Näinpä taas erään viehättävän naisen, joka on pienistä eleistä päätellen tainnut jo aikaisemmin panna merkille, että olen kiinnittänyt huomioni häneen. Vaikea selittää mutta tiedätte varmaan miltä se vaikuttaa, kun ihminen on tietoinen että hänet on huomattu, vähän vilkuilee salaa takaisin kun en muka huomaa jne. No nyt sattui olemaan syy käydä kysymässä häneltä yhtä asiaa, ja hän punastui selvästi tästä. Kun en itse ole punastelija, niin en tiedä seuraako se innostumisesta, vaivautumisesta vai ihan pelkästä ujoudesta. Ehkä joku herkästi punastuva voisi kertoa missä tilanteessa niin käy?
Punastelu
muuan m
121163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lätkässähän tuo selvästi on! =)
homma.. tyttö on ihastunut suhun ei sitä muuten punastu tollasessa tilanteessa. Ehkäpä se jopa kuvitteli että meet kysymään sitä kahville tai jotain,,
Ei ole välttämättä lätkässä. Ihailla voi tietenkin jonkun persoonaa. Punastua voi monestakin syystä, ujoudesta tai vaivautumisesta jopa innostumisesta. Joskus on jostakin syystä vaan herkempi ja pienikin jännitys voi punastuttaa. Joillakin puna nousee jo nauraessa kasvoille.
Ujolle ihmiselle riittää punastumisen syyksi jo se, että komea mies puhuttelee tai muuten vaan katsoo.
Ei välttämättä tarkoita ihastumista.
Juuri omakohtaisesta kokemuksesta olin kiinnostunut, joten kiva että vastasit. Hyvä tietää, että siinä voi olla ihan vain tuosta kyse, mistä kerroit.
Jos ajattelet itse tuollaista tilannetta, missä mies saa sinut punastumaan, niin mitä silloin liikkuu mielessä? Menisi pois, vai tulisi tänne, vai ihan mitä milloinkin? Sori jos vaikuttaa tyhmältä, mutta tämä herätti uteliaisuuden. Minusta punastumisessa on jotakin sööttiä, ainakin tietää että ihmisellä on vielä aidot tunteet tallella.
Tarkennan nyt vielä, että tuo minun tilanne oli sellainen, että tarvitsin lisätietoja yhtä tehtävää varten eli ihan asiasta oli kyse eikä päälle käymisestä. Hän ei myöskään tietääkseni ole vältellyt minua, jota joku epäili.
Ajattelin tilannetta ja voin sanoa että päällimmäinen tunne sillä hetkellä on häpeä.Seuraavaksi ajatuksiin hiipii pelko siitä,että mies kuvittelee että olen ihastunut häneen.Ei mitään sen ihmeempiä.
Toisaalta tämä on vaan omakohtainen kokemus enkä voi tietää mitä muiden mielessä liikkuu,punastua kun voi mitä ihmeellisimmistä syistä ja minusta se on lähinnä kiusallista,ei sööttiä.
Olet fiksu kun otat toisen huomioon. Älä anna asian vaivata,ole oma itsesi. Tai juttele niitä näitä, tilannehan on kiusallinen punastujalle itselleen.
Ujolle ihmiselle voi olla kiusallista, jos tietää toisen katselevan, vaikka pitäisikin toisesta. Helpointa tutustuminen on jos ollaan tekemässä jotakin konkreettista eli on jokin asia mihin voi keskittyä silmiinkatselin sijaan. Samoin tutustuminen sähköpostin tai soittelun kautta on helpompaa kuin kasvokkain, mutta kyllähän sitä täytyy oppia nenätystekin olemaan, jos suhdetta ollaan hieromassa... Pyydä tytöltä hänen sähköpostiosoitetaan ja yritä keksiä jotain asiaa hänelle.
Luojan kiitos, että olen iän myötä päässyt omasta ujoudestani lähes täysin!
wikipedian artikkeleissa seuraavasti:
Paniikki
Asiaankuuluvuus: 100,0% - -
Sosiaalisten tilanteiden pelko
Asiaankuuluvuus: 88,7% - -
Noidankehä
Asiaankuuluvuus: 84,6% - -
Fobia
Asiaankuuluvuus: 84,6% - -
Luettelo Kim Possiblen jaksoista
Asiaankuuluvuus: 77,5% - -
Jos nainen lisäksi esimerkiksi välttelee sinua niin tuskinpa hän on ihan hirvittävän innoissaan olemassaolostasi?
ärsyttää, niin *unohda*
Vaihdevuodet, usko pois.
Herkkä iho punastuu helposti enkä tarkoita sillä herkkää ihmistä. Herkkä ihminen voi olla punastumattakin ja taas toisin päin.