Minua on askarruttanut seuraava asia. Ollaan seurusteltu tyttöystäväni kanssa 9 kuukautta ja en ole vieläkään varma, mitä hän tahtoo (minusta). Tämä tunne minulle herää, koska hän ei koskaan vastaa kysymykseen rakastaako hän minua? Hän vastaa, että tykkää minusta. Perustelee asiaa sillä, että ei viitsi sanoa sitä ennen kuin sitä todella tarkoittaa?
Minusta taas tuntuu, että hän ei ole valmis olemaan kanssani tulevaisuudessa? Tämän johtopäätöksen tein siitä, kun olemme olleet jo 9 kuukautta ja ollaan kaikinpuolin läheisiä, mutta hän ajattele tulevaisuutta. Hänellä on useita poikakavereita myös ja viettää aikaa useasti enemmän kavereiden kanssa, kuin minun.
Kertokaapa te, mitä olette mieltä? Murehdinko turhaan, vai onko naiset niin monimutkaisia kuin väitetään!!?
Minusta taas tuntuu, että hän ei ole valmis olemaan kanssani tulevaisuudessa? Tämän johtopäätöksen tein siitä, kun olemme olleet jo 9 kuukautta ja ollaan kaikinpuolin läheisiä, mutta hän ajattele tulevaisuutta. Hänellä on useita poikakavereita myös ja viettää aikaa useasti enemmän kavereiden kanssa, kuin minun.
Kertokaapa te, mitä olette mieltä? Murehdinko turhaan, vai onko naiset niin monimutkaisia kuin väitetään!!?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mun mielestä on parempi jättää hänet. Jos oikeasti rakastaa niin näyttää sen heti.
nyt asiat ihan noinkaan.
Itsellä seurustelua takana lähes 5 kk enkä itse ole sanonut vielä rakastavani. Mies sanoi ensi kerran 3 kk jälkeen. Odotan oikeaa hetkeä, sillä viimeksi kun hänen luotaan lähdin, tajusin että rakastan, mutta liian myöhään sanoakseni sen hänelle päin naamaa. Elellään siis kaukosuhteessa, kolme viikkoa vielä niin näemme taas:)
Mietipä viestiketju aloittaja, kun tyttösi vihdoin ja viimein sanoo rakastavansa sua, eikö tunnukin mahtavalta? Kun hän vihdoinkin sen sanoo ja tiedät hänen sitä tarkoittavan, kun näinkin kauan aikaa kulunut?
Olet varmasti oikeassa, että sitten kun hän se sanoo minulle vihdoin 9kk jälkeen, se tuntuisi mahtavalta. :O..
Jotenkin tuntuu vain epävarmalta, mitä hän tahtoo ja tuleeko hän rakastamaan minua tulevaisuudessakaan, kun ei ole sanonut sitä vieläkään. Voiko rakastuminen kestää niin kauan? Minulla on tunne, että minussa on jokin, miksi hän ei sano sitä. Ehkei hän luota minuun tai sitten on hän on vanhanaikainen :/.
Joskus kysyin häneltä, että haluaisitko olla minun kanssa tulevaisuudessakin? Hän vastasi pienen hiljaisuuden jälkeen, että tollaista ei voi kysyä, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
9kk on mennyt hieman epävarmasti eteenpäin, mutta toisinaan hän osoittaa eleillään enemmän kuin sanoilla.....
Ollaa miehen kanssa oltu kohta kax vuotta yhessä ja mie en oo viel kertaakaan ÄÄNEEN sanonu rakastavani häntä, vaikka ollaan kihloissakin. Rakastamisen voi ilmasta muutekii ko sanomalla.
kyse siitä että on rakastanutkin jo jonkin aikaa mutta ei yksinkertaisesti uskalla vielä sanoa rakastavansa ja antaa asiaa sinun tietoon kun pelkkää polttavansa näppinsä. Ja samasta syystä ei myöskään uskalla kertoa mitä tulevaisuudelta haluaa koska pelkää sinun juoksevan tiehensä. Me naiset osataan aika hyvin päiväunelmoida tulevaisuudesta miehen kanssa ja silti esittää kylmän viileää :D
Et murehdi turhaan, mutta hölmöintä on kysyä suoraan rakastamisesta...
Ehkä murehtimisilleni on aihetta. :/. 9kk on mennyt hieman epätasaisesti, mutta vieläkään en ole tehnyt sitä todellista ratkaisua. Jatkooko vai odottaa "parempaa" rakkautta?
9kk on tietysti pitempi aika kuin muutama kuukausi, mutta minun ex sanoi joskus 3 kuukauden päästä että "sä et ole vielä sanonut että rakastat mua?". Ja siis hän itse ei ollut siihen mennessä sanonut niin... Olin ihan järkyttynyt että mitä, onko se joku velvollisuus jo tässä vaiheessa kun ei toista edes vielä tunne kunnolla..sanoin että en mä vielä tunne syvää rakkautta tässä vaiheessa, että en usko että tuntisin ketään kohtaan näin pian...rakastua voi siinä ajassa mutta ei rakastaa. No hän möksähti totaalisesti. Illalla sanoi kuitenkin sitten itse rakastavansa minua. kun en voinut vastata siihen samoin, hän möksähti entisestään. Tuollainen asia ei synny pakon sanelemana. Olimme jopa 2 vuotta yhdessä, ja näin jälkikäteen tajuan kuinka paljon mies painosti minua ns. "palvomaan" itseään. Ei se ollut aitoa rakkautta. Hän kosi 6kk jälkeen, painosti, painosti...hän omalla painostuksellaan jo 3kk jälkeen aiheutti minulle sen tunteen, että teen väärin kun en tunne juuri niin kuin mies vaatii ja haluaa. Minulle jäi aika syvät arvet siitä suhteesta. Opin, millaista on ehdollinen rakkaus. Nyt toivon, että kohtaisin vielä miehen joka aidosti rakastaisi, ja joka antaisi toisen erillisyydelle tilaa eikä itsekkäästi vaatisi toista sitoutumaan oman aikataulunsa mukaisesti.
Toisille vain sellaisten asioiden sanominen on vaikeampaa kuin toisille. Jotkut hokee niitä tunnustuksia ympäriinsä ja jotkut eivät sano koskaan rakastavansa. Siitä ei mielstäni voi päätellä juuri mitään tunteiden voimakkuudesta.
Jokainen on yksilö. Joku jossain joskus sanoi että jotta voisi rakastaa toisiaan pitäisi opetella toistensa rakkauden kieli. Jokaisella on omansa. Miepä kerron sulle vaikka musta jotain tarinaa.
Me ollaan seurusteltu kohta 2 vuotta. Miehelle on jotenkin tosi hankalaa sanoa että rakastaa mutta en silti enää epäile hänen tunteitaan. Ja vaikka ei rakastaisikaan niin onko minulla oikeus semmoista asiaa vaatia? Tai saisinko sen vaatimalla rakastamaan. Ja mitä se lause sitten loppujenlopuksi tarkoittaa? Tokihan se, että ei ole voinut minulle sitä lausetta sanoa, etenkään kovinkaan varmana asiana, joskus häiritsi mua enemmänkin ja ehkä nykyäänkin semmoisina hetkinä, millon tunnen jostain syystä epävarmuutta istestäni, mutta se asia liittyy vaan mun korvieni väliin eikä sillä välttämättä ole tekemistä sen kanssa mitä minulla ja meillä todellisuudessa on.
