Kuinka selviän mieheni pettämisestä. Olemme olleet pitkään naimisissa ja meillä on monta lasta. Luotin mieheeni ja pidin häntä turvallisena. Hän ei juo eikä polta. Hän tekee paljon töitä ja on yöt kotona. Meillä menee ulkoisesti kaikki hyvin. Kuitenkin olen pitkään vastustellut seksiä hänen kanssaan. Lopulta kävi niin, että mieheni meni ja petti minua useita kertoja. Hän kyllä tuntuu katuvan sitä kovasti ja pyytelee jatkuvasti anteeksi. On hän käynyt hakemassa ammattiapuakin. Syyksi hän kertoi suhteemme seksittömyyden. Minun mielestä se ei saa olla pääasia. En tiedä, mitä teen? Olenko syyllinen vai olemmeko molemmat syyllisiä? Kuinka voin luottaa häneen enää? Hän väittää ettei pettämisessä ollut kyse muusta, kuin mekaanisesta suorittamisesta, fyysisistä tarpeista. Kertokaa samaa kokeneet, että voiko ja miten tästä voi selvitä? Ja uskallanko luottaa häneen enää. Hän ei ole koskaan tehnyt minulle mitään muuta pahaa.
Petetty
Antakaa ohjeita
424570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
"Kuitenkin olen pitkään vastustellut seksiä hänen kanssaan"!
Ja sitten kehtaat parkua kun toinen menee puutteeseensa apua hakemaan. Olen itse ollut vuosia puutteessa silloisen mieheni pihtaamisen takia. Oli pakko lähteä...onneksi löytyi suhde, jossa sekä fyysinen etä henkinen puoli ovat kohdallaan.
Sitä saa mitä tilaa...olet ajanut miehesi vieraisiin, tmekaaniseen suoritukseen. Seksi ei ole pääasia, se on totta...mutta se on puolet suhteesta ja ihna yhtä tärkeä puoli!
Ihan nätisti sanottuna nainen naiselle:
Sinä olet se osapuoli jonka täytyisi hakeutua terapeutille!
Mieluummin tietysti yhdessä, mutta sinä olet se joka ongelman on aiheuttanut.
Minun on todella vaikea ymmärtää tuota! Löytyykö miehiä, jotka pihtaavat? Itse olen kyllä lähes joka hetki valmis, mutta en kenen kanssa tahansa tietenkään... Vaikka vaikea se on kyllä vastustaa naista joka on itsestään varma ja kantaa kehoaan ylväästi.
No aika hirviöltähän toi edellinen kirjoittaja vaikutti. Siinä varmaan yksi syy miehen pihtaamiselle.
sun mies mikään fakiiri ole, että kestäs olla ilman sexiä kovin kauaa.
Anna asian olla ja aloita uusi elämä miehesi kassa ja pidä hänestä parempaa huolta vastaisuudessa.
Helppoa ei ole, mutta ainahan voi yrittää antaa anteeksi ja hyväksyä omakin käyttäytyminen syyksi moiseen. Eli ihan samoin kävi itselleni. Seksin puute ajoi vieraan naisen syliin mieheni jota en edes osannut epäillä niin tekeväksi. Pää oli hajota, kun ei tiennyt mitä tekisin. Mies vakuutti rakastavansa minua ja se toinen oli pelkkää seksiä. Lopulta päätin antaa anteeksi ja jatkoimme liittoamme. Ajatus kaiken hajoamisesta ympäriltä auttoi itseäni tajuamaan sen seksinkin osuuden parisuhteessa. Monelle käykin juuri niin, että kun lapset on pieniä sitä arjessa "unohtaa" miten tärkeä voimavara jaksamiseen on juuri tuo erotiikankin puoli. Iltaisin ollaan rättiväsyneitä ja on vaan niin helppo huokaista ja kääntää kylkeä.
"Syyksi hän kertoi suhteemme seksittömyyden. Minun mielestä se ei saa olla pääasia."
Kamala sanoa, mutta kyllä seksillä on valtava merkitys. Eihän se pääasia ole, mutta paljon puuttuu jos se puoli on huonoilla kantimilla. Sen puute heijastuu sitten moneen muuhun asiaan. Tullaan kärttyisiksi ja kun tarpeeksi usein torjutaan, niin itsetuntokin alkaa siinä mennä. Silloin ollaankin jo vaarallisilla vesillä, eli tilaisuuden tullen kynnys madaltuu pettämiseen.
