Yhteen jääneet

Mieheni petti minua ystävättäreni kanssa vuonna 1995. Olimme hiukan yli kolmekymppisiä, olleet yhdessä 16-vuotiaista asti, lapset alakouluikäisiä, velkainen talo ja uraputkia oltiin vasta rakentamassa. Mies tunnusti pettämisen vuoden myöhemmin(1996), syyllisyyksissään. Hänellä oli ollut helvetin vaikeaa pettämisestään asti.

No minä järkytyin, romahdin ja halusin erota. Energia ei siihen kuitenkaan riittänyt. Mies uhkaili minua, oli väkivaltainenkin kun yritin lähteä, pelkäsi minun lähtevän. Kuukaudet kuluivat ja sitten päätin jotenkin vain antaa anteeksi ja jatkaa. Ponteva päätös unohtaa menneet ja aloittaa puhtaalta pöydältä oli vilpitön, halusin sitä todella. Mutta eri juttu on miten mieli toimii.

Vuonna 1997 ajauduin lyhyeen pettämisjuttuun täysin perheelle vieraan miehen kanssa. En ajatellut mitenkään olevani katkera tai onneton avioliitossani, enkä ajatellut kostoa. Vasta jälkeenpäin ymmärsin kuvion: itsetuntoni oli paskana ja ehkä halusin kostaakin, vaikken tiedostanut asiaa millään tasolla. Tunnustin syrjähypyn saman tien miehelleni ja kaduin kovasti ja toivoin tehtyä tekemättömäksi. Mies vuorostaan järkyttyi, rypi kaikissa petetyksi tulemisen tunteissa, lopulta päätti antaa anteeksi, taas jatkettiin...

Vuodesta 2000 alkoi mieheni pettämisten kierre. Hänellä oli tietämättäni useita peräkkäisiä sivusuhteita, joista viimeisen paljastuttua avioliittomme päättyi 2004. En ole luonnostani millään lailla epäluuloinen, mikä kai teki mahdolliseksi että koko prosessiin meni niinkin kauan. Toki kroppani tiesi että kaikki ei ole hyvin, voin avioliitossani viimeiset vuodet hyvin huonosti.

Että tässä vastausta, yritettiin, ei selvitty.

Siitä lähtien kun mieheni petti, on tehnyt jatkuvasti mieli kysellä hänen tekemisistään, mutta mitäpä minä siitä hyötyisin kun aina voi valehdella? Sitäpaitsi ei aikuista ihmistä voi kontrolloida, on tajuttava itse tehneensä virheen suhteessa jossa on lupauduttu olemaan uskollisia toisilleen.

Onko muuten useilla miehillä pettämisestä kiinnijäämisen reaktio suuttuminen? Omani veti hirveän metelin asiasta ja jopa kielti kaiken mutta myöhemmin uskaltautui tunnustamaan, tosin sekin otti hirveän koville.

Olen antanut anteeksi hänelle, mutta luottamus on tietenkin mennyt. Nykyään yrittää todistella minulle jatkuvasti ettei asemani ole uhattuna. Ei oikein haluaisi uskoa.

Oma itsetuntoni on kärsinyt hirveästi. En enää pysty tekemään tiettyjä asioita suhteessa kuten ennen ja olen jatkuvasti epävarma itsestäni.

Mieheni kärystä toiseen naiseen on nyt reilut parisen kuukautta. Päätimme jatkaa yhdessä ja luoja tietää selviydytäänkö siitä.
Mikään ei ole kuten aikaisemmin, luottamus on mennyt ja jatkuvasti on pelko takaraivossa.
Seksi ei tunnu yhtä hyvältä enää. Riidat kärjistyvät aina siihen että uhkaillaan erolla. Itsetunto on säpäleinä ja mieskin on ollut masentunut koko asiasta.
Välillä on tunne, että vastassa on täysin vieras ihminen. Nyt pystyy jo olemaan kotona ahdistumatta, mutta ulkona kävellessä yksin koiran kanssa asia palautuu aina mieleen ja ahdistaa. Onneksi töissä ei asiaa tarvitse ajatella.
On vaan uskottava, että aika voi parantaa haavat. Uskottomuus ei koskaan unohdu, mutta luultavasti siitä voi selvitä. Se vaatii vaan molemmilta tahtoa rakentaa omaa parisuhdetta. Luottamusta ei voi ostaa vaan se pitää ansaita!

...maanantaina. Sain kuulla, että avomieheni on pettanyt minua useamman kerran (saman naisen kanssa) viimeisen parin vuoden aikana. Viimeisin kerta on viime vuoden loppupuolella. Tosin tämän parin vuoden aikana emme ole asuneet yhdessä, mutta seurustelua on takana 7 vuotta. Nyt tunteeni ovat todella sekavat. Olemme itkeneet molemmat koko viikon. Hän vannoo rakastavansa vain minua nyt enemmän kuin koskaan, kun tajuaa, että voi todella menettää minut. Jotenkin haluaisin uskoa, että tästä vielä jotenkin selviää. Rakastan kuitenkin miestäni.