olin itsemurhan partaalla. Kun lääkäri kysyi rauhoittavia ja nukahtamislääkkeitä pyytäessäni kolmen kuukauden helvetin jälkeen, että olinko harkinnut itsemurhaa, ja jos olin, niin miten olin ajatellut sen tehdä. Itkin ja nauroin yhtäaikaa, kun vastasin, että en ollut löytänyt yhtään sellaista itsemurhatapaa, joka tuntuisi kivalta...
En ole yleensä käyttänyt lääkkeitä, mutta sain mietoja nukahtamis- ja rauhoituspillereitä. Söin niitä kolme viikkoa ja nukuin hyvin. Sittemmin en niitä enää halunnut. Päätin selviytyä ilman. Elossa ollaan ja voidaan hyvin. Uusi elämäntoveri, uusi työpaikka ja opintojen myötä uusi "titteli".
Jaksakaa nuoret ja kaikenikäiset ystävät, nähkää eteen silloinkin, kun tuntuu, ettei mitään näy...
En ole yleensä käyttänyt lääkkeitä, mutta sain mietoja nukahtamis- ja rauhoituspillereitä. Söin niitä kolme viikkoa ja nukuin hyvin. Sittemmin en niitä enää halunnut. Päätin selviytyä ilman. Elossa ollaan ja voidaan hyvin. Uusi elämäntoveri, uusi työpaikka ja opintojen myötä uusi "titteli".
Jaksakaa nuoret ja kaikenikäiset ystävät, nähkää eteen silloinkin, kun tuntuu, ettei mitään näy...
Vastaukset 15
Vanhimmat
...syntymän, olen kokenut eron, olen haudannut rakkaitani. Koskaan en ole nk. ulkopuolista apua saatika lääkitystä tarvinnut.
Loppujen lopuksi kaikki se on kuitenkinn osa elämää ja vaikeudet voittamista varten. Olen aina jaksanut uskoa parempaan. Yltiöpositiivinen ehkä, mutta henkisesti varmasti erittäin vahva.
Mielestäni lääkkeisiin tukeudutaan liiankin helposti, miksi ihmiset eivät enää osaa käyttää omia voimavarojaan, ollemmeko jo niin pehmenneitä.... ja miten helppoa se onkaan, pilleri murheeseen.
törkeästi sanottu. Toisella vaikea hetki niin tulet tänne kehuskelemaan miten olet paljosta selvinnyt ilman lääkitystä! Ihmiset on erilaisia. Jotkut kestää oikeasti mitä vaan ja perheen/ystävien tuella varsinkin selviää kaikesta pahasta. Mutta ota huomioon, että on myös niitä, jotka tarvitsevat ulkopuolista apua, kaikki eivät ole niin vahvoja. Enkä nyt tarkoita että niillä pillereillä vedetään itsensä lääketokkuraan ettei edes ymmärrä enää mitään. Vaan tarkoitan sitä, jos valvoo viikonkin putkeen eikä mikään auta, silloin voi mielestäni hyvin pyytää lieviä nukahtamislääkkeitä. Koska jos ei edes nukuttua saa, niin ei se suru siitä helpotu! Itsekin jouduin aikoinaan kovan kriisin keskellä turvautumaan kriisikeskuksen apuun. Kaksi kertaa kävin siellä ja johan helpotti. Tarvitsin vain jonkun tuntemattoman jolle sain kaiken purkaa ja jolla oli täysin puolueettomat kommentit, niin johan aloin nähdä elämän vähän positiivisempana. Joten älä suhtaudu noin jyrkästi, vaikka itse olisitkin niin vahva että kestät mitä vaan. Toiset on heikompia.
että olet selvinnyt elämässäsi niin vähin koettelemuksin, että omat voimasi ovat riittäneet. Niitten, kenen voimat ovat loppuneet kesken, silmissä sinä saatat olla niitä, keitä elämä on pidellyt silkkihansikkain.
Kiitos siis.