Lähtekää jonnekin vain kahdestaan vaikka vain yhdeksi yöksi. Päästä itsesi vapaalle myös sängyssä ja anna aisteille tilaa. Ei kiirettä, suukotelkaa ja hellikää toisianne. Rakastelkaa niin että siihen ei sisälly suorituspaineita. Voi sitä raukeutta ja hyvää oloa sen jälkeen...
No vaikka miten tässä "neuvon", niin tuo liittomme ajautui kuitenkin sitten karille, sillä se petetyksi tulemisen katkeruus ei koskaan kadonnut sydämestä vaikka kuvittelin antaneeni anteeksi. Mutta me ollaan kaikki omia persoonia ja jokainen elää omaa elämää siten mikä parhaalta tuntuu. Älkää ainakaan hätiköiden tehkö mitään eropäätöstä, sillä aina kannattaa yrittää jos muuten asiat ovat kohdillaan. Keskustelkaa seksistä ja kuunnelkaa mitä toinen sanoo. Kunnioittakaa toistenne toiveita, mutta olkaa valmiita myös menemään vastaan puolitiehen.
Seksi on iloinen asia!
Joskus on hyvä puhua suoraan kuten asiat ovat. Aion tehdä niin.
" Hän väittää ettei pettämisessä ollut kyse muusta, kuin mekaanisesta suorittamisesta, fyysisistä tarpeista."
Pitää paikkansa. Joskus vain täytyy päästä n*ssimaan. Ei ole edes niin kovin väliä että ketä n*ssii. Homma toimii ihan reilusti kun löytyy nainen joka haluaa samaa.
Normaalille ihmiselle tarve n*ssia on ihan samanlainen kuin tarve syödä, käydä välillä ulkona ja ylipäätään tehdä niitä asioita mistä nauttii. Sinua ei seksi kiinnosta. No sepäs onkin hyvä asenne. Miestäsi varmaan kiinnostaa aivan v*tusti esim. vierailut sun sukulaistesi luo. Jos hän on reilu niin hän tulee, eikä edes turhia valita asiasta. Koska se kuuluu kuvioon parisuhteessa. Sinä kuvittelet voivasi riistää mieheltäsi osan hänen normaalia luontoaan. Saathan sitä yrittää koska vain, mutta aivan turha valittaa sitten kun mies lähtee toisen luo. Sama toimii melkein jokaisessa parisuhteessa, koskee sekä miehiä että naisia. Seksiä tarvitsee saada. Jos oma partneri ei sitä tarjoa niin sitten ennemmin tai myöhemmin lähdetään hakemaan muualta. Mikään ei ole tylsempää kuin kuunnella kukkahattufeministien vastaväitteitä. "Ei suhde voi olla pelkkää seksiä!" Suhteeseen pitää kuulua seksiä. Joka väittää muuta puhuu paskaa.
Mä en tiedä varmaksi, mutta musta tuntuu että me naiset romatisoidaan tota seksiä liikaa ja kuvitellaan et sen pitää olla jotain taivaita hipovaa varpaitten suutelua joka ainoo kerta, Joo, no kyllä sitäkin pitää olla ja romantiikkaa ja kaikenlaista muutakin innostavaa, mutta ei mun mielestäni jatkuvasti. Joskus on ihan kiva naida napsauttaa oma miehen kanssa ilman sen kummempia seremonioita, ihan vaan naimisen ilosta. Kyllä mä joskus jopa fantasioin ihan toisesta miehestäkin, mutten sitä tietysti omalle mörököllilleni paljasta :)
että ajattelet noin? Pitäisikö minun sitten suostua seksiin vaikken itse haluakaan? Hän kyllä tyydyttää minut ja on siinä jopa taitava, mutta minulta meni halut pari vuotta sitten jostakin syystä. Minua pelottaa ajatuskin että hän innostuisi ja joudun olemaan jalat levällään joka päivä. Onko vaimon pakko suostua seksiin, jos ei halua. Ja onko se totta ettei mies voi pitkään olla ilman? Luotin häneen ja hän petti! Pääsenkö siitä yli? Mitä minun pitää tehdä? Pettääkö hän uudestaan? Antakaa minulle konkreettisia neuvoja, jotta tämä pattitilanne selviää!
kanssa eka kerran täysin. Muuten olet kyllä vähän mu.lkku ollut ;-)
Tai olet vaan viisastunun.
"Onko vaimon pakko suostua seksiin, jos ei halua."
Tässä sotkeentuu nyt kaksi asiaa. Siinä mielessä ei ole pakko, että jokaisella on tietysti suvereeni itsemääräämisoikeus siihen miten omaa kehoa käytetään. Toisaalta taas harvempi parisuhde toimii ilman että molemmat joustavat ja tekevät asioita vaikkei aina niin huvittaisikaan.
"Ja onko se totta ettei mies voi pitkään olla ilman?"
Lienee tapauskohtaista. Itse pystyn kyllä olemaan pitkiäkin aikoja ilman. Itsehillinnän kanssa ei siis koskaan ole ollut minkään valtakunnan vaikeuksia. Itse asiassa uudelleen käyntiin pääseminen tuottaa sitten enemmän ongelmia. Rauta liikkuu tosin niinä aikoina salilla huomattavasti liukkaammin ;-)
Tähän ei voi muuta kuin et paneminen, nu*siminen, kuuluu suhteesen ja RAKASTELU jolloin siinä on enemmän tunteita mukana., Pihtailusta tarpeeksi saanut..lajitoveri
Näin sen pitää mennäkin, naimisesta saa poweria arkeen ja Rakastelu kuuluu vaikka viikonloppuun, jolloin on aikaa ja rennommat fiilikset.. sit voi ottaa vaikka lelut ja voiteet esille kera punaviinin,,,
Jos olet terve ylä- ja alapäästä ja etkä halua sexiä, sit kannattaa käydä vakavat keskustelut,
et ainakaan voi vaatia uskollisuutta. Kyllä täytyy antaa, vaikkei itse ole täysillä mukana, sanoi Tunnettu pimppilääkäri kivijärvi...
joo kyllä ainakin pitempiaikanen puute alkaa helposti rassata sielua pahanpäiväisesti,voi olla tosi vaikeeta enää keskittyä mihinkään,kaikki ajtuskuviot alkaa pyöriä naisissa ja miten ihanaa on olla naisessa kiinni.
mielen voi vallata jossain vaiheessa,että kuka tahansa käy,nyt on saatava oli hinta mikä tahansa,sen jälkeen voin vaikka kuolla.aivan sama kunhan saan ensin rakastella.
nyt kirjoitit asiaa,,,,noin sen kuuluisi
mennä,,,,,siinä muillekkin pieni vinkki,,,
"Pitäisikö minun sitten suostua seksiin vaikken itse haluakaan?"
Ei, mutta vastakysymyksenä, täytyykö miehen olla kokonaan ilman vaikkei itse sitä haluakaan?
että kun suhteessa on seksiä sen vaikutus suhteeseen on 10% mutta kun sitä ei ole niin vaikutus on 50%, saattoi jopa olla suurempikin prosenttiluku. Kysymys kuuluukin että miksi pihtaat jos kerran muuten menee hyvin?
miksi vain miehesi haki ammattiapua? Ehkä teidän molempien pitäisi.
Seksi on aivan yliarvostettua. Nykyään joka paikka tihkuu ja tyrkyttää seksiä. Ihmiset ajattelevat kaikki seksin kautta. Töihinkin pääsee, kun on seksikäs. Minua ärsyttää tämä tämmöinen. Onko todella vika siis minussakin? Voiko halu minussa herätä uudelleen? Ja todellakin onko se oikein, että joudun antamaan, vaikken haluakaan?
Suosittelisin lääkäriin (väärät pillerit) tai terapeutille menoa ensisijaisesti sinulle. Halu voi herätä uudelleen, ihan totta!
Periaatteessa ei tarvitse antaa, jos ei halua, mutta kylllä puoliväliin vastaantulo on ihan ihmisystävällistä miestäsi kohtaan...miehetkin ovat ihmisiä vaikka olet sen tainnut unohtaakin
Että olemme ihmisiä? Joskus tuntuu, että nykymaailmassa tasa-arvoasioista pitäisi puhua jo toisinpäin... Se vaan on totta, että mies ja nainen on erilaisia. Molemmat toivottavasti täydentävät toisiaan - parhaimmillaan, mutta nykyään tuntuu siltä, että miestä ei juurikaan enää tarvita missään.
täysin totta
Henkilökohtainen sexielämä ja lööppimaailman sexi on täysin erijuttu. Mut opettele nauttimaan sexistä vaikka yksin ensiksi ja sit.. mieh...
Ensin kannattaa sulkea pois tavanomaiset syyt eli esim. jo aikaisemmin mainitut väärät pillerit ja muut vastaavat.
Sitten, jos edelleen tuntuu, ettet halua seksiä, mieti tarkemmin, miksi et halua. Mikä siinä tuntuu pahalta? Se ainakin, että siihen suostuminen olisi jonkinlainen pakko - se ajatus vain lisää vastentahtoisuutta, ja kierre on valmis.
Ehkä voisit myös miettiä, onko mitään, mitä voisit miehesi kanssa tehdä. Mikä ei tuntuisi vastenmieliseltä? Se voisi olla jotain ihan pientäkin, lähekkäin istuskelua, toinen toistenne hartioiden hierontaa, mitä tahansa, missä pääsette lähelle toisianne.
Miehen pitäisi tietysti osallistua projektiin siten, että lupaisi olla etenemättä, jos sinä et sitä halua. Vaikeaa,m tiedän, mutta jos se tapahtuisi tilanteen parantamiseksi, ehkä se olisi mahdollista. Joka tapauksessa tämä on sellainen juttu, joka teidän pitäisi yhdessä selvittää. Ei riitä, että toinen yrittää sitä yksin.
Sitten voisit miettiä omaa suhdettasi seksiin. Mikä sinut saa syttymään? Mikä sinut ennen sai syttymään? Vanhoista konsteista voi löytyä uusiokäytettävää!
Entä mistä miehesi pitää? Mitä hän haluaisi? Onko jotain sellaista, mitä voisit hänelle tehdä (vaikka käsin hyväilyä), jotta hän pääsisi paineistaan, mutta joka ei olisi varsinaisesti vielä seksiä, yhdyntämielessä? Älä ymmärrä tätä väärin, en tarkoita että nopee käteenveto ja homma on hoidossa. Ehkä voit etsiä itsestäsi halua tehdä hyvää ihmiselle, jonka kanssa olet elämääsi viettänyt?
Tällaista. Kyllä halut voivat herätä, kun niille antaa tilaisuuden ja aikaa. Ei ole oikein joutua antamaan, jos ei halua - mutta yhtä lailla ei ole oikein vaatia toista olemaan ilman, jos itse ei halua. Yksi tapa päästä tilanteessa eteenpäin on se, että molemmat tulevat puolitiehen vastaan.
Teoriassa näin, käytännössä tulee hankaluuksia ja takapakkeja. Siinä sitä parisuhdetta sitten punnitaan - ja rakennetaan.
Joka tuutista sitä tulee..mutta onko se yli arvostettua?
Mielestäni se on mielihyvän lähde. Minun mielestäni seksillä solmitaan parisuhde aina uudelleen ja sen tehtävänä on vahvistaa liittoa, jonka kaksi ihmistä ovat solmineet. Se tarkoittaa sitä, että toinen on kiinnostunut minusta vielä vuosien jälkeenkin. Tämän tunteen sinä mielestäni unohdit.Se on tärkeää meille kaikille.. oli sitten nainen tai mies!
Miksi halusi katosi? Monesti synnytyksen jälkeen voi hormonit tehdä tuollaista, mutta onneksi se on väliaikainen tila ja korjaantuu ajallaan.
Jos taas kyseessä on se ettet saa orgasmia hänen kanssaan, niin sinun pitäisi ottaa asia reilusti puheeksi. Meistä jokainen on vastuussa omasta mielihyvästä ja sitä ei saa, eikä voi, toisen niskaan sälyttää.
Tietenkin voi halusi herätä uudelleen,se syy niiden katoamiseen on vain ensin selvitettävä.
En tiedä onko oikein sekään,että toinen joutuu elämään munkin/nunnan elämää vastoin tahtoaan. Mietippä asiaa! Sinkkuna hänellä olis mahdollisuus edes johonkin seksiin.. sinun kanssa ei minkään näköiseen. Eli nätisti kysyttynä mitä vaadit ja mitä haluat?
