Laitetaan tämä asia tänne, kun muuallekaan sitä ei keksi.
Eli fobia olisi aiheena.
Mikä fobia semmoinen on, kun tulee pelkotiloja siitä, kun käynnistät päätteen ja avaat keskeneräisen työsi? Katselet sitä pelon sekavin tuntein ja koitat miettiä mihin vaiheeseen jäit viimeksi. Tästä voi seurata joko huonoa oloa tai sitten ärtyneisyyttä.
Tulevatko nuo pelkotilat siitä, että projekti kenties myöhästyy ja saat syyt niskoillesi vai kenties siitä, että tunnet ettet kykene yksin hoitamaan työtäsi ja täten stressaannut?
Kertokaa ja kommentoikaa.
Eli fobia olisi aiheena.
Mikä fobia semmoinen on, kun tulee pelkotiloja siitä, kun käynnistät päätteen ja avaat keskeneräisen työsi? Katselet sitä pelon sekavin tuntein ja koitat miettiä mihin vaiheeseen jäit viimeksi. Tästä voi seurata joko huonoa oloa tai sitten ärtyneisyyttä.
Tulevatko nuo pelkotilat siitä, että projekti kenties myöhästyy ja saat syyt niskoillesi vai kenties siitä, että tunnet ettet kykene yksin hoitamaan työtäsi ja täten stressaannut?
Kertokaa ja kommentoikaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luovassa työssä se iskee, jos on aikataulut sun muut tai liian kovat tavoitteet. Samoin jos itse "kärsii" liiallisesta tunnollisuudesta tai vastuunotosta.
Tulee sellainen tuntemus, ettei halua ajatella mitään, varsinkaan vaikeita juttuja. Pelkää työn aloittamista ja sen lopettamista. Pelkää, jos siinä vaikka on joku virhe ja sitten säpsähtää yöllä hereille kello 1:50, kun tajuaa sen virheen, eikä enää saa unta.
Mikä siihen auttaa? Huonoa apua ovat lääkkeet, aivojen formatointi viinalla sekä irtosuhdehurjastelu. Hyvää apua on täydellinen irtautuminen työstä, kuten muutto erämaahan, transsendenttinen mietiskely tahi kaurakylvyt.
Katso toimiston ilolintuja, he eivät kylvä (paitsi ehkä epäsopua) eivät niitä (paitsi ehkä kunniaa toisten saavutuksista, tai toisia työntekijöitä), mutta silti heille maksetaan Palkkaa. Ehkä työn pelko on viisauden alku.
Eipä tässä saikullekaan kannata lähteä. Siitä seuraa vain se, että sinulle kasaantuu saikkusi aikana työsuma. Sitä sumaa kun koitat sitten aukaista, niin taas olet saikulla. Oravanpyörä?
Ei se pelkkä saikku autakaan.
Mutta itse joudut huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi, eli käytännössä rajoittamaan työntekoa, jos se uhkaa viedä mehut. Voit olla 100% varma, että kukaan muu, varsinkaan työnantaja, ei siitä piittaa pätkääkään (itsenäisellä yrittäjällä asiakkaat), miten sinä jaksat. Sinusta otetaan irti se mitä tarvitaan ja sitten ulos.
Yksityishenkilölle ei käykään kuin kansanedustajalle, että kun on ensin mömmöillä päänsä saanut reikiä täyteen, niin onkin jo muheva eläke odottamassa. Ehei!
Jos terveys menee, sitä ei saa enää koskaan kokonaan takaisin ja jos joudut eroamaan, tai sinut erotetaan, sinulla on ns. huonot terveystiedot omaavana todella vaikea saada mitään mielekästä työtä. Talous menee kuralle ja päädyt pahimmassa tapauksessa muiden työelämän "sotavammaisten" kanssa lumppuja lajittelemaan kuntouttavaan työtoimintaan.
Eli kannattaa nyt harjoitella hieman sitä tervettä itsekkyyttä, varautua tulevaisuuten taloudellisesti ja tehdä suunnitelmia ja varasuunnitelmia, mitä sitten teet, jos nykyistä työtä ei enää ole tai et voi sitä tehdä.
Paniikkiin ei ole tarvetta, ottaa vaan huolellisesti excelin (tai rennommin kynän ja ruutuvihon) esiin ja miettii, mitkä menot ovat todella välttämättömiä, mistä voi luopua ja kuinka paljon loppujen lopuksi tarvitsee tuloja elääkseen. Sitten kannattaa laskea, kuinka paljon pystyy säästämään ja missä ajassa, koska jos oravanpyörästä haluaa pois, pitää olla jotain jemmassa, ettei putoa tyhjän päälle. Vaihtoehtoja on aina olemassa, mutta pitää itse tehdä se päätös, mitkä ovat itselle ne mieluisimmat/parhaat vaihtoehdot (myös niistä huonoista sellaisista).
Sitten vaan silkkaa sikaa: ota työnantajastasi kaikki irti mitä saat, vaikka sitten saikun muodossa, jos ei muu auta. Jos olet yrittäjä, päätät mitkä projektit viet vaikka väkisin loppuun, mutta et sitten ota mitään uutta ennen kuin saat stressin hellittämään. Tuo vyöryefekti on juuri se pahin paniikin aiheuttaja, kun tuntee ettei edes vapaa-ajallaan voi rentoutua, koska työt vain kasaantuvat kaiken aikaa.
En nyt tiedä, vastasinko ollenkaan kysymykseesi, mutta tällaiset tuntemukset olen itse joutunut läpi käymään, kun tuntui että olen umpikujassa paitsi työmäärän myös itse asettamieni (taloudellisten) tavoitteiden kanssa. Pitelen tässä "välivuotta" ja katselen kaikessa rauhassa, mihin sitä seuraavaksi suunnistaisi, vai alkaisiko se vanhakin työ taas maistua. Tosin tilannehan ei ole tällä välin omalla alallani miksikään muuttunut, joten en usko, että sinne enää palaan.
näppikseen ja sitte saikulle.