Nyt sitten neuvo itseäsi, että sinäkään et vielä tiedä, mitä on edessäsi. Sano viisauden sana siitäkin, ettet todellakaan tiedä kenenkään toisen ihmisen murheitten mittaa ja määrää. Siinä missä sinä katsot selvinneesi, etkä kenties edes pehmennyt, joku toinen on saattanut olla jo voimiensa rajoilla.
Seuraavaksi kehoittaisin sinua häpeämään. Ylpeys, ja etenkin turhan ylpeys on lähimmäisessä piirre, joka pahimmillan musertaa ja murtaa niitä ketkä ovat joutuneet nöyrtymään elämänsä edessä.
...varmasti enemmän, kuin monii heikompi jaksaisi ikinä kantaa. Puhunkin esimerkiksi lääkäreistä, jotka hyvin helposti tänäpäivänä tuputtavat uni- yms lääkkeitä ja lopuksi tilanne on se, että ihmminen ei enää uskalla luottaa itseensä vaan todellakin turvautuu kokoajan lääkkeisiin, sekin on nähty.
Omien voimien löytyminen, itseensä luottaminen....onko siinä jotain pahaa? No, kieltämättä moni "luuseri" vihaa vahvempia yksilöitä... nöyrä saa olla muttei nöyrtyä!
Saatat olla lähinnä pinnallinen, et kovin älykäs etkä luova ihminen. Toinen mahdollisuus on, että olet melkoisen nuori ja silloin vastoinkäymiset pystyy ohittamaan tulevaisuuteen suuntautumalla. Vaikuttaa siltä, että todella koville et ole vielä joutunutkaan. SItä vaan voi tulla ihmiselle eteen tilanteita, jolloin on tasan kaksi vaihtoehtoa: lakata kokonaan olemasta tai sitten uskaltaa kääntyä ammattiavun puoleen. Lääkitys on usein välttämätöntä, jotta edes pystyisi terapiassa käsittelemään ahdistustaan. Meissä, joille ottaa koville ja joudumme menemään lääkäriin ja turvautumaan lääkkeisiin on sellaisia psyyken ominaisuuksia, että selvitäkseen näin on tehtävä. Me ihmiset olemme erilaisia...herkkyys ei ole vika vaan ominaisuus.
On luovuutta, on herkkyyttä, on ikää, on kokemusta, mutta ennen kaikkea ON KYKY käsitella asioita ihan oman pään sisällä. Voi olla vahva vaikka olisi herkkäkin, myös tuntea syvästi, peräänkuulutankin ihmiseten OMAA vastuuta itsestään... Aina ollaan vinkumassa ja tukeutumassa muihin, se voi olla myös riippuvuuden ja heikkouden merkki ja kun siihen tyyliin tottuu niin sille tielle jää. Aina ei kuitenkaan ole joku auttamassa, entäs sitten....
totean vaan, että selvitäkseen henkisesti on huolehdittava perustarpeista eli siitä, että saa nukuttua, syötyä... Jollei se onnistu, on otettava lääkeapu vastaan. Kun ne ovat työnsä tehneet, jaksaa huolehtia muistakin asioista paremmin. Hölmöintä on, jollei ymmärrä käyttää niitä apukeinoja, joita on saatavissa.
Muuten, mitä se vahvuus on? Sitäkö, että selviää ilman lääkkeitä tai ammattiapua? Luulenpa, ettei vahvuutta mitata sillä. Vahvuutta on tajuta oma tilanteensa ja paneutua sen selvittämiseen tarkoituksenmukaisin keinoin. Saattaapa olla, että heikoimmillasi oletkin vahvin!
niin, että ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Jos tarvitsee apua, niin eikö se ole nimenomaan oman vastuun ottamista, kun havaitsee sen. Kyllä sitä voi sen oman (viisaan?) pään sisällä asioita ratkoa, mutta ovatko ratkaisut oikeita tai sopivia? Jääkö sittenkin jotakin huomiotta- mistäs sen tietää? Oman itsen kanssa kun oleskelee, niin säästyy ehkä näkemästä itsessään sen, mitä ei haluakaan...
Minä uskon, että empatia, toisten ihmisten ajatukset ja läsnäolo ovat tarpeen ja hyviä. Riippuvuus on kyllä jotakin aivan muuta. On kummastuttavaa, kuinka täällä netin mutu-ajattelussa ihmiset heti diagnosoidaan milloin narsisteiksi milloin läheisriippuvaisiksi tai muin muotitermein ilman minkäänlaista asiantuntemusta asioihin. Oikein puoskarointia sanan varsinaisessa merkityksessä!! Lopettakaa, kun ette mitään tiedä!
Vahvuudesta en mene sanomaan, mutta kova ainakin taidat olla.
Kova osaan olla tarvittaessa, kuitenkin yleensä liiankin kiltti. Mitenkä selviäisit jos ei olisi lääkkeitä, jos ei olisi ammattiauttajaa...... Ihmisen kyky selviytyä on meidät täällä pitänyt, vahvempi toki heikompaa auttaen.
Yhtälailla voisi perustella alkoholin ja huumeet, kun en elämän vastoinkäymisiä muuten kestänyt... SELI SELI... ja aina pitäisi vain ymmärtää.
Näyttää siltä että olet riippuvainen toisen ihmisen kanssa elämisestä. Yksin jäätyäsi olit onneton ja kun löysit uuden voit taas paremmin.
En yhtään ihmettele miksi jäät yksin. Hyvä puoliso osaa olla itsenäinen eikä takerru, eikä hänen onnellisuutensa ole minusta kiinni.
Takertujat ahdistaa. Takertuminen EI OLE rakkautta.
Kyllä avioliitossa kuuluukin olla tietty määrä riippuvuutta, läheisessä ihmissuhteessa aina on: tarvitsen sinua koska rakastan sinua (eikä toisinpäin). Minun mielestäni se, että hylkääminen ottaa koville kertoo vain siitä, että on ollut liitossa ihan aidosti ja tosissaan. Vain suhteesta, jossa ollaan jo täysin välinpitämättömiä, voi erota tuskattomasti.
Naisen näkökulma riippuvuuteen. Mulla oli mustasukkanen mies. Mutta sen lisäksi se oli tosissaan riippuvainen minun olemassa olosta. Vähän kuuin äidistä. En passannut sille kotia..no ehkä vähän. Mutta yksin se ei osannut olla. Kun erottiin monesta syystä se muutti takaisin vanhempiensa luo. Olisi sillä aikuisella työssäkäyvällä ollut varaa itsenäiseenkin elämiseen, mutta ei halunnut. Eron jälkeenkin se yritti pitää yhteyttä ja niissä yhteydenotoissa tuli vähitellen myös hänen puolelta esiin todellinen syy meidän yhteiselämään. Eli se ettei hän osaa olla yksin. Valitteli vielä viimeisen puhelun aikana, kun sanoin aika pahastikkin ettei enää soittelisi, niin ettei hän jaksa alkaa ettimään naista ja kuinka vaikeaakin se on kun hän ei asu nyt yksin. Silloin ihmettelin todella miten olin sen kanssa edes koskaan yhteen mennytkään.
Kun olet ja haluat rakkauden kautta sitoutua toiseen.. miten sitten voit olla täysin riippumaton hänestä..
Siis: jos en olisi sitoutunut häneen täysin, en olisi mennyt naimisiinkaan.
Tietenkin suhteessa on hyvä olla omia juttuja jne. Ei rakkauden tarvitse olla toisen kontrollointia ja riippumista. Kuitenkin yhteiselämään ollaan sitouduttu ja molemmat vilpittömästi halunnut. Luottamus on todella tärkeä asia, sitä ei saa rikkoa.
Se onnellisuus on totta, että se lähtee itsestä. Tietenkin perusasiat ovat suorassa vaikutussuhteessa siihen.
"tarvitsen sinua koska rakastan sinua" voisi olla toisinpäinkin "rakastan sinua, koska tarvitsen sinua". Ja kun tällaisestä suhteesta joutuu eroamaan, niin helposti jää murehtimaan kumppanin lähtemistä liiaksi asti. Eikä nimenomaan itketä oikeastaan kumppanin perään, vaan sen oman tarpeen. Joka puolestaan syntyy, kun arvottaa itsensä täysin kumppaninsa kautta.