Meillä oli ihan sama kuin ap.llä vaimoni pihtasi, eli joskus sai sexiä ja joskus ei. Tuli ongelmaksi se että kun hän torjui/kieltätyi, aloin karttamaan pakkeja.. lopetin sexin pyytämisen,,, Hän rupes sit hakee seuraa muualta,, henkistä?? niin hän myöhemmin kertoi sen olleen.Tylyä oli kohtelu kotona,, Itsekin hain vierasta, koska eroottisena ihmisenä olisin kuollut sen puutteeseen. Kumpakin meillä on pettänyt? eikä kumpakaan ole tunnustanut, mutta parempi näin, helpompi on ollut rakentaa suhdetta uudelleen terapeutilla käynnin jälkeen, josta tosin ei juuri hyötyä ollut. Terapeutti hoki "juu,, juu",, varatkaa aikaa toisillenne, yhteisiä menoja, ja sängyssä samaan aikaan.. ystäväverkko yhteiseksi.. Täällä on parempia psygologeja...Tässä 19v yhdessä ollut pari, miehen kokemana.
Naisen kannattaisi joskus tarjota sexiä miehelleen, vaikkei itse täysillä olisikaan, koska se on varmin keino saada mies viihtymään suhteessa. Naisen kannattaa myös vihjata et haluan sinua,, olet the best!!! ym,,,
..ei voi luottaa,johan sen sanoo wanhan kansan kaskutkin.
suhteeseen ei vain se seksi vaan on ihana haistella toisen ihoa ja helliä. Rakastelun jälkeen ihana kyhnätä aivan kiinni omassa ukkokullassa. En tiedä mitään parempaa mutta seksi ei ole se tärkein vaan halu olla lähellä ja kyllä seksi on kahden aikuisen upea seikkailu eikä koskaan samanlaista.
Ei sitä tarvitse aina haluta seksiä mutta minä ainakin haluan aina olla lähellä kun siihen tilaisuus tulee..
Niin ja kokemusta on jo erostakin ja miehen pettämisestä.. Suhde ei ikinä palaudu sitä on turha itselleen valehdella. Ex ukko jatkaa samoja seikkailuja nyt uuden vaimon kanssa ei se ole muuttunut mihinkään. Minä loppujen lopuksi voitin sillä oma ukkokulta on aivan ihana ja yhdessä käyty läpi minun vaikea sairaus syöpä keskenmeno yms ja kaikki vaan vahvistaa..
Ei aina tee mieli mutta kyllä jos toisesta välittää haluaa tehdä myös hänell
sitten olla niin, etten halua kiehnätä hänen vieressään. Minua inhottaa mieheni! Hän on loukannut minua sanoin ja teoin. Hän on arvostellut kehoani jne. Seksi inhottaa hänen kanssaan. Tämä kuulostaa varmaan ihmeelliseltä, mutta hän ei toisaalta ole tehnyt minulle mitään väärää... Olen nyt huutanut hänelle näistä asioista ja hän sanoo syyksi sen, että minun käyttäytyminen on vaikuttanut hänen käyttäytymiseen. En tiedä!
siinä muutakin mätää suhteessa on kuin seksi jos ei toisen lähellä ahlua olla. Kyllä läheisyys on yksi perustarpeista mutta jos ei toisen lähellä halua olla ollaan jo aika pitkällä menossa omia polkuja..
Olet pitkään vastustellut ja pääasia? Nyt en oikein ymmärtänyt. Eihän seksi ole ollut teillä pitkään aikaan sitten mikään asia.
Yksi hyvä ohje on että puhutte paljon ja avoimesti seksisitä, niin että kummatkin tiedätte missä mennään. Ja jos miehestäsi tuntuu että hänen tarpeensa on suuri, etkä sinä tai hän itse pysty sitä tyydyttämään, niin yritä kaikessa rakkaudessasi antaa hänen hoitaa tarpeensa muualla.
Tiedät varmasti, että seksi ei ole yhtä kuin rakkaus, mutta voi olla parhaimmillaan osa sitä.
Hyvä "Petetty"-otsikolla kirjoittava "monipersoona".
