Itsemurhat

Joo ITSEÄÄN ei kannata tappaa.

"Joka tapauksessa" tulee joillekin liian myöhään...

surullinen olo

halaus sille rekkakuskille, joka ajoit veljeni yli ja se kuoli - se ei ollut sun syy, mutta tiedän, että tuollaisesta ei pääse koskaan varmaan yli

mä en ehtiny kysyä siltä miksi se valitsi tavan jossa kävelee jonkun auton alla

no pyssyt oli korjattu jo parempaan talteen sen talosta - syystä

ja miehet ei kai pillereihin ja myrkkyihin sorru

11 v tänä keväänä

Anna-Leena Härkönen sanoi, että "helvetin hyvä sisko kuoli ihan turhaan". Mä sanon samaa.

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Härkönen kirjoitti suruvuoden potilaskertomuksen/HS20050811SI1KU01bf2

Semmonen juttu että testosterit kohoavat keväisin, jotain yhtymäkohtaa?

Eli siis tunnustaudun nyt eutanasian ja omankäden kautta lähtemisen varovaiseksi kannattajaksi.

Vaikka on myönnettävä että monet itsemurhat ovat kertakaikkiaan järjettömältä vaikuttavia... mutta - minun mielestäni elämä vastustaa itsemurhaa loppuun saakka, ja vasta viimeisen valinnan kohdalla itsemurhaa harkinneessa se itsetuhoisuus voittaa oikeasti.

Sitä ennen hän on elänyt elämälle ja on ollut tekoa vastustava rakenne ja ajatusmaailma olemassa; itsemurhaajan mielessä syyt jotka johtavat tekoon muodostavat viimeisellä hetkellä tarpeeksi massaa viemään teko loppuun saakka. Se on siis itseasiassa vapaan ihmisen viimeinen tahto.

Mielenvikaisuuteen voidaan vedota - ja tarpeenkin on - jos ympäristö noteeraa paranemisen mahdollisuuden ja jonkin henkisen ongelman joka ehkä voidaan parantaa. Kaikki itsemurhat eivät ole todellakaan terveitä; useimmat eivät ole.

Mutta ajatellaan nyt vaikka Samurai-soturien rituaalista itsemurhaa; seppukua. Onko se väärin ja mielisairasta? "Samurai elää vain kunniasta ja uskollisuudesta" vai miten se meni. Noiden soturien syvin olemus ja identiteetti käsitti itsemurhan kunniakkaaksi; sen tekemättä jättäminen olisi ollut rikos kaikkea sitä identiteettiä ja minutta vastaan joka yksilöllä on itsestään. Samuraille itsemurha oli joissain tilanteissa ainoa hänen todellisen olemuksensa ilmentymä. Minusta se on oikein kunnioittaa sitä mitä ihminen on ja kokee olevansa; en voi tuomita seppuku-samuraita mielisairaaksi tai väärässä olevaksi.

Samoin ihminen joka kokee että hänen elämänsä on ohi; koen että heillä on oikeus lähteä oman käden kautta. Kuka ihmisen omistaa? Valtio? Moraali? Uskonto? Demokratia? ... vai... ihminen itse? Jos omistamme itsemme eikö silloin olekin luonnollista ja oikein päättää omista asioistaan; jättää päätös lähtöhetkestä kohtalolle, toisille ihmisille tai - itsemurhassa sen hetken valitsee oman arvomaailmansa ja näkemyksensä mukaan itse.

Länsimaisen kulttuurin tyyssijassa, antiikin kreikassa - oli sellainen käytäntö että mikäli joku halusi tehdä itsemurhan hänen täytyi pyytää siihen lupa kylän/kaupunginneuvoston jäseniltä. Itsemurhaajan status ja vastuut arvioitiin; mikäli hän oli vaikkapa taitava seppä ja kylä olisi jäänyt ilman seppää piti itsemurhalupaa varten ottaa ja kouluttaa kisälli tai löytää kylään uusi seppä. Isät ja äidit joutuivat kantamaan vastuun lapsistaan tai etsimään heille uuden perheen tai takaamaan muuten toimeentulon... mutta kun asiat oli hoidettu yhteisön ja toisten kannalta kuntoon antoi neuvosto itsemurhaajalle pullollisen myrkkyä ja toivottivat hyvää matkaa kuoleman virran yli jos ei tule ennen viimeistä tekoa toisiin aatoksiin. Antiikin kreikassa noteerattiin sekä yhteisön tarve että yksilön ehdoton vapaus.

"Tee kuten haluat kunhan et vahingoita toisia".

"Tee toisille kuten haluat itsellesi tehtävän".

Itsemurha ei mielestäni loukkaa kumpaakaan noista etiikan ja oikeahenkisyyden säännöistä.