Ihmisen ja eläimen ero on hyvin pieni. Koirani on korkeampi otus kuin useat dementikot tai kehitysvammaiset joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Tiedän että on julmasti sanottu, tämä on totuus jos vertaa älyllisiä suorituksia jne. Kykenen kommunikoimaan koirani kanssa, koirallani on selvät tunteet, sen äly on tosiaankin korkeampi kuin pikkulapsella, kehitysvammaisella tai dementikolla. Olen varma että jos koirallani olisi kämmentä vasten taipuvat peukalot, sitä pidettäisiin lähes ihmisen arvoisena otuksena. Koira on inhimillinen. Useat nisäkkäät ja linnut ovat yhtä älykkäitä, osa jopa älykkäämpiä.
Sama pätee toisin päin, ihminen on eläimellinen. Katsokaa luontovideoita, niin huomaatte samoja käyttäytymisiä eläinlaumoissa joita on ihmislaumoissa. Ihmisen liikkeitä ohjaavat halut syödä, juoda, hallita heikompiaan, naida ja nukkua. Jos jää vapaata noista aktiviteeteistä niin erona eläimiin ihminen pyrkii toteuttamaan itseään. Jos ihminen joutuisi luontoon, hän olisi vain yksi eläin eläinten joukossa, erona omaan mielikuvitukseensa pakeneminen, johon ei selviytymistaistelussa jäisi paljoakaan aikaa. Selviytymis taistelussa ihminen ei välttämättä pärjäisi joidenkin eläinten tasoisesti.
Ihminen ei siis ole mikään "luomakunnan kruunu". Kreationismi oikeuttaa epäreilun käyttäytymisen eläimiä kohtaan. Kun esim. karhu oli ennen suomessa "veli", kristinuskon jälkeen se on yhdentekevä ihmisen hyödyttämiseksi luotu karvakasa.
Sama pätee toisin päin, ihminen on eläimellinen. Katsokaa luontovideoita, niin huomaatte samoja käyttäytymisiä eläinlaumoissa joita on ihmislaumoissa. Ihmisen liikkeitä ohjaavat halut syödä, juoda, hallita heikompiaan, naida ja nukkua. Jos jää vapaata noista aktiviteeteistä niin erona eläimiin ihminen pyrkii toteuttamaan itseään. Jos ihminen joutuisi luontoon, hän olisi vain yksi eläin eläinten joukossa, erona omaan mielikuvitukseensa pakeneminen, johon ei selviytymistaistelussa jäisi paljoakaan aikaa. Selviytymis taistelussa ihminen ei välttämättä pärjäisi joidenkin eläinten tasoisesti.
Ihminen ei siis ole mikään "luomakunnan kruunu". Kreationismi oikeuttaa epäreilun käyttäytymisen eläimiä kohtaan. Kun esim. karhu oli ennen suomessa "veli", kristinuskon jälkeen se on yhdentekevä ihmisen hyödyttämiseksi luotu karvakasa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Vain jos maailmankaikkeus olisi olemassa ihmistä varten ja ihminen luomakunnan kruunu ja kosmisen kehityksen korkein tavoite, hän voisi odottaa, että hän pääsisi kaikesta selville. (Ketonen 1981, s. 206)
Ihminen on sopinut (kristillisessä traditiossa) itsensä kanssa olevansa luomakunnan kruunu, mutta kruununperijäksi hänestä ei enää ole.
Ihminen on niin ..tun tyhmä ettei hallitse tekojensa seurauksia. Se tarkoittaa tietenkin katastrofia rajoitetulla alueella, maapallolla.
Menkää kruunut tähtiin sotkemaan ympäristöä, planeettoja riittää jokaiselle miljoona. Me muutamat tavikset olemme jo paratiisissamme, teidän kruunujen päähän tämä tosiasia ei ikinä uppoa.
Ugh !
Eläimet voittivat vertailussa 11-0
evvk
että ihminen kuuluu samaan heimoon koin simpanssit,gorillat ja orangit. ihmisen sukuun kuuluu vain yksi ihmislaji, muut lajit ovat kuolleet sukupuuttoon.
Miten kammottava ajatus onkaan että tuommoiset iljettävät karvakasat jotka kirkuen hyppivät puissa, olisivat sukulaislajimme, eräänlaisia serkkulajeja?
...se että jostain kumman syystä kaikki muut ihmislajit ovat kadonneet sen jälkeen kun Homo sapiens ilmaantui samoille seuduille. Suonissamme virtaa sukusurmaajien veri!
mitäs iljettävää noissa karvakasoissa on. Vähillä karvoilla varustettuja homo sapienseja notkuu tuolla pilvin pimein ja jos ei ääni riitä kirkumiseen, niin örinää kuuluu sitäkin enemmän. Puussakaan eivät hypi, mutta konttaavat ihan kummasti. :-)
Itse ihmislajihan on aivan sietämätön. Täällä lännessä elelemme herroiksi afrikkalaisten ja muiden köyhien nälkää näkevien kustannuksella. Lisäksi ihmiset itse eivät ole kummoisia, aika lähellä apinaa. Ihmisten kulttuuri on paljon itse ihmisiä hienompaa.
alottaja on taas joku paatunut ateistievoluutti, joka väittää että ihminen on vain yksi eläinlaji. OK, minä väitän että eläin on vain yksi ihmislaji....
Seuraa maailman tapahtumia, tarkkaile elämää, tutustu eri ilmiöihin, niin huomaat samojen ajatusten hiipivän hiljaa mieleesi. Kuten sanoin jo tuossa ylempänä, Ihmisen kulttuuri on paljon hienompi kuin itse ihminen. Ihminen ei paljoakaan eroa eläimistä.
siinäpä vaikka yksi ero, laitanko lisää, vai säästätkö minut siltä vaivalta, säästä pliis, en halua jännetuppitulehdusta;)
Jos minä panen jonkun naisen paksuksi, ja vuoden
parin päästä tapan syntyneen lapseni, siinä toivossa,
et naista alkaisi panettamaan, ja pääsisin
taas pukille, niin olisiko se syntiä?
Niin no, koska karhu-urokset tekee moista aina kun
on mahdollista, ja ne on synnittömiä, joten kai
sinusta tuollainen on ihan hyväksyttävää?
Jännetuppitulehduksenkin uhalla, ehdottaisin vielä
toisenkin esimerkin kirjoitusta?
Toi synti nimittäin on ihan ihmisen keksimä käsite. Ihminen on evoluution tulosta, käsite "synti" taas kulttuuri evoluution joka etenee tavallista evoluutiota NOPEAMPAA. Ihmisen eläimelliset halut ja himot eivät sitä paitsi aina edes ole syntiä. Samalla tavalla rakkaudessa hormonit joillakin eläimillä pään sekoittaa kuin ihmisillä.
Syyllisyyden tunne on ihmiselle sisäänrakennettu mekanismi. Jumalan eläväksi tekevä henki vaikuttaa jopa uskosta osattoman ihmisen sydämessä. Uskoon tultuaan ja koettuaan uudestisyntymisen ihmeen, tuo sisäänrakennettu omatunto ikäänkuin herää ruususen unesta. Kivisydämen tilalle syntyy lihasydän. Eläimellä moista mekanismia ei ole.
Eikö ikinä ole kissa tai koira häntä koipien välissä tullut pyytämään anteeksi? Jos koira varastaa ruokaa lautaseltasi ja huudahdat sille, se selvästi tietää tehneensä väärin.
Toisaalta ei oma tunto aina soimaa uskoviakaan näiden tehdessä väärin, kun nämä ajattelevat tekevänsä oikein. Esim. toisen ihmisen syyllistäminen menestysteologian nimissä ja siitä seuraava haukkuminen eivät tunnu paljoakaan aiheuttavan uskovalle omantunnon tuskia.
Nytkin teen syntiä, kuuntelen blackmetallia, en tunne syyllisyyttä vaikka selvää syntiähän tämä on. Kaikki ihmisiin ja eläimiin kohdistuva vääryys taas tuntuu väärältä, joten toimii omatunto kuitenkin.
... ootko nyt jotenkin fixoitunut noihin eläimiin? Ilmeisesti olet eläinrakas vai kuinka?
Koira käyttäytyy siten kuin sille opetetaan, eli ei koira tule häntä koipien välissä mihinkään, jos sitä ei joskus ole siitä (jostain) asiasta toruttu, jolloin koira täten tietää tehneensä väärin ja hännän alaslasku johtuu siitä että se pelkää. Jos koira elää vapaasti vaikka luonnossa jostain syystä esimerkin vuoksi- niin ei sellaisella koiralla ole ainuttakaan syytä tuntea "huonoa" omaatuntoa mistään , ja se käyttäytyisi vain omien vaistojensa pohjalta. Ehkä sinulle ei kuitenkaan ole koiraa, jos et tätä tiedä?
Blackmetalli syntiä, kenen mukaan?
Ja opettamaton ihminenkö sitten tietää mikä on syntyiä? Mitenkähän muka tuonkin tiedät? Niitä ihmisen opettamattomia ihmisiä kun ovat vain täällä jo toisessa viestissä mainitut susilapset. Ne eivät ole oppineet toisilta ihmisiltä mikä on "syntiä", ja siksi tekevät mitä vain, vaikka kakkivat lattialle, syyllisyyttä tuntematta. Koitapa itse kakkia lattialle ilman, että syyllisyys vaivaa. Eiköhän se ole vaan isän tai äidin ääni joka siellä takaraivosta on syyttämässä pahanteosta?
No oletetaan että olet oikeassa. Tiesitkö että vammaiset voivat varastella muiden tavaroita. Edes rankaisu ei välttämättä auta että tietäisi vääräksi, kuten koirilla. Ihmisen ja koiran ero moraalissa on pienempi kuin terveen ja kehitysvammaisen. Tiedän tämän olevan julmasti sanottu, mutta tämä on myös totta, ei todellisuutta pidä kieltää koska se on julmaa.
Mutta olen kuitenkin erimieltä viestisi kanssa. Pääsisimme väittelemään moraalifilosofiasta, eli johtuuku filosofia yhteisön normeista, halusta saavuttaa mahd. paljon hyötyä, onko olemassa objektiivinen universaali moraali jonka mukaan tietyt asiat ovat aina vääriä jne.
No hyöty- ja normi teoriat sopivat sekä eläimeen että ihmiseen älyn puitteissa. Objektiiviseen moraaliin en usko, sillä sehän on aivan järjetön. Esim. Homous, mainitsemani black metal, masturbointi, haureus jne eivät ole kaikille moraalisesti vääriä ja moraalikäsitykset vaihtelevat kulttuurettain liikaa että olisi totta. Oli muitakin moraaliteorioita mutten niitä muista tähän hätään, luulisi wikipediasta löytyvän jos kiinnostaa.
"Blackmetalli syntiä, kenen mukaan?"
Kaikki Jumalasta vieroittava on syntiä. Black metal on korostetun Jumalasta vieroittavaa.
.. lienee ensin oltava määritelty "synti" ja lisäksi mikä on "väärin ja oikein" kenenkin mielestä. Kakkaaminen lattialle ei ole syntiä eikä mitään muutakaan, se on vain kakkaamista lattialle. Jos joku sanoo että se on "pekkiä" - niin sitten lapsi oppii että se on "pekkiä" - mitä se sitten aina sattuukaan tarkoittamaan. Lapsi opetetaan. Ja synti opetetaan. Ei ole olemassa mitään kollektiivista syntiä, on vain evoluution tuomaa luonnonvalintaa ja sitä kautta haittaa ja hyötyä.
Minä voin paskoa lattialle, mutta mieleni kertoo sen olevan hyödytöntä, ei-iloa tuottavaa ja kummallista. Mikään ei kieltäisi, mutta ei siitä kiksejä saisi.
Kuten olen aiemmin todennut, autiosaaren asukkaat aikojen alussa ovat olleet tietämättömiä "moraalista" (yhteiskunnan moraalista tai uskiksien kertomasta sellaisesta) - joten ei heillä ole ollut ongelmia sellaisesta mitä ei ole olemassa tietoisuudessa. Varmasti heillä on ollut omat sääntönsä ja tapansa. Nämä syntihöpinät ovat uskiksien tuottamaa tavaraa, mille voi antaa oman arvonsa, mikä on olematon.
Oletkohan sinäkin aina muistanut tuntea syyllisyyttä tehdessäsi väärin?
Ja sitä paitsi, mitään absoluuttista oikeaa ja väärää ei ole olemassa. Tuo on täysin yksilöstä ja kulttuurista riippuva seikka. Monet meidän tekemämme asiat ovat jossakin toisessa kulttuurissa asuvasta ihmisestä täysin väärin ja syyllisyyttä aiheuttavia ja päinvastoin.
Ymmärrän kyllä, että sinulla tuo syyllisyyden tunne on saattanut olla hyvinkin voimakas, ehkäpä syystäkin. Älä kuitenkaan kuvittele, että kaikilla olisi samanlainen rikosrekisteri kuin sinulla, ja samanlainen tarve unohtaa menneisyytensä ja siirtää vastuu teoistaan henkiolennolle "uudestisyntymällä".
Sitä paitsi sydän on ja pysyy lihaksena. Aivotoiminta ja tunne-elämä tapahtuu aivoissa.
"Koira käyttäytyy siten kuin sille opetetaan, eli ei koira tule häntä koipien välissä mihinkään, jos sitä ei joskus ole siitä (jostain) asiasta toruttu, jolloin koira täten tietää tehneensä väärin ja hännän alaslasku johtuu siitä että se pelkää."
- Ihan samoin tekee ihminen. Ei ihmislapsi tiedä mitä saa tehdä, ennen kuin sille se opetetaan. Ihmisen syyllisyys "pahoista" teoista johtuu aivan samoin pelosta, häpeästä tai toisen kärsimysten tiedostamisesta (empatia).
Ei syntiä ole, ennen kuin jokin "synniksi" määritellään. Empatia on sijaan myötäsyntyistä, ja kyky ymmärtää miltä toisista tuntuu, aiheuttaa tuota "huonoa omaatuntoa". Mutta monet "synnit" ovat täysin abstrakteja asioita, jotka on vain "synniksi" opetettu, ja siten niiden tekeminen saa ihmisen laittamaan hännän koipien väliin aivan samoista syistä kuin koiran.
Kun lakkaa ylentämästä itsensä "luomakunnan kruunuksi" silmät avautuvat ihan toisella tavalla ja huomaa miten lähellä muita eläimiä kaikessa olemmekaan. Jos sinulla koira on, laskeudupa sen tasolle ja tarkkaile sitä ja itseäsi uudelleen.
Mulla on lemmikkikissa, ja sillä kaksi kissaa lemmikkinä,
enkä ole nähnyt yhdenkään pyytelevän anteeksi?
Pitää muistaa että koira ajattelee sinusta:
Tuo antaa minulle kodin, ruokkii minut ja rapsuttaa
mahasta, tuon täytyy olla Jumala?
Kissa miettii: Tuo antaa minulle kodin, ruokkii minut
ja rapsuttaa mahasta, MINUN täytyy olla Jumala?
Koirilla on omistajia, kissoilla henkilökuntaa.
..no menipä pitkälle toi ketju, ei enää pysy perässä. Pääasiassa samaa mieltä kuin kirjoitit. Vastailin tuolla liittyen koiran "anteeksipyytelyyn" ja "huonoon omaantuntoon".
Minulla oli koira 8 vuotta ja jotain tuli tietty ymmärrettyä, mutta koira ihmisen tasolla olevana, kuten hieman viittasi Diabolo, ei ei. Koira verrattuna dementoituneeseen ihmiseen - ei ei.
Muistan ensimmäiset rikolliset tekoni...Tunsin syyllisyyttä, mutta kovetin sydämeni. Lopulta olin niin paatunut, ettei mikään enää tuntunut miltään...Kun tulin uskoon vuonna- 88 sain uudesti syntymisen kautta lihasydämen. Tunsi taas mikä on oikein ja mikä väärin. Raamattu sanoo. "Minä annan lakini heille, en kivitauluihin vaan sydämen liha tauluun.. Karitsan verellä kirjoitetut lain taulut ovat uudestisyntyneen Jumalan lapsen sydämessä. Ei tarvitse enää miettiä mikä on oikein mikä väärin.
Siunausta.
Kreationismi palstalla oli viestini suunnattu kreationisteille, jotka siis uskovat ihmisen olevan "Jumalan kuvaksi luotu" ja eläimestä täysin erillinen korkeampi laji.
ALoitus viestini oli tuollaista ajattelua vastaan tarkoitettu, ei sellaista "ihmiset ja eläimet ovat tasa-arvoisia" pulinaa joka on ristiriidassa realismin kanssa. Ihminen on korkeammalle kehittynyt kuin muut eläinlajit. Kuitenkaan ei raamatun kaltaista jaottelua ihmisiin ja eläimiin voi ottaa topdesta, niin lähellä ihminen on eläimiä ja niin lähellä eläimet ihmistä. Koira ei ole ihmisen tasolla, vaikka selkeästi on enemmän kuin ihmisen palvelemiseksi luotu hyödyke.
" Koira verrattuna dementoituneeseen ihmiseen - ei ei."
No tuohon kyllä sanottava ett dementoitunut ihminen on kuin koira: Käskytät että tekisi jotain. Koira sentään on sisäsiisti ja tiedostaa muutkin läsnäolijat.
>>"" Koira verrattuna dementoituneeseen ihmiseen - ei ei."
No tuohon kyllä sanottava ett dementoitunut ihminen on kuin koira: Käskytät että tekisi jotain. Koira sentään on sisäsiisti ja tiedostaa muutkin läsnäolijat."
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
"Ei tarvitse enää miettiä mikä on oikein mikä väärin."
Valitan, nyt olet menemässä siitä, mistä on aita matalin. Nimittäin joudut edelleen miettimään, mikä on oikein ja mikä väärin, sillä joudut kuitenkin soveltamaan noita periaatteitasi tilanteiden mukaan.
Tämä ehkä selittää (ettet enää mieti mikä on oikein ja mikä väärin) sen, että onnistut olemaan jokseenkin epärehellinen evoluutioteoriaa vastaan taistellessasi.
Lienee turha mainita, että olen sanonut tämän sinulle aiemminkin: sinulla on norsun mentävä sokea piste tässä asiassa.
...todeta, että on teillä otsaa...kaikki epäinhimillinen eläimiinkohdistuva käytös kristinuskon syyksi perustuen sanaan "luomakunnankruunu"...kaikki raamatun sanoman sisältö sivuuttaen ja varsinkin kyseisen kohdan oikea ajatus!
Roomalaiset ovat kristiottyjen ohella olleet ainoat otka ovat raiskanneet luontoa tähän tahtiin. Eläinten kaltoin kohtelu juontaa juurensa suoraan kristilliseen ajatukseen jonka mukaan luonto on luotu ihmisen käyttöön. Mukana on toki että huoltakin tulisi pitää, mutta esim. eläin lajeista puhutaan uskovien kesken usein että luotu ihmisten tarpeisiin, karja syötäväksi koira ystäväksi jne. Realismi hautautuu tuollaisen ajattelun alle.
...nyt ihan pihalla tässä...sä niin kuin meinaat vakavissas, että kun raamattua ei olisi, ihminen ei olis syönyt lihaa ynm. Ikään kuin kaikki tarpeet katois ja varsinkaan ilman kristinuskosia, ne jotka ei usko olis toiminu jotenkin erilailla?? Eiköhän niillä ei uskovilla ole ollu ihan samat tarpeet kuin uskovilla.
Tietysti lihaa syödään, syön minäkin. Nautin metsästämisestä, koirani kanssa leikin verille saakka. Ihminen saa alistaa ja tappaa eläimiä, se on osa selviytymis taistelua. Syö että pysyt hengissä.
