Mitä nyt?

Vielä muutaman kuukausi sitten kaikki oli hyvin. häitä järjestelin innoissani, olin rakastanut, onnellinen. Olin varma että hän on se oikea!
Kuinka ollakaan, yhtäkkiä elämääni ilmestyi toinen mies menneisyydestä. Joku johon tunsin vetovoimaa muutamia vuosia sitten samoihin aikoihin kun aloin seurustelmaan nykyisen mieheni kanssa. Luulin ettei tällä toisella miehellä ole tunteita minua kohtaan, ja olin jo lähes unohtanut koko ihmisen.
Yhtäkkiä hän jokin aika sitten otti yhteyttä. Olimme yhteyksissä ja kerroin olevani vakituisessa parisuhteessa ja häätkin tulossa.
Hän kertoi syvistä tunteistaan minua kohtaan, ja sen jälkeen en ole ollut entiseni. Tämä mies on erittäin kiehtova hyvin erillainen kuin nykyinen mieheni. Hän kehuu minua, jota oma mieheni ei juuri tee. Muutenkin on hyvin erillainen. En tiedä kiehtooko tuo erilaisuus minua vai se että hän aidosti ihailee vartaloani.
Nykyinen mieheni on sosiaalinen ja hyvä sydäminen, varmasti ihana isä joskus tulevaisuudessa.
Toinen mies on myös sosiaalinen, mutta paljon herkempi, puhuu tunteistaan suoraan. Ottaa minut paremmin huomioon kuin oma mieheni.
Nyt siis olen vaikeassa tilanteessa. Häät parin kuukauden päästä ja toinen kiehtova mies joka piirittää minua.
Menenkö naimisiin ja katson toimiiko homma edelleen, koska parisuhteemme on aina toiminut hyvin. Ei suurempia vaikeuksia. Unohdan toisen miehen tai yritän pysyä pelkkänä ystävänä, kun kemiat kuitenkin tuntuvat toimivan.
10806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyyneleet tuli silmiin lukiessani tarinaasi. Koskettaa aika läheltä nimittäin minuakin. Rakastamani mies on naimisiin menossa, mutta yllätyksekseni tunnusti tunteensa minua kohtaan jokin aika sitten. Jotenkin toivoisin "lisäaikaa" sekä sinulle että ns. miehelleni. Jos on voimakkaita tunteita toista henkilöä kohtaan, mielestäni pitäisi olla rohkeutta edes siirtää häitä ja miettiä kaikessa rauhassa tunteiden syvyystaso. Samalla olisi myös hyvä miettiä, minkä verran pettää itseään ja tulevaa aviopuolisoa peittämällä todelliset tunteensa.

Ns. järkiavioliittoja en ymmärrä. Olen itse naimisissa enkä aikoinani mennyt naimisiin rakkaudesta. Sen olen päättänyt, että jos vielä joskus menen uudelleen naimisiin, menen rakkaudesta ja sellaisen ihmisen kanssa, joka osaa keskustella, näyttää tunteensa ja intohimonsakin.

Omassa tilanteessani annan suuren rakkauteni mennä naimisiin, mutta rakastan häntä senkin jälkeen. Aika näyttää, kestääkö liitto vai ei. Onnea toivon hänelle kaikesta huolimatta!

Äänestä
  • Kun olisikin sitä rohkeutta siirtää häitä. Lähes kaikki alkaa olla valmista, sukulaiset odottavat innokkaana. Miten voisin olla niin kylmä ja siirtää häitä? Vaikka se voisi olla ainoa järkevä ratkaisu tällä hetkellä. On väärin omaa miestäni kohtaan mennä naimisiin jos en ole varma tunteistani. Mutta en tiedä onko minussa naista perumaan häitä...
    Kiitos vastauksesta, mukava kuulla etten ole ainoa vaikeassa tilanteessa oleva.

    Äänestä

  • Kosketti minuakin kirjoituksesi kuten alkuperäisenkin kirjoittajan, mutta hieman eri tavoin.

    Vaikka tänään menisi naimisiin rakastamansa miehen kanssa, voi uusi rakkaus silti syttyä koska tahansa, missä tahansa. Avioliitto ei suojele ketään rakastumasta toiseen, vaikka oma mies olisi oikein mukava, kiva ja rakastettava.

    Äänestä

  • Mrs Q kirjoitti:

    Kosketti minuakin kirjoituksesi kuten alkuperäisenkin kirjoittajan, mutta hieman eri tavoin.

    Avioliitto ei tosiaankaan suojele miltään. On todella epäreilua, että yleensä tällaisia tilanteita tulee edes eteen. Meidän tulisi vaan muistaa, että se mikä ei tapa vahvistaa. Rakastuminen on ihana tunne, tiedän sen nyt, kun koen sen ensimmäistä kertaa elämässäni. Toivon, että tunne jatkuu, mutta sitä ei tiedä kuin elämällä.

    Puzzlelle toivon voimia häävalmistelujen suhteen. Lienee mahdoton tehtävä perua häitä. Onneksi elämme Suomessa, jossa eron saa suht' vaivattomasti. Raaka totuus... Toisaalta voin sanoa tietäväni tapauksen, jossa sulhanen tuli hääaamuna toisiin aatoksiin eikä häitä vietetty. Mies ei mennyt naimisiin silloisen morsiamensa kanssa ja on elänyt uuden rakkautensa kanssa kymmenisen vuotta onnellista perhe-elämää.

    Kaikki selviää aikanaan, uskotaan siihen!

    Ehkä kannattaisi tuossa tilanteessa odottaa ja tutustua vaikka ukkoon vähän lisää. Varmaan hänessä löytyykin uusia puolia, kun ilmoittaa siirtävänsä häitä esim. parilla vuodella. Saattaa olla että kaikki ratkeaa itsestään. Olin itse menossa naimisiin mutta ilmoitin taannoin etten haluakaan. Kysyi miksi? Vastasin "miksi pitäisi?"

    En tiedä.

    Äänestä

  • puzzle kirjoitti:

    Kun olisikin sitä rohkeutta siirtää häitä. Lähes kaikki alkaa olla valmista, sukulaiset odottavat innokkaana. Miten voisin olla niin kylmä ja siirtää häitä? Vaikka se voisi olla ainoa järkevä ratkaisu tällä hetkellä. On väärin omaa miestäni kohtaan mennä naimisiin jos en ole varma tunteistani. Mutta en tiedä onko minussa naista perumaan häitä...
    Kiitos vastauksesta, mukava kuulla etten ole ainoa vaikeassa tilanteessa oleva.

    "Mutta en tiedä onko minussa naista perumaan häitä... "

    Eiköhän tuo kuulu naisten oikeus olla ailahtelevia ;) Seilität jotakin, että et ole varma itsestäsi (niin kuin asia onkin).

    Äänestä

  • Hengessä mukana kirjoitti:

    Avioliitto ei tosiaankaan suojele miltään. On todella epäreilua, että yleensä tällaisia tilanteita tulee edes eteen. Meidän tulisi vaan muistaa, että se mikä ei tapa vahvistaa. Rakastuminen on ihana tunne, tiedän sen nyt, kun koen sen ensimmäistä kertaa elämässäni. Toivon, että tunne jatkuu, mutta sitä ei tiedä kuin elämällä.

    Puzzlelle toivon voimia häävalmistelujen suhteen. Lienee mahdoton tehtävä perua häitä. Onneksi elämme Suomessa, jossa eron saa suht' vaivattomasti. Raaka totuus... Toisaalta voin sanoa tietäväni tapauksen, jossa sulhanen tuli hääaamuna toisiin aatoksiin eikä häitä vietetty. Mies ei mennyt naimisiin silloisen morsiamensa kanssa ja on elänyt uuden rakkautensa kanssa kymmenisen vuotta onnellista perhe-elämää.

    Kaikki selviää aikanaan, uskotaan siihen!

    Kiitos paljon, voimia tässä tarvitaan.
    Luulen etten pysty häitä perumaan, vaan menen naimisiin ja kadun (jos kadun) sitä sitten myöhemmin.
    Aika näyttää miten tässä käy. Voihan olla että loppujen lopuksi mieheni on juuri se oikea minulle ja tämä toinen vaan sekoittaa ajatukset. Oli miten oli, tulevaisuus näyttää...

    sillä elämä on vaikeaa. Mitä enemmän saa sitä hankalampaa on :). Sinullakaan ei olisi tätä ongelmaa jos tuota toista miestä ei olisi ilmestynyt eteesi.

    Mutta niin se vain on, ettei avioliitto suojele miltään kuten tuossa edellä sanottiin. Sinun kannattaa mennä naimisiin kuten olit ajatellutkin ja pitää sitä parhaimpana ratkaisuna. Ehkä joskus eroatkin (mutta niin eroaa nekin jotka eivät ole hetkeäkään aviopäätöstään epäröineet), mutta se on sen ajan murhe mikäli niin käy.

    Useiden aviovuosien päästä tuntuu lähes älyttömältä ajatella, että katuisi liittoaan vaikka se loppuisikin. Tosin en itsekään edes ajattelisi näitä asioita, ellei joku toinen sekoittaisi ajatuksiani. Se on mahdollista 20 hyvän avioliittovuoden jälkeenkin.

    Äänestä

Mainitsit että mies kehuu sinua... en koskaan ole luottanut miehiin jotka jatkuvasti kehuvat... jotenkin pinnallista ja sanojahan ne vain ovat. Nyt kun mies on huomannut että olet menossa naimisiin niin johan alkoi piiritys. Kauniita sanoja vain, kyllä ne miehet sen taidon osaavat. Älä mene lankaan.

Äänestä

Minä olin myös menoossa naimisiin, mutta totesin avovaimolleni että en haluakaan.
Kai hän sen otti vähän henkilökohtaisesti, vaikka yritin väittää etten sillä hetkellä halua naida ketään muutakaan.
Jos häät ei tunnu selvältä, kannattaako silloin mennä naimisiin? Ei mun mielestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

puzzle kirjoitti:

Vielä muutaman kuukausi sitten kaikki oli hyvin. häitä järjestelin innoissani, olin rakastanut, onnellinen. Olin varma että hän on se oikea!
Kuinka ollakaan, yhtäkkiä elämääni ilmestyi toinen mies menneisyydestä. Joku johon tunsin vetovoimaa muutamia vuosia sitten samoihin aikoihin kun aloin seurustelmaan nykyisen mieheni kanssa. Luulin ettei tällä toisella miehellä ole tunteita minua kohtaan, ja olin jo lähes unohtanut koko ihmisen.
Yhtäkkiä hän jokin aika sitten otti yhteyttä. Olimme yhteyksissä ja kerroin olevani vakituisessa parisuhteessa ja häätkin tulossa.
Hän kertoi syvistä tunteistaan minua kohtaan, ja sen jälkeen en ole ollut entiseni. Tämä mies on erittäin kiehtova hyvin erillainen kuin nykyinen mieheni. Hän kehuu minua, jota oma mieheni ei juuri tee. Muutenkin on hyvin erillainen. En tiedä kiehtooko tuo erilaisuus minua vai se että hän aidosti ihailee vartaloani.
Nykyinen mieheni on sosiaalinen ja hyvä sydäminen, varmasti ihana isä joskus tulevaisuudessa.
Toinen mies on myös sosiaalinen, mutta paljon herkempi, puhuu tunteistaan suoraan. Ottaa minut paremmin huomioon kuin oma mieheni.
Nyt siis olen vaikeassa tilanteessa. Häät parin kuukauden päästä ja toinen kiehtova mies joka piirittää minua.
Menenkö naimisiin ja katson toimiiko homma edelleen, koska parisuhteemme on aina toiminut hyvin. Ei suurempia vaikeuksia. Unohdan toisen miehen tai yritän pysyä pelkkänä ystävänä, kun kemiat kuitenkin tuntuvat toimivan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu