin kovin moni tästä mun "ylimääräisen" (hah) ajan kulutuspaikasta taitaa tietää niin katson paremmaksi jättää sen tarkemmin erittelemättä ;D
Mutta kun aattelee kuinka eri tunnepohjilta ihminen voi tehdä typeryyksiä; rakkaus, intohimo, viha, katkeruus jne niin kaikista positiivisimpia typeryyksiä taitaa aiheuttaa tuo rakkaus kaikin puolin. Ainakin yleensä?
Kyllähän ne usein on rakkaudesta tehtyjä, niissä usein on joku hellyyttävä logiikka... :)
Mutta nuo muutkin tunteet usein liittyy läheisesti rakkauteen. Tai ainakin niitä saattaa esiintyä rakkaussuhteissa tavalla tai toisella vaikka tietenkään mikään viha ei suhteeseen kuulu.
Sitä mä tässä oikeastaan pohdiskelenkin, että missä menee se raja, että voi sanoa jonkin teon olevan rakkaudesta tehty eikä esim mustasukkaisuudesta? Ei kai mitään absoluuttista rajaa olekaan ja ehkä nää pohdinnat on aivan turhia mutta tässäkin on taustalla ihan oikea tapaus, jota en myöskään lähde anonyymiyden säilyttämiseks sen kummemmin erittelemään :)
itserakkauteen.
Tässä on aina yhtä käyttökelpoinen ohjenuora:
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Mutten osaa eritellä mitkä tietyt hölmöilyt olisivat johtuneet juuri siitä...
Kerran ostin ja annoin tytölle kukan, mutta enpä enää viisastuneena moiseen resurssejani tuhlaisi.
Ja vielä jos kerrasta viisastuit niin sehän on jo poikkeuksellisen hyvin ;)
ainakin. Vaikkakin mun puheet kuulemma kuullostaa siltä että oisin rakastunu. Ja heti perään haukuttiin ja ihmeteltiin kun voin olla niin itsepäinen ja pelkuri tän mun ihastuksen kohdalla. Mitään typerää en ole tehnyt, ainakaan en muista. Ellei sitten lasketa mukaan niitä teinikänninen rakkaudentunnustuksia. Kai sitä aikuisena ottaa kaiken varmemmin ettei enempää satuta itteensä.
Okei, tilanne ehkä on vähän uusi mutta ...
Täs leffassa Pirates of the Caribbean leffassa Jack Sparrowilla on tää hauska kompassi joka osoittaa aina sinnepäin missä on kulloisenkin pitelijän suurin hinku. Kun Sparrow itse pitelee sitä se kompassineula pyörii ihan holtittomasti milloin minnekin :) Mulla on usein just sellainen tunne.
Rakkaudessa pohjoinen ja etelä löytää oikean paikkansa... siitä lähtien se on purjehtimista oikeeseen suuntaan... kun vihdoin tietää missä se on. :)
Noinhan sen pitäisi mennäkin kun aidosta rakkaudesta on kyse. Miksi silti ihmiset sählää sen aidonkin rakkauden ihan pilalle... Vai oliko se silloin aitoa alkuunkaan? Onko rakkaus aitoa vain silloin kun se kestää? Milloin voi sanoa rakkauden olevan aitoa? Onko se aina aitoa kun sen tuntee itse aidoksi sydämessään?
Ei hemmetti, mä oon nyt ihan pihalla näiden aatosteni kanssa... Pahoittelen ;)
Mulla ei ole vastauksia noihin kysymyksiin. Mä tunnen tunteilla, en järjellä. Toki siitä voi eristää paloja, vaikka turvallisuudentunteen, tuttuuden tai lämmön... mutta ei ne koskaan yhteenlaitettunakaan kuvaa sitä kokonaan. Mä en osaa sanoo rakkauden tulemisesta mitään... sille tunteelle mä olen kuin eläin joka ihmettelee mistä sade tulee.
Sen tiedän että kun rakkaus ... ei se katoa... mutta kun se laantuu, se muuntuu... on se ollut kuin joki jossa ei ole enää vettä. Mutta se kulunut uoma ja ura on pysyvä osa maisemaa, se on jo muuttanut ihmistä lopullisesti. Ja tietenkin ne seuraukset, tokihan se on joki on ravinnut elämää vaikkei sitä (jokea jokena) enää ole. Senkin näkee vaikkei vettä enää olekaan.
Olla rakkauden koskettama. Odottaa sadetta.
Kyllähän rakkaus tosiaan jättää jäljet ihmiseen...
Joskus tuntuu, että olen omaa sadetta etsiessäni eksynyt kuivaan autiomaahan. Joskus taas tuntuu että rämmin sademetsissä, joissa sataa joka toinen tunti... Enkä löydä sitä tasaisen sateen paikkaa, missä olis hyvä olla ja olis rauhallista.
Mä taidan joskus vaan miettiä näitä vähän liikaa :)
Joku viisas joskus sanoi "Luulin jättäneeni sinut, mutta hukkasin sinut".
Tuo on minusta niin totta. Mulle kävi juuri noin. Luulin, että jätin, ja sitten jonkin ajan päästä tajusin, että olimme jo paljon ennen tuota hukanneet toisemme.
Vai tarkoittaako hukkaaminen tunteen täydellistä katoamista?
Kuule, parempi miettiä nyt kun pystyy tekeen niin.
Kun mä luen sua niin mulla tulee jatkuvasti mieleen että ei hemmetti, toi ihminen on kokonainen ja selkeä. Olet niin "perillä" tossa tahdossasi ja näkemyksessä että voisin kuvitella joidenkin pitävän sua jopa hiukan tylsänä sen takia.
Ei tunnetta, vaan ihmisen. Tuli tuosta mieleen mitä Kukkomies sanoi, että ei se rakkaus välttämättä katoa, tai että se jättää jäljen. Jos joku on päässyt raivaamaan pienen tilan sydämeen, niin se on siellä.
Mutta jotenkin tässä arjessa, elämässä, sitä hukkaa sen toisen ihmisen. Yhteyden. Ei kohdata oikesti.
Siis - kyllä jos nyt rehellisesti sanon, niin meillä oli exän kanssa kaikki mahdollisuudet, se olisi voinut toimia. Arki ei toiminut, ja sitten me jotenkin hukattiin toisemme. Ja mä en ainakaan tajunnut sitä kuin vasta pitkän ajan päästä erosta, ja sitten oli jo liikaa vettä virrannut, että olisin halunnutkaan palata. (Yritettiin me muka uudelleen kerran, mutta molempien pitäisi oikeasti yrittää muuttua, muuttaa niitä juttuja jotka ei toimi. Meillä se oli tuo arki. Ja kumpikaan ei antanut periksi. Eihän siitä mitään voi tulla.)
Se nyt vaan on niin. Mä en itsekään pohjimmiltaan ymmärrä miksi se on niin... mutta ehkä se on siinä että kun toisesta tulee ex se on se tietty loukkaamaton side mikä katkeaa, se "elämänlanka" siitä suhteesta.
Vaikka kaiken muun voisi korjata sitä yhtä perimmäistä loukkaamattomaksi tarkoitettua suhteen palaa ei saa ehjäksi, ei itkemälläkään.
"Mä en itsekään pohjimmiltaan ymmärrä miksi se on niin..."
Just joo. Ja seuraavaksi selitän miksi :D
No ei se ollut ex siinä vaiheessa, kun yritettiin yrittää uusiksi. :D
Mä olin se, joka halusi erota, se halusi yrittää vielä, ja mä suostuin. Mut ei siitä mitään tullut.
Joo, mä en ole jalo ihminen (vastasin siihen gallupiin miehille exien kanssa puuhastelusta), olen aika piru välillä, ja exät ei tosiaankaan kuulu mun ystäväpiiriin.
Mutta tarkoitin, että se rakkauden loppuunkuluminen johtui mielestäni siitä, että josssain vaiheessa hukkasimme toisemme, yhteyden.
Näkyyhän se tällä palstallakin, mä kuulun niihin mielisteleviin joo joo- ihmisiin, joista ei oikein ole sen suurempaa mielipidettä eli olen siis tylsä ;) Livessä mua ei tosin kukaan ole onneks tylsäks sanonut ja ne ketkä tuntee mut paremmin ei ainakaan omien sanojensa mukaan pidä mua tylsänä, on mua jopa hulluksi sanottu. Positiivisella tavalla siis ;)
Enpä tiedä siitä selkeydestäni, mutta en mä itseäni ainakaan helpolla päästä. Mulla on aikamoinen palo tuntea itseni enkä halua hukata sitä mitä olen tähän astisessa elämässäni löytänyt. Joskus se ote vähän lipsuu, mutta onneks oon saanut aina uudelleen kiinni.
En mä sun sisäisestä kaaoksesta sitten tiedä, mutta sitähän varten se iho on että se pitää kaiken sisällään ja vieraat loitolla...
Mulla kävi muuten itsestäni juuri tuo "mielistelevä joo joo" vertaus tässä yhtenä päivänä. Jotkut jopa jo kommentoineet siirapin määrästä. Mutta jotkut on tehty sellaiseksi siihen saakka kunnes jokin oikeasti alkaa pistelemään. Miksi taikoa itsestään niitä hampaita ja kynsiä esiin jos kerran ei ole mitään välitöntä tarvettakaan?
Mielummin mä olen pehmee todellinen itseni kun siihen on mahdollisuus ...
Mä oon livessä just tälläinen kuin olen täälläkin. Ehken ihan yhtä puhelias ja vähän vähemmän karrikoitu mutta ... sama heppu, samat elkeet kunhan alkukipsit on selvitty... ja aina vaan pahemmaksi menee aikaa myöten... :D
Tärkeintä olla oma itsensä. Kyllä mäkin ihan tällainen olen mitä olen, täällä palstalla ehkä käsittelen asioita vähän eri tavalla kuin livessä mutta minä pysyn ihan samanlaisena. Ei mun ajatukset ole erilaiset livessäkään.
Kannattaa pitää ne kynnet piilossa, jollei koe mitään tarvetta niiden käyttämiseen. Joidenkin mielestä vaan se on jotenkin epäaitoa, jollei jatkuvasti hyökkäile. Mutta kun ei jaksa... Ei kai sitä väkisinkään pidä ala v****illa muille jollei se kerran ole itselle tyypillistä :)
Kyl mä tutuille piruilen ja aika kovastikin itseasiassa... Mutta nyt haluan mennä nukkuun, huomenna aikainen herätys... vastaleivotun leivän tuoksuun. Ja pitäis huomenna jaksaa sekä harrastusta että lapsia jotka tuli reissusta tänään... :)
.. mutta...
Törmäillään kuten tähänkin asti :)
Kirjoitin tähän pitemmän kommentin kun jokin systeemivirhe tuli ja jumitti mun kaikki systeemit... No ei mulla mitään niin elintärkeää sanottavaa olisi ollutkaan :)
Mukavaa päivää lasten ja harrastusten parissa!
rakkaudesta. En omasta milestäni ole tehnyt mitään typerää "rakkauden nimessä".
Olen päälle kolmekymppinen nainen. Kyllä minulla ainakin järki pysyy päässä, vaikka ihastuisinkin.
Ehkä sitä hullaantuu enemmän seksuaalisesta himosta kuin rakkaudesta.. hmm, mitä mieltä olette?
Missä se raja rakkauden ja seksuaalisen hullaantumisen välillä menee? Mä liitän seksuaalisen himonkin niin vahvasti kuuluvaksi rakkauteen vaikka toki sitä on mahdollista kokea ilman rakkautta mutta siltikin.
Ehkä se on nimenomaan ne tietyt hullaantumishormonit jotka pistää ihmisen päähän vähän hölmöjäkin ajatuksia... Hyvä pointti.
Mie oon tehny vaikka sun mitä typeryyksiä rakkauden nimessä. Rahan lahjoittaminen on varmaan se normaalein. Sit oon kuunnellu pitkän ripityksen ehkäisyn tärkeydestä... siinä vaiheessa ku exä oli jo "pyöriny" uusien kavereiden kaa.
Sit oon lopettanu aktiiviurheilun ja bänditoiminnan sen tautta... ku perse-eellä kiipee puuhun niin oppii. Mut miks just minä? :D
Sä olet sitten melkoisen uhrautuvainen rakkauden edessä :) Kunhan muistat pitää kiinni itsestäsikin...
Sillon oisin voinu vaikka katkasta käteni rakkaan puolesta... Onneks rakkaat aivosoluni on ees vähän järkiintyny...
Tapauskohtaista uskoisin. Mutta varma on se, että pää usein, liian usein sekoittaa rakkauden.
Tarkoitatko, että liikaa miettimällä tms voi hyvänkin suhteen pilata vai ymmärsinköhän nyt ihan väärin?
oikein.
olla syyllistynyt tuohon... Toivottavasti en parhaillaan tee juuri sitä...
jokainen. Enemmän tai vähemmän. Juju onkin siinä, että oppisi olemaan syyllistymättä. Ei voi olla syyllistymättä siihen, ennen kuin on syyllistynyt. Ei voi syyllistyä siihen ennen kuin on ollut syyllistymättä siihen...
Jätin nostamatta pahoinpitelysyytteen eksää vastaan. Pahin moka mitä koskaan olen tehnyt. Vittu.
Kyllähän syytteen jälkikäteenkin voi nostaa mutta silloin on tietty vaikea todistaa pahoinpitelyn tapahtuneen eli se on sana sanaa vastaan.
Oon pahoillani sun puolesta, ei kenenkään pitäis joutua pahoinpitelyn uhriksi varsinkaan omassa suhteessaan.
jos ei tätä nykytilannetta lasketa mukaan. jollain laillahan se rakkaus on aina kuitenkin mukana. Se sekaisuuskin on niin suhteellista, ihmismieli kun on monimutkainen jo ilman rakkauttakin saati sitten sen kanssa.
Välillä tuntuu, että saa asiat paikoilleen omassa päässään mutta hetken päästä pääkopan sisällä voi taas olla täydellinen kaaos.
No eipä käy elämä ainakaan tylsäksi :)
mutta ankara asiasta pois ajattelu on korjannut tilanteen yleensä
Mä oon joskus yrittänyt olla ajattelematta liikaa jotain asiaa, mutta väkisin se ei onnistu. Jollain tavalla onnistuu itsensä kiireisenä pitäminen mutta siltikin ne omat ajatukset on kohdattava jossain vaiheessa. Mä en siis itse osaa olla ajattelematta jotain asiaa, jollen koe että oon saanut sen täysin päätökseen.
että kyllä se voi, mutta omakohtaista kokemusta asiasta ei ole.
Toki soisin mielelläni itselleni, että sekoaisin rakkaudesta ja tekisin "älyttömyyksiä" :)
Tarkoitatko positiivisia, esim. "ostinpa rakkaudesta lentoliput viikonloppulomalle New Yorkiin" vai jotain muuta?
positiivisia "älyttömyyksiä". Todella vaikea kuvitella, et minkälaisita tai mitä ne voisi olla. Luulen kuitenkin, että ne liittyisivät ihan tavallisen arkielämän "tempauksiin" jollakin tavalla, joten kuun noutamiset jätän suosiolla kyvykkäämmille lentäjille =)
Mulla on taipumus tehdä tylsistä asioista hauskoja, joissa ei pitäisi olla mitään hauskaa ;D
Sä saat kyllä perunan keittämisenkin vaikuttamaan hauskalta :)
Nuo positiiviset älyttömyydet onkin ihania, sellaisia jotka vahvistaa rakkautta kahden ihmisen välillä. Entäs jos ne teot on esim toisen puolustamista kyseenalaisin keinoin?
keino on ehkä pikkusen veteen piirretty viiva =)
Jos rakkaani olisi jäänyt jumiin jonkun s-sarjan mersun sisälle ja aurinkoinen helle paahtaisi leivänpaahtimen tavoin hänen ihoansa ja haihduttaisi kehoa nestevajeeseen vääjäämättömällä vauhdilla, niin en epäröisi yhtään särkeä ikkunaa siitä autosta. Toki joutuisin sen maksamaan, mutta raha on täysin toisarvoinen asia siinä tilanteessa.
Pitäskö ottaa pöljän pojan vakuutus =)
Susta löytyy vielä sisäinen ritarikin... No toivottavasti et kuitenkaan joudu särkemään auton laseja minkään syyn takia, mutta hienoa että olisit sen valmis rakkaasi puolesta tekemään :) Niin olisin minäkin.
sitä lasin kalauttamista tekisin pikaisen analyysin, et kuinka kiire oikeasti on ja jos tilanne pienen lasin läpi huutelemisen jälkeen näyttää vakaalta, niin äkkiä se rekisterin perusteellaa ja tekstarilla selviää auton omistaja, sitten numeron etsintä ja kilautus omistajalle. Jos se ois lähellä, niin ei kannattais särkeä mitään, mut jos se löhöää Espanjan hiekalla, niin ratkaisu syntyisi hetkessä.
Sä osaat olla vielä järkeväkin, se on hyvä piirre monessa tilanteessa. En mäkään mihinkään ihan älyttömyyksiin oo sortunut mutta jonkinlaiseen tilanteeseen syöksymistä kylläkin. Tehnyt vähän liian hätäisiä johtopäätöksiä tms... Onneksi kantapään kautta oppii yleensä aika tehokkaasti ;)
Miten se sun rakas joutu sinne mersuun, jonka omistaja löhöää Espanjassa?
=)
Okei, kyllä mä ymmärsin että tilanne oli lavastettu :)
on saanu isänsä mersun käyttöön sen loman ajaks ja onnettomat lukot alko reistaileen just sillä hetkellä? ;)
tietenkin kysyä, et miten ihmeessä avaimet on jäänyt lukitun auton sisälle =)
Se oli joutunut sinne autoon siksi, kun se oli sen sedän työsuhdeauto, mut mä en tienny sitä vielä siinä vaiheessa. Sen piti hakea siitä leasing autosta rekisteriote toimitettavaksi leasinyhtiöön ja tämä setä oli soittanut puhelimella työnantajalleen, että hänen veljensä tytär noutaa huoltoavaimen lainaan, jolla saa auton oven auki.
Niin tämä sedän veljen tytär oli tehnyt työtä pyydettyä ja saapunut lentoparkkiin, jossa auto oli syystuulen tuiskeessa lentävien lehtien siliteltävänä. Tytär oli mennyt lentoparkkiin paikallisbussilla ja niin oli sovittu, että hänen rakastajansa saapuu omalla kävelykoneella noutamaan rakastettuaan lentoparkista.
Rekisteriotetta noutamaan mennyt sedän veljen tytär avasi auton oven huoltoavaimella ja oli hieman etuajassa sovitusta aikataulusta. Syystuuli oli sen verran pureva, että tytär ajatteli odottavansa autossa kävelykoneella noutamaan saapuvaa rakastajaa. Näin pieni epähuomion harha-askel johti siihen, että s-sarjan mersun turvajärjestelmä kytki automaattisesti ovet lukkoon, eikä murtautuja pääse sisälle, eikä kyllä uloskaan. tämän turvajärjestelmän setä oli saanut kaupan päälle, kun oli ostanut mersuun kaupanteon yhteydessä vilkkuvan varoituskolmion.
Tilanne ei ole siis ollenkaan lavastettu, vaan täyttä arkielämää =)
upo uus, mut jos se ois ollu audi, niin siellä ois ollu automaatti-ilmastointi pysäköitynäkin ;D
avoimesti tunnustaudun hiukan enemmän järki-ihmiseksi, kuin tunneihmiseksi. Toisaalta hyvin elävä ja voimakas tunne-elämä ei sulje pois järkeä, eikä kyllä päin vastoinkaan =)
Siis automaatti-ilmastointi, senkun avaa kaikki ikkunat ja johan ilmastoituu. Siinä saa mukavasti tukankin sekaisin kesäkuumalla kun ajelee ikkunat auki.... :)
Kyllä mun pitäis saada itestäni jo sen verran irti et vaihtaisin tuon vanhan kotteron mut kun se on mun ihka eka oma auto ja mä oon kiintyny siihen. Uskollisesti se on mua palvellu...
hihii :-)
Järki on mennyt ja lopputulos sekava, toivunkohan koskaan tästä. Ja mies on ihan p, en käsitä itseäni. Olen muuttunut, mitään kovin radikaaleja juttuja en ole tehnyt, onneks.
kaiken takana on ikä, oman suhteen ontuminen ja ajan puute, yksinäisyys, monta seikkaa, jotka sekoittaa pakkaa. Vuosi sitten tilanne oli aurinkoisempi, nyt koitetaan vaan toipua..