itse ajattelemaan, että ei kannata enää yrittää. Kun alkaa ajatella, että ei varmasti kelpaa. Kun este on enimäkseen omassa päässä.
Mistä voisi saada hyvän itsetunnon, tai ainakin sellaisen terveen?
Pitäisi saada jostain positiivista palautetta, mutta ei sitä ole mistään tarjolla. Näyttöjä torjunnoista kylläkin on.
Pitäisi silti vain jaksaa yrittää ja uskoa. Minusta sellainen on tyhmyyttä, tosiasioiden tunnustamattomuutta. Kun ei ole kellekään kelvannut, niin miten pitää pää pystyssä ja toiveet ylhäällä.
Mutta yrittämättäkään ei pääse minnekään.
Mistä voisi saada hyvän itsetunnon, tai ainakin sellaisen terveen?
Pitäisi saada jostain positiivista palautetta, mutta ei sitä ole mistään tarjolla. Näyttöjä torjunnoista kylläkin on.
Pitäisi silti vain jaksaa yrittää ja uskoa. Minusta sellainen on tyhmyyttä, tosiasioiden tunnustamattomuutta. Kun ei ole kellekään kelvannut, niin miten pitää pää pystyssä ja toiveet ylhäällä.
Mutta yrittämättäkään ei pääse minnekään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Haaveileminen ja unelmoiminen on ihan kivaa, mutta siihenkin kyllästyy kun oikein alkaa asioita miettimään.
Pakkohan se vaan yrittää. Välillä tekee vähän sitten muutakin. Mutta muistaa pitää vaan silmät ja korvat auki....
välittää! Jos viisi naista on sinut torjunut, sinulla ei ole oikeutta yleistää viittä pipipäätä kaikiksi maailman naisiksi. Kannattaa muistaa, että jokaisen ihmisen kohdalla menevät asiat aikaisempaan ihmiseen nähden ihan uusiksi. Uusi mielipide, uusi elämäntyyli ja arvomaailma on tällä uudella ihmisellä, kehen sitten tutustutkin. Luovuttaa ei joka tapauksessa saa. On kaiken lisäksi väärin, että ne naiset jotka sinusta ovat kiinnostuneita, sinä sivuutat ja luulet heidän olevan samanlaisia kusipäitä. Ei, yleistäminen on väärin. Anna heille mahdollisuus.
Ei sen hankkiminen oo mikään taikakeino. Se vaan pitää parantaa elintavat, alottaa joku kehittävä harrastus ja verrata itteesä entiseen minään.
Se todellaki on enemmän sitä pään sisäistä estettä, jos ei itte osaa antaa positiivista palautetta itelleen niin kukas sitte?
Aluks pitää tietty kartottaa omat vahvuudet ja lahjakkuudet. Äläkä nyt väitä että et oo hyvä missään. Kaikki on jossain keskivertoa parempia... Sit pitää kattoo missä on keskitasoa ja missä ominaisuuksissa huono. Sit kehittää sen "tulevaisuuden minän" Mitä sen pitäs kehittää ja mihin kannattaa panostaa, mitä voi muuttaa ja mitä on vaan hyväksyttävä. Esim ulkonäköön ei hirveesti voi vaikuttaa.. tai siis se tuntuu siltä. Hiukset vaatteet ruumiin muodot tekee ihmeitä.
Tää on nyt pinnallista juttua mut sitä kautta se on helpompi selittää. Tykkäätkö hiuksistas? Tod. näk. et vaan ne on "tavalliset" Sillon pitää vaan marssia parturiin ja sanoa, "tee jotain kivaa, etitään mulle uus tyyli" Parturi leikkaa sut uuteen uskoon ja siinä se... Se on aluks vähän oudon näkönen, mut siihen tottuu. Jos ei totu nii pari kuukautta ja etit taas uutta tyyliä. Sit ku se oma sattuu eteen niin sen näkee kyllä. Sen jälkeen siihen sopivat kamppeet, jos ei tajua hölkäsen pöläistyä värimaailmoista tai mistään. Nii ei auta ku marssia kirjastoon tai sit ottaa google kauniiseen käteen ja ettiä tietoa. Perusjuttuja pukeutumisesta tms.
Pointti itsensä löytämisessä ja kehittämisessä on se että uskaltaa kokeilla uutta ja jos ei tiedä jotain niin opettelee. Silleen sitä kehittyy ja oppii itsestään uusia asioita. Urheilu on ehkä kaikista antoisinta alaa opiskella sillä siinä tulokset näkyy ku peiliin vilkasee ja oloki paranee. Ja jos ei tiedä miten alottaa urheilu, niin tähänki on hyvä vaihtoehto marssia kirjastoon tutustumaan vähän siihen mitä urheilu on. Kuntosalin perusteet on hyvä hanskata sit myöhemmin....
Sitä positiivista palautetta saa ku kattoo peiliin ja hymyilee...
saan kanssa positiivista palutetta, kun katson peiliin, katson huoneistoani, katson autoani, katson tilejäni; ihan tuntuu itsestä hyvälle, vaikka en ole ole vielä elämänmiestäni löytänytkään.
=) mut sehän on ihan hyvä, ei siis itsetunto ongelmaa.
Kysymys siis, mitkä asiat vois olla paremmin? Sie oot selkeesti kaupunkilainen.
Valitettavasti se vaan menee niin että hyvä olo (ja hyvä itsetunto) tulevat sisältä eikä sitä oikein kukaan muu voi parantaa vaikka kuinka kehuisi. Ehkä juu näiennäisesti ja vähän olo paranee. Mutta mutta... sitten joissain tilanteissa se vanha nousee aina esiin jos on lähtenyt parantamaan itsetuntoa jäärästä päästä: ulkoa, muitten hyväksyntää hakemalla.
Sitten kun itsetunto on kunnossa ei ole tarvetta hakea toisten hyväksyntää. Helpompaa sanoa kuin toimia näin, tiedän.
En voi itsekään sanoa tuossa suhteessa mikään malliesimerkki olevani ja olen tosi pitkään syyllistynyt samaan: ajattelemaan etten ole kenellekään tarpeeksi hyvä ja pitää vaan jäädä kierimään siihen. Jostain sitten on lähtenyt sellainen parempi vaihe. Vaihtoehtoja on kaksi: joko täytyy opetella hyväksymään tai sitten hakea muutosta. Joitakin on auttanut paljon tuo muutoksen hakeminen mistä yllä jo puhuttiin. Itse tuntui ettei pysty mitään oikein muuttamaan itsessä, ainakaan niin paljon että olo sillä paranisi. Sitten oli vaan pakko alkaa itse työstää sitä mielikuvaa itsestä ja jotenkin siihen omaan kuvaa kuitenkin tottui. Oli pakko antaa itselle lupa olla millainen on antaa niitten ihmisten rauhassa pysyä poissa minun elämästä joille se ei riitä. Matkaa on silti jäljellä edelleen.
Ja vasta kun olo sisällä vähän parani osasi ottaa vastaan muitten hyviä sanoja eikä kieltänyt kaikkea ja miettinyt mitä se hyötyy sanomalla noin. Se on pitkä ja raskas tie ja monesti tahtoisi vaan kääntyä ja luovuttaa.
Onnea matkaan!
Niinpä. Tyhmäähän se on hakata päätään seinään : ( Se sattuu saatanasti, kunnes on turta eikä tunne mitään.. Kun ei kelpaa, niin ei kelpaa. Se vain on hyväksyttävä. On naivia odottaa että Taivaalta tipahtaisi Kohtalon tuoma mies/nainen. Kunhan vain kärsivällisesti ja ilolla odotamme...? Me jotkut yksinkertaisesti olemme syystä tai toisesta sellaisia, että vastakkainen sukupuoli ei meitä halua. Nainen voi kelvata vain sänkyyn(oli nätti tai ei), mutta syystä tai toisesta ei kelpaa vakikumppaniksi. Ja jotkut miehet kai ovat mitäänsanomattoman "tylsiä", eivätkä siksi kiinnitä naisten huomioita.
Itse olen nainen, joka ei kelpaa edes noille "mitäänsanomattoman tylsille" miehille vakisuhteeseen. Itseluottamukseni on aina olllut hyvä - siihen asti, kun avioeron jälkeen totuus iski päin kasvoja ja näytti ettei naisella ole enää mitään arvoa eron jälkeen. Kelpaa vain hyväksikäytettäväksi tai retkujen ja täysin onnettomien luusereiden hoivaajaksi. Niin, "pääsin" sentään naimisiin aikoinaan kun otin hoivattavan luuserin kun kukaan muu ei minua huolinut ; (
Siinä olen eri mieltä, että "pahinta olisi, kun tajuaa ettei enää kelpaa, ja on parempi luovuttaa". Tämä lopullinen luovuttaminen on ollut ainakin minulle helpotus. "toiveista vapautuminen johtaa sisäiseen lepoon" sanoi joku viisas.
Kiva kuulla, että on muitakin samanlaisia kuin minä.Aivan kuin minun elämääni kuvasit.On tämä elämä kyllä kummallista.
Yllätyksiä tulee ja sattuma tuo KAIKKEA MITÄ JAKSAT toivoa TARVITSEE vain kulkea ja TOIVOA ja tehdä ETTÄ asiat kulkee