Tämä avaus pohjautuu niihin palstalta poimittuihin viesteihin, joissa väitetään että ero väkivaltaisesta suhteesta olisi muita eroja vaikeampi. Minusta ser on hevonkukkua koko väite.
Miksi parisuhteen ongelmista vain väkivalta olisi sellainen, jonka vuoksi ei haluta erota?
Jos mies pettää, niin varmasti nainen hänet jättää, kunhan hän ensin jää siitä kiinni.
Uskottomuutta pidetään yleisenä syynä avioeroille. Samoin työttömyys ja muu taloudellinen ahdinko yleensäkin ovat "hyviä" syitä erota. Mutta väkivaltaisen suhteen lähtökohta on se, että ei erota!
Suoraan sanottuna en ymmärrä. Miksi ihmeessä avioero uskottomasta TAI rahattomasta on helpompi kuin väkivaltaisesta puolisosta? Oletteko kaikki väkivaltaisessa parisuhteessa elävät aivan päästänne vialla? Mikä on oma motiivinne ylläpitää sairasta suhdettanne?
Miksi parisuhteen ongelmista vain väkivalta olisi sellainen, jonka vuoksi ei haluta erota?
Jos mies pettää, niin varmasti nainen hänet jättää, kunhan hän ensin jää siitä kiinni.
Uskottomuutta pidetään yleisenä syynä avioeroille. Samoin työttömyys ja muu taloudellinen ahdinko yleensäkin ovat "hyviä" syitä erota. Mutta väkivaltaisen suhteen lähtökohta on se, että ei erota!
Suoraan sanottuna en ymmärrä. Miksi ihmeessä avioero uskottomasta TAI rahattomasta on helpompi kuin väkivaltaisesta puolisosta? Oletteko kaikki väkivaltaisessa parisuhteessa elävät aivan päästänne vialla? Mikä on oma motiivinne ylläpitää sairasta suhdettanne?
Vastaukset 24
Vanhimmat
No ihan vaan yhtenä pointtina, että se väkivaltainen puoliso saattaa tappaa lähtemistä yrittävän...
Mitä muuten noin niinkun ylipäänsä teet täällä palstalla? Siis mistä luulit tällä 'Perheväkivalta' palstalla puhuttavan? Uskottomuudesta?
yksi syy voi olla se, että nainen on niin alistettu ja nujerrettu, ettei voimat riitä. Jatkuvaa henkistä ja fyysistä kipua, johon tarvitaan se viimeinen isku ja riittävän hyvä apu.
selittämään jäämistä ensimmäisen iskun jälkeen.
miksi suhteeseen jäädään, eli miksi nainen haluaa alistua henkiselle ja fyysiselle kivulle? Tähän vastauksesi ei mielestäni millään tavalla vastannut.
ja lupaus, ettei enää toistu. Itkut ja anteeksipyynnöt. Siinä mennään eteenpäin suloisessa huumassa.. Miehiäkin on niin monenlaisia.
viesti.
ei olekaan väitetty pelko, vaan ihan ihka oikea halu jäädä liittoon, jossa saa turpaansa?
Ei tämä minulle mikään uusi tieto ollut, mutta oli kiva kun sen edes yksi täällä myönsi.
Kyllä ne uskottomatkin väittää kiinni jäätyään parantavansa tapansa ja jättävänsä sen toisen, mutta silti ne vaan jätetään helpommin.
Uskon, että tuossa väkivaltajutussa on sellaisia elementtejä, joista ei haluta vielä puhua.
Kuten yhteinen riippuvuus lyömisestä....
kuin niillä joita on petetty kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen, ei kaikki kerrasta eroo.
ja on niitä työttömyyskausiakin kestetty. Vaikka kuinka monta.
sanottiinkin että _helpommin_ erotaan rahapulan ja uskottomuuden vuoksi kuin väkivallan takia.
Siinä aloittajan pointti, jonka halusit tehdä tyhjäksi lörinälläsi puuttumatta sen syihin sanallakaan.
täytyy nyt vain sanoa sen verran että ilman omia kokemuksia ei voi vaatia että kukaan ymmärtää. En itsekkään ymmärtäisi. Mutta niin se vaan on että eläntilanne, mies, rakkaus...ovat mm. sellaisia asioita joiden takia naisen voi olla vaikea yht äkkiä muuttaa muualle ja toiseksi kukaan ei halua uskoa että oma kulta tekisi sellaisia asioita. Ja kaikkihan toivoo muutokseen ja haluaa suhteensa kestävän. Ja jos mies lupaa muuttua, lupaa yrittää ja ehkä yrittääkin...niin jokaiseen eroon menee oma aikansa, menee päätökseen ja käytännön asioihin. Siinä ajassa ehtii tapahtua myös paljon pahaa.
minäkään en ennen ymmärtänyt minkä takia tuttavani jäivät suhteeseen, missä mies löi. Ennen kuin se tapahtui omalla kohdalla. Nykyään saan olla peloissani jatkuvaan. ja mietin eroa lähes päivittäin. Ei se ole niin helppoa loppujen lopuksi.
rakkaus-juttu pelaa hyvin vain väkivalta-asetelmassa? Vaikeuksia kotoa lähdössä ei ole jos mies on uskoton tai menettää kaikki rahansa ja omaisuutensa. Nämä ovat perheväkivallan edellä olevia eron syitä ja joista puoliso on tyypillisesti erittäin loukkaantunut ja jopa vihainen. Miksei väkivallan tekijä kohtaa samaa?
Luulisi, jos kyse on rakkaudesta ja halusta yrittää viimeiseen asti, että se toteutuu aina ja kaikissa yhteyksissä eikä sitä korosteta vain väkivallan kohdalla.
siis en tiedä mistä perustat käsityksesi, mutta ero ei ole koskaan helppo. Suhteessa voi olla vaikeuksia pidemmän aikaa, oli kyse rahojensa pelaamisesta, väkivallasta tai pettämisestä. Ero on aina vaikea ja kestää jonkin aikaa. Siinä vaiheessa kun on toinen on pelannut kaikki rahansa, niin nainen on voinut olla huonossa suhteessa yhtä kauan kun mies joka on enkeli mutta suuttuessaan väkivaltainen. Kun se viimeinen pisara tulee niin se tulee. Sen takia miksi täällä korostuu väkivalta, on se että tämä on perheväkivalta palsta.
ohi. Et joko halua puhua samasta asiasta tai sitten et kynene löytämään jutun juurta.
Kysyn vielä kerran ja niin suoraan, että ehkä ymmärrät...
Parisuhdeväkivallan kyseessä ollessa jäämistä liittoon perustellaan rakkaudella. Siis RAKKAUDELLA, jota tuntee UHRI.
Kun törmää uskottomuustapaukseen, uhri osoittaa suoranaista raivoa tekijää kohtaan - sekä usein vielä sitäkin kohtaan, joka oli uskottomuuden toinen osapuoli. Ja tämä on täysin okei. Uhri puhuu asiasta ympäristölleen. Uskottomuuden uusiutumista valvotaan tarkasti ja taskuja tutkitaan ja tekstiviestejä ja puhelutietoja ongitaan. Yleisesti puhutaan uskottomasta puolisosta, että hän ei koskaan parane ja että kerran uskoton on aina uskoton.
Mutta väkivaltaa suhteessaan kohtaava pitääkin suunsa kiinni, eikä monikaan puhu asiasta koskaan kenellekään. Hän vetoaa rakkauteensa ja eroamisen vaikeuteen heti, jos joku hänelle ehdottaa huonosta suhteesta lähtemistä. Tunnen tapauksia, joissa jo poliisit ovat vieneet tekijän ja ennen kuin he ovat ehtineet lähteä uhri onkin jo alkanut selittää kuinka hyvä mies se on ja ettei hän ainakaan halua erota, että ei kai siihen vain kukaan viranomainen pakota.
Tätä on todellakin vaikea ymmärtää. Kukaan ei sano noin, kun mies jää uskottomuudesta kiinni! Se tuomitaan aina jyrkästi ja yhtään asiaa kaunistelematta.
Miten nämä sitten liittyvät yhteen?
Uskottomuus on avioerojen syy numero yksi - ollut varmaan aina. Eroon päätyy vuositasolla n. 13 000 paria. Perheväkivalta on tutkimusten mukaan erittäin yleistä naisiin kohdistuneena, jopa jossain määrin yleisempää kuin miesten uskottomuus.
Vuosittain 90 000 naista on puolisonsa väkivallan kohteena sanoo Naisten linja tiedotteessaan. Huomaatko kuinka masiivinen ero?
Miksi siis perheväkivalta avioeron syynä on silti niin harvinainen, vaikka sitä tapahtuu äärimmäisen paljon?
Eivätkä nämä ole vain minun käsityksiäni, vaan aivan tosiasioita.
Viimeistä lausettasi en osannut yhdistää mininkään mitä edellä kirjoitin.
väkivaltaisessa suhteessa vaan pelko, häpeä, nöyryytys, pohjamutiin tallottu itsetunto, voimattomuus, uupumus jne. jne.
Hyvin usein jo ennen ensimmäistä nyrkiniskua nainen on ajettu henkisellä väkivallalla nurkkaan, eikä hän kykene näkemään tilanteesta ulospääsyä, vaikka sivullinen sen näkeekin. Ihminen murenee uskomattoman nopeasti joutuessaan nöyryytyksen kohteeksi, varsinkin kun se nöyryytys tulee ihmiseltä, jonka piti rakastaa.
Näitä asioita on turha yrittää ymmärtää järjellä. Monet väkivaltaisesta suhteesta lähteneet ja eheytyneet naiset eivät itsekään käsitä, miten ovat voineet sietää sellaista kohtelua hetkeäkään.
Väkivalta saa uhrin elämään jatkuvassa stressitilassa, joka rasittaa kehoa ja mieltä. Uhrin voimat menevät siihen, että hän selviää päivän ja hetken kerrallaan. Vaikka hän päättäisikin lähteä suhteesta, hän palaa helposti takaisin. Ei hän tiedä enää normaalista elämästä mitään ja hänet on aivopesty uskomaan, että hän saa sen mitä ansaitseekin, koska on huono ja ruma ja pilaa aina kaiken ja kaikkien elämän.
Sitten tulee vielä joku ja painaa hänet entistä syvemmälle syyttämällä häntä siitä kaikesta paskasta, missä hän elää. Se on varma keino saada hänet jäämään ja kärsimään hiljaa, kertomatta kenellekään pahasta olostaan ja lasten pahasta olosta. Hän on mieluummin hiljaa ja yrittää peitellä väkivaltaisen ihmisen aiheuttamaa tuhoa. Hänhän siihen on syyllinen, niin hänelle on sanottu. Hänellä ei ole ulospääsyä elämään.
Onneksi monet naiset kuitenkin kaikesta huolimatta jaksavat pinnistää viimeisillä voimillaan pois väkivaltaisesta suhteesta ja saavat jatkaa elämäänsä IHMISENÄ. Se vaatii äärettömän paljon, mutta se kannattaa!
olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mutta. Se kuuluisa mutta.
Henkinen väkivalta on tällä palstalla usein todettu vähemmän vaaralliseksia kuin fyysinen väkivalta. Tällä palstalla jopa käytetään henkistä väkivaltaa hyvin paljon, siis he, jotka kokevat olevansa muuten uhreja.
Tällaista olen lukenut tältä "suojeluun asetellulta aina oikeassa olevalta palstalta" - perheväkivallan raamatusta.
En tiedä, miksi henkistä väkivaltaa niin vähätellään, mutta sinun kirjoituksestasi tullee tyhmemmällekin julki, että se ei ole yhdentekevää hyväksyykö sitäkään.
Naisten väitetään käyttävän enemmän henkistä väkivaltaa kuin miesten. Onko siis mahdollista, että henkisen väkivallan vaiheen ollessa "päällä" juttuun osallistuukin molemmat ja tilanne ajautuu tietynlaiseen ratkaisemattomaan tilaan, joka sitten jossain vaiheessa purkautuu toisen (tai molempien) harjoittamana fyysisensä väkivaltana? Minun mielestäni se on jopa todennäköistä.
Mielestäni ei ole yhdentekevää, miten tilanteet ovat syntyneet, sillä se kertoo aina tilanteen todellisen laidan. Ne suhteet, joissa väkivalta on vain yksipuolista kestävät paljon lyhyemmän aikaa kuin ne, joissa molemmat turvautuvat nyrkkeihin.
Syitä omista valinnoista ei koskaan saa sälyttää muiden harteille. Ja uskon, että monessa tapauksessa sen yrittäminenkin asettaa uhrin hyvin vaikeaan tilanteeseen oman mielenterveytensä kannalta. Ongelmat eivät ehkä näy heti, mutta ajan kanssa ne on todettavissa. Omasta elämästä vastuunottaminen on tärkeää, sitä ei saa vähätellä!
