Tällä palstalla on paljon pariskuntia, joilla toinen tai jopa molemmat ovat opetelleet toistensa kielet, puhuvat hyvää englantia keskenään tai ehkä jotain muuta yhteistä kieltä. Mutta aina silloin tällöin joko arkielämässä tai täällä palstalla tulee vastaan tapauksia, joissa valitellaan kumppanin huonoa kielitaitoa.
Kiinnostaisikin tietää, miten ihmiset pystyvät perustamaan parisuhteita kielimuurin yli? Tavallisessa suomi-suomi -suhteessakin tulee usein ongelmia kommunikoinnin kanssa, joten miten te selviätte vielä huonon yhteisen kielitaidon kanssa? Jossakin viestiketjussa tuossa alla oli maininta, että on vaikea puhua tunteistaan ja ongelmistaan kielimuurin yli. No varmasti on! Mutta miten ihmeessä siihen leikkiin on edes lähtenyt?
Itse tulisin hulluksi jos en saisi omia tuntojani kerrottua, puhuttua syvällisesti suhdeasioista ja kaikesta muustakin. Omassa parisuhteessani puhumme molemmat omasta mielestäni hyvää englantia, ja silti välillä tulee väärinkäsityksiä ja ongelmia pelkän kielen tai sitten oman kielen sanontojen kääntämisen takia. Tätä tapahtuu kuitenkin harvoin.
Minulta menisi varmasti hermot jos toiselta pitäisi viiteen kertaan tavuuttaa jotakin asiaa, kunnes ymmärtäisi mistä on kyse. Osa ihmisen persoonaa tulee kuitenkin siitä tavasta puhua ja muodostaa lauseita. Se tässä suhteessa joskus harmittaakin, ettei toinen ikinä tule täysin sitä puolta minusta ymmärtämään ja toisin päin. Toisaalta, vierasta kieltä jatkuvasti käyttäen, siihenkin kehittyy oma tapansa viestiä. Kielellä lähtee leikittelemään, sanajärjestyksiä vaihtelee ja kehittelee omia sanontojaan jne. Mutta ei se koskaan ole kuitenkaan se oma äidinkieli. :(
Kiinnostaisikin tietää, miten ihmiset pystyvät perustamaan parisuhteita kielimuurin yli? Tavallisessa suomi-suomi -suhteessakin tulee usein ongelmia kommunikoinnin kanssa, joten miten te selviätte vielä huonon yhteisen kielitaidon kanssa? Jossakin viestiketjussa tuossa alla oli maininta, että on vaikea puhua tunteistaan ja ongelmistaan kielimuurin yli. No varmasti on! Mutta miten ihmeessä siihen leikkiin on edes lähtenyt?
Itse tulisin hulluksi jos en saisi omia tuntojani kerrottua, puhuttua syvällisesti suhdeasioista ja kaikesta muustakin. Omassa parisuhteessani puhumme molemmat omasta mielestäni hyvää englantia, ja silti välillä tulee väärinkäsityksiä ja ongelmia pelkän kielen tai sitten oman kielen sanontojen kääntämisen takia. Tätä tapahtuu kuitenkin harvoin.
Minulta menisi varmasti hermot jos toiselta pitäisi viiteen kertaan tavuuttaa jotakin asiaa, kunnes ymmärtäisi mistä on kyse. Osa ihmisen persoonaa tulee kuitenkin siitä tavasta puhua ja muodostaa lauseita. Se tässä suhteessa joskus harmittaakin, ettei toinen ikinä tule täysin sitä puolta minusta ymmärtämään ja toisin päin. Toisaalta, vierasta kieltä jatkuvasti käyttäen, siihenkin kehittyy oma tapansa viestiä. Kielellä lähtee leikittelemään, sanajärjestyksiä vaihtelee ja kehittelee omia sanontojaan jne. Mutta ei se koskaan ole kuitenkaan se oma äidinkieli. :(
Vastaukset 30
Vanhimmat
tarkoituksena ei ole ärsyttää, mutta miten syyrialainen mies voi osata hyvää englantia? onko hän opiskellut/tehnyt töitä ulkomailla? itse tunnen ihmisiä sieltä päin, eikä yksikään osaa englantia ollenkaan :(
En ärsyynny. :D Tiedän toki itsekin paljon syyrialaisia miesystäväni lähipiiristä, jotka eivät puhua englantia lainkaan. Jos ei ole tarvetta/mahdollisuuksia/kiinnostusta ulkomaille suunnata, niin eipä heillä kieliä tule opiskeltua.
