Tai tässä nyt tällä hetkellä mielessä olevat.
Puhuu minulle ja muille nätisti ja ystävällisesti (en tarkoita nyt mielistelyä).
Jos ei keksi, kuin pahaa sanottavaa läheisistäni, pitää sitten mieluumin vaikka suunsa kiinni.
Kykenee hyväksymään lapseni sellaisina, kuin minäkin heidät hyväksyn.(Minäkin, totta kai, hyväksyn hänen lapsensa sellaisena, kuin he/hän on)
Kykenee nukkumaan kanssani useamminkin, kuin 4 yötä/kk. Ja on myöhemmin kykenevä muuttamaan asumaan kanssamme.
Osaa antaa ja vastaanottaa rakkaudenosoituksia ja hellyyttä sanoin ja elein.
Uskoo seurustelu ja parisuhteen johtavan yhteiseen tulevaisuuteen elämämme loppuun asti.
Puhuu minulle ja muille nätisti ja ystävällisesti (en tarkoita nyt mielistelyä).
Jos ei keksi, kuin pahaa sanottavaa läheisistäni, pitää sitten mieluumin vaikka suunsa kiinni.
Kykenee hyväksymään lapseni sellaisina, kuin minäkin heidät hyväksyn.(Minäkin, totta kai, hyväksyn hänen lapsensa sellaisena, kuin he/hän on)
Kykenee nukkumaan kanssani useamminkin, kuin 4 yötä/kk. Ja on myöhemmin kykenevä muuttamaan asumaan kanssamme.
Osaa antaa ja vastaanottaa rakkaudenosoituksia ja hellyyttä sanoin ja elein.
Uskoo seurustelu ja parisuhteen johtavan yhteiseen tulevaisuuteen elämämme loppuun asti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
nimim. Yh-äiti
Muuten kaikki pian ihmettelisi, miksi kirjoitan meidän kanssa asumisesta jne.
nyt tajusi; mutta hyvä korostaa tietysti...
korostuskin tuntuisi olevan paikallaan. Sen verran monelle miehelle on tuntunut tulevan yllätyksenä, että yh:n lapset tosiaankin asuu lähivanhempansa luona :-O
auttais varmaankin kun kertoisit mistä päin...
en ihmettele noita yhteisten öiden vähyyttä jos
toinen asuu toisella puolen maata..;)
300 metriä :(
taitaa olla syy jossain muussa:(
aamunvirkku/sikeäuninen meidän lapsiperheeseen.
kyllä olisin sikeä uninen mut en kyllä aamun virkku;) kasks poikaa on jo itelläki:)...:D
löytyy 3. Aamunvirkkuja kaikki, eivätkä pakosta kaikkein hiljaisimpia.
minunkaan pojat hiljaisia oo mut ...
eivät raaski herättää nukkuva isää:)
ensimmäiseksi nähdä tuijottavan silmäparin tai parhaimmillaan kolme silmäparia tuijottaa :D Pojat vain yrittää kurkkia, nukunko vai olisinko jo herännyt :)
Tai sitten herään siihen, että kolme pientä elefanttia marssii sänkyni ohi ja yleensä suurin niistä unohtaa laittaa oven mahdollisimman hiljaa kiinni.
Tai viereisestä huoneesta kuuluu aluksi hiljaista kuiskimista, joka sitten muuttuu kikatukseksi ja lopulta kuuluu kuiskimisen, ääneen puhumisen ja kikatuksen sekoitus ja sen jälkeen seuraakin "elefanttimarssi".
No, joo... Meillä on hiukka huono huonejärjestys tällä hetkellä remontin vuoksi ja usein kyllä herään itsekin jo aikaisin aamulla. Esikoinen kyllä päihittää minunkin aamuvirkkuuden heräämällä usein pian viiden jälkeen.
Mutta pääasiassa saan kyllä nukkua ihan rauhassa aamulla siihen asti, kuin muutenkaan viitsisin sängyssä lojua, mutta vierelläni nukkuvan miehen kyllä pitäisi olla yhtä aamuvirkku, että heräisi yhtä aikaisin meidän kanssamme tai sitten niin sikeäuninen, ettei heräisi suurempaankaan ohimarssiin :)
Vaikka nyt itse sanonkin, niin mielestäni olen juuri tuota kaikkea mitä luettelit.
Toiveenani olisi kestävä parisuhde, tietenkin mieluusti loppuelämän pituinen, ja lapsetkaan ei ole paha asia koska itsellänikin on 6v poika, joka kylläkin asuu suurimman osan ajasta äitinsä luona mutta on luonani melko usein.
Tällä hetkellä elän vielä parisuhteessa mutta eroprosessi on meneillään (harkinta-aika) ja toivon vielä joskus itselleni hyvän ja luotettavan elämänkumppanin löytäväni...
sitoutumiskykyisiäkin miehiä. Tai löytyyhän niitä, mutta yleensä ovatkin jo sitoutuneita :)
Joskus sitä kuvitteli, että eronneet eivät osaa sitoutua, mutta omalle kohdalle sattuessa sitten tajusi, että eronneet ovat toisaalta oppineet paljon eroon päätyneestä suhteesta. Seuraavassa suhteessa sitä onkin jo paljon viisaampi :)
Tai itsellä se meni oikeastaan niin, että lasten isästä erottuani nostin mieskriteerit aivan turhan korkealle välttyäkseni ex:n kaltaiselta. Pikku hiljaa sitten huomasi, että kompromissien tekeminen onkin kivaa ja tekee suhteen mielenkiintoiseksi. Aina vain ei nuo kompromissitkaan auta, mutta sitten täytyy kokeilla vielä lisää keskustelua.
Jotenkin aina olen yrittänyt viimeiseen asti miettiä, miten suhteen saisi pelastettua, jos se on tuntunut vähääkään sen arvoiselta. Yöuniahan semmoinen vähentää, mutta ainakin olen sitten yrittänyt kaikkia keksimiäni kompromissejakin.
on että onnistunut parisuhde vaatii kompromissejakin, ainakin omasta mielestäni.
Ei parisuhde tule todellakaan olemaan pitkäikäinen jos kumpikaan ei jousta, silloin tällöin tarvitsee kummankin joustaa, puolin ja toisin...ja sehän sitä kompromissien tekoa on, eikös.
Uskon että nyt kun eroan vaimostani, tulee minullakin kriteerit olemaan aika korkealla, mikä ei välttämättä ole kyllä mikään hyvä juttu, mutta toisaalta kuten sanoit niin seuraavassa suhteessa sitä on sit paljon viisaampi, toivottavasti ainakin.
Itsekin olen viime aikoina kokeillut kaikkeni että löytäisin sen ratkaisun millä saisin suhteeni vielä pelastettua mutta eipä auta kun toinen osapuoli ei halua edes yrittää enää, eipä sitä sit yksinään ihmeisiin pysty.
Ja tuosta eronneiden sitoutumiskyvystä olen sitä mieltä et varsinkin ne ihmiset jotka ovat eronneet pitkästä suhteesta, ei mistään muutaman kuukauden suhteesta vaan vuosien yhdessäolosta, ovat kyllä varmasti oppineet paljon mutta ovat silti vieläkin herkkiä tekemään mahdollisesti samoja tekoja, virheitä, mitä tekivät edellisessä suhteessa....onhan ne tavat kuitenkin vuosien saatossa jotenkin "juurtuneet" ihmiseen, mutta toisaalta taas pahojen pettymysten jälkeen ovat toki avoimempia uusille, erilaisille asioille.
Tais tulla hiukan sekavasti selostettua mutta toivottavasti joku tajusi pointtini...
on kyllä niiiin totta :)
Se on yksi niistä vaikeista asioista ollut "opettaa" uutta kumppania niille omille totutuille tavoille. Tai ei siis opettaa häntä pakosta toimimaan samoin, mutta totuttaa, että minä teen asiat ehkä toisin, kuin hän tai hänen entinen. Ja hän tehkööt sitten halutessaan omalla tavallaan tai opettakoot minullekin tapansa, jos katson ne toimivammiksi, kuin omani :)
Mutta se siis on kuitenkin ehkä vaikeinta ollut uusissa suhteissa, kun saanut joillekin selitellä esim. sitä, että meillä saa iltaisin syödä telkkaria katsellessa olkkarissa tai en siivoa joka päivä, enkä ole muutenkaan himosiivooja, mutta silti yritän parhaani mukaan pitää kotia sillain meille sopivan siistinä ja kyllä me yhdessä sitten pidetään lasten kanssa siivouspäivä/-päivät joka viikko ja siivotaan kunnolla. Tai... Mitähän nyt vielä tulisi mieleen... No, mutta aina välillä törmää siihen, että joku ihmettelee joitain tapojani ja joko hyväksyy tai hylkää ne :)
Ennen eroa lasteni isästä mietin usein, että olenkohan minä vain kauhea nalkuttava akka ja siksi sitten aina tuli riitaa. Käytiin sitten juttelemassa asiantuntijoiden kanssa ja siellä tajusin, että eipä kaikki nalkutus ollut turhaa. Tai turhaa sikäli, ettei mitään apua ollut, mutta syytä oikeastikin oli ollut nalkuttaa. Siellä koittivat ehdotella kaikkea, miten mies voisi myös auttaa arkea ja samalla vähentää riitoja, mutta edes taskukalenteria hän ei suostunut hankkimaan.
Nyt tuosta on jo kulunut useampi vuosi ja kaikkea pahaa ja hyvää ehtinyt tapahtua tässä välissä. Nykyään voimme lasten isän kanssa jutella jo melkein mistä tahansa ja lastenkin asiat voi sopia ongelmitta.
Ja tuskin silti kummallakaan ikinä tulee mieleen palata yhteen. Kaikki toimii vain paremmin näin, kuin silloin yhdessäollessa.