Tietty julkinen sana kertoo uhreille, että te ette ole syyllisiä vaan syyllinen on tekijä, noh, tämähän on fakta jos otetaan kantaa vain syyllisyyskysymykseen, mutta ei auta yhtään niitä, jotka yrittävät etsiä vastauksia ja ratkaisuja asiasta eroon pääsemiseksi.
Ainoa toimiva neuvo on edelleen se, että ihmisen pitää vastata omista tekemisistään aina ja joka tilanteessa. Uhriutuminen ei ole kenenkään etu.
sen verran, että on varmasti tapauksia, joissa molemmat osallistuvat väkivallan käyttöön, mutta on myös niitä, joissa vain toinen osapuoli syyllistyy siihen.
Minun mielestäni aikuinen ihminen ei saa provosoitua niin paljon, että turvautuu nyrkkeihin, vaikka toinen ärsyttäisikin. Se ei ole koskaan puolustus lyömiselle.
Ja entä kun tilanne on se, että toinen saa raivokohtauksia ilman mitään syytä. Valitettavasti sellaisia ihmisiä on ja he oikeuttavat tekonsa aina syyttämällä toista, joka ei edes ymmärrä, mitä tapahtui.
Täytyy myös muistaa, että ihmisten voimavarat ovat erilaiset. Joku pystyy pelastamaan itsensä väkivaltaisesta suhteesta. Joku saa asiallista apua ja selviää. Joku saa täysin epäasiallista kohtelua ja uupuu ja antaa periksi. Ja on niitäkin, jotka eivät jostain syystä irrottaudu, vaikka saisivat kaiken mahdollisen tuen.
Uhri ei voi sälyttää syitä omista valinnoistaan muiden niskoille. Hän tekee lopullisen päätöksen siitä, lähteekö vai jää. Mutta! Väkivaltaan turvautuva ihminen ei myöskään vöi sälyttää syytä lyömisestä kenenkään niskoille. Hän päättää lyökö vai ei ja nostaa ihan itse nyrkkinsä, jos siihen turvautuu.
Nämä on tosi vaikeita ja monimutkaisia asioita ja tilanteet ovat erilaisia. Syyllistäminen yleensä mutkistaa asioita, niin uhrin kuin väkivaltaan turvautuvan ihmisen syyllistäminen. Ammattiapu olisi aina paikallaan, mutta taas häpeä nostaa päätään eikä apua haeta. Ja kierre pahenee.
Kirjoitit että aikuinen ihminen ei saa provosoitua niin paljon naljailusta että lyö - saako siitä provosoitua jäämään?
Eli kuten ed. viestissä kirjoitit; henkisen väkivallan seurauksena jäädään - eli tehdään juuri se, mitä provosoija haluaakin!
Syyllistyminen ON AINUT TIE itsetuntemukseen, vastuunottoon omasta itsestä! En ymmärrä miksi syyllisyys olisi ihmisen luonnollisista tunteista se, jota EI SAA tuntea. On tervettä tuntea syyllisyyttä.
Miksi katsot asiaa toisella tavalla?
saa ja pitääkin tuntea. Se on yksi tunne niin monien tunteiden joukossa, ja se on yksi niistä tunteista, joka auttaa kasvamaan ihmisenä.
Syyllisyyttä ei saa eikä tarvitse tuntea, jos siihen ei ole aihetta.
Minä katson tätä väkivalta-asiaa ehkä hieman eri kulmasta kuin sinä. Eikö niin pidäkin tehdä? Asioilla on ainakin kaksi puolta. Usein useapiakin. Minusta jokainen näkökulma täytyy huomioida.
Sinä olet sinä ja minä olen minä. Meillä on erilaisia kokemuksia elämästä ja erilaisia ratkaisumalleja asioille. Kummankaan ei tarvitse olla väärässä ja kumpikin voi oppia aina jotain uutta.
Syyllistyminen on mielestäni aika suuri syy, että joku jää väkivaltaiseen suhteeseen. Se on vain usein juuri sitä väärää syyllisyyttä. Jos pystyy näkemään, että ei olekaan syyllinen kaikkeen, mistä väkivaltainen kumppani syyttää, suhteen lopettaminen on paljon helpompaa.
Mitä paremmin henkilö tuntee syyllisyyden sen paremmin hän siitä selviää.
Jos tunnetta välttelee pitkään, se on raskas kokemus kohdalle sattuessa. Jos syyllisyyttä pakenee, myöskin tuntee helpommin sellaista syyllisyyttä, johon ei ole aihetta.
Syyllisyydentunne liittyy läheisesti häpeän tunteeseen. Häpeä on tunne, jota narsistit eivät kykene tuntemaan ja joka aiheuttaa heille sairauden nimeltään narsistinen persoonallisuushäiriö.
Tästä syystä ei ole mitenkään aivan yksinkertaista sekään, että kehoitus olla syyllistämättä ei johtaisi vääristyneeseen minäkuvaan ja tätä kautta vakaviinkin ongelmiin. Perustan tämän ajatukseen, että terve mieli osaa hallita syyllisyyden, mutta vääristynyt ei siihen kykene.
Toisin sanoen, kun kuulen jonkun sanovan, älkää syyllistäkö/ei saa syyllistää, aina tulee mieleen, mitä tämä henkilö elämässään pakenee...Jos tämä liitetään perheväkivaltaan on tällöin aivan selvää, että henkilö on terapia-avun tarpeessa, lyöjän lisäksi.
En voisi siitä olla koskaan samaa mieltä kenenkään kanssa, että lyöjä pakotetaan yksin hoitoon ja liittoa jatketaan. Jos pari päättää jatkaa yhdessä heille on molemmille terapian paikka. Ja vaikka ei päättäisikään, syyt tapahtuneeseen on molempien syytä selvittää - omalta kohdaltaan. Ja tämä tarkoittaa muuta kuin toisen mustamaalausta tapahtuneesta.
lyöjä ja lyöty ovat molemmat terapia-avun tarpeessa.
Lyödyksi tuleminen on aina traumatisoiva kokemus. Samoin ihminen joka lyö toista, järkyttyy aina teostaan, vaikka ei sitä myöntäisikään. Varsinkin siitä ensimmäisestä lyönnistään.
Ihmisen mieli ei ole ollenkaan niin yksioikoinen kuin annoit ymmärtää. Se voi toimia ihan toisin, kuin piti, kun jotain vaikeaa sattuu kohdalle.
Mutta minun on nyt poistuttava tästä keskustelusta.
Hyvää jatkoa kaikille väkivaltaongelmien kanssa kamppaileville! Elämä voittaa kun sille antaa tilaisuuden.
voin sanoa,että ihmisen mieli ei aina toimi niin kuin ehkä pitäisi,kuten ed. kirjoitti. Minä sain turpaani yhä enenevässä määrin ja joka kerralla tavallaan ajattelin, että olen ansainnut tämän. Tiedän toki nyt,että tämä vaikuttaa teistä hyvinkin sairaalta. Minut alistettiin pikku hiljaa uskomaan, että olen täysin hyödytön, halveksittava olento, joka ei missään olosuhteissa pärjää itsekseen. On helppoa sanoa,että ensimmäisen lyönnin jälkeen pitäisi lähteä,jos ei ole itse kokenut vastaavaa. Ei tällaisesta voi puhua edes parhaalle ystävälle, koska häpeä omasta kyvyttömyydestä jättää lyöjä on niin valtaisa.
Kaikkihan alkaa yleensä pikkuhiljaa.. puoliso joka on kokoajan lähellä suhdetta voi "sokaistua" tilanteen vakavuudelle. Itse ainakin tajuttuani tilanteen en kehdannut puhua siitä millainen puolisoni oli, olimmehan olleet vasta vähän aikaa yhdessä. Sitten vähättelin mustelmia. Kun tilanne paljastui lähipiirille-he olivat kauhuissaan ja peloissaan puolestani. Kyllähän minä sen järjelläni myös tiesin, mutta en pitänyt sitä niin pahana kun se paha sattui itselle. Mies kävi muutamia kertoja puhumassa ongelmistaan, mutta niidenkin kertojen aikana lankesi liian monta kertaa väkivaltaan. Ero piti tehdä pikkuhiljaa hivuttautuen eroon miehestä joka oli minulle vihainen ja katkera pitkään. Mutta eroon pääsin:)
On niin helppo puhua asiasta, josta ei itsellä ole mitään kokemusta,,