Miehesi luotti sinun joskus antamaan lupaukseen jossa lupasit "myötä- ja vastoinkäymisissä" olla hänen tukenaan. Tuohon lupaukseen sisältyy myös lupaus pitää toistensa seksuaalisista tarpeistakin huolta.
Kirjoitat: "Kuitenkin olen pitkään vastustellut seksiä hänen kanssaan." Toisin sanoen olet pettänyt hänet ja antamasi lupauksen. Minusta on osassasi hieman kornia nimittäytyä "petetyksi osapuoleksi"; kumpi onkaan se pettäjä joka sai lumipallon liikkeelle? Tässä on käynyt se tavallinen "kun asiat pitkittyy niin ne mutkistuu". Jos haluatte jatkaa liittoanne niin tilanne vaatii molemmilta anteeksiantavaa mieltä ja halua toimia sen päämäärän eteen. Miehelle voi olla vaikeaa antaa sinulle anteeksi petostasi ja sinulle voi olla vaikeaa hyväksyä sen seurauksena miehellesi tullutta sivusuhdetta.
mies n 50 v
muutenhan täs "pantais" kenenkass tahansa, Usein puoliso vain pyrkii käyttämään valtaansa pihdatessaan.
Jos seksiä ei saa kotoa sitä haetaan muualta.
Nainen tosin yleensä eroaa ensin ja hakee sitten vasta, mies hakee ensin ja eroaa sitten vasta.
Nyt sinulla on kyllä peiliin katsomisen paikka.
palstalla barbaarit muuta väittäisivätkin!
Naisella ei ole mitään velvollisuutta antaa seksiä. Jos mies haluaa seksiä, hänen täytyy saada nainen haluamaan sitä. Eli käyttäytyä kunnolla, luoda omalta osaltaan läheistä parisuhdetta. Monet miehet ovat vaan niin kammottavan itsekeskeisiä, että haluavat aina vain SAADA kaiken!!
Anteeksi sinun ei pidä antaa, jos et sitä itse halua. Ero on aina mahdollisuus.
Kyllä minunkin mieheni olisi seksiä saanut jos olisi huomioinut minut naisena avioliittomme aikana. Mutta hänen mielestään itsestäänselvyys joka hoisi kodin ja lapset. Mitään huomiota en häneltä ssaanut ja se totaalisesti lopetti naisen minussa. Kun ei ole enää tärkeä naisena niin ei seksi silloin tällöin kiinnosta. Nainen minua halusi huomiota päivittäin; pieniä kosketuksia, helliä katseita, kauniita sanoja yms. Lisäksi kaipasin sitä että mies olisi osallistunut perheen arkeen muutenkin kuin käymällä kotona nukkumassa. Ehkä odotin liikaa, en tiedä... Nyt elän arkea yksin lasten kanssa eikä tarvitse odottaa mitään.
moi
mää oon miettiny asiaa hengessäni,ja sanoisin.
tilanteen vaikeudesta huolimatta,ota nyt järkiajattelu käyttöön ja anna miehen mennä vaan joskus sillon tällön,sen on kuitenkin saatava mennä,sielu vaatii sitä,luonnonvoimille ei voi mitään.
kun annat reilusti luvan sä ite pääset helpolla
ei tartte rakastella kun ei kerran huvita.
ja mies on suunnattoman helpottunu kun ei tartte salaa käydä.
älä kuvittele että se mihinkään eroon johtaa,mies pysyy taatusti sun ikiomana ja teidän yhteenkuuluvuuden tunne vaan vahvistuu
kertarysäyksellä.
jokainen joutuu joskus sillon tällön tarkistaan omaa ajattelutapaansa,ei auta mikään.
kaikki päättyy hyvin
... tota kokemustasi kirjoitet, olet mielessäsi jo antanut anteeksi. Tai sitten olet itse tuo mies joka on pettänyt ja haluat täältä kommentteja... vai...
tämähän on vitsi.???? vai onko.
Moikka!
Niinpä niin, minulle on käynyt aivan samalla tavalla. Kaikki alkoi siitä, kun mieheni vaihtoi työpaikkaa. Hän joutuu tekemään töitä kotoa tietokoneella ja päivystämään. Ihmettelin usein yöllä herätessäni, miksi valot ovat päällä viereisessä huoneessa klo.03.00. Menin katsomaan jolloin hän tietysti ilkeämieliseen sävyyn ajoi minut pois ja arvasin mistä oli kyse. Siellä hän naama punaisena tyydytti itseään vastakkaisen sukupuolen kanssa. ns. nettiseksillä! Siitäkös mielenkiintoni heräsi ja aloin seurata hänen tekemisiään jatkuvasti.
Paljastui että hän haki seksiseuraa netistä ilmoituksella. Tietokoneelta löytyi myös hänen ja naisiensa kirjeenvaihto sekä valokuvia kyseisistä henkilöistä, naisia oli puolenkymmentä.
Olin kerrankin niin fiksu että tulostin ne ulos ja mitäs löytyikään uskottomia siippoja.
Mieheni kehuskeli mainostaessaan itseään naisille, kuinka hän ei hae muuta kuin seikkailuseuraa ja seksiä. Hän kävi heidän kanssaan ostoksilla ja elokuvissa, ties missä. Minulta meni täysin luottamus häneen. Olen aina pitänyt häntä fiksuna ja luotettavana.
Paskanmarjat sanon minä!!! Olen sanonut hänelle useita kertoja tuossa on ovi ja lähde vetämään ja tyydyttämään itseäsi maailmalle. Mutta ei ole kantti kestänyt.
Luottamus on mennyt ja perheeni elämä pilattu. Meillä on lapsia ja hekin kärsivät. Tietokoneet ovat monen perheen kirous ainakin pettämisen saralla. Siellä on helppo luoda salaisia kontakteja ja treffejä. Kioskilta saa helposti salaisen puhelinnumeron joka miehellänikin oli. Siitä voi pitää yhteyttä, eikä kukaan tiedä, jos et itse ole valpas.
Saat vielä kaupan päälle seksitaudinkin ihan ilmaiseksi. En itsekkään tiedä mitä jatkossa on tulossa, mutta eroon tämäkin liitto päättyy. Surullista mutta totta! Tsemppiä!
10v avioliiton jälkeen mies kärähti nettiseksistä joka oli johtanut suhteisiin työmatkalla. Kaikki loppujen lopuksi aina paljastuu ja niin kävi kun naiset alkoi soittelemaan..
Me erosimme koska ex sanoi etten enää koskaan luottaisi häneen ja oikeassa oli. Kerran kirpasi noin vuoden yhtämittaa mutta siitä kun pääsi eroon tajusi miten hyvä paikka tämä maailma on ja tuollaisia persläpiä on aivan turha pitää mukana elämässä pilaamassa omaa elämää.
On paljon helpompi olla nyt vuosien jälkeen suhteessa jossa ei tarvitse kummankaan uskollisuutta edes epäillä. Mustasukkaisuus ja epäily myrkyttää mielen ja pilaa elämän.
Sinuna en jäisi tuleen makaamaan Se sattuu kerran kovaa mutta muutakin hyvää elämää on olemassa...
Kun menee naimisiin, on hyvä tietää, että seksi kuuluu avioliittoon. Se kuuluu siihen vielä 20 vuotta naimisiin menon jälkeenkin.
Moni asia ajaa seksittömään liittoon; tylsistyminen, kyllästyminen, omat tarpeet, stressi jne. Tässä vaiheessa kannattaa miettiä, onko viisasta olla avioliitossa ollenkaan. Miksi alunperin halusi naimisiin, mitä odotti liitolta, itseltä ja toiselta ihmiseltä? Sitäkö, että seksiä ei tarvitse olla, jos ei huvita?
Omien vanhempieni avioliitossa on täytynyt olla jotakin samantapaista, koska isäni ratkaisi asian aikoinaan käymällä vieraissa. Tästä tuli tietenkin hirvittävä kriisi liittoon, mutta liitto kesti silti. Vanhempieni suhde muuttui paremmaksi kun ikää karttui, eivätkä tällaiset "paineet" enää olleet jatkuvasti tapetilla.
Mutta se täytyy sanoa, että enpä ole mitään ruusuista kuvaa avioliitosta saanut. Isänikin sanoi aikoinaan minulle suoraan, että ihminen voi olla onnellinen ilman avioliittoakin. Ja minä otinkin tämän neuvon ihan kirjaimellisesti. Ja hyvältä tuntuu :)