Hei!
Esikoisemme on kohta vuoden ikäinen eikä tämä ensimmäinen vuosi ole ollut mikään helpoin mahdollinen meidän perheelle. Miehessäni (31v) on alkanut viimeaikoina yhä enenevissä määrin ilmetä sellaisia piirteitä, jotka saavat minut välillä raivon partaalle. Olemme seurustelleet pian kahdeksan vuotta joten mistään uutuudenviehätyksen katoamisesta tässä ei ole kyse.
Elikkä, mieheni asenne on nykyään se että, hän ei tee mitään sellaista mitä ei huvita. Ei huvita siivota omia jälkiään, ei huvita osoittaa hellyyttä, ei huvita lähteä tapaamaan minun sukulaisiani jne. Nykyään en edes viitsi enää pyytää apua esimerkiksi kotitöiden kanssa, koska saan vaan kuulla siitä, miten Hän on ollut koko päivän töissä. Kuitenkin hänellä on aikaa ja energiaa käydä kuutena päivänä viikossa harrastamassa omia juttujaan. En ole koskaan ollut mitään nalkuttajatyyppiä, enkä halua sellaiseksi ryhtyäkään, mutta alkaa pikkasen turhauttaa kun itse raadan kotitöiden, lapsen ja koulun päättötyön parissa vuorokauden ympäri.
Yleensä yritän niellä kiukkuni ja vedota mielessäni miehen töiden paljouteen, mutta joskus vain keittää yli. Kun yritin avata keskustelun siitä, että toivoisin mieheni auttavan minua edes hieman kotona, sain kuulla etten arvosta hänen työntekoaan. Lisäksi hän huomautti siitä, ettei hänellä useinkaan ole lämmin ruoka odottamassa kotona kun hän tulee töistä. Kun yritin huomauttaa siitä, ettei minunkaan elämäni kotona ole mitään laakereilla lepäilyä (TODELLAKAAN), hän vain totesi, että kukin valitsee roolinsa ja että olen vain "yksi nalkuttava persreikä". Ehkä kukin valitseekin roolinsa, mutta enhän minä osannut arvata että yhden lapsen sijaan saisinkin kaksi!
Miten muilla, onko mies muuttunut negatiivisesti lapsen myötä? Alan olla tosi väsynyt kaikkien näiden töiden kanssa, varsinkin kuin lapsi vielä valvottaa usein yöt ja mies vähättelee & kiukuttelee. Ihan oikeasti, ei kai aikuinen ihminen voi ajatella että hän tekee vain mitä huvitaa??? Entäs jos minäkin omaksuisin saman elämänkatsomuksen? On minussakin vikoja, paljokin, mutta mielestäni mieheni käytös on kuin teini- tai uhmaikäisen.
Mitäs mieltä olette? Ja kiitos että sain avautua, helpotti edes vähän. =)
Esikoisemme on kohta vuoden ikäinen eikä tämä ensimmäinen vuosi ole ollut mikään helpoin mahdollinen meidän perheelle. Miehessäni (31v) on alkanut viimeaikoina yhä enenevissä määrin ilmetä sellaisia piirteitä, jotka saavat minut välillä raivon partaalle. Olemme seurustelleet pian kahdeksan vuotta joten mistään uutuudenviehätyksen katoamisesta tässä ei ole kyse.
Elikkä, mieheni asenne on nykyään se että, hän ei tee mitään sellaista mitä ei huvita. Ei huvita siivota omia jälkiään, ei huvita osoittaa hellyyttä, ei huvita lähteä tapaamaan minun sukulaisiani jne. Nykyään en edes viitsi enää pyytää apua esimerkiksi kotitöiden kanssa, koska saan vaan kuulla siitä, miten Hän on ollut koko päivän töissä. Kuitenkin hänellä on aikaa ja energiaa käydä kuutena päivänä viikossa harrastamassa omia juttujaan. En ole koskaan ollut mitään nalkuttajatyyppiä, enkä halua sellaiseksi ryhtyäkään, mutta alkaa pikkasen turhauttaa kun itse raadan kotitöiden, lapsen ja koulun päättötyön parissa vuorokauden ympäri.
Yleensä yritän niellä kiukkuni ja vedota mielessäni miehen töiden paljouteen, mutta joskus vain keittää yli. Kun yritin avata keskustelun siitä, että toivoisin mieheni auttavan minua edes hieman kotona, sain kuulla etten arvosta hänen työntekoaan. Lisäksi hän huomautti siitä, ettei hänellä useinkaan ole lämmin ruoka odottamassa kotona kun hän tulee töistä. Kun yritin huomauttaa siitä, ettei minunkaan elämäni kotona ole mitään laakereilla lepäilyä (TODELLAKAAN), hän vain totesi, että kukin valitsee roolinsa ja että olen vain "yksi nalkuttava persreikä". Ehkä kukin valitseekin roolinsa, mutta enhän minä osannut arvata että yhden lapsen sijaan saisinkin kaksi!
Miten muilla, onko mies muuttunut negatiivisesti lapsen myötä? Alan olla tosi väsynyt kaikkien näiden töiden kanssa, varsinkin kuin lapsi vielä valvottaa usein yöt ja mies vähättelee & kiukuttelee. Ihan oikeasti, ei kai aikuinen ihminen voi ajatella että hän tekee vain mitä huvitaa??? Entäs jos minäkin omaksuisin saman elämänkatsomuksen? On minussakin vikoja, paljokin, mutta mielestäni mieheni käytös on kuin teini- tai uhmaikäisen.
Mitäs mieltä olette? Ja kiitos että sain avautua, helpotti edes vähän. =)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen sitä mieltä että on ihan normaalia että teillä on hermot kireällä lapsen saannin myötä. Olen kyllä toisaalta myös sitä mieltä, ettei miehelläsi ole mitään oikeutta kutsua sinua persreiäksi.
Luulen että minä kâskisin mieheni äitinsä luokse. Jos häntä huvittaa elää kuin keskenkasvuinen, menköön sitten takaisin äitinsä luokse. Ihan varmaa on, ettei oma äitikään kauaa jaksa siivota aikuisen poikansa jälkiä ja häntä passata. Kerro siis missä sinun rajasi menee ja tee asia hyvin selväksi. Sano ettei miehesi ole pakko osallistua teidän elämäänne, mutta silloin sinullakaan ei ole mitään velvollisuuksia häntä kohtaan. Ainoat velvollisuudet, joista ette voi tinkiä, ovat lastanne kohtaan. Ilmeisesti miehelläsi on mielestään ainoastaan rahallisia pakotteita.
Jos keskustelu ei onnistu, on joskus peli vaan vihellettävä vähäksi aikaa poikki. Pysy lujana. (Huomaa etten todellakaan kehota sinua eroamaan, vaan tekemään asiat miehellesi selviksi.)
Nuo oireethan ovat kuin oppikirjasta jossa kuvataan synnyksen jälkeistä masennusta. Se on varsin yleistä eikä siitä saa syyllistää. Menkää vaikka johonkin parisuhdeterapiaan tai sinä voit mennä jos miehesi ei halua.
Hyviä jatkoja
ps. Tuo "yksi nalkuttava persreikä" oli hyvä.
...
tuossa vaiheessa sanonut että jaahas tämä nalkuttava persreikä taitaa lähteä nyt muualle että saat olla rauhassa. Ja siis häipynyt muualle pariksi päiväksi että voi mies itekseen miettiä mikä on homman nimi. Luulisi että sillä saisi kissan pöydälle. Ja jos ei saa niin...
alkua.edessä 20v urakka lapsen kanssa,se ei todellakaan tule olemaan helppoa nykypäivänä.
me miehet emme aina käsitä sitä,että jäämme
tavallaan "toiseksi" kun lapsi tulee taloon.
terveisin kahden aikuisen pojan isä.
Tutulta kuullostaa. Lisää siihen vielä normaali työssäkäynti ja pari lasta niin ollaan tasoissa. No niistäkin selviää, opinnot on jo hoidettu ja lapsetkin murkkuiässä :)
Musta muuten tuntui, että menin lomalle kun palasin äitiysloman jälkeen töihin, edes hetken päivässä tasaista, vaikka työni onkin aika hektistä. Mutta kun heräät lapsen kanssa 2 h välein päivin öin ja nukut 45 min kerrallaan niin töissäkin on ihanaa.. ai niin eka lapseni oli keskonen, joten ei kannata esittää et olisin pitännyt unikoulua, sen oli pakko saada ruokaa :)
Mut tsemppiä, nauti siitä mistä voit ei meillä ainakan sanomiset tehoneet ja vaikka potkasin sängystä alas et olis kerrankin syöttänyt lapsen yöllä, sain vaan saman kommentin kuin sinä töissäkäymisestä ja muusta. Isä siis rasittuu enemmän lapsen syntyessä kuin äiti jos et ole vielä huomannut :)