nousee ja nousee..

Eli minulla on nyt kolme viikkoa takana tällaista terveellistä ja liikuntapitoista elämää (1-3 krt/viikko). Muutin elintapani siis täysin aikaisemmasta.. Olen 150cm ja painan, tai painoin aloittaessani tasan 54kg.

Kävin puntarilla ensimmäisen viikon jälkeen huvinvuoksi, sillä olin innoissani ja ajattelin että jos edes parisataa grammaa olisi lähtenyt. Vaaka kuitenkin näytti 54,6kg. No, ei se mitään, ajattelin. Jatkoin viime viikon vielä täysillä ja kävin uimassa ja pari kertaa kävelyllä. Söin 400-500kcal vajeella. Eilen menin aamulla vaa'alle, ja kauhistukseksi se näytti 55,2kg.

Olen siis lihonut yli kilon (ja ihan kun se näkyisi..) vaikka olen syönyt TODELLA terveellisesti. Alkaa vähän tekemään mieli luovuttaa kun ei tästä hemmetti sentään näytä mitään tulevan. Katoaa motivaatio moisesta..
7795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oletko syönyt jotain suolaista, sellainen kerää nestettä. Yksi asia joka vaikuttaa on kuukautiset, joillekin voi kerääntyä nestettä helposti kilon verran. Lisäksi jos olet aloittanut liikunnan, lihaksiin kertyvä neste voi nostaa painoa hetkellisesti. Vielä on sekin mahdollisuus että et ole laskenut oikein kulutustasi ja syöt liikaa, mutta ei paino siinäkään tapauksessa nouse noin äkkikä.

Äänestä
  • Ainoa suolamäärä mitä syön, tulee ripauksesta ruokiin (olen vähentänyt). Esim. puuroon laitan vähän.
    Kuukautiset mulla loppui just sunnuntaina.. voiko turvotus sitten jatkua hieman niiden jälkeenkin?

    Voiko energynetin laskemaan kulutuslaskuriin mielestänne luottaa?

    Tuntuu että kaikki jotka täällä kirjoittavat, laihtuvat joka viikko todella suuria määriä..

    Äänestä

  • epätoivoinenn kirjoitti:

    Ainoa suolamäärä mitä syön, tulee ripauksesta ruokiin (olen vähentänyt). Esim. puuroon laitan vähän.

    Itsekin käytän energynetin sivua. Älä odota nopeita tuloksia, ajattele että mitä hitaammin laihdut, sitä vähemmän lihaksia häviää ja omaksut uudet elämäntavat paremmin. Vielä ehkä kannattaisi jättää se suola kokonaan pois, tai sitten ainakin varmistaa ettei mistään ruoista tule piilosuolaa :)

    Äänestä

  • epätoivoinenn kirjoitti:

    Ainoa suolamäärä mitä syön, tulee ripauksesta ruokiin (olen vähentänyt). Esim. puuroon laitan vähän.
    Kuukautiset mulla loppui just sunnuntaina.. voiko turvotus sitten jatkua hieman niiden jälkeenkin?

    Voiko energynetin laskemaan kulutuslaskuriin mielestänne luottaa?

    Tuntuu että kaikki jotka täällä kirjoittavat, laihtuvat joka viikko todella suuria määriä..

    Muilla laihduttajilla paino tippuu hurjia määriä sen vuoksi,että heillä sitä elopainoa onkin (todennäköisesti) paljon enemmän kuin meillä. Jos ylipainoa on 15kg tai jopa 40kg niin kyllä sitä on helpompi pudottaa kuin suhteellisen normaalipainoisten/lievästi ylipainoisten. Älä masennu vaan keskity nimenomaan urheiluun ja kehon kiinteytymiseen, niin minäkin teen :) Ota mittanauha projektiisi mukaan, saattaa olla että sinulla on turvotusta tai sitten vain läski muuttuu lihakseksi eikä se vaa'alla näy mitenkään, mutta senteissä sen saattaa huomata :) Ja kun aikaa kuluu lisää niin kyllä huomaat tuloksia, kunhan vaan jaksat sinnitellä! Älä luovuta! :)

    Äänestä

  • 155cm/50kg kirjoitti:

    Kiitos viesteistä :)

    Mietin ihan samaa, mutta eihän läski voi lihakseksi muuttua ihan parissa viikossa?
    Kannattaako muuten "alussa" jättää ihan kaikki suola ja ns. kovat rasvat pois?

    Haluaisin myös tiedustella että mitä ja mitkä ruoka-aineet sisältävät ns. pahaa hiilaria?
    (muutkin kuin pullat yms. herkut?)

    Kärsivällisyyttä siis lisää peliin! Voisiko olla jopa parempi etten pariin viikkoon tuijottaisi pelkästään vaakaa?

    jos noihin viel joku vastaisi.. ?

    ...pluskaloreita. Näin ollen lihasten kasvatus laihdutus eivät onnistu samaan aikaan. Eivätkä ne lihakset tosiaan siltikään kasva niin nopeasti, että noin paljon tulisi painoa lisää niin lyhyessä ajassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätoivoinenn kirjoitti:

Eli minulla on nyt kolme viikkoa takana tällaista terveellistä ja liikuntapitoista elämää (1-3 krt/viikko). Muutin elintapani siis täysin aikaisemmasta.. Olen 150cm ja painan, tai painoin aloittaessani tasan 54kg.

Kävin puntarilla ensimmäisen viikon jälkeen huvinvuoksi, sillä olin innoissani ja ajattelin että jos edes parisataa grammaa olisi lähtenyt. Vaaka kuitenkin näytti 54,6kg. No, ei se mitään, ajattelin. Jatkoin viime viikon vielä täysillä ja kävin uimassa ja pari kertaa kävelyllä. Söin 400-500kcal vajeella. Eilen menin aamulla vaa'alle, ja kauhistukseksi se näytti 55,2kg.

Olen siis lihonut yli kilon (ja ihan kun se näkyisi..) vaikka olen syönyt TODELLA terveellisesti. Alkaa vähän tekemään mieli luovuttaa kun ei tästä hemmetti sentään näytä mitään tulevan. Katoaa motivaatio moisesta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu