Mitä täällä ollaan mieltä sellaisesta asiasta kun avovaimo viettää lähes kaiken vapaa-ajan Facebookissa ja MySpacessa viestitellen tuttujen ja ei niin tuttujen kanssa meidän parisuhteen ongelmista sekä heittäen kaksimielistä juttua muiden miehien kanssa. Eihän tuo niinkään minua haittaisi mutta kun itse jää kotona lähes täysin vaille huomiota. Hän sanoo että se on pelkkää vitsiä koko juttu, mutta minä ilmoitin hänelle hyvin selvästi jo aikaisemmin etten sellaista halua ja se loukkaa minua.
Olen myös ilmoittanut että olisi paljon järkevämpää jutella asioista minun kanssa mielummin kun muiden ihmisten ja niin hän lupasi että jatkossa tulee tapahtumaan, mutta silti hän taas tilittää suhteemme ongelmista mielummin muille kun minulle.
Mitä mieltä olette, onko oikeasti enää mitään järkeä jatkaa tämmöistä suhdetta, missä toinen on kotona fyysisesti mutta henkisesti täysin jossain muualla?
Olen myös ilmoittanut että olisi paljon järkevämpää jutella asioista minun kanssa mielummin kun muiden ihmisten ja niin hän lupasi että jatkossa tulee tapahtumaan, mutta silti hän taas tilittää suhteemme ongelmista mielummin muille kun minulle.
Mitä mieltä olette, onko oikeasti enää mitään järkeä jatkaa tämmöistä suhdetta, missä toinen on kotona fyysisesti mutta henkisesti täysin jossain muualla?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lisätään tähän nyt vielä että itse olen ajautunut tässä yksinäisyydessä todella pahaan masennukseen ja myös alkoholismiin, mutta se ei tunnu häntä liikuttavan ollenkaan. Enemmän hän on huolissaan muiden miespuolisten ystäviensä ongelmista ja asioista.
Ai että sinä olet ajatunut masennukseen ja alkoholismiin? Ja nainen on syynä? Eli et ota itse mitään vastuuta omista tekemisistäsi vaan syytät häntä kaikesta. Todella terve ajattelumalli!
Masennukseen nyt ei mitään helppoa lääkettä ole, mutta jos myönnät että itse esim. pulloon tartut ja voisit ihan hyvin olla tarttumattakin niin saattaisi parisuhteessakin mennä paremmin.
Eli vaikka sinusta ongelma on siinä mitä hän tekee niin onko mitenkään mahdollista, että häntä kiinnostaa muiden miesten tekemiset enemmän kuin sinun johtuen ihan omasta käytöksestäsi?
Siis sinulla on yksinäistä kun avokki roikkuu netissä??? Eikö sinulla ole harrastuksia? Voisitko lähtiä vaikka lenkille iltaisin ennen kuin tarttuisit pulloon? Ja jos tuo avokkisi tykkää pörrätä siellä netissä niin anna vain pörrätä äläkä noteeraa sitä millään tavalla. Ja jos tulee jotain selittämään siihen liittyen niin sanot vain, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Otappas kossi itteesi niskasta kiinni ja lopeta tuo kotona nyhjääminen. Eihän sitä määräänsä enempää kestä kukaan, jos toisella ei ole muuta tekemistä kuin roikkua kamppeissa kiinni kuin rintalapsi.
Muutenkin ihmiset, herätys!!! Jos teillä on tylsää niin sehän jotuu siitä kun olette niin tylsiä!!! Ylös ulos ja lenkille! Luoja ei laiskoja elätä! Kotona voi sitten tehdä muutakin kuin nettailla. Lukea vaikka kirjaa, mut ei kotona kannata pölyyntyä ihan turhaan vaan aktivoitua ja liikkua, saada sitä raitista ilmaa ja nähdä välillä joitain muitakin ihmisiä. Hui hitto jos sitä ite vain napottaisi illat pitkät kotona neljän seinän sisällä ja katselisi kultaa silmiin niin kyllähän siinä kyllästyisi kaikkeen aika hiivatin nopiasti.
Hommatkaa nyt jo se omakin elämänne ja lopettakaa tuo terveiden ihmisten kiusaaminen. Jos näette toisia ihmisiä suurin piirtein vain töissänne sekä kauppareissuilla niin jossain on silloin kovasti vikaa! Ja kun valitsetta sitä elämän kumppania niin kysykää kuinka paljon hänellä on hyviä kavereita! Se on äärimmäisen tärkeää, että kavereita löytyy paljon! Kertoo ihmisestä aika paljon. =)
Minulla on kyllä harrastus jossa menee aikaa suht paljon. Ja en ole mikään nyhväke ja sen takia tämä koko tilanne onkin niin kiusallinen kun saisin varmasti itselleni seuraa joka illaksi jos haluaisin. Lähinnä siksi tätä halusin kysyä, että miten pystyn välttämään kiusauksen olla pettämättä tilanteessa missä jää kokonaan vaille huomiota tai ylipäätänsä jatkaa suhdetta mihin en ole ollenkaan tyytyväinen. Tilannetta pahentaa entisestään se että meillä on muutaman vuoden ikäinen lapsi.
"Lähinnä siksi tätä halusin kysyä, että miten pystyn välttämään kiusauksen olla pettämättä tilanteessa missä jää kokonaan vaille huomiota tai ylipäätänsä jatkaa suhdetta mihin en ole ollenkaan tyytyväinen."
"Tilannetta pahentaa entisestään se että meillä on muutaman vuoden ikäinen lapsi."
Ja aiemmin kirjoitit, että olet ajautunut alkoholin suurkulutajaksi. Oletko nyt ihan tosissasi kysymyksinesi? Onko tää joku provo? Jos ei ole, niin miten voit olla noin selkärangaton ja tahdoton? Oletko (ja kumppanisi) vielä teini-iässä?
Kaikkiin kysymyksiin löytyy sama vastaus: kasva aikuiseksi ja ota vastuu omasta elämästäsi ja teoistasi. Esim. kiusaus pettää voitetaan tahdon voimalla (olet varmaan joskus kuullut sellaisesta?). Samaten viinaksien kittaaminen (luulenpa, että varsinainen alkoholismi on kohdallasi hiiieman liioiteltu termi. Alkoholisti ei ole kiinnostunut kuin juomisesta, ei siis puolisosta, lapsesta tai hellyyden osoituksista eikä yleensä edes tiedosta tätä itse).
Jos et ole suhteeseen tyytyväinen, sinun pitää ottaa asia puheeksi naisesi kanssa. Eikä siis mitään teini- v-lua ja mökötyksiä vaan rakentavaa puhetta. Jos ette siihen pysty, ette ole tarpeeksi aikuisia parisuhteeseen. Harmi vaan, että taas on yksi viaton lapsi kahden vastuuntunnottoman pösilön armoilla.
Nyt lopetat sen odottelun että avopuoliso muuttuisi,ja otat asian kunnolla puheeksi.Sano että haluat suhteelta parempaa laatua.Kunnon varoitus kehiin.Jätä se nettiin hillumaan ja tee itse asioita joita haluat tehdä.Mutta pettämis kommenttisi oli kyllä lapsellinen.mieti ensin haluatko jatkaa netti addiktin ja lapsellisen avosi kanssa ja yrittää korjata ongelmaa.jos petät sinusta tulee syntipukki
Nyt tiedän molempien pitää istua alas ja puhua asiat halki. Ei tosta muuten mitää tuu.
Ottakaa nyt järki käteen. Parisuhe on sen teidän lapsennekin tärkein voimavara ja "lannoite". Jos teillä menee huonosti, niin lapsellannekin alkaa mennä huonosti. Hänkin alkaa voimaan pahoin, tavalla jos toisella. Miten ajattelitte kasvattaa lapsenne jos toinen on alkoholisti ja toinen istuu koneella pohtimassa teidän ja toisen ongelmiä. Kuka hoitaa lapsen ja hänen tarpeensä. Jospa sopisitte säännöt koneen käytölle ja muulle yhteiselle ajallenne. (ihan niin kuin lapsillekin sovittaan rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei). Parisuhteeseenkin täytyy sopia teityt pelisäännöt, joita tulisi noudattaa. Kaikkea ei tule sietää.
Ja hae ihmeessä apua masennukseesi, ennenkö tilanne riistytyy täysin käsistä. Pulloon tarttuminen ei ole ratkaisu.
Parempi jättää vain nämä netti /naamakirja -riippuvaiset etsimään niitä kavereita sieltä virtuaalimaailmasta. Ihan huvittaa kuulla nykyisin, miten paljon suhteita solmussa ko.asian takia. Säälittävää ja huvittavaa, kun "joutuu" etsimään kavereita ja vanhoja heiloja netistä, kun voisi elää livenä oikeesti naamastusten ja tuntea henkilö lähellä... nimimerkki "miulla on 10000 ystävää" ;))))))) Ystävääpä hyvinkin...
Et ole tainnut kovinkaan montaa viestiä saada missä ei olisi käsketty kasvaa aikuiseksi ja lopettaa mariseminen :) liian usein käy niin ettei "fiksuja" vastauksia saa.. En tiedä onko omanikaan sitä, mutta voisin ottaa asiaan kantaa toisen näkökulmasta. Olen myös aikaisemmin viettänyt aikaana paljonkin facebookissa, lähinnä yksinäisyyttäni... ehkä... mieheni on paljon töissä ja monet kaverimme muuttivat juuri tätä ennen toiselle paikkakunnalle joten ei minulla ollut oikein ketään täällä, löysin sieltä paljonkin mielenkiintoista seuraa ja aikani kului siellä miehenkin ollessa kotona ja hyvä ettei harrastuksetkin jäänyt siinä ohessa, oli aina tarve päästä koneelle.. muutamia kertoja mieheni asiasta mainitsi mutta siittä ei ollut suuremmin apua, mutta joskus kampaajalla käydessäni luin olisiko ollut me naiset lehdestä artikkelin "kumppani katosi bittiavaruuteen" (muistaakseni se oli joku tuon niminen) artikkeli käsitteli juuri näitä aiheita ja siellä oli kokemuksia ihmisiltä joiden puoliso oli liikaa netissää.. se sai minut ajattelemaan asiaa ja miettimään olinko itsekin sellainen?? ja keskustelimme kunnolla mieheni kanssa minun tietokoneen käytöstä vielä samana iltana ja saimme asiat paremmalle mallille.. vietän vieläkin koneella aikaani ja facebookissa myöskin, mutta vain sillon kun hän ei ole kotona ja olen hoitanut kaikki muut tärkeät asiat. Ja ne puolitutut miehet joita siellä olin tavannut saivat jäädä historiaan ja nykyään pidän yhteyttä siellä lähinnä ystäviini ja sukulaisiini jotka asuvat kauempana!
Suosittelen sinulle että otat puolisosi kanssa asian kunnolla puheeksi ja huomaat myös oman osasi asiaan, varmasti voit myös tehdä jotain millä saat hänet irtautumaan netistä ja olemaan kanssasi. Onko hän paljon yksin kotona? Tehkää yhdessä jotain, menkää ulos, elokuviin mitä vain ottakaa yhteistä aikaa ja hemmotelkaa toisianne! Mikäli hän ei vaan ota ymmärtääkseen asian vakavuutta jo lapsenkin kannalta, sinuna harkitsisin hänen jättämistä.. niin ikävältäkun se ehkä kuulostaakin! Ja nämä yhteiset ajat voisivat myös saada sinut unohtamaan viinakset, sillä kuulostaa ainakin siltä että kyse ei ole vielä pahasta alkoholi ongelmasta! ja masennukseesi suosittelen hakemaan apua ennenkun se pahenee ja mene raittiiseen ulkoilmaan :)
että moni tuntee paremmin nettikaverinsa, kun oman puolisonsa. Ja nettikavereiden kanssa joskus jopa vietetään enemmän aikaa koneella istuen, kun sen oman "kullan" kanssa siellä kotosalla. Mistähän tämä ilmiö mahtaa johtua?
Oletko nyt ihan varma, että vaimosi kertaa TEIDÄN PARISUHTEENNE ASIOITA facebookissa?
Ei nimittäin kuulosta ollenkaan ko. foorumin toiminnalta ja ihmettelen, ketä puolituttua miestä tai edes naista teidän yksityisasianne edes kiinnostaisivat.
Ettet nyt olisi masennuksessasi hieman paranoidi?
Itselläni on toistasataa Facebook-ystävää ja olen siellä lähinnä (ammatillisen) verkostoitumisen ja hauskanpidon merkeissä. Olen kyllä eronnut, mutta ei tulisi mieleenikään pohtia kipeitä yksityisasioita siellä kenenkään kanssa. Korkeintaan ehkä jossakin yksityisissä/suljetuissa viesteissä niiden todella hyvien likkakavereiden kanssa, joita tapaan muutenkin tosielämässäkin, jotain intiimiäkin on voitu ohimennen sivuta.
Ihmiset käy siis pitämässä hauskaa netissä? Kieltämättä avioliiton arki ei kovin kummoista ja hauskaa ole, varsinkaan jos naimisissa on oltu jo vuosia. Ehkä netistä sitten löytyy hauskempaa juttuseuraa, jos oma siippa on väsynyt, mariseva ja ruikuttava tylsimys.
Muutamisen vuotta sitten kun eka kone tuli taloon, alkoi älytön surffaus netissä. Aluksi koukutti chatti, kävin miiteissäkin. Ukko tuntui tylsältä, netissä oli mielenkiintoisia kasvottomia persoonia, olin innoissani. No, niinhän siinä kävi että seuraavaan ukkoon tutustuin netissä , kuinkas muuten , muutin yhteisestä kodistamme pois ja rikoin perheemme. Onnea en löytänyt.
Vaikka netistä on hyötyä paljon, voi siitä olla myös haittaa. Luulen että olisin vieläkin lapseni isän kanssa, jollen olisi viettänyt aikaani koneella ja tehnyt typeryyksiä. Joten saattaa olla lopun alkua teilläkin.
Nykyinen mies muuten viettää saman verran aikaa koneella kuin minä,molemmat ovat vähentäneet tässä istumista ja hyvin menee :)