Kuitenkin kunnioitan eläimiä. Kristinuskon ihmiskeskeisyys antaa ihmiselle valtuutuksen ajatella eläimiä jonkinlaisten vihannesten kaltaisten hyötytarvikkeiden kaltaisiksi. Ihminen voi ystävystyä ties minkä eläinlajin kanssa. Lehmä on esim. yhtä älykäs kuin koira. Silti lehmää saa kasvattaa kuin porkkanaa kasvimaassa sillä se on luotu ihmisen ruuaksi, koira taas on luotu ihmisen kaveriksi joten sen kanssa ei niin voikaan tehdä. Nykyisin on pakko kasvattaa eläimiä julmasti, ihmispopulaatio kun on yli iso. Ympäri mennään yhteen tullaan, kondomit katolisen kirkon kieltämät joten afrikassa ja E-Amerikassa sikiäminen ylisuurta. En protestantteja syytä, mutta raamatun käsky lisääntyä ja täyttää maa on yksi suurimmista syistä ylisuureen ihmispopulaatioon.
et ottanut kantaa ihmisen ja eläimen pieniin eroihin vaan tartuit tuohon yhteiskunnalliseen näkemykseen, joka siis itse viestin kannalta ei edes oleellinen ollut.
..diapoolos..kun mä ajattelen ihan just niin kuin sä! Joten älähän veli enää yleistä, kiitos?
...mahtavaa, fiksua ja filmaattistakin seuraa! :D
.. tuntuu, että sulla on nyt arvot vähän hakusessa?
Menee vähän mixaten noi eläin ja raamattu/synti-yhdistelmät. Tuntuu kulminoituvan tähän eläinkymysykseen :-)
Ihmisen ei ehkä tarvitse kauheasti nykyään hengissäselviytymisen vuoksi tappaa eläimiä, siis ainakaan luonnossa. Ja sinun ystävyytesi koirasi kanssa ei silti tee koirastasi eläintä kummempaa- valitettavasti. nyyh.
Kun joistain sun viesteistä saa kuvan ett evoluutioon uskoisit, joistain taas ett kreationismiin.
Koira ei toki ole mitään eläintä' isompaa. Muttei ole ihminenkään. Kuten olen monta kertaa sanonut, ero ihmisen ja eläimen välillä on hyvin pieni. Koiralle kieli ja kämmeneen taipuva peukalo, niin se olisi kehitysvammaista tai dementikkoa lähempänä ihmistä. Ystävyyttäni koiran kanssa olen käytänyt esimerkkinä koska siitä on helpoin repiä ensikäden tietoa.
Ja eläimiä meidän ruuaks tapetaan vaikka se ei luonnossa tapahtuiskaan. Tuossa muuten kanssa yksi osoitus siitä ettei ihminen ole niin ylivertainen eläimiin nähden: Ihminen tarvitsee kulttuureja ollakseen voimakkain eläin. Joku ihmisheimo täällä kylmässä pohjoisessa joutui samalla lailla kuin nykyeläimet taistelemaan olemassaolostaan joidenkin susien ja karhujen kanssa kilpaillen.
..voi herttileeti.. Taidat olla aika nuori heebo vielä. Jos kerran harrastat metsästystä ja eläinten ammuntaakin vielä, niin miten aiot lopettaa koirasi , jos sille joskus tulee vaikea sairaus? Tai miten aiot suhtautua siihen, jos vanhempasi sattuvat vanhemmiten dementoitumaan. Se on nimittäin valitettavan yleistä vanhemmalla iällä ja me kaikkihan toivomme vanhemmillemme ehkä pitkää ikää, etkö sinäkin? Kyllä koirasta saa revittyä esimerkkejä, mutta voithan kokeilla vähän lähempää, niin voit päästä todellisuutta hieman lähemmäs.
Maaseudulla usein koirat ammutaan, jos niillä on jotain pahoja ongelmia tai sairauksia. Voitko tehdä itse tämän palveluksen koirallesi, jos tarvis? Tuskin kuitenkaan tekisit samaa dementoituneelle Isällesi tai Äidillesi.. Olisiko se jonkinlainen ero koiran ja dementoituneen ihmisen välillä, jos sattuisi omalle kohdalle?
Ihminen ylivertainen eläimiin nähden"" ? No eiköhän ihminen kykenisi tappamaan kaikki maailman eläimet sukupuuttoon jos olisi niin tyhmä, eikö?
Ja olen ihan evokki.
" ..voi herttileeti.. Taidat olla aika nuori heebo vielä. Jos kerran harrastat metsästystä ja eläinten ammuntaakin vielä, niin miten aiot lopettaa koirasi , jos sille joskus tulee vaikea sairaus?"
No tosiaan ammun kuten vastaustani odottelet.
"Tai miten aiot suhtautua siihen, jos vanhempasi sattuvat vanhemmiten dementoitumaan. Se on nimittäin valitettavan yleistä vanhemmalla iällä ja me kaikkihan toivomme vanhemmillemme ehkä pitkää ikää, etkö sinäkin?"
Tässä suhteessa olisin melko kylmä. Tietysti biologia velvoittaa rakastamaan vanhempiaan ja muutenkin olen heihin kiintynyt. En itse varmaan kaikkien muistojen tulviessa mieleen haluisi tappaa, mutta toivoisin nopeaa kuolemaa. Inhottaisi nähdä miten omat vanhempansa rappeutuvat siihen tapaan. Siis en halua edes ajatella asiaa, sen verran olen dementikkojen kanssa ollut tekemisissä. Jos pitäisi valita ammunko dementikon vai koiran, niin että joutuisi elämään henkiinjäänen kanssa samassa talossa, niin ennemmin dementikon ampuisin jos ei olisi sellainen ihminen johon on liikaa kiintynyt. Tuossakin laki vastaan niin en tietystikään vois dementoitunutta ihmistä tappaa koska tulisi seuraamuksia.
"Tuskin kuitenkaan tekisit samaa dementoituneelle Isällesi tai Äidillesi.. Olisiko se jonkinlainen ero koiran ja dementoituneen ihmisen välillä, jos sattuisi omalle kohdalle?"
Kyllä arvostan enemmän koiraa kuin dementoitunutta ihmistä. Muuten sama mitä olen ylempänä sanottu, en biologian ja tunteiden vuoksi voisi itse tappaa, mutta toivoisin mahd. nopeaa kuolemaa.
"Ihminen ylivertainen eläimiin nähden"" ? No eiköhän ihminen kykenisi tappamaan kaikki maailman eläimet sukupuuttoon jos olisi niin tyhmä, eikö?
Ja olen ihan evokki."
Siis toi "ihminen ei luomakunan kruunu" oli kreationisteille suunnattu, että ihmisen eroittaa eläimestä niin pieni palanen ettei ihminen ole samalla tavalla jumalallinen otus kuin raamatussa on kuvattu. Tottahan toki ihminen on hallitseva eläinlaji maan päällä ja älykkäämpi kuin eläimet. Ihminen on kuitenkin selvästi myös vain yksi eläin muiden joukossa. Siksi noista dementikoista ja vammaisistakin jauhoin koska heistä puuttuu se pieni pala joka tekee ihmisestä hallitsevan eläimen. Ero on niin pieni.
>>>" Ihminen on kuitenkin selvästi myös vain yksi eläin muiden joukossa."
Ihminen on kolmitasoinen persoonaltaan - hänellä on RUUMIS (vähäpätöisin), SIELU ja HENKI. Ihmisen luomisessa Jumala puhalsi ihmisen sisimpään omaa Henkeään. Aadam oli Eedenissä täysin delegointi-kykyinen Jumalan -tuon mittaamattoman Hengen kanssa.Syntiinlankemuksessa delegointikyky vammautui.Eläimellä ei ole tuota Jumalan Hengelle varattua tyhjää paikkaa sisimmässään (uskovilla tuo paikka on täytetty Jumalan Hengellä).Eläimillä on ruumis ja sielu. Eli kyllä eläin vähäpätöisempi on ,mutta hyvin meidän täytyy eläimiä kohdella - ne ovat ihmisen ystäviä monet - ja Jumala vaatii, että tosiaankin meidän tulee olla niitä kohtaan asiallisia ja lempeitä. Eläinten rääkkämisestä Jumala rankaisee varmasti !
"Koira on inhimillinen". Se on sitä vain, jos joku haluaa sen sellaisena nähdä. Todellisuudessa koira on laumaeläimenä sosiaalisesti lahjakas ja osaa miellyttää laumanjohtajaa turvatakseen oman asemansa.
"Ihminen on inhimillinen". Se on sitä vain, jos joku haluaa sen sellaisena nähdä. Todellisuudessa ihminen on laumaeläimenä sosiaalisesti lahjakas ja osaa miellyttää laumanjohtajaa turvatakseen oman asemansa.