Kerroin parhaan ystäväni avovaimolle, että olemme yli vuoden tavanneet aina tilaisuuden tullen. Nyt teen lähes kuolemaa, kipu on jopa fyysistä ja se varmaan aivan oikein. Osoittaa ainakin, että mitään ei kevein mielin tehty, vaan tunteet ovat olleet pelissä (vai tekeekö se kaikesta vain pahemman?).
Yritin irtiottoa monta kertaa ennen tätä "käräyttämistä", mutta luonne ei riittänyt pitäämään siitä kiinni. Tein tämän nyt siksi , että saisin miehestä vihamiehen eikä ottaisi yhteyttä enää, itse kun en ole kyennyt katkaisemaan välejä. Siellä on nyt sydän murskana avokillaan, vaikka kenenkään päämäärä ei ollut ketään loukata... En tiedä kuinka selviävät, toivon että saavat asiansa vielä kuntoon, kun kaikki kissat nyt pöydällä. En ryhtynyt mihinkään pahantahtoisuuttani, omatuntonikin vielä toimii niin, etten siksi kestänyt suhteen jatkumista näin. Äärimmäisen tärkeän ihmisen ja hyvän ystävän menetin nyt itsekin tässä, mutta ei niin eletä. Jospa vielä joskus kohdalleni osuu jotain vastaavaa, tunteiden ja läheisyyden kannalta, kunhan en odota mitään.
Itseni kanssa kestän elää, enhän muutakaan voi. Juuri nyt eniten huolestuttaa hänen puhelunsa, itkenyt minulle kuinka saatoin tehdä tuon.. En pysty hänellekään selittämään tekoani muuten, kuin että tämä asetelma on loukannut liikaa. Paljon on pyydetty, että pitäisi sietää "kakkosen" roolia kun rakastaa. Liikaa.
Toivoisin joltain petetyltä kommenttia tähän, että itse en kuitenkaan koe olevani avovaimon vihollinen. En ole pyrkinyt häneltä ottamaan mitään pois, ollut vain inhimillinen ja ihan niinkuin itse kullakin, minullakin rakkaustarinat harvassa - kullan arvoista jos niitä tunteita kokee, eikä luopuminen ole helppoa. Olen kuitenkin tiennyt perhe-elämästään, avovaimon asioista, miten hyvä äiti on ja pitää kodista huolta (ystävätkin kun olimme miehen kanssa, asioista on puhuttu ehkä enemmän kuin Aura-joessa virtaa vettä). Siis olen arvostanut häntä vaikka tunnenkin vain miehensä kertoman perusteella. Niin fiksu mies itsekin, etten alunperin kuvitellutkaan, että sinne kotiin alunperinkään on ketä tahansa kelpuutettu huseeraamaan, täytyy olla laatunainen.. Mutta onko ylipäätään petetyn mahdollista uskoa, että häntä ei tahallisesti olisi loukattu, vaan tapahtuneesta huolimatta, se kakkonenkin voi joskus ihan oikeasti osata ajatella muidenkin parasta kuin omaansa? Kysyn oikeastaan siksi, että jos noin on, se varmaan helpottaisi kriisistä ja tästä paljastuksesta selviämistä. Nyt kun omat siltani poltin takanani, toivon sitä ihan eniten.
Yritin irtiottoa monta kertaa ennen tätä "käräyttämistä", mutta luonne ei riittänyt pitäämään siitä kiinni. Tein tämän nyt siksi , että saisin miehestä vihamiehen eikä ottaisi yhteyttä enää, itse kun en ole kyennyt katkaisemaan välejä. Siellä on nyt sydän murskana avokillaan, vaikka kenenkään päämäärä ei ollut ketään loukata... En tiedä kuinka selviävät, toivon että saavat asiansa vielä kuntoon, kun kaikki kissat nyt pöydällä. En ryhtynyt mihinkään pahantahtoisuuttani, omatuntonikin vielä toimii niin, etten siksi kestänyt suhteen jatkumista näin. Äärimmäisen tärkeän ihmisen ja hyvän ystävän menetin nyt itsekin tässä, mutta ei niin eletä. Jospa vielä joskus kohdalleni osuu jotain vastaavaa, tunteiden ja läheisyyden kannalta, kunhan en odota mitään.
Itseni kanssa kestän elää, enhän muutakaan voi. Juuri nyt eniten huolestuttaa hänen puhelunsa, itkenyt minulle kuinka saatoin tehdä tuon.. En pysty hänellekään selittämään tekoani muuten, kuin että tämä asetelma on loukannut liikaa. Paljon on pyydetty, että pitäisi sietää "kakkosen" roolia kun rakastaa. Liikaa.
Toivoisin joltain petetyltä kommenttia tähän, että itse en kuitenkaan koe olevani avovaimon vihollinen. En ole pyrkinyt häneltä ottamaan mitään pois, ollut vain inhimillinen ja ihan niinkuin itse kullakin, minullakin rakkaustarinat harvassa - kullan arvoista jos niitä tunteita kokee, eikä luopuminen ole helppoa. Olen kuitenkin tiennyt perhe-elämästään, avovaimon asioista, miten hyvä äiti on ja pitää kodista huolta (ystävätkin kun olimme miehen kanssa, asioista on puhuttu ehkä enemmän kuin Aura-joessa virtaa vettä). Siis olen arvostanut häntä vaikka tunnenkin vain miehensä kertoman perusteella. Niin fiksu mies itsekin, etten alunperin kuvitellutkaan, että sinne kotiin alunperinkään on ketä tahansa kelpuutettu huseeraamaan, täytyy olla laatunainen.. Mutta onko ylipäätään petetyn mahdollista uskoa, että häntä ei tahallisesti olisi loukattu, vaan tapahtuneesta huolimatta, se kakkonenkin voi joskus ihan oikeasti osata ajatella muidenkin parasta kuin omaansa? Kysyn oikeastaan siksi, että jos noin on, se varmaan helpottaisi kriisistä ja tästä paljastuksesta selviämistä. Nyt kun omat siltani poltin takanani, toivon sitä ihan eniten.
Vastaukset 19
Vanhimmat
" Mutta onko ylipäätään petetyn mahdollista uskoa, että häntä ei tahallisesti olisi loukattu, vaan tapahtuneesta huolimatta, se kakkonenkin voi joskus ihan oikeasti osata ajatella muidenkin parasta kuin omaansa?"
Rehellisesti sanottuna ei kiinnosta pätkääkään.
Aion seurata salkkari-Ismon viitoittamaa reittiä kaikkien asianosaisten suhteen.
pakko tuhlata elämäänsä pettäjämiehen kanssa.Olet tehnyt oikean karhunpalveluksen naiselle kertoesasi hänelle.
Lapset kärsivät pettäjämies isästään jos eivät eroaisi.Elämää ei kannata tuhlata.
Kärsimyksistä kasvaa jos niissä olla jaksaa.
karhunpalvelus tarkoita huonoa palvelusta? Muuten viestistäsi saa käsityksen, että tein mielestäsi oikein..?
Tässähän ei kaiketi olemassakaan oikeita vastauksia, "oikeutus" tahtoo muuttua vähän sen mukaan kenen kannalta ajatellaan.
Miehen olisi pitänyt saada säilyttää kotirauhansa, vaikka tehnytkin väärin, mutta koska ei ilman tätä olisi halunnut erota. Vielä ei tietoa johtaako tämä eroon. Myös oikeutus tähän suhteeseen, koska hänenkin elämänsä ainutkertainen ja piti huolen perheestään, vaikka tunteet kohdistuneetkin muualle.
Naisen oikeus olla autuaan tietämätön ja pitää idyllinsä, koska myös uhrannut siihen elämänsä ja panostanut - meillä kun ei kellään kahta elämää ja on käyttänyt omansa tuohon kotiin.
Sivusuhteen myös löydettävä oma paikkansa, vaikka vaikea tässä vaiheessa uskoa, että yhtä vahvoja tunteita enää noin vaan ketään kohtaan löytyy. Sopeuduttava ajatukseen, että ei ehkä enää ikinä.
Tuosta ajattelen samoin, että kärsimyksistä kasvaa. Toisaalta syytöntä ihmistä mielellään säästäisikin niiltä. Olen paitsi omasta puolestani pahoillani niin kyllä vilpittömästi hänenkin.
ei ole mennyt hukkaan kun kerroit vaimolle. Vaimo on ottanut opikseen eikä luota enää entiseen mieheensä pätkääkään ei missään muodossa.Menneen talven lumia.
Teit viisaasti varmasti myös miehen mielestä.Mies sai mitä on ikänsä etsinytkin onnellisuuden ja vaimonsa eron.
Mikä on suhteessa vikana, että kakkonen tulee kuvioihin?
aina kun silmä välttää.
Hei! Tietysti joiltakin saat täyden tuomion, ratkaisin viimeviikolla itse asian ja ilmoitin vaimolle,
kertomukseni kirjoitin ots.visvasyylät nimim. Tyhmää uskoa olisko ollut 28.1-08,
tietysti tuli haukut myös
siltä tärkeältä ihmiseltä (Pettäjä)jota olin pitkään uskonut.
uudelleen.
itsestäsi sitten muista.
kondylooma
Mielestäni olet tehnyt oikein , nyt miehen vaimo voi harkita jatkaako vai ottaako eron , siis salailu on aina paha asia ,
on ihan helppo kuvitella, että koska sitä vaimoa ei näe ja koska se mies on suhun niin lääpällään, niin sen vaimon tunteilla ei ole ikäänkuin mitään merkitystä.
ja on myös ihan helppoa esittää vilpittömän empaattista.
pitäydyn psykologiaan, jonka mukaan ihminen voi valita, kehen ihastuu. tai ainakin ihastumisen jälkeen valita, miten etenee ja ottaako olosuhteet huomioon. KUKAAN ei oikeasti ole niin ameeba, ettei mahda itselleen mitään.
ts ei yhtään lohduta.
olet tehnyt väärin ja pilannut lopullisesti tästä elämästä yhden rakkaustarinan ja rikkonut perheen.
mutta jos lohduttaa, niin olet vain yksi monista.
liian moni muu tekee sen myös siksi, että muutkin tekee ja koska oma napa ja pilde ja hyvä olo on tärkeimmät.
jollei kaltaisiasi naisia olisi, ei olisi yhtäkään narahtavaa miestä.
tilaisuus tekee varkaan.
olet sinänsä poikkeus joukossa, että tunnustat itse, etkä luiki jäniksenä pakoon.
kaltaisesti naiset pyrkivät yleensä salaamaan asiat ja puolustelemaan ja oikeuttamaan tekemisiään.
... "ja on myös ihan helppoa esittää vilpittömän empaattista", vaan olen joutunut tosissani puntaroimaan, olenko niin muka paskantärkeä että oma etuni menisi toisen edelle, vaikka hän ei tehnyt mitään väärää. Niin paljon olen peiliin katsonut, että kenellekään soisi lupaa mua enää teennäiseksi väittää, enempi ottanut itsekseni turpaani kuin mitä sinä voit mulle antaa.
Kiitos kuitenkin tuosta vahvistuksesta että tein jotain oikein, kaikki pisteet on nyt tarpeen. Ihmistä kummempihan meistä yksikään ei ole, mutta tuskinpa palaan toiste kertomaan samanlaiseen jamaan itseäni laittaneeni.
Vielä tuntuu että kuolen tähän, mutta koska vielä hengitän, huominenkin varmaan tulee.
sen on pitänytkin päättyä.Ehkä luoja haluaa säästää petettyä exmiehensä tulevalta kuolemalta.Kuoleman menetys ei tunnu sitten enää miltään kun on jo elävänä menettänyt exänsä.
olen kaksi aiempaa rakkaustarinaani saattanut hautaan. Siksi ehkä pidänkin tätä niin suurena luopumisena, että olen jo 41-vuotias, eikä enää edes tilastolliseti kovin todennäköistä, että suurempaa rakkautta edessä. Silti luovun suosiolla, kun ei kerran ole kokonaista, vaikka koville ottaa.
Toistan itseäni tuohon ylempään vastaukseen viitaten; kärsimys vahvistaa, luopuminen etenkin.
vaikka rakastin häntä enemmän kuin ketään koskaan. Tunne ei ollut molemminpuolinen. Luulin kuolevani ja vieläkin on vaikeaa. Tuntuu välillä, ettei voi hengittää ja rinnasta puristaa ja ahdistaa..öisin näen hänestä unia, päivisin yritän olla ajattelematta häntä, mutta väkisin tulee mieleen. Tää on yhtä helvettiä
erota vaimostaan.ei kait hän muuten olisi pettänyt alun pitäenkään.Molemmat ovat nyt onnellisia eron jälkeen.
Te voitte exmiehen kanssa jatkaa samaan malliin mutta julkisesti vain.
varmaan.Exvaimo toivoo kaikkea hyvää teidän elämäänne vain.Toivottavasti liittonne kestää muuten olisi tosi murheellista kannaltasi.
..minähän olen kuolemaisillani ikävään, koska sitä miestä kaipaan ihan hirvittävästi niin, että se tuntuu fyysisinä oireina