Nykynaiset

Isoisäni kertoi, että ennen vanhaan naiset eivät juuri pihapiiriä kauemmas menneet ilman miestään ja laittoivat siveysvyöt vapaaehtoisesti päälle kun lähtivät torille ostamaan tuoretta kalaa. Saunassakin he istuivat siveellisesti alusvaatteet päällä.

Ennenvanhaa naiset olivat kuulemma onnellisia
vaikka heidän elipiirinsä oli rajattua.

Nykynaisella on hillitön meno päällä. Milloin mennään lenkille, milloin taas kaverin tyköön ja joskus on keskellä viikkoa näitä epämääräisiä naisten-iltoja.


"Kyllä ennenvanhaa oli kivempaa"


MarttyyriMallari-TTt
7407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ukkisi kusettaa sinua.

"Saa vanhuksillakin olla hauskaa"

Äänestä
  • Molemmille riittää naurunaihetta kun koitan saada seisokkia aikaiseksi tähän velttoon lerppaan.

    Äänestä

Varmaan elämä olikin muutenkin yksinkertaisempaa ja erillaista.

Miehetkin olivat monessa suhteessa erillaisia.Houkutuksia oli vähemmän ja perhe oli vielä arvossaan. Erot olivat harvinaisempia.

Tuskinpa kuitenkaan vika tähän nykymenoon on yksin naisissa.

Oi niitä aikoja!

Äänestä
  • ihmiset itse, ovat halunneet rakentaa parempaa maailmaa. Aloituksesta puuttui harmikseni ilmoitus, että ennen vanhaan oli ihmiset onnellisempia.

    Äänestä

kaiketi sininen Volvo Amazon ja siinä upouudet Trellebor rättirenkaat.

Äänestä
  • Aloittaja

    vaan häkäkaasulla toimiva Volga.


    "Kaasua kabiiniin"


    MarttyyriMallari-TTt

    Äänestä

  • marttyyrimallari-ttt kirjoitti:

    vaan häkäkaasulla toimiva Volga.


    "Kaasua kabiiniin"


    MarttyyriMallari-TTt

    häkään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marttyyrimallari-ttt kirjoitti:

Isoisäni kertoi, että ennen vanhaan naiset eivät juuri pihapiiriä kauemmas menneet ilman miestään ja laittoivat siveysvyöt vapaaehtoisesti päälle kun lähtivät torille ostamaan tuoretta kalaa. Saunassakin he istuivat siveellisesti alusvaatteet päällä.

Ennenvanhaa naiset olivat kuulemma onnellisia
vaikka heidän elipiirinsä oli rajattua.

Nykynaisella on hillitön meno päällä. Milloin mennään lenkille, milloin taas kaverin tyköön ja joskus on keskellä viikkoa näitä epämääräisiä naisten-iltoja.


"Kyllä ennenvanhaa oli kivempaa"


MarttyyriMallari-TTt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu