Kun kolmas pyörä ilmestyy miehen ja naisen väliin, on liitossa jo paljon mätää! Aukko on siinä valmis eli kaikki ei suhteessa ole ok!
kolmaspyörä...
jolanda32
151949
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
siitä se sitten leviääkin verenkiertoon.
Olen täysin samaa mieltä. Silloin on suhteessa vikaa, jos joku ulkopuolinen olipa sitten mies tain nainen ja kumman hyväänsä salarakas ilmaantuu kuvioihin.
On aivan tuhraa syyttää vain kumppania tai sitä ulkopuolista, kyllä syyt pettämiselle löytyy niistä kahdesta ihmisestä, jotka ovat siinä alkuperäisessä suhteessa. Vain ja ainoastaan heidän suhde voi pahoin, voi olla jopa läpeensä mädäntynyt.
Ja on hyvin kyseenalaista touhua siltä kolmannelta ulkopuoliselta alkaa "tuomaroimaan" tai "lääkäröimään" suhdetta. Hänen tulisi ymmärtää pysyä tilanteen ulkopuolella ja antaa täysin niiden kahden hoitaa ihan ikiomat suhdesolmunsa päätyivätpä mihin ratkaisuun hyväänsä.
Parisuhde on vain jatkunut niin kauan, että pientä piristystä jo tarvitaan.
Seikkailun jälkeen voi palata omaan kotiin oman kullan kainaloon.
MINÄ olen edelleen asiasta ja kenties hautaani saakka sitä mieltä, että parisuhde on tiensä päässä, jos tarvitsee "pientä piristystä" ulkopuolelta salaisesti, eikä sitä löydy omasta kotoa. Jos piristykset ovat keskinäinen sopimus, niin kysehän ei edes ole pettämisestä vaan vuoroin vieraissa -meininkiä. Sekin on hyvä, jos se on kerran sovittu juttu.
pettäjämie itkee ja rukoilee polvillaan vaimon edessä,kun suhde toiseen paljastuu.
Ei sitten millään halua erota vaikka lapset jo maailmalla.
Haukkuu myös kakkosen p-skaksi!,vaimolle että ei se merkinny yhtään mitää ja jos vaimo ei jätä mies ei kyllä eroa.
pettäjän ja kakkosen sopimus, ettei heidän suhteensa ole muu kuin tilapäissuhde. Ehkä kakkonen onkin jo alunpitäen ilmoittanut, ettei ala elämään arkea pettäjän kanssa.
Huonosti toimiva parisuhde voi olla jollekulle parempi vaihtoehto kuin ero.
Tietty riippuu minkälaisesta pettämisestä on kysymys. Kännipano on vain kännipano, tosipaha moka, oikea emäkämmäys. Jotain sekin kertoo aina, oli se sitten kenelle pettämistä ja kenelle ei ole. Pitkä ja vakava kakkossuhde taas on ihan eri asia.
ja HELPPO.
Tarvitaan kaksi läpimätää ihmistä, jotta pettäminen on mahdollista. Toinen on se pettäjä. Hän on läpimätä, koska pettää. Reilua olisi joko koittaa korjata suhdetta ja olla pettämättä, tai sitten erota jonka jälkeen ei voida puhua pettämisesestä.
Toinen läpimätä tarvitaan myös - ihminen, joka menee parisuhteessa olevan kanssa ystävyyttä pitemmälle.
Tässä siis petetyn miehen tuntoja asian tiimoilta ja jurppii kuunnella kaiken maailman selityksiä, joilla omaa tuntoa koitetaan rauhoitella.
Sinä kirjoitit juuri minun ajatuksiani. Mulle ei olisi koskaan edes tullut mieleen aloittaa minkäänlaista yhteydenpitoa varatun miehen kanssa. Olisin pyytänyt miestä selvittämään asiansa vaimonsa kanssa ja sitten kun ero olisi ollut selvä niin sitten olisi voitu jatkaa yhteydenpitoa. Mutta näköjään kukaan ei enää välitä mistään mitään; ei pettäjä eikä se ns. kolmas pyörä. Kunhan vain itsellä on mukavaa ja kivaa, viis muista ihmisistä. Ei ajatella edes pieniä lapsia.
Minun mielestäni pienten lasten vanhempien pitäisi ajatella omaa suhdettaan ennen kuin mitään apupyöriä suhteeseen ilmaantuu. Vastuu suhteen hoitamisesta kuuluu molemmille, eikä vain toiselle...ikävä kyllä kuten toteat, kukaan ei välitä mistään mitään - ei edes siitä omasta parisuhteestaan, olipa lapsia tai ei.
Ehkäpä on hyvä tosiaan miettiä myös niitä lapsia, ovatko he todella onnellisia asuessa molempien vanhempien kanssa ainaisen riidan keskellä, aikuisten mykkäkoulussa, alkoholin ympärillä, valheiden keskellä, tai ties missä olosuhteissa. Mainitsin vain muutaman ensimmäisenä mieleeni tulevan. Vai olisivatko lapset sittenkin onnellsiempia toisen vanhemman kanssa onnellisessa kodissa? Eikö olisi syytä miettiä niitäkin pieniä tai vaikka suuria lapsia...
Täsmälleen samaa mieltä asioista.
Toimivaan parisuhteeseen ei ulkopuolisia mahdu. Ja jos mahtuu, niin "avionrikkoja" on se pettäjä eikä kolmas pyörä. Monella petetyllä on vaan niin vaikea nähdä ja tunnustaa tämä fakta. On niin helppo tehdä pettämisestä syy kaikkeen, kun totuus on ikävä: parisuhteen tilaan ovat molemmat puolisot osallisia.
petti vuosia mutta lopulta erosin.
En koskaan syyttänyt kakkosta vaan pettäjämiestä,miksi hän teki näin.
Olisi ensin lopettanut kanssani ja sitten aloittanut uuden suhteensa.
Mutta myöhästä on enää katua ja en olisi voinut enää elää hänen kanssa vaikka ero olikin ihan kovimpia kokemuksia elämässäni.
ei suinkaan välissä, vaikka varmasti mieluusti siellä olisi. Kolmas "saa aina sen kuuluisan korvapuustin" jossain vaiheessa.