Erostamme on neljä vuotta. Se, kuten liittokin, oli omituinen ja meno jatkui eron jälkeen. Ex jatko uhkailujaan ja hermojen menettämistä ja minun asioihini puuttumista. (En nyt yksilöi, mutta meni niin rankaksi, että häneltä jouduttiin ottamaan jokisikin aikaa tapaamisoikeudet pois, jotta saisi nupin kuntoon). Tämän jälkeen lakimiehen laittamaan yksinnhuoltaja-anomukseen hän reagoi tappouhkauksilla ja sillä, että käy niin kauan oikeutta kunnes kaikki omaisuuteni on hävinnyt,aina hovioikeuteen asti.
Nyt meno jatkuu. Viimeksi otti minun työantajaani yhteyttä, valittaakseen minun työajoistani ja siitä miten hän joutuu nyt uhrautumaan lapsen takia, kun en saa vapautusta työstä lapsen sairauden takia. Hän oli itse tarjoutunut hoitamaan. Oli luetellut kaikki, mitä hänen firmassan jouduttiin minun tyhmyteni takia järjestämään uudestaan.
En saa rauhaa,en koskaan. Mietin, otanko yhteyttä lakimiehen. En vain tiedä millä perusteella. Häirintä? Minun asioihini puuttuminen? Yksinhuoltajuskaan ei vaikuta tapaamisiin. Lähestymiskielto?
Olen pättänyt,että en koskaan enää kuvittele, että hänen kanssaan voi sopia mitään. En koskaan enää puhu hänelle. Hän on pelottava, mutta en voi elää näinkään. Jos kertoisin kaiken, luulen, että kukaan ei uskoisi, kun tarinat tulisivat samalla ketaa. Lian paljon nieltäväksi.
Miten pääsen hänestä kokonaan eroon? Lastensuojelu ehdotti paikkakunnalta muuttamista, mutta hän sanoi seuraavansa. Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta, eli ex ei jätä rauhaan ja pelottelee?
Nyt en enää jaksa!
Ex-mies hullu!
21
3945
Vastaukset
- tosi paha tilanne
tilanteeni on samankaltainen kuin sinulla, nyt alkaa jaksamisen kanssa paukut loppua. jatkuvaa kiusaamista exän taholta. vuosi erosta.
- Onneton yxin
Katsoppa netistä: tukinainen ja sieltä projektit ja lähisuhdeväkivalta......
- Kärsivä sisar
Mullakin on hullu exä. Olemme vasta eron alkuvaiheessa ja nyt on jo niin vaikeaa hänen kanssaan asiointi että tuleva hirvittää. Harkitsen vakavasti lähestymiskieltoa. Hän kiusasi mua henkisesti parikymmentä vuotta ja sama meno jatkuu vaikka pakkasin tavarani ja läksin. Onneksi ei ole alaikäisiä lapsia. Hänen mielestään hänessä ei koskaan ole ollut mitään vikaa vaan mä olen aina ollut syyllinen kaikkeen. Hän osaa olla ulkopuolisille hyvinkin sutki ja kaikin puolin hurmaava. Tuntuu että kukaan ei voi käsittää ja uskoa mitä mä olen hänen kanssaan joutunut kestämään. Toivon sulle voimia taistella häntä vastaan. Mäkin yritän sitä joka päivä mutta jokainen alkava päivä tuntuu tällä hetkellä vaan tuovan entistä suurempia pulmia eteen hänen kauttaan. Olinpaikkani koordinaatit ovat hänelle salaiset, pakko olla, muuten saisin pelätä henkenikin puolesta. Suurin painolasti on onneksi vain maallinen mammona ja velat jotka kaatuu mun kontolle. Velat jotka tein tarjotakseni hänelle hänen unelmansa täyttymystä. Että olenkin ollut hölmö!
- Kärsivä
On uskomatonta, että muutamassa tunnissa jo meitä löytyi näin monta.
Kaikki luulivat ja sanoivat aluksi, että tämä rauhoittuu ajan myötä. Kyllä vähän, mutta EI LOPU!
Exäni on lääkäri määritellyt narsisitiseksi psykopaatiksi,ja siltä sinunkin ukkosi kuulostaa. Ja hehän eivät parane.
Joku laittoi tuon tukinaiset-osoitteen ja sinne mennään. Tämä on niin uskomatonta vallankäyttöä, että kaikki eivät edes usko,että tällaista tapahtuu. Nämä ihmiset kun ovat haluamilleen ihmiselle niin mukavia. Hänen vanhempansakin selittävät asiat niin, että ei ole moisesta haittaa. Jos minä tekisisn kuten hän, niin johan olisi toisin ääni kellossa.
En voi kuvitellakaan itse ottavani hönen pomoonsa yhteyttä ja valittavani jostain. Häpeän, että olen ollut tuollaisen kanssa missään tekemisissä. Että olen ollut tyhmä! Uskon, että aikuinen nainen ihan oikasti tajuaa aika nopeasti yleensä toisen outouden.Minä sitä aikoinaan ihmettelin, mutta valitettavasti en ottanut tosissani.
Koetetaan jaksaa. Nyt otan yhteyttä lastensuojeluun ja perheneuvolaan. - minunkin ex
Kärsivä kirjoitti:

Koetetaan jaksaa. Nyt otan yhteyttä lastensuojeluun ja perheneuvolaan.narsisti psykopaatti. Pysyttele kaukana, ja pidä lapsesikin kaukana. Lapset kärsivät siinä missä sinäkin, jos eivät nyt niin tulevat kärsimään, koska narsisti vahingoittaa myös omia lapsia henkisesti ainakin.
- silmin
katsottuna, jos olet sitä mieltä, että miehesi kiusasi sinua vuosien ajan niin miksi et eronnut aikaisemmin.
Aina molemmissa osapuolissa on vikaa jos riidellään. Riitaa ei yksin saa aikaiseksi. Syyllistäminen ei ole oikein, mutta juuri itse teet samaa. Aina pitää pystyä katsomaan asioita kahdelta puolelta.
Jos hän on ulkopuolisten mielestä sutki ja hurmaava, niin silloin hän varmasti on. Miksi sinä et näe asiaa niin.
Salainen olinpaikkasi ilmeisesti vain provoroi ex-miestäsi. Luuletko että se on todellisuudessa tarpeen. Mikäli näin on niin jäikö teillä asioita selvittämättä tai etkö halua tavata ex-miestäsi.
Omassa erossani huomasin, kun viimein selvitimme ex-vaimoni mieltä painaneet omat seikkailuni, niin sen jälkeen ilma puhdistui ja hänen aiheuttama häirintä loppui ja puolen vuoden kuluttua välimme olivat jo erinomaiset. Erostamme on nyt jo useita vuosia ja välimme ovat nyt erinomaiset ja toinen auttaa toista silloin kuin toinen apua tarvitsee.
Toivon kaikille erosta kärsiville osapuolille voimia, olipa kärsimyksen syy mikä tahansa. - Kärsivä
silmin kirjoitti:
katsottuna, jos olet sitä mieltä, että miehesi kiusasi sinua vuosien ajan niin miksi et eronnut aikaisemmin.
Aina molemmissa osapuolissa on vikaa jos riidellään. Riitaa ei yksin saa aikaiseksi. Syyllistäminen ei ole oikein, mutta juuri itse teet samaa. Aina pitää pystyä katsomaan asioita kahdelta puolelta.
Jos hän on ulkopuolisten mielestä sutki ja hurmaava, niin silloin hän varmasti on. Miksi sinä et näe asiaa niin.
Salainen olinpaikkasi ilmeisesti vain provoroi ex-miestäsi. Luuletko että se on todellisuudessa tarpeen. Mikäli näin on niin jäikö teillä asioita selvittämättä tai etkö halua tavata ex-miestäsi.
Omassa erossani huomasin, kun viimein selvitimme ex-vaimoni mieltä painaneet omat seikkailuni, niin sen jälkeen ilma puhdistui ja hänen aiheuttama häirintä loppui ja puolen vuoden kuluttua välimme olivat jo erinomaiset. Erostamme on nyt jo useita vuosia ja välimme ovat nyt erinomaiset ja toinen auttaa toista silloin kuin toinen apua tarvitsee.
Toivon kaikille erosta kärsiville osapuolille voimia, olipa kärsimyksen syy mikä tahansa.Mies, sorry mutta et tainnut tajuta, mistä on kysymys. EI OLE RIITAA tällaisen ihmisen kanssa, vaan alistamista ja vallankäyttöä hänen puoleltaan. Eihän silloin uskaltanut edes kissaa sanoa,kun pelkää niin.
Teksisitkö sinä seuraavaa:
1. Kun lapsi itkee, äänität häntä ja lisäät oman lauseesi: "Näin äiti itkettää lastaan".
2.Uhkaat tapaa lapsesi. Soitat monelle ihmiselle saman asian, kylmän rauhallisesti.
3. Kutsut vieraita sotkuiseen kotiin yllättäen sadaksesi toisen nolostumaan. "Johan on kiva saada sinut kiinni sotkuisesta kodista, hahaa..siinähän näkevät minkälainen olet"..
Teetkö näin? Onko kysymys tavallisesta riitelystä?
Nyt ei ole kysymys tavallisista eroista,joissa kylläkin myös tunteet ja vihantunteet käyvät kuumina. Minulla on monta ystävää ja sukulaista eronnut, mutta kas, olen ainoa, jolla näin sairaaksi menee. - silmin
Kärsivä kirjoitti:
Mies, sorry mutta et tainnut tajuta, mistä on kysymys. EI OLE RIITAA tällaisen ihmisen kanssa, vaan alistamista ja vallankäyttöä hänen puoleltaan. Eihän silloin uskaltanut edes kissaa sanoa,kun pelkää niin.
Teksisitkö sinä seuraavaa:
1. Kun lapsi itkee, äänität häntä ja lisäät oman lauseesi: "Näin äiti itkettää lastaan".
2.Uhkaat tapaa lapsesi. Soitat monelle ihmiselle saman asian, kylmän rauhallisesti.
3. Kutsut vieraita sotkuiseen kotiin yllättäen sadaksesi toisen nolostumaan. "Johan on kiva saada sinut kiinni sotkuisesta kodista, hahaa..siinähän näkevät minkälainen olet"..
Teetkö näin? Onko kysymys tavallisesta riitelystä?
Nyt ei ole kysymys tavallisista eroista,joissa kylläkin myös tunteet ja vihantunteet käyvät kuumina. Minulla on monta ystävää ja sukulaista eronnut, mutta kas, olen ainoa, jolla näin sairaaksi menee.Anteeksi Kärsivä, en tarkoittanut vastata sinulle, vaan tuohon vähän kevyempää tarinaan. Linkitin viestin myös siihen.
- Belsebuubi
minunkin ex kirjoitti:
narsisti psykopaatti. Pysyttele kaukana, ja pidä lapsesikin kaukana. Lapset kärsivät siinä missä sinäkin, jos eivät nyt niin tulevat kärsimään, koska narsisti vahingoittaa myös omia lapsia henkisesti ainakin.
Noin se menee meilläkin. Meillä vain tämä narsisti on ex-vaimo.
Lasta ei saa edes viedä lääkäriin ilman hänen suostumustaan.
Tästäkös meillä sitten kinataan kun lapsi ei pääse lääkäriin ollenkaan jos minä olen huomannut, tai vaiva ilmenee lapsen minulla ollessa.
Sellaista asiaa ei ylipäätään ole joka minun esittämänä kelpaisi.
En saisi antaa lahjoja, en mitään.
Onneksi olemme eronneet, eikä minun enää tarvitse pelätä ainakaan väkivaltaa kuten vielä yhdessä asuessamme. Hän löi jopa nukkuessani.
Omasta puolestani olen onnellinen erostamme, mutta lapselle tämän täytyy olla helvettiä koska nythän ne riidat vasta ovat alkaneet.
Kaikki koskevat lasta sillä muulla ei minulle ole väliä. Äiti käyttää myös häntä suoraan aseenaan, koska mihinkään muuhun en reagoi. En aina jaksa peittää suuttumustani näissä tapauksissa, sillä joka kerta se tuntuu yhtä pöyristyttävältä.
Lapsi kyllä valitettavasti huomaa, että juuri hänestä riidellään. Äiti ei peittele sitä millään tavalla.
Näin ne asiat voivat olla myös toisinkin päin, että nainenkin voi olla se psykopaatti.
Lujia hermoja vaatii sekin.
Loppuuko tämä koskaan? Vielä ei ainakaan tunnu yhtään siltä.
Minun järkeni ei sitten alkuunkaan käsitä miten omalle lapselle voi tehdä näin? - Kärsivä sisar
silmin kirjoitti:
katsottuna, jos olet sitä mieltä, että miehesi kiusasi sinua vuosien ajan niin miksi et eronnut aikaisemmin.
Aina molemmissa osapuolissa on vikaa jos riidellään. Riitaa ei yksin saa aikaiseksi. Syyllistäminen ei ole oikein, mutta juuri itse teet samaa. Aina pitää pystyä katsomaan asioita kahdelta puolelta.
Jos hän on ulkopuolisten mielestä sutki ja hurmaava, niin silloin hän varmasti on. Miksi sinä et näe asiaa niin.