Kumppanini on kuitenkin opiskellut kieltä Britanniassa ja omaa alaansa muualla ulkomailla. Toisaalta myös monet hänen ystävänsä puhuvat vähintään kelvollista englantia vaikka asuvatkin Syyriassa ja ulkomaille lähteneet ovat joko oppineet nopeasti tai omanneet jo lähtiessään hyvän kielitaidon. Joillain on intoa oppia, joillain ei. :)
Ongelma onkin biolookiassa !Nainen ja Mies ,kissa ja Koira, eivät koskaan ymmärrä toisiaan.
meillä lähinnä ongelmia riitelyn yhteydessä, kun kumpikaan ei voi täydellisesti ilmaista tunteitaan (mieheni on kreikkalainen ja hyvin tempperamenttinen :))
Meillä puhutaan italiaa, joka on siis naiseni äidinkieli, ja jota minäkin puhun sujuvasti. :) Harvoja ovat ne tilanteet, joissa en pystyisi ilmaisemaan itseäni siellä kielellä, ja silloinkin voin käyttää muita yhteisiä kieliämme (englanti, espanja, saksa, suomi) ja olla varma siitä, että viesti menee perille.
Alussahan voi olla hyvinkin vaikeaa, jos on vasta opettelemassa toisen kieltä, mutta myöhemmin kyllä se tulee luonnollisesti ja kommunikaatio sujuu. Silti mielestäni on aina parempi, jos puhuu toisen äidinkieltä jo valmiiksi, eikä tarvitse opetella kaikkea alkeista saakka.
Itselleni harvoin tulee ongelmia saada viestini perille, koska kommunikaatiooni kuuluvat sanojen lisaksi myos ilmeet ja eleet.
Alkaa stressatko silla ovatko sananne ymmarretty taydellisesti vaan kayttakaa koko persoonaanne viestintaan.
Paljon tulee keskustelua ja kommentteja, hyvä niin... Olivatpa tasoltaan mitä hyvänsä. Mutta koska asia minua ihan oikeasti kiinnostaa, olisi mielenkiintoista kuulla jokin järkeenkäypä selitys sellaiselta ihmiseltä, joka kielimuurin kanssa arkeaan elää.
Elekieli ei ole selitys siihen, miksi tällaista suhdetta jaksaa. Se voi korkeintaan olla jonkinlainen apukeino kielimuurin ylittämiseen. Tosin en ymmärrä miten sekään voisi pidemmän päälle kantaa, yritäppä siinä sitten viittoa puhelimessa jos ei ole hienoa uutta tekniikkaa käytössä.
Ja lisäkysymyksenä vielä... Vaikka arki jotenkin sujuisikin ja asiat tulisi selvitettyä, mutta miten voi oikeasti sanoa rakastavansa jotain ihmistä, jonka kanssa keskustelu on ala-asteen tasolla? Kuinka siinä toista oppii tuntemaan? Jotenkin tuntuu, että todennäköisemmin niistä pienistä murusista vedetään omat johtopäätökset ja mielikuvat, joiden pohjalle tunteet rakennetaan. Todellisuus saattaa jäädä aika ontoksi. Tämä ilmiö tosin varmaan näkyy ihan suomi-suomi -suhteissakin jos toinen tai molemmat osapuolet eivät ole järin avoimia ja puheliaita.
humanistien myötä? joutavaan lepertelyyn ei ole ollut aikaa kuin nykyisten sosiaaliturvien aikana isoäitivainaakaan ei montaa sanaa päivän aikana sanonut joten hän ei ikänään rakastanut?
tottakai perussanasto täytyy halussa olla mutta kyllä se ymmärretytyksi tuleminen monelle riittää
Varmaankin niille omille unikuville ja haaveille jää enemmän tilaa, kun toinen on kielellisten ja kulttuuristen seikkojen vuoksi pitkälti tutkimatonta seutua (henkisesti ainakin). Niihin kartan aukkopaikkoihin voi piirrellä oman mielensä mukaisia maisemia. Valitettavasti todellisuus useimmiten kuitenkin paljastuu jossain vaiheessa, ja useimmiten se on enemmän tai vähemmän ristiriidassa kuvitelmien ja toiveiden kanssa. Jos kumppanit ovat saman kulttuurin kasvatteja ja puhuvat samaa kieltä, ei harhaisten mielikuvien elättämiselle ole niin paljon tilaa. On tietty umpiluupäitäkin, joiden unennäköä ei mikään voi estää.
Naita kysymyksia tulee joskus itsekin mietittya. Olen omaksunut maan kielen ja tulen hyvin toimeen. Toissa kaytan englantia. Ystavien piirissa aistin ajoittain, etta ihmiset lataavat aimoannoksen karsivallisyytta paastakseen asiani ytimeen. Nain yleensa silloin, kun on "automaatti" tai Suomi-vaihde paalla ja ajatukset menevat sekaisin eika lopulta osaa sanoa mitaan jarkevaa millaan kielella.
Tama tietenkin patee parisuhteeseenkin. Siippani on hieman karsimaton, ja joskus nakyy kilometrin paahan etta hanta ei yhtaan huvittaisi kuunnella (ontuvaa) jorinaani. Han on joskus sanonut etta on vapauttavaa olla muiden seurassa silloin talloin ilman minua, koska ei tarvitse "kaantaa" minulle jos en ymmarra. Ymmarran, koska kommunikointikielena tuolloin on alueen toinen virallinen kieli, enka itse ainakaan toistaiseksi pida sita tarpeellisena opeteltavaksi puhuttavaksi asti.
VAstatakseni kysymykseesi, luulen etta jos arki sujuu jotenkin, sujuu rakkauskin. Onhan tunteetkin arkea. Ja niin kuin totesit, toinen saattaa jaada puolituntemattomaksi, koska ei kykene ilmaisemaan itseaan puhumalla, ja vastapuolikin viela saattaa olla kykynematon tulkitsemaan toisen "puhumattomuutta", vaikka jaettaisiinkin aidinkieli.
Hyotyakin "kielimuurista" on. Voi syyttaa kielta, kun tulee molaytettya jotain tyhmaa tai loukkaavaa suutuspaissaan. "Enhan mina sita tarkoittanut, vaan....". Ja muutenkin ihmset suhtautuvat astetta suvaitsevammin puheisiini, koska olen "muualta".
Sain taas vähän näkökulmaa. :)
Olen myös itse huomannut sellaisen positiivisen asian tästä vieraan kielen käytöstä, että kärsivällisyyttä on pakko kehittää. Meillä yleisin väärinkäsitysten aiheuttaja on juuri sanonnat, joita lähdetään omasta kielestä kääntämään. Kun ei sanonnan kulttuuritaustaa ymmärrä, niin välillä sanonnat saattava kuulostaa oudoilta tai jopa tökeröiltä. Mutta kun ei kiskaise hernettä nenään vaan kysyy mitähän toinen oikeastaan tarkoitti, niin tilanteista selvitään yleensä naurulla ja uuden oppimisella.
Kerran tilanteeseen sopien halusin ilmaista sanonnan "tarvitseeko vaantaa rautalangasta", kaantaen sen siis suoraan toiselle kielelle. Tilanne oli vartin jalkeen jo enemman kuin paalaellaan :) Kuka vaantaa ja mita...
vastaa, saa mieleisensä vastauksen.
Aluksi ymmärtää kielettömän puolisonsa lauseet aina parhain päin, arjen alettua huonoimmin päin.
Eiköhän tässä ole syy monien kahden kielen ja kulttuurin avioliitojen alkuaikojen onneen ja loppuaikojen katkeruuteen.
Kielitaito on vähän kaksipiippuinen juttu. Me olimme tavatessamme opiskelukavereita Lontoossa, joten puhuimme molemmat kohtuullista englantia.
Ilmaisu vieraalla kielellä ei koskaan ole yhtä rikasta kuin äidinkielellä. Silti saimme uskoaksemme erilaisin kiertoilmaisuin aina asiamme selville. Asiaa helpotti se, ettei kuvitellutkaan, että toinen ymmärtäisi sanatonta viestintää. Monet asiat puhuttiin selviksi paljon perusteellisemmin kuin maamiehen tai -naisen kanssa olisi tapahtunut.
Kaiken kaikkiaan väärinkäsityksiä tai mielipide-eroja ei ole ollut sen enempää kuin suomalaistenkaan naisten kanssa. Itseasiassa tässä reilussa seitsemässä vuodessa on jo niin tottunut toisen ulkomaalaisuuteen, että se tuntuu enemmänkin normaalilta.
Ja puhuuhan vaimoni jo melkoisen hyvää Suomea, kun sitä alusta saakka tosissaan opiskeli ja olemme puhuneet etupäässä suomea viimeiset viisi vuotta.
Meillä ei mieheni kanssa koskaan ole ollut kielimuuria, joskin kommunikointimuuri aina välillä, kuten jokaisella oli minkä kielisessä suhteessä hyvänsä.
Itse olen opiskellut Englannin siihen tasoon että voin sanoa olevani kaksikielinen. Ja mieheni joka puhuu Englantia äidinkielenään yrittää opiskella Suomea, mutta aikaahan se vie.
Tietysti aina välillä on mahdotonta kääntää jotain hänelle Suomesta Englantiin kun ei se kuulostaisi enää samalta, esim vitsit ja sanaleikit, yms.
Pakko mainita vielä, että itselleni on jopa helpompaa ilmaista tunteita Englanniksi kuin Suomeksi.
Meillä puhutaan kotona englantia, suomea ja venäjää.
Englanti on meillä se pääkieli, mutta joskus puhumme myös suomea ja venäjää harjoittelun vuoksi tai ihan vaan vaihtelun vuoksi.
Englantia puhumme molemmat oikein sujuvasti, ja ongelmia ei oikeastaan kieliin liittyen ole ollenkaan. Silloin tällöin tietty tulee joku oudompi sana mitä ei tiedetä englanniksi (esim. tänään sana "kuolinpesä"), mutta nekin tietty aina pystyy selittämään muin tavoin, ja kertaakaan ei mikään ole jäänyt meidän välillämme ymmärtämättä.
Joskus tulee sellainen olo, että nyt ei vain jaksa sanoa tätä juttua. Sen olen joskus virheellisesti ymmärtänyt kielimuurina, kunnes tajusin, että käyttäydyn samoin tavoin äidinkieleni kanssa. Joskus jotain asiaa vain ei jaksa sanoa, jos on stressaantunut, ärtynyt tai hermostunut.
Joskus väsyneenä ei kieli taivu lausumaan sanoja kunnolla. Mutta se tapahtuu myös äidinkielellä. Eli voiko sitä kutsua kielimuuriksi? Mielestäni ei. Siinä vaiheessa mielestäni on kielimuuri, kun kieli tuottaa jatkuvia ongelmia, ja hermot menee jatkuvasti, kun toinen tai kumpikaan ei ymmärrä. Itse en ymmärrä miten sellainen suhde voi ylipäätään toimia. Voiko toisen tosiaan tuntea tarpeeksi hyvin rakastaakseen, jos yhteistä kieltä ei ole, tai jos se on molemmilla tai jommalla kummalla heikko? Itse en usko sen olevan mahdollista.
Kun te asutte siellä Venäjällä, niin miten ympäristö vaikuttaa teidän kommunikointiinne? Puhutteko miehesi suvun/ystävien kanssa englantia vaiko venäjää? Suomen tuskin. :)
Lapsena matkustin paljon ulkomailla vanhempien kanssa, muistan miten leikin ulkomaalaisten lasten kanssa ilman yhteistä kieltä ja tulimme hyvin toimeen. Kommunikointi on mielestäni siis paljon muutakin kuin pelkästään hyvin puhuttu ja ymmärretty kieli. En voi sanoa ymmärtäväni jokaista suomalaista vaikka he suomea puhuvatkin. Kyse on siis myös siitä olemmeko samalla aaltopituudella. Ulkomaalaisen läheisen ystävättäreni kanssa ymmärrämme toisiamme pelkästä katseen vaihdosta. Suomi-suomi vanhemmillani taas ei ole kehuttavampi komminikointitaso, sillä he ovat ihan eri planeetoilta kotoisin vaikka ovatkin molemmat suomalaisia.
Lisäksi mielestäni vieraalla kielellä on monia vaikeita asioita helpompi sanoa kuin äidinkielellä. Olen huomannut olevani tunteitakuohuttavista asioista jotenkin rohkeampi ilmaisemaan itseäni vieraalla kielellä kuin suomeksi.
Puhumme mieheni kanssa saksaa, se on molemmille vieras kieli. Toistemme kieltä emme aio edes opetella, sillä ei ole tarkoitus asua kummankaan kotimaassa, emmekä ilmeisesti pysyisi oppimaan toistemme kieltä samalla tasolla kuin miten saksankieli sujuu. Uskon että tulisimme loistavasti juttuun vaikka kielitaitomme olisi alkeellisempikin.
Kommunikaatiossa on tosiaankin kyse paljosta muustakin kuin kielitaidosta. Välillä ei sanoja tarvita lainkaan ja toisinaan vain niiden avulla selvitään. Siksi kaikille ei sovi minkäänlainen (moku)suhde. Tarvitaan joustavuutta, kärsivällisyyttä ja hyviä sosiaalisia taitoja jotta asiat tulee ymmärretyksi.
vaikka teillä olisi kuinka hyvä saksankielentaito molemmilla niin siitä huolimatta kannattaisi ehkä kuitenkin miettiä sen puolison äidinkieleen tutustumista. Äidinkieli on kuitenkin aina se tunnekieli. Minua ainakin on kovasti auttanut ymmärtämään puolisoni ajattelua kun osaan hänen äidinkieltään. Siinä on tulleet tutuiksi monet kielikuvat, joita olisi ollut mahdoton käsittää ilman kielen tuntemusta. Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa missä aikoo asua ja elää.
Pari vuotta sitten lähdimme miltei nollasta. Yhteisiä sanoja oli ehkä 50. Vaimoni ei puhu englantia, kuin aivan vähän, emme siis ole käyttäneet sitä ollenkaan.
Nyt kommunikointi on jalostunut kahden kielen ja kehonkielen sekoitukseksi. Ongelmat välillämme ovat kommunikaatiota ajatellen paljon pienempiä kuin ne ongelmat joita minulla oli suomi-suomi suhteessani. Ja ymmärsin, että näin on myös vaimoni kohdalla. Hänen aikaisempi suhteensa maanmieheensä oli kommunikoinniltaan vaikeampi kuin kanssani, kuulemma.
Ymmärtämättömyys. Naisten mielestä varsinkin, on ikuinen rutinan aihe myös suomi-suomi suhteessa. Eiköhän se kieli tai puhe ole vain tässäkin asiassa sitä "tiskaamista" eli asia, jonka kautta tuodaan pahaa oloa näkyväksi, vaikka suhteen laatu olisikin kiinni enemmänkin halusta oola yhdessä juuri tällaisen miehen kanssa.
Meillä menee hyvin, vaikkei kaikkea sanoin puretakaan auki. Olemme molemmat kaikenlisäksi vielä sanan ammattilaisia tavallamme. Siis puhetyöläinen ja asiakaspalvelija.
Piis
Puhetyöläinen???
Myy Seiskaa ja muita laatulehtiä puhelimitse. Sen asiakaspalvelijan varmaan arvaat itse.
Höh,vähän ihmettelin tuota kysymyskommenttia.Kyllä mä ainakin heti ymmärsin että puheammattilainen on juuri ehkä just lehden myyntiä,asiakaspalvelua,tms.
Kyllä huomaa että olet puhumisessa hyvä sillä se näkyy heti myös kirjoittamistyylissä.
Mieheksi kirjoitit todella fiksusti.=).
Myös kirjoituksesi sisältö oli mullekin ihan tuttua.On vain hyvä,että ihan kaikkea ei yksinkertaisesti pysty vääntelemään ja kääntelemään riidoiksi asti.
Meillä puhekielenä suomi,mutta jos on vaikeita asioita niin englanti. Siltikin asiat pysyy hyvin hallinnassa koska äidinkieltä ei pysty käytäämään sillälailla liialla sanaskaalla.
Hyvää jatkoa teille!
Juuri tuo puheella riidaksi vääntäminen nykyisestä elämästä puuttuu lähes kokonaan.
Toki kommunikaatio-ongelmia on. Varsinkin eri merkityksiä sisältävät painotukset eri kielen sanoilla saattavat aiheuttaa ylimääräisiä jännitteitä.
Muistan suhteeni alussa joskus sanoneeni meidän elämän olevan aitoa ja kerroin kuinka tunnen olevani "uros, jonka vierellä on ihana naaras". En pystynyt kääntämään tätä vaimoni kielelle (no ei se aivan onnistuisi vieläkään). Hän etsi sanat sanakirjasta ja loukkaantui aivan valtavasti.
Myöhemmin ymmärsin minkälaisia merkityksiä naaras-sanalla taas toisessa kielessä on, huh. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut lutkitella!
Tämän tapaisia, tosin lievempiä, väärinymmärryksiä tapahtuu edelleen ajoittain mutta olemme paremmin oppineet ymmärtämään myös kulttuurisia eroja, eikä välttämättä heti loukkaannuta vaan saatamme nauraa kömmähdyksille...
Niin ja puhetyöläinen ei välttämättä myy Seiskaa, vaan ehkä tietoa tahi ajatuksia.
Meillä yhteinen kieli on suomi. Syvien tunteiden kertomisen ongelmaa ei ole häiritsevyyteen asti. On jopa vapauttavaa, kun ei tarvitse analysoida kaikkea puhki. Katson elämän tunteita tekojen kautta, ei siinä aina tarvita sanoja. Pakostakin on puhuttava asiasta, ja siinähän ne tunteiden ytimet ovat näkyvissä. Loput pitää päätellä itse.
Enemminkin ongelmana on, kun puuttuu yhteinen kulttuurihistoria, "muistatko retutossut, kylmän sodan jne", "eno lähti Ruotsiin" vai "vallankumouksen" ja "sähköjen tulon kylään", "isän tulo Ranskasta". Sitä joskus kaipaan.
Luin taannoin vanhaa (yli 15 vuotta) päiväkirjaani. Melkein vieras nainen sieltä löytyi, olinko todella tuolainen syvällinen pohtija tai joutavan kelaaja - miten sen nyt haluaa tulkita.
Mites sellaiset pariskunnat, jossa toinen ei osaa englantia ollenkaan, voiko suhteella olla edes mahdollisuutta?
jos vaikka molemmat puhuvat suomea niin pärjäähän silläkin.
Mulla on kyllä tyhmä tilanne kun olen tavannut unelma miehen joka puhuu arabiaa ja enkkua täydellisesti mutta mä en niinkun puhu ku vähän enkkua ja tietty suomea. Ottaa niin päähän kun ei saa ulos asiaansa. Ymmärrän kyllä enkkua mut voi V.
En kyllä suostu lopettaa suhdetta minkään oman vajaan kielitaidon takia, on niin unelma mies. Pitää vaan luottaa et kehityy siinä.
No rakkauden kieli on keksitty. Koulussa olin sitä mieltä et en tarvii kieliä kun porukat ei vieny mua muutako lappiin, enkä voinut koskaan kuvitella et matkustelen tulevaisuudessa koko ajan. TEHKÄÄ NUORET PALVELUS ITSELLENNE JA OPETELKAA AINAKIN ENKKU HYVÄKSI!!!
Meillä on kotikielenä englanti jota molemmat osaamme hyvin. Olen ollut opiskelemassa ulkomailla ja lisäksi olen aina ollut töissä kansainvälisissä hommissa. Mieheni on ammatiltaan (kotimaassaan) tulkki joten hänenkin egnlannin taitonsa on hyvä.
Meillä ei ole siis ollut ikinä ongelmia kielen kanssa, lukuun ottamatta sitä, että kumpikaan meistä ei puhu sujuvasti toisen äidinkieltä. Uskon, että jos kommunikointi englanniksi olisi edes hieman vaikempaa olisi motivaatio kummallakin toisen kielen opiskeluun ollut suurempi. Se surettaa minua, sillä edes hyvin osattu vieras kieli ei vastaa omaa äidinkieltä.