Mies ottaa päähän, ja tosissaan. Välillä tuntuu, että se ei eväänsä lotkauta kotona. Joskus laittaa ruokaa, mutta muistaa mainita sen kyllä usean päivän ajan, jos tulee kotitöistä puhetta. Ei tunnu tajuavan, että minähän se olen kaupassa käynyt, pähkinyt mitä voitaisiin syödä, maksanut ostokset ja vieläpä siivonnut kokkailun jäljet. Yhdessä siivoaminen onnistuu, kun itse suunnittelen, mitä ja koska pitäisi tehdä ja hyvissä ajoin alan puhella, että josko sillon ja sillon siivottaisiin. Silti aina jää jotakin tekemättä, mies vaan toteaa, että ei sitä nyt kaikkea tarvi kerralla tehdä ja sitten on pölyt pyyhkimättä viikkotolkulla.
Ongelmaksi tämän tekee allergisuuteni ja astmani; kodin pölyisyys tuntuu heti voinnissani. Muuten antaisin homman levitä ihan rauhassa ja odottaisin, koska miehellä tulee mitta täyteen sekasotkua tai koska puheeni alkaa tuottaa tulosta. Matot mies sentään sai joku viikko sitten pestyä vuoden jahkaamisen jälkeen; päätin, että minähän en asiaa hoida, vaikka likaiset matot harmittivatkin (mies lupasi pestä matot viime kesänä, kun itse olin tehnyt pari isompaa hommaa kotona). Tiedän, että miehellä on töissä rankkaa, mutta niin on minullakin! Tähän päälle vielä pölystä paheneva astma, joka yskityttää öisin, niin että olen paitsi kipeä ja kiukkuinen myös väsynyt. Lisäksi olen sairastellut (astman lisäksi) koko kevään ja alkukesän lähes tauotta ja nyt vaivaa tavaton uupumus; siksikin täytyisi saada mies tekemään kotitöitä, ei tästä yhteiselosta muuten tule mitään. Itse otan asian jo niin tunteella, että keskustelu miehen kanssa kääntyy aina riidaksi, järkevä puhelu ei ole mahdollista.
Pieneksi puolustukseksi miehelle täytyy sanoa, että hänellä on nyt poikkeuksellisen kiirettä töissä ja itse olen jo lomaa viettämässä. Voisin kyllä nyt yksin siivota ja kokata, mutta en tahdo, koska sillä ei ole vastavuoroisuutta; viimeksi viikon yksin lomaillessaan mies harrasti koko viikon, ei tehnyt kotona sitten mitään. MInä kävin kaupassa, siivosin ja pesin pyykit töitten jälkeen. Muutenkin tuntuu siltä, että kun miehellä on kiireitä ja paineita, niin minä hoidan kodin yksin; kun minulla on kiireitä, katson vain, että mieskin tekee edes silloin osansa ja itse teen vähintään puolet. Harrastuksiin miehellä kyllä on aikaa ja tarmoa.
Perheeseemme ei vielä kuulu lapsia; tällä hetkellä ajatus vauvasta ei edes innosta, sillä varmasti saisin senkin hoitaa yksin. Mies ei tunnu tajuavan, että on olemassa velvotteita myös kotia ja perhettä, ei vain työpaikkaa, kohtaan. Saman katon alla olemme asuneet jo vuosikausia, ennenkin on ollut tällaista ongelmaa, mutta ei vielä koskaan näin pahana. Hyvät neuvot ovat todella tarpeen. Tuntuu, että olen umpikujassa, ei tämä yhteiselo voi näin jatkua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ja lähde hyvän sään aikana. Varsinkin jos haluaisit lapsia. Lasten myötä kotityöt n. viisikymmenkertaistuvat olet ehkä väsynyt kotityöt pitäis tehdä kun lapset roikkuu lahkeissa. Näin jo kahden lapsen äitnä sorrun ihmettelemään että mitä ihmeen kotitöitä kahden aikuisen huushollissa onkaan..
Pese vain omat pyykkisi. Tee vain itsellesi ruokaa. Osta kaupasta rasvatonta ruokaa, niin saa äijä hakea lenkkimakkaransa itse kaupasta, jos sellaista mielii. Anna sen huomata kuinka paljon kodinhoito teettää työtä. Et ole itsestäänselvyys kodinhoito piika hengetär. Vetoa sitten siihen, että jos ei ole hk blötä, niin sitä ei saa uuniin ennenkuin sen joku sieltä kaupasta hakee!
Ja opeta sille se pyykinpesu! Tehkää siitä hauska hetki. Heti kun mies osaa laittaa koneen päälle, niin voit antaa palautteen linkouksen aikana. Tiedäthän ;)
Tätäkin metodia kokeilin eli pesin vain omat pyykkini, ostin vain itselleni ruokaa...kovapäiset miehet eivät silti tajua. Lähde Vilma hyvään sään aikana!
...paitsi että ihan laiskaksi en miestäni voinut sanoa. Vielä 20 vuoden yhteiselon jälkeen mies jaksoi ihmetellä, miksi pitää imuroida ja pyyhkiä pölyt 2 x viikossa vaikka olimme ennen naimisiinmenoa asuneet yhdessä ja hän tiesi tasan tarkkaan mikä on homman nimi eli astmani ja pölyallergiani takia oli pakko siivota. Eikä ollut maton mattoa huushollissa, vain helposti puhdistettavat puulattiat ja kaikki irtokama kaapeissa. Yhteiselomme päättyi, ei tosin tähän asiaan, minulle jäi yhteinen lapsemme ja vaikka nyt teen kaiken itse, olen terveempi kuin milloinkaan ennen ja myös kaiken kaikkiaan onnellisempi. Älä missään nimessä tee lasta tuollaisen miehen kanssa. Jos mies ei nyt tajua miksi on pakko siivota, vielä vähemmän se sitä tajuaa lapsen jälkeen. Jos jatkat suhdettasi tällaiseen mieheen, eikä hän edes halua ymmärtää asiaa, tulet itse vielä sairaammaksi.
totta.. itse harkitsen eroa jo tämän tästä.. Mieheni on aivan toivoton siivoamaan ja lisäksi useampi koira niin siivottavaa on päivittäin. Alkaa pänniä senverran että mies saa itse kokata ja pyykätä. Nyt ei palvelu enää pelaa eikä mikään muukaan. Aina pääsen tietysti muualle koirineni vähän ottamaan etäisyyttä. Onneksi emme saaneet yhteisiä lapsia, mietin mikä sotku siitä olisikaan syntynyt.. Mies on nimittäin ihan hirveän siivoton..patalaiska ja saamaton. Kaupassa käy, ei mitään tee oma aloitteisesti.
Mä tykkäisin kokata naiselle. Imurikin on mulle tuttu vehje.