Salainen olinpaikkasi ilmeisesti vain provoroi ex-miestäsi. Luuletko että se on todellisuudessa tarpeen. Mikäli näin on niin jäikö teillä asioita selvittämättä tai etkö halua tavata ex-miestäsi.
Omassa erossani huomasin, kun viimein selvitimme ex-vaimoni mieltä painaneet omat seikkailuni, niin sen jälkeen ilma puhdistui ja hänen aiheuttama häirintä loppui ja puolen vuoden kuluttua välimme olivat jo erinomaiset. Erostamme on nyt jo useita vuosia ja välimme ovat nyt erinomaiset ja toinen auttaa toista silloin kuin toinen apua tarvitsee.
Toivon kaikille erosta kärsiville osapuolille voimia, olipa kärsimyksen syy mikä tahansa.Et taida ollenkaan ymmärtää mistä puhutaan.
Kyse ei ole riitelystä vaan toisen kontrolloinnista ja alistamisesta. Ajattelin liittoni aikana että kestän siihen asti kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. En olisi voinut kuvitellakaan eroavani sillä mieheni uhkasi pitää huolen etten enää ikinä saisi olla missään tekemisissä lasteni kanssa ja uhkasi myös tappaa minut jos eroan. Nyt ollaan siinä tilanteessa että hän yrittää pitää minut erossa täysi-ikäisistä lapsistani valheiden ja perättömien tarinoiden avulla. Hän on myös urkkinut osoitettani ja olinpaikkaani lapsiltani, yrittänyt saada puhelintietojani operaattorilta, uhkaillut sukulaisiani, lähettänyt useita satoja tekstiviestejä entiseen numerooni, lähettänyt useita satoja sähköposteja jne. Kaiken yhteydenoton aiheena on sama: se kuinka huono ihminen minä olen. Nyt minulla on riittävästi aineistoa saadakseni lähestymiskielto.
Sinulla ei ole aavistustakaan meidän täällä kirjoittavien naisten tilanteesta.
Ja sitäpaitsi, se alistava narsisti saattaa olla vaikka paras ystäväsi....sillä nämä ihmiset osaavat esiintyä todella täydellisen hyvinä ihmisinä ulkopuolisten silmissä. Vain neljä seinää näkee ja kuulee sen elämän jota kaltaisessani tilanteessa olleet naiset ovat joutuneet elämään.
Joten pistäppä poika suuta soukemmalle ja ota asioista selvää ennenkuin kuittailet. - Belsebuubi
Kärsivä sisar kirjoitti:
Et taida ollenkaan ymmärtää mistä puhutaan.

Joten pistäppä poika suuta soukemmalle ja ota asioista selvää ennenkuin kuittailet.Et voi odottaa, että oikeastaan kukaan voisi ymmärtää tilannettasi.
Tuskin täysin ymmärrät itsekään?
Minä en ainakaan käsitä miten tällainen voi olla mahdollista.
Kyllä ne lähimmät ihmiset joskus vielä tajuaa, että ihan kaikki ei olekaan totta mitä ex puhuu.
Tuntemattomien kuittailujen ei luulisi hetkauttavan tässä tilanteessa mitenkään? - Luulisin
Kärsivä sisar kirjoitti:
Et taida ollenkaan ymmärtää mistä puhutaan.
Kyse ei ole riitelystä vaan toisen kontrolloinnista ja alistamisesta. Ajattelin liittoni aikana että kestän siihen asti kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. En olisi voinut kuvitellakaan eroavani sillä mieheni uhkasi pitää huolen etten enää ikinä saisi olla missään tekemisissä lasteni kanssa ja uhkasi myös tappaa minut jos eroan. Nyt ollaan siinä tilanteessa että hän yrittää pitää minut erossa täysi-ikäisistä lapsistani valheiden ja perättömien tarinoiden avulla. Hän on myös urkkinut osoitettani ja olinpaikkaani lapsiltani, yrittänyt saada puhelintietojani operaattorilta, uhkaillut sukulaisiani, lähettänyt useita satoja tekstiviestejä entiseen numerooni, lähettänyt useita satoja sähköposteja jne. Kaiken yhteydenoton aiheena on sama: se kuinka huono ihminen minä olen. Nyt minulla on riittävästi aineistoa saadakseni lähestymiskielto.
Sinulla ei ole aavistustakaan meidän täällä kirjoittavien naisten tilanteesta.
Ja sitäpaitsi, se alistava narsisti saattaa olla vaikka paras ystäväsi....sillä nämä ihmiset osaavat esiintyä todella täydellisen hyvinä ihmisinä ulkopuolisten silmissä. Vain neljä seinää näkee ja kuulee sen elämän jota kaltaisessani tilanteessa olleet naiset ovat joutuneet elämään.
Joten pistäppä poika suuta soukemmalle ja ota asioista selvää ennenkuin kuittailet.ymmärtäväni tämän viestiketjun aiheen. Edelleen kysymys kuuluu, miksi venytit eroasi, koska ilmeisesti lapsetkin ovat kärsineet, jos miehesi oli kuvaamasi kaltainen ja tiesit jo varhaisessa vaiheessa että eroatte. Eikö olisi kannattanut erota huomattavasti aikaisemmin. Nyt itse jäit liittoon ja syytät kärsimyksistäsi miestäsi. Oikea ratkaisu olisi ollut erota mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nyt tavallaan itse jäit omasta tahdostasi miehesi uhriksi, niin kuin olet kuvaillut.
Onko tosiaan niin, että vika on ainoastaan miehessä?
Täysi-ikäiset lapset osaavat tehdä itse omat valintansa ja ovat vapaita liikkumaan. Jälleen tässä syyllistät miehen. Oletko itse niin puhdas pulmunen, että ex-miehesi puheet ovat, kuten sanoit, valheita ja perättömiä tarinoita. Oletko yrittänyt selvittää asioita. Se on yleensä paras tapa. Toimi ainakin itselläni.
Mitä hyödyt lähestymiskiellosta. Jos ex on läpeensä niin paha kun kerrot niin ei häntä lähestymiskielto pysäytä. Minun mielestä tässä taas enemmän provosoit tilanne, kun haluat rauhanomaista ratkaisua. - Huh Huh
Luulisin kirjoitti:
ymmärtäväni tämän viestiketjun aiheen. Edelleen kysymys kuuluu, miksi venytit eroasi, koska ilmeisesti lapsetkin ovat kärsineet, jos miehesi oli kuvaamasi kaltainen ja tiesit jo varhaisessa vaiheessa että eroatte. Eikö olisi kannattanut erota huomattavasti aikaisemmin. Nyt itse jäit liittoon ja syytät kärsimyksistäsi miestäsi. Oikea ratkaisu olisi ollut erota mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nyt tavallaan itse jäit omasta tahdostasi miehesi uhriksi, niin kuin olet kuvaillut.
Onko tosiaan niin, että vika on ainoastaan miehessä?
Täysi-ikäiset lapset osaavat tehdä itse omat valintansa ja ovat vapaita liikkumaan. Jälleen tässä syyllistät miehen. Oletko itse niin puhdas pulmunen, että ex-miehesi puheet ovat, kuten sanoit, valheita ja perättömiä tarinoita. Oletko yrittänyt selvittää asioita. Se on yleensä paras tapa. Toimi ainakin itselläni.
Mitä hyödyt lähestymiskiellosta. Jos ex on läpeensä niin paha kun kerrot niin ei häntä lähestymiskielto pysäytä. Minun mielestä tässä taas enemmän provosoit tilanne, kun haluat rauhanomaista ratkaisua.et voi käsittää kuinka paljon nainen on valmis tekemään perheensä vuoksi. Ja jos naiselta viedään kaikki itseys niin on vaikea irrottautua. Ei ole helppoa ottaa lapsia vain kainaloon ja lähteä taivasalle jos mies on pitänyt huolen ettei ole tukiverkostoa eikä edes yhteyksiä sukulaisiin. Kuinka kuvittelet naisen joka on ollut viimeiset vuodet kotiäitinä pystyvän edes taloudellisesti toteuttamaan lähtöään. Kaikkien naisten asema ei ole niin hyvin kuin Sinun naisesi.... Ihan oikeast, turhaan syyllistät heikompaa osapuolta. Noissa liitoissa ei nimittäin ole yhtään kyse tasa-arvosta ja siitä sä puhut. Oletko noin naivi että luulet maailman olevan noin musta-valkoinen?
Vaikutat jokseenkin kypsymättömältä mielipiteesi kanssa. - Pidetään
Huh Huh kirjoitti:
et voi käsittää kuinka paljon nainen on valmis tekemään perheensä vuoksi. Ja jos naiselta viedään kaikki itseys niin on vaikea irrottautua. Ei ole helppoa ottaa lapsia vain kainaloon ja lähteä taivasalle jos mies on pitänyt huolen ettei ole tukiverkostoa eikä edes yhteyksiä sukulaisiin. Kuinka kuvittelet naisen joka on ollut viimeiset vuodet kotiäitinä pystyvän edes taloudellisesti toteuttamaan lähtöään. Kaikkien naisten asema ei ole niin hyvin kuin Sinun naisesi.... Ihan oikeast, turhaan syyllistät heikompaa osapuolta. Noissa liitoissa ei nimittäin ole yhtään kyse tasa-arvosta ja siitä sä puhut. Oletko noin naivi että luulet maailman olevan noin musta-valkoinen?
Vaikutat jokseenkin kypsymättömältä mielipiteesi kanssa.Pidetään nyt esimerkkinä tätä Kärsivän sisaren tapausta, johon sinä ilmeisesti viittaat. Hän ei ole mielestäni tehnyt perheensä vuoksi parasta ratkaisua, jos on itse kärsinyt ja siinä ohessa myös lapset. Hän on tehnyt itselleen ja lapsilleen karhun palveluksen pitkittämällä avioeroa. Jos hänelle ei ollut omaa tukiverkkoa, niin yhteiskunta tarjoaa. Äiti lapsineen ei jää yksin, jos apua tarvitsee. Hän olisi silloin varmasti voinut piiloutua samalla tapaa kun on nyt tehnyt.
En halua syyllistää, mutta koska nainen sinun mielestäsi on valmis tekemään perheen vuoksi melkein mitä vaan, niin miksi hän ei äitinä ole kyennyt tarjoamaan lapsilleen parempaa nuoruutta, vaan jäänyt miehen mielivallan alle omasta tahdostaan. Tässä mielessä on ihan turhaa syyttää kokonaisuudesta vain miestä. Näissä kirjoituksissa usein myös suurennellaan asioita ja rouvat ja herrat kertovat kumppaninsa diagnoosin ikään kuin olisivat psykologian asiantuntijoita.
Edelleen olen sitä mieltä, että huononkin liiton jälkeen on parempi hakea sopuratkaisu asiaan. Ehkä molemmat ymmärtävät omat virheensä, kuten minun tapauksessa. Kun asiat voidaan sopia voi avioliiton jälkeinen elämä jatkua kohtalaisen hyvien ystävien kesken. - Urpo 2
Pidetään kirjoitti:
Pidetään nyt esimerkkinä tätä Kärsivän sisaren tapausta, johon sinä ilmeisesti viittaat. Hän ei ole mielestäni tehnyt perheensä vuoksi parasta ratkaisua, jos on itse kärsinyt ja siinä ohessa myös lapset. Hän on tehnyt itselleen ja lapsilleen karhun palveluksen pitkittämällä avioeroa. Jos hänelle ei ollut omaa tukiverkkoa, niin yhteiskunta tarjoaa. Äiti lapsineen ei jää yksin, jos apua tarvitsee. Hän olisi silloin varmasti voinut piiloutua samalla tapaa kun on nyt tehnyt.
En halua syyllistää, mutta koska nainen sinun mielestäsi on valmis tekemään perheen vuoksi melkein mitä vaan, niin miksi hän ei äitinä ole kyennyt tarjoamaan lapsilleen parempaa nuoruutta, vaan jäänyt miehen mielivallan alle omasta tahdostaan. Tässä mielessä on ihan turhaa syyttää kokonaisuudesta vain miestä. Näissä kirjoituksissa usein myös suurennellaan asioita ja rouvat ja herrat kertovat kumppaninsa diagnoosin ikään kuin olisivat psykologian asiantuntijoita.
Edelleen olen sitä mieltä, että huononkin liiton jälkeen on parempi hakea sopuratkaisu asiaan. Ehkä molemmat ymmärtävät omat virheensä, kuten minun tapauksessa. Kun asiat voidaan sopia voi avioliiton jälkeinen elämä jatkua kohtalaisen hyvien ystävien kesken.Olet ihan pihalla koko jutusta. Älä edes yritä ymmärtää sun kapasiteetti ei siihen riitä. Tsemppiä kaikille naisille.
- Kärsivä
Kärsivä sisar kirjoitti:
Et taida ollenkaan ymmärtää mistä puhutaan.
Kyse ei ole riitelystä vaan toisen kontrolloinnista ja alistamisesta. Ajattelin liittoni aikana että kestän siihen asti kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. En olisi voinut kuvitellakaan eroavani sillä mieheni uhkasi pitää huolen etten enää ikinä saisi olla missään tekemisissä lasteni kanssa ja uhkasi myös tappaa minut jos eroan. Nyt ollaan siinä tilanteessa että hän yrittää pitää minut erossa täysi-ikäisistä lapsistani valheiden ja perättömien tarinoiden avulla. Hän on myös urkkinut osoitettani ja olinpaikkaani lapsiltani, yrittänyt saada puhelintietojani operaattorilta, uhkaillut sukulaisiani, lähettänyt useita satoja tekstiviestejä entiseen numerooni, lähettänyt useita satoja sähköposteja jne. Kaiken yhteydenoton aiheena on sama: se kuinka huono ihminen minä olen. Nyt minulla on riittävästi aineistoa saadakseni lähestymiskielto.
Sinulla ei ole aavistustakaan meidän täällä kirjoittavien naisten tilanteesta.
Ja sitäpaitsi, se alistava narsisti saattaa olla vaikka paras ystäväsi....sillä nämä ihmiset osaavat esiintyä todella täydellisen hyvinä ihmisinä ulkopuolisten silmissä. Vain neljä seinää näkee ja kuulee sen elämän jota kaltaisessani tilanteessa olleet naiset ovat joutuneet elämään.
Joten pistäppä poika suuta soukemmalle ja ota asioista selvää ennenkuin kuittailet.Pointti tässä on, että ei uskalla lähteä! Minua uhkailtiin lapsen viennillä ja elämän tuhoamisella. Koska omaan ajatusmaailmaan ei mahdu tällaista, ei ole välineitä käsitellä asiaa. Ennenkuin asiat on jotenkin saanut perille itselleen, puhumalla muille ja vertaamalla käsittää sitten vihdoin, että ollaan jo kaukana normaalista. Minäkin olin litossa liian kauan, yhteensä 10 vuotta, joista tosin eroa mietin 6 vuotta. En vain ymmärtänyt, että tällaista voi olla suhteessa. Ei voi uskoa, että se ihminen, joka sinua on lähimpänä, on todella sairas mieleltään.
Siksi ero viivästyy. Itse myös tiesin, että homma menee vielä pahemmaksi jos lähden. Ja niin kävikin.
On siis joidenkin turha peilata tätä omaan eroon, jossa ollaan nyt väleissä. Tällaisen kanssa ei voi olla, jollet anna hänen talloa itseäsi taas.
Mutta kuten joku kirjoitti, ei tätä tätä usko itsekään,joten miten voisi kukaaan sellainen, jolla ei ole samaa kokemusta? Henkeäni olen haukkonut monta kertaa.
Voi nainen tosiaan olla vastaava, ei nämä ole pelkästään miehiä. Miehiä on kuulemma kylläkin enemmän, mutta ei se asiaa vähäisemmäksi tee.
Minulla ei ole yhtään ystävää,jolla olisi ollut vastaavaa. Siksi on arvokasta, että tällä saa vertaistukea. - Kärsivä
Pidetään kirjoitti:
Pidetään nyt esimerkkinä tätä Kärsivän sisaren tapausta, johon sinä ilmeisesti viittaat. Hän ei ole mielestäni tehnyt perheensä vuoksi parasta ratkaisua, jos on itse kärsinyt ja siinä ohessa myös lapset. Hän on tehnyt itselleen ja lapsilleen karhun palveluksen pitkittämällä avioeroa. Jos hänelle ei ollut omaa tukiverkkoa, niin yhteiskunta tarjoaa. Äiti lapsineen ei jää yksin, jos apua tarvitsee. Hän olisi silloin varmasti voinut piiloutua samalla tapaa kun on nyt tehnyt.
En halua syyllistää, mutta koska nainen sinun mielestäsi on valmis tekemään perheen vuoksi melkein mitä vaan, niin miksi hän ei äitinä ole kyennyt tarjoamaan lapsilleen parempaa nuoruutta, vaan jäänyt miehen mielivallan alle omasta tahdostaan. Tässä mielessä on ihan turhaa syyttää kokonaisuudesta vain miestä. Näissä kirjoituksissa usein myös suurennellaan asioita ja rouvat ja herrat kertovat kumppaninsa diagnoosin ikään kuin olisivat psykologian asiantuntijoita.
Edelleen olen sitä mieltä, että huononkin liiton jälkeen on parempi hakea sopuratkaisu asiaan. Ehkä molemmat ymmärtävät omat virheensä, kuten minun tapauksessa. Kun asiat voidaan sopia voi avioliiton jälkeinen elämä jatkua kohtalaisen hyvien ystävien kesken.Kyllä meillä on tähän ihan lääkärin ja psykologin määritelmät, ettei ei keittiöpsykologiaa harrasteta....
Olen iloinen Mies puolestasi,että olette nyt hyvissä väleissä exäsi kanssa, mutta meillä on nyt hieman eri ongelma. Tottakai exäsi on ollut katkera aikansa (seikkailujesi jälkeen), mutta asiasi ovat nyt hyvin. Jos meillä asiat eivät ole samanlailla, hyväksy se.
Minulla ex on sanonut, että hänen ei tarvitse koskaan pyytää anteeksi mitään, koska hänen kaikki tekonsa ovat aina harkittuja. Näin sitä onkin hyvä saada asiat kuntoon.. Tiedän, että näit ongelmani taakse, mutta asia on monilla naisilla ja miehillä vastaava. Lue ihan mielenkiinnosta tuo jonkun lähettämä narsistien uhrit tuki ry -linkki. Ja ole avoimin mielin, kun tunnut ajattelevalta ihmiseltä, vaikkakaan eteesi ei (onneksesi) tällaista henkilöä ole tullut! - Te tiedätte
Kärsivä kirjoitti:
Kyllä meillä on tähän ihan lääkärin ja psykologin määritelmät, ettei ei keittiöpsykologiaa harrasteta....
Olen iloinen Mies puolestasi,että olette nyt hyvissä väleissä exäsi kanssa, mutta meillä on nyt hieman eri ongelma. Tottakai exäsi on ollut katkera aikansa (seikkailujesi jälkeen), mutta asiasi ovat nyt hyvin. Jos meillä asiat eivät ole samanlailla, hyväksy se.
Minulla ex on sanonut, että hänen ei tarvitse koskaan pyytää anteeksi mitään, koska hänen kaikki tekonsa ovat aina harkittuja. Näin sitä onkin hyvä saada asiat kuntoon.. Tiedän, että näit ongelmani taakse, mutta asia on monilla naisilla ja miehillä vastaava. Lue ihan mielenkiinnosta tuo jonkun lähettämä narsistien uhrit tuki ry -linkki. Ja ole avoimin mielin, kun tunnut ajattelevalta ihmiseltä, vaikkakaan eteesi ei (onneksesi) tällaista henkilöä ole tullut!sairauden oireita, mutta diagnoosin tekee lääkäri. Kuinka moni täällä haukutuista
miehistä on saanut lääkäriltä tällaisen diagnoosin? Veikkaan että aika harva. Teillä ei siis ole oikeutta antaa omia diagnooseja.
Hyväksyn täysin teidän asemanne ja varmasti moni tarvitsee apua, mutta ette voi syyttää kaikesta miestä. Jos nainen ei itse saa eroa aikaiseksi riittävän aikaisessa vaiheessa, niin siitä hän voi syyttää itseään. Samalla tavalla, kun nainen (tai mies) ymmärtää irtaantua fyysisen väkivallan liitosta (usein), niin miksi nainen ei osaa irtaantua henkisen väkivallan liitosta? Onko tosiaan niin että ero on vain rohkeudesta kiinni? - lumpeenkukka123
Te tiedätte kirjoitti:
sairauden oireita, mutta diagnoosin tekee lääkäri. Kuinka moni täällä haukutuista
miehistä on saanut lääkäriltä tällaisen diagnoosin? Veikkaan että aika harva. Teillä ei siis ole oikeutta antaa omia diagnooseja.
Hyväksyn täysin teidän asemanne ja varmasti moni tarvitsee apua, mutta ette voi syyttää kaikesta miestä. Jos nainen ei itse saa eroa aikaiseksi riittävän aikaisessa vaiheessa, niin siitä hän voi syyttää itseään. Samalla tavalla, kun nainen (tai mies) ymmärtää irtaantua fyysisen väkivallan liitosta (usein), niin miksi nainen ei osaa irtaantua henkisen väkivallan liitosta? Onko tosiaan niin että ero on vain rohkeudesta kiinni?Hei Mies!
Eikö Ap-kirjoittaja kertonut nimenomaan ongelmaksi, että häirintä jatkuu ero jälkeenkin?
Jos oikeasti narsisisti kysymyksessä, niin normaalit pelisäännöt eivät toimi. Narsisti saa pyöritettyä toisen sellaiseen kierteeseen, että siitä ei heti lähdetä. Itse olen nainen, jonka lapsudenperheen isä käytöksellään sai meidät lapset ja äidin tuohon kierteeseen.
Mutta taitaa olla niin, että tätä ei ymmärrä kuin saman kokenut, sama pätee eroamiseen. Vai onko teitä eronneita ymmärtäneet onnellisesti naimisissa pysyneet?
- www.
narsistienuhrientuki.info
- Anonyymi
Tarve?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822