Elikkäs on eräs tyttö josta olen kiinnostunut ja viihdyn hänen seurassaan ja olemme käyneet pari kertaa kahvilla ja näin, mutta en tiedä miten kertoa hänelle tunteistani. Juttu luistaa kyllä muuten ja luulisin että hänkin viihtyy seurassani ja ehkä pitääkin minusta, mutta hän ei ole tyyppiä joka tekisi aloitetta ja en itsekkään kyllä mikään kokenut näissä hommissa, että pientä vinkkiä kaivataan.
miten kertoa
hiemanujo
165050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kertoa suoraan. Helpointa on tietysti avittaa keskustelun alkua vaikka lasillisella. Jos kuitenkin haluaa, että juttua ei pistetä vaan hetkellisen hiprakan piikkiin, niin voi myös odottaa sopivaa hetkeä suudelmalle. Silloin ei pitäisi jäädä epäselväksi että haluaa jotain enemmän. Se tosin voi taas olla aika pelottavakin tapa lähestyä. :D
Ehkä helpointa on vaan pyytää tyttöä vaikka syömään tai leffaan ja katsoa rauhassa lähtisikö tilanne kehittyyn oikeaan suuntaan. Luulisi että ulos pyytäminenkin jo aintaisi tytölle vinkkiä oikeaan suuntaan. Jos olette kahvilla käyneet vaan ihan kavereina niin silloin kannattaa koittaa rakentaa tapaamista vähän romanttisemmaksi/intiimimmmäksi.
Ainahan voi tosiaan sanoa suoraan ja katsoa miten käy... Joskus pitää ottaa riskejä.
Ei sitä kannata loppuun asti kahvittelemaan tyytyä, vaan jossain vaiheessa asiasta on oikeasti puhuttava. Niin ongelmat oikeassakin elämässä ratkaistaan: puhumalla tai ei ollenkaan.
Sano, mitä tunnet - vaihtoehtoja on kaksi:
1) Toinen osapuoli tuntee samoin ja elätte onnellisina elämänne loppuun asti
2) Toinen osapuoli sanoo, ettei tunne samoin, mutta kiittää rehellisyydestä ja on otettu huomiosta. Sinua ehkä vituttaa pari tuntia, mutta sen jälkeen kaikki jatkuu niinkuin ennenkin.
Mitä voit hävitä?
On kolmaskin edellä mainittuja kahta vaihtoehtoa yleisempi vaihtoehto:
3) Nainen pitää sinua halveksittavana epätoivoisena miehenä, ja ottaa velvollisuudekseen valistaa kaikkia naispuolisia tuttaviaan välttämään tuollaista luuseria kuin ruttoa.
Huono vaihtoehto, jos teillä on yhteistä tuttavapiiriä. Jos ei ole, niin ei kai siitä paljon haittaa ole.
Omassa ystäväpiirissä ei ainakaan tuollaista harrasteta. Hieman epäilyttävää olisikin jos nainen pitää häneen ihastunutta henkilöä luuserina. Eikö se tarkottaisi vain sitä, että ko nasieen ihastuminen on luuserimaista.
Kukaan tuskin pahastuu, jos toinen ihastuu. Aina ei tunteisiin voi vastata samalla tavalla, mutta ei sille voi mitään. Eikä siinä tavallaan ole mitään henkilökohtaista sillä ihmisiä vaan kiinnostaa eri asiat.
Ikävää jos sinulla on noinkin pahoja kokemuksia.
Jos näin todella on, niin kyseessä on ns. debiili, joka ei ole minkään ihastuksen arvoinen. Eihän tuollaisia ihmisiä olekaan. Mieti, miten itse reagoisit, jos ihminen, jonka kanssa olet viettänyt aikaa, mutta jota kohtaan sinulla ei ole tunteita, kertoisi olevansa ihastunut. Tuskin sinä häntä halveksuisit, vaan olisit erittäin otettu. Eikö?
Ihastuin erääseen itseäni nuorempaan naiseen ja ujouteni esti alkuun lähemmän tuttavuuden tekemisen. Hän kuitenkin taisi huomata kiinnostukseni ja alkoi iskeä juttua aina kun nähtiin ja pikkuhiljaa ujouteni väheni ja osasin olla luonnollisempi hänen seurassaan.
Ajattelin hänenkin olleen kiinnostunut minusta ja ilmaisin tunteeni, mutta hän pitikin minua vain mukavana miehenä, johon olisi ehkä mukava tutustua kaverina.
Jotenkin vain koin tuon ystävällisyyden ja jotkut muut merkit väärin ja kieltämättä oli alkuun hieman hankala tuon jälkeen olla hänen seurassaan. Hän on kuitenkin fiksu nainen ja on vuoden mittaan osoittanut, ettei ole mitään hävettävää kertoa toiselle tunteistaan. Omat tunteeni ovat hieman laantuneet, mutta kyllähän hän edelleen on piristys päivääni, aina kun näemme, mutta nyt ainakin tiedän missän mennään.
Viehättävään naiseen ihastuvat niin tavoitellut miehet kuin luuseritkin. Naisen etu on osoittaa, että hän on niin arvokas, että hänelle eivät jälkimmäiset kelpaa. Epäviehättävän miehen osoittaessa ihastuksensa naiseen on nainen paniikissa eikä välitä miehen tunteista.
Säilyttääkseen arvokkuutensa tuttavapiirissään naisen täytyy siis varmistaa, että ei tule yhdistetyksi epäviehättävään mieheen. Edellisessä kirjoituksessani kuvailemallani tavalla hän myös varmistaa sen, että hän ei ole arvioinut miestä alakanttiin, jolloin mies kelpaisikin jollekulle hänen tuttavalleen. Sillä naisen "valistuskampanjan" jälkeen eivät hänen naispuoliset tuttavansa enää kehtaa miestä "siinä mielessä" ajatellakaan. Näin tapahtuu etenkin nuorten (alle 25v) naisten keskuudessa.
Poikkeuksena tähän käyttäytymismalliin on nainen, joka mielestään on tuttavapiirinsä epäviehättävämpiä naisia, milloin hän ei koe itsellään olevan arvoa, jota mies voisi alentaa.
Alussahan kerrottiin, että ko. henkilö on jo jonkin verran pyöriskellyt naikkosen kanssa, kahvitellut ja viihtyvät yhdessä. Eli kovin luuseri ei mies taida olla, koska eivät ne naiset kuitenkaan säälistä kahville toista kertaa lähde.
Tietystikään en ole kukaan sanomaan, että sinun kokemuksesi olisi varmasti väärä. Olethan voinut törmätä ihmiseen, joka on vaan luonteeltaan todella ilkeä. Mutta kysyppäs itseltäsi sellaista, että voisiko tuo sinun kokemuksesi naisista olla hieman suppea koskemaan kaikkia naisia.
Samalla voisit kysyä, että vääristääkö nuo saamasi pakit kenties kokemusta naisista yleensä? Helpointahan on syyttää muita, kuin vain oikeasti hyväksyä se, etten kelvannut. Tiedän kokemuksesta.
Kummallinen päätelmäsi (kattavista?)kokemuksistasi naisten keskuudessahan näyttäisi siltä, että vain "epäviehättävät" naiset ovat inhimillisiä. En millään haluaisi uskoa, että ihmisen luonteenpiirteen voisi lukea päältä...
Ihminen joka ottaa helposti itseensä näkee myös vian useimmin toisissa. On ihan tervettä saada pakit ja normaalia, ettei kelpaa kaikille. Epänormaalia mielestäni on, että siitä syytetään naisia sukupuolena.
Kyseessä on naissukupuolelle ominainen käyttäytymismalli, jota eivät kuitenkaan välttämättä kaikki naiset noudata. Se, miten nainen tuossa tilanteessa käyttäytyy perustuu siihen, miten viehättäväksi hän itse itsensä luulee, joten aivan varmasti ei naisen käytöstä voi ulkonäöstä ennustaa. Tietysti kauniit naiset kokevat todennäköisemmin olevansa viehättäviä kuin rumemmat. Se minkä näköisiä olemme vaikuttaa merkittävästi siihen, miten meitä kohdellaan ja siihen, miten me voimme kohdella muita.
Kuvaukseni ei perustu pelkästään omiin kokemuksiini, vaan myös siihen, mitä olen havainnut yläasteella, lukiossa, yliopistolla ja yökerhossa. Opinasteen noustessa naisten käytös on hieman hienostunut. Ei esimerkiksi enää nolata miestä yleisön edessä, vaan kerrotaan hänet kelvottomaksi selän takana. Sama kuvio kuitenkin on säilynyt.
Nainen voi lähteä halveksumansa miehen kanssa monta kertaakin kahville yms. jos hän ei vain osaa kieltäytyä, tai kaipaa jotakuta, joka kestää kuunnella kiltisti hänen tunteidensa purkua. Esittämäni kolmas vaihtoehto on kuitenkin vain yksi vaihtoehto. Tosin jos nainen on oikeasti miehestä kiinnostunut, niin tämä yleensä osoittaa sen sangen selvästi hakeutumalla fyysiseen kontaktiin miehen kanssa.
"Kuvaukseni ei perustu pelkästään omiin kokemuksiini, vaan myös siihen, mitä olen havainnut yläasteella, lukiossa, yliopistolla ja yökerhossa."
Niin, nämähän ei ole ollenkaan omien kokemustesi värittämiä. Ja nyt haluaisit kertoa miten miten mikään tieteellinenkään tutkimus ei ole tutkijastaan riippumatonta ym. Mitäs jos vaan tunnustaisit, ettei kokemuksesi naisiin ole kattava jatkamaan noita kommenttejasi.
Käyttämäsi kieli ei ihan oikeasti toimi tässä. On turha yrittää puskea muka-tieteellistä tekstiä asiasta josta ei ole perillä. Lisäksi on typerää koittaa muodostaa teoriaa/mallia naisen käyttäytymisestä omien kouluissa ja yökerhoissa tekemien havaintojen perusteella. Sait pakit, get over it!
En vastaa sinulle enää tämän jälkeen, sillä en koe, että se olisi sen arvoista. Eli onneksi olkoon, saat halutessasi viimeisen sanan. Kirjoita se huolella.
Ketjun aloittajalle totean, että rohkeutta yritykseen!
Kun naisille kertoo jotakin kielteistä he tavallisesti alkavat parjaamaan niitä kertovaamiestä. Mitään asiapohjaista vastaväitettä ei yleensä kyennyt esittämään kuten ei nytkään.
"Sait pakit, get over it!"
Nainen pyrkii olemaan kaiken arvostelun ja keskustelun yläpuolella. Ja se on ymmärrettävää: jos miehet tietäsivät puoletkin siitä, mitä naisten päässä oikeasti liikkuu eivät he naisia kovin palvovasti tai anteliaasti kohtelisi.
Nainen odottaa, että komea, varakas ja arvostetussa asemassa oleva mies lähestyy häntä. Muita miehiä hän kohtelee kuin ilmaa tai vaihtoehtoisesti töykeästi, jotta edellä kuvailtu unelmamies ei erehtyisi naisen olevan missään suhteessa epäviehättävään mieheen.
no sain lopultakin kerrottua sitten tälle henkilölle mitä hänestä ajattelen ja hän yllättyi aika lailla. keskustelimme aiheesta seuraavana päivänä uudestaan ja hänen mielestään ehkä olisi parempi että pysyisimme ihan vain ystävinä. hän ei myöskään ollut ikinä ajatellut meistä mitään sen kummempaa. nyt kävi näin, mutta toivottavasti elämä tästä jatkuu vaikka ei se välttämättä ihan niin helposti käy..
Hienoa että olit rohkea! Vaikka asiat eivät menneetkään kuten olit toivonut, nyt ainakaan tämä ei jää häiritsemään sinua. Olet sanonut rehellisesti mitä sinä toivot, etkä siis jätä elämääsi elämättä.
Tuollaiset miehet on upeita! :)
Kerran olet ujo niin kerro tunteistasi suoraan ja avoimesti tekstiviestillä,kirjeellä,s-postilla.Niin sitten saat kerrottua etkö joudu katumaan kun kerroit mitä tunnet.Ole rohkea! Tsemppiä!
Mistä tiedän että tyttö voisi pitää minusta? Miten itse voisin näyttää tytölle pitäväni hänestä jos en suoraan uskalla sanoa? miten kannattaisi sanoa että pidän hänestä?