Hän on teoilla kertonut että merkitsen enemmän kun kukaan ennen. Itseasiassa, onhan hän sen asian kyllä sanonut ääneenkin. Se on kanssa sanonut että kun ei tiedä mitä se sana oikeastaan tarkoittaa ja että haluaa sanoa sen sitten kun tietää varmasti että tarkoittaa sitä ja että ei halua enää sitä virhettä tehdä että antaisi tunteiden viedä ennen järkeä jne. Kyllä mä toisaalta ymmärrän. Sille siihen lauseeseen ilmeisesti liittyy jotain semmosta mitä en ymmärrä. Se on kuitenkin niin monella muulla eri tavalla, sanoilla ja teoilla kertonut että olen tärkein ja haluaa mun kanssa elää. Kerran jotain hassuttelin ja pusuttelin sitä ja se naureskeli että miksi pusuttelen noin ja vastasin että koska rakastan häntä. Hän kysyi että ai tarkoittaako tuo pusuttelu että rakastaa ja mä sanoin että joo, jonka jälkeen se antoi mulle tooosi pitkän suudelman. Mutta ei se sitä sano. Ehkä sen ei ole niin väliä kun teot kertoo jo itsessään mitä meillä on. No sitten kun/jos se sen sanoo niin onpa ainakin enemmän sanalla painoa kun jollain joka on tunnustanut mulle rakkauttaan ekojen treffejen jälkeen... ja niitäkin on ollut muutama. Jotta älä ainakaan painosta. Mä sanon rakastavani, mutta en ikinä niin että odottaisin hänen kertovan samaa, ainakaan juuri samalla tavalla. Annan hänen olla oma itsensä. Sitä se rakastaminenkin muuten muun muassa on :)
Omassa suhteemme näytämme ja kerromme jatkuvasti rakastavamme toisiamme. Tämä ei tarkoita jenkkityylillä tapahtuvaa iloveyou:n hokemista vaan muuta, jos joku niin ajatteli.
Kaipaamme kumpikin jatkuvaa läheisyyttä, hellyyttä ja huolenpitoa, niin minä kuin halinalleni :D
Itse en pystyisi seurustelemaan henkilön kanssa, joka melkein vuoden jälkeen toteaisi "vain" tykkäävänsä minusta. Arvelen, että olet herkkä ja läheisyyttä kaipaava, etkä lopulta tule tyytymään "vain tykkäämiseen".
Olen tunteellinen persoona ja itse sellainen, joka rakastuu toiseen ja uskoo rakkaudentunnustuksiin. Tulee vain paha olo, kun ei saa vasta kaikua samalla tavalla, kun itse tuntee :(.. Toisaalta tunteet näyttävät jo paljon, mutta ehkä "ikuinen" odottelu vie voimia :/...
Kiitos kovasti sinulle, tuo antoi minulle uskoa siitä, että kaikki eivät ole välttämättä sitä, miltä näyttävät. :). Ajattelin odotella vielä elämää eteenpäin ja katsoa mihin sydän meidät johdattaa.. Uskon, että kaikelle on syy.
Itse olen todennut, että miksi heittäisin menemään jotain joka on selvästi meille molemmille kallisarvoisinta koskaan, vain siksi että toinen on oma yksilönsä eikä puhu kaikessa täysin samaa kieltä. Ikää on 30 eikä ole koskaan ennenkään kenellekään sanonut rakastavansa. Voin kuvitella että se voi olla sitten jotenkin vieras ja jänskä lause kun taas vertaa minuun, joka puhuu sisarusten, vanhempien ja kavereiden kesken rakastavansa. Odota ihmeessä! Jos teillä on hyvä olla toistenne kanssa, miksi haluat jonkin kliseisen lauseen? Itselläni ikä lähenee myös kolmeakymppiä ja mulle on kaiken maailman paskahousut vakuuttanut rakastavansa niin, "ettei tiedä mitä tekis" (Ton lauseen keksi paskahousu, joka päätti yhtäkkiä ettei tunnekaan mitään ja dumppas mut itsekseni miettimään että mistäköhän löytyisi nyt kämppä tähän hätään ja muuttoapu) ja kukaan, ei kukaan näistä henkilöistä ole kohdellut mua lähellekään niin hyvin ja niin ajattelevaisesti ja aidolla välittämisellä kun tämä nykyinen rakkaani. Kehenkään en ole koskaan ennen luottanut näin täysin. Miksi ihmseessä heittäisin sen menemään pois koska ei sano samoja asioita kun ne aiemmat kusipäät. Sori. Innostuin vähän liikaa ... :)