HERÄTKÄÄ!

Miten te voitte kuunnella jä väittää pitävänne tästä metalli"musiikista"? Siis musiikista lainausmerkeissä, kun eihän se oo mitään musiikkia. Epämääräistä möykkäämistä ja huutamista vainen.

Tuolla alempana kehuttiin niin HIMiäkin. Sekin sellaista pimeys rokkia. Hyi.

Paljon parempaa on esim melodiikka kappaleet, ja klassiset kappaleet.

Avartakaa näköpiiriänne!
8640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Avarra sinä näköpiiriäsi ja koita käsittää että kaikki metalli ei ole vain "epämääräistä möykkäämistä ja huutamista", löytyypi kuule aivan kaikenlaista musiikkia laidasta toiseen.
Metalli on muutakin kuin se mitä näet listoilla tai luet lehdestä. Median tyrkyttämä kama ei (mielipidekysymys tietysti) välttämättä edes ole läheskään parasta mitä on tarjolla.

Tiedä mistä puhut ennen kuin avaat pääsi.

Joku muuten väitti joskus että metalli olisi noin niin kuin teknisesti jotain sukua klassiselle. Kellään asiantuntijalla mitään varmaan tietoa asiain tolasta?

Äänestä
  • tuon samaisen väitteen ja uskoisin sen pitävän paikkansa. Sitä paitsi klassinen musiikki on, ainakin mielestäni, erittäin viihdyttävää. Viimeisin levyostoni oli muuten Albinonia, se siitä musiikkimaun avartamisesta ;)

    Äänestä

yksi taas joka ei tiiä että metalli musiikissa on monta alalajia, on melodistakin metallia.
ei kaikki ole huutamista, harvat. möykkäämistä?

Äänestä
  • Metalli musiikissa on hyvin paljon eri tyyli lajeja aloittaen kevyemmästä power metal, hevi metal, black metal, deaht metal ja kaikilla niillä on omia alalajia esim deaht metallilla on yksi ainakin minkä tiedän melodic deaht metal.(korjatkaa jos jotain puuttu) tosin on aika makuasia mistä musasta tykkää

    Äänestä

Mikä on melodiikka kappale?

Äänestä

Kukahan hörhö sinäkin olet?
Joku kakara ainakin: aikuinen ihminen EI arvostele toisten musiikkimakua. Asia on näin.

Äänestä

ensinnäkin siellä alempana ei edes kehuttu himiä lukisit ne muut viestit. toiseksi metalli musiikki on erittäin hyvää ja se on musiikkia!!!
kaikki metallimusiiki ei ole pelkkää möykkäämistä

Äänestä

Tuo otsikkosi kuulostaa ihan joltakin kehotukselta tulla uskoon...

Mutta kuitenkin, hyviä kristillisiäkin metallibändejä on ollut: Stryper, Holy Soldier, jne...loistavaa. OK, myönnetään...ihan kaikki ei noita laskis metalliks. CCM rules! =)

Melodinen musiikki kunniaan! Häh, vähennetään niitä saakelin räppiosuuksia nykymusassa, ja lisätään kunnon kitarasooloja vanhaan tyyliin...Muistakaa, että hyvää musaa jaksaa kuunnella, vaikka sanoitukset olis kuinka surkeat. Ja toisekseen, musiikkia voi tehdä myös täysin ilman sanoja.

Joo, sorry, hieman sekava viesti. Mutta luulenpa, että koska metalligenre on niin laaja (Olen nähnyt RHCP:täkin kutsuttavan funk metalliksi), on siellä varmasti musiikia, josta sinäkin pidät. Se vaan ei välttämättä ole radiossa esillä, ainakaan päiväsaikaan...minustakin radiosta tulee aivan liian vähän Black Sabbathia, Judas Priestiä tms...mutta se onkin jo toinen juttu, vähän off-topiciksi meni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kerffo kirjoitti:

Miten te voitte kuunnella jä väittää pitävänne tästä metalli"musiikista"? Siis musiikista lainausmerkeissä, kun eihän se oo mitään musiikkia. Epämääräistä möykkäämistä ja huutamista vainen.

Tuolla alempana kehuttiin niin HIMiäkin. Sekin sellaista pimeys rokkia. Hyi.

Paljon parempaa on esim melodiikka kappaleet, ja klassiset kappaleet.

Avartakaa näköpiiriänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu