Työnantajillekin

Kaikki työttömäthän tietävät että työhönosoituksiin täytyy vastata kahdessa päivässä ettei tule mitään karenssia. Työnantaja sen sijaan näköjään saa pitkittää valintaa vaikka kuinka kauan (niin työharjoittelupaikoissa kuin avoimilla työmarkkinoilla). Minun mielestäni heillekin kuuluisi antaa velvoite että vastaavat työnhakijalle tuon 2 päivän aikana. Pitemmän päälle ei tule mitään että esim. jonain päivänä tulee soitto: "Hait vuonna 2007 kesäkuussa tänne meille töihin - nyt olemmme tehneet valintamme ja haluaisimme sinut töihin". Etenkään nämä työhallinnon sivuilla olevat työharjoittelijaa etsivät yritykset eivät ota mitään yhteyttä vaikka pyytävät itse ottamaan yhteyttä... esimerkkinä mainittakoon erään suuren koulutuskeskuksen työharjoittelupaikka joka oli ilmoitettu auki 17.12. Vielä tänänkään päivänä en ole saanut vastausta tuolta firmalta.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastauksien saaminen on yhtä tuskaa välillä. Vaikka firma on ilmoittanut halukkuudestaan lisäksi huutaa työvoimapulaansa.

Lisäksi työharjoittelijoita haluavan firman täytyisi kertoa yksityiskohtaisesti, koska milloin ja mitenkä aikoo alkaa maksaa palkka työharjoittelijalle.

Toisin sanoen mitä kaikkea työharjoittelijan pitää osata ja hallita työssään, että voidaan palkata. Ja välittömästi kun nämä taidot on niin palkattava on. Ja työnantajan on myös taattava, että näiden taitojen kertyminen tapahtuu maksimaallisella nopeudella. Eikä tahallisesti evätä mahdollisuuksia oppia, jotta voitaisi pitkittää työharjoittelua.

Ja on myös monia muita asioita mitä pitää vaatia työnantajilta. Joita en edes tässä viitsi alkaa keromaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


velvollisuuksia kirjoitti:

Kaikki työttömäthän tietävät että työhönosoituksiin täytyy vastata kahdessa päivässä ettei tule mitään karenssia. Työnantaja sen sijaan näköjään saa pitkittää valintaa vaikka kuinka kauan (niin työharjoittelupaikoissa kuin avoimilla työmarkkinoilla). Minun mielestäni heillekin kuuluisi antaa velvoite että vastaavat työnhakijalle tuon 2 päivän aikana. Pitemmän päälle ei tule mitään että esim. jonain päivänä tulee soitto: "Hait vuonna 2007 kesäkuussa tänne meille töihin - nyt olemmme tehneet valintamme ja haluaisimme sinut töihin". Etenkään nämä työhallinnon sivuilla olevat työharjoittelijaa etsivät yritykset eivät ota mitään yhteyttä vaikka pyytävät itse ottamaan yhteyttä... esimerkkinä mainittakoon erään suuren koulutuskeskuksen työharjoittelupaikka joka oli ilmoitettu auki 17.12. Vielä tänänkään päivänä en ole saanut vastausta tuolta firmalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu