Mitä teen ystäväni kanssa.
Olen tuntenut hänet pienestä pitäen. Olemme kasvaneet yhdessä ja olleet kutakuinkin läheisiä koko ajan. Ongelmana on tälläinen että teini-ikäisestä asti hän on "juksannut" minua ja toisia ystäviämme jutuillaan.
Hän kertoilee välillä että hänellä on sellainen ja sellainen miesystävä, jota kukaan ei kuitenkaan ikinä näe, ei edes oma äiti vaikka asuvat yhdessä vieläkin. Jos tästä miesystävästä kysyy äidiltä, ystävä äkkiä pudistaa päätään ja viestii minulle että ole hiljaa ja alkaa puhumaan kovaan ääneen toisesta aiheesta, vaikka väittää kiven kovaan että äiti tuntee ja tietää tämän miehen. Tosiasiassa äiti ei tíedä sen enempää kuin muutkaan. Lisäksi nämä hänen miesystävänsä ovat aina kerta toisensa jälkeen upeampia, rikkaampia, keräilevät ja omistavat useita urheiluautoja, rakentavat taloja ympärisuomea, vievät hänet joka viikonloppu syömään eri kaupunkeihin, ostelevat hänelle koruja ja lahjoja ja ovat niin rakastuneita. Omituista on se, että tällä ystävälläni ei ole oikeastaan muita ystäviä kuin minä tässä kaupungissa, enkä ole viimeisen viiden vuoden aikana nähnyt kuin muutaman miehen hänen kanssaan, nekin suhteet kariutui aikaa jo. Näitä muita miehiä, talonrakentajat, urheiluautoilijat yms, heitä ei ole ikinä näkynyt missään.
Hän satuilee minulle ja toiselle tutulle näistä miehistä kaikenlaista puppua, annan hänen aina ymmärtää että uskon häntä. Sillä jos sanon sanankin poikkiteloin hänen "tarinaansa" hän pistää ystävyytemme tauolle. Ilmeisesti hän ei kestä sitä ajatusta ettei kukaan usko.
Lisäksi hänellä on epämiellyttävä tapa kinata/väittää vastaan asioissa vaikka tietää itsekin olevansa väärässä- tyyliin tarja halosella on punertava tukka, kaikki tietää että näin on mutta hänellä on oikea tieto tästäkin asiasta ja suuttuu jos joku uskaltaa väittää vastaa.
Hän pyytää välillä jotain tavaraa lainaksi, se on okei, mutta lisäksi hän pyytää aina tuomaan sen hänelle kotiin, minulla on siis auto mutta asumme vain n.1km päässä toisistamme. Jos en suostu viemään, hän laittaa äitinsä asialle,mutta itse ei viitsi tulla.
Kyläilen hänen luonaan välillä ja huomaan että hän nauttii seurastani? mutta muutin viime vuonna uuteen asuntooni ja hän on käynyt siellä vain kerran, aina lupaa tulla mutta sitten "ei jaksa/on kipeä/nukkui tapaamisajan ohi "vahingossa" tms muuta mukavaa.
Hän pyytää toisinaan rahaa lainaksi, milloin tarvitsee ostaa lääkettä, milloin puheaikaa blaa blaa blaa, olen muutamia kertoja lainannut, ja hän maksaa kyllä takaisin aina, mutta niinä harvoina hetkinä kun olen ollut todella ilman rahaa ja olisin TODELLA tarvinnut sitä, hän ei ole vastannut minulle kun olen pyytänyt rahaa lainaksi. Meistä minä olen luotettavampi! Muuten hän tuhlailee koko ajan, ostaa vaatteita lähes päivittäin ja karkkia tms mutta sitten "ei ole yhtään" rahaa yhtäkkiä...Miksiköhän...
En ymmärrä miksi hän ei luota minuun sen vertaa että puhuisi totta, edes minulle, edes kerran. En ikinä arvostisi häntä, vaikka hän olisi oma itsensä, ei hän olisi sen huono arvoisempi. Enkö ole hänen ystävyytensä arvoinen? En tiedä mitä tehdä hänen kanssaan, toisaalta loukkaa että hän syöttää pajunvartta koko ajan, toisaalta olemme tunteneet niin kauan että olisi sääli laittaa välit poikki. Hän on "kuulemma" muuttamassa toiselle paikkakunnalle kesällä, tämän miehen? kanssa, joten välit varmasti viilenevät joka tapauksessa. Piätisikö yrittää pitää välit "läheisinä" vai mitä tehdä? Onko jollain samanlaisia kokemuksi? Tunnistaako joku itsessään kuvailemani ystävän.
Olen tuntenut hänet pienestä pitäen. Olemme kasvaneet yhdessä ja olleet kutakuinkin läheisiä koko ajan. Ongelmana on tälläinen että teini-ikäisestä asti hän on "juksannut" minua ja toisia ystäviämme jutuillaan.
Hän kertoilee välillä että hänellä on sellainen ja sellainen miesystävä, jota kukaan ei kuitenkaan ikinä näe, ei edes oma äiti vaikka asuvat yhdessä vieläkin. Jos tästä miesystävästä kysyy äidiltä, ystävä äkkiä pudistaa päätään ja viestii minulle että ole hiljaa ja alkaa puhumaan kovaan ääneen toisesta aiheesta, vaikka väittää kiven kovaan että äiti tuntee ja tietää tämän miehen. Tosiasiassa äiti ei tíedä sen enempää kuin muutkaan. Lisäksi nämä hänen miesystävänsä ovat aina kerta toisensa jälkeen upeampia, rikkaampia, keräilevät ja omistavat useita urheiluautoja, rakentavat taloja ympärisuomea, vievät hänet joka viikonloppu syömään eri kaupunkeihin, ostelevat hänelle koruja ja lahjoja ja ovat niin rakastuneita. Omituista on se, että tällä ystävälläni ei ole oikeastaan muita ystäviä kuin minä tässä kaupungissa, enkä ole viimeisen viiden vuoden aikana nähnyt kuin muutaman miehen hänen kanssaan, nekin suhteet kariutui aikaa jo. Näitä muita miehiä, talonrakentajat, urheiluautoilijat yms, heitä ei ole ikinä näkynyt missään.
Hän satuilee minulle ja toiselle tutulle näistä miehistä kaikenlaista puppua, annan hänen aina ymmärtää että uskon häntä. Sillä jos sanon sanankin poikkiteloin hänen "tarinaansa" hän pistää ystävyytemme tauolle. Ilmeisesti hän ei kestä sitä ajatusta ettei kukaan usko.
Lisäksi hänellä on epämiellyttävä tapa kinata/väittää vastaan asioissa vaikka tietää itsekin olevansa väärässä- tyyliin tarja halosella on punertava tukka, kaikki tietää että näin on mutta hänellä on oikea tieto tästäkin asiasta ja suuttuu jos joku uskaltaa väittää vastaa.
Hän pyytää välillä jotain tavaraa lainaksi, se on okei, mutta lisäksi hän pyytää aina tuomaan sen hänelle kotiin, minulla on siis auto mutta asumme vain n.1km päässä toisistamme. Jos en suostu viemään, hän laittaa äitinsä asialle,mutta itse ei viitsi tulla.
Kyläilen hänen luonaan välillä ja huomaan että hän nauttii seurastani? mutta muutin viime vuonna uuteen asuntooni ja hän on käynyt siellä vain kerran, aina lupaa tulla mutta sitten "ei jaksa/on kipeä/nukkui tapaamisajan ohi "vahingossa" tms muuta mukavaa.
Hän pyytää toisinaan rahaa lainaksi, milloin tarvitsee ostaa lääkettä, milloin puheaikaa blaa blaa blaa, olen muutamia kertoja lainannut, ja hän maksaa kyllä takaisin aina, mutta niinä harvoina hetkinä kun olen ollut todella ilman rahaa ja olisin TODELLA tarvinnut sitä, hän ei ole vastannut minulle kun olen pyytänyt rahaa lainaksi. Meistä minä olen luotettavampi! Muuten hän tuhlailee koko ajan, ostaa vaatteita lähes päivittäin ja karkkia tms mutta sitten "ei ole yhtään" rahaa yhtäkkiä...Miksiköhän...
En ymmärrä miksi hän ei luota minuun sen vertaa että puhuisi totta, edes minulle, edes kerran. En ikinä arvostisi häntä, vaikka hän olisi oma itsensä, ei hän olisi sen huono arvoisempi. Enkö ole hänen ystävyytensä arvoinen? En tiedä mitä tehdä hänen kanssaan, toisaalta loukkaa että hän syöttää pajunvartta koko ajan, toisaalta olemme tunteneet niin kauan että olisi sääli laittaa välit poikki. Hän on "kuulemma" muuttamassa toiselle paikkakunnalle kesällä, tämän miehen? kanssa, joten välit varmasti viilenevät joka tapauksessa. Piätisikö yrittää pitää välit "läheisinä" vai mitä tehdä? Onko jollain samanlaisia kokemuksi? Tunnistaako joku itsessään kuvailemani ystävän.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lisäksi hänellä on tapana latistaa muiden tunteet tyyliin jos ostan uuden tavaran tai vaatteen/minkä tahansa hän sanoo aina, ihan kiva mutta en kyl ikinä tollasta ostais, laittais päälle jne. Joo kivan värinen seinä jos tosta väristä tykkää.... Niin ankeeta ja epäreilua. Olen ruvennut tekemään samoin hänelle..
Oletkos kuullut koskaan narsistisesta personaalisuushäiriostä? Narsisteilla on tapana mollata ystäviään/puolisoaan/työtoveriaan mitään syyllisyyttä tuntematta. Olen itse ollut tällaisen narsistin "ystävä" lähes koko ikäni. Pitkään kesti ennen kuin ymmärsin miksi minulla on kokoajan paha ja syyllinen olo. Hän sai aina uskomaan, että syy on minussa. Hän tykkäsi myös arvostella kaikkia ja kaikkea. Syy ei ollut koskaan hänessä.
Hän on patologinen valehtelija. Minä joka olin tuntenut hänet ja perheensä koko ikäni sain kuulla hänen huimista uusista ammateistansa. Miehiä tai ihailijoita hänellä on ollut enemmän kuin Marilyn Monroella.Hän on mustasukkaisimpia ihmisiä ketä tunnen. Ja petti miestänsä useamman kerran. Hänellä on ollut syöpä ja itsaria pitää yrittää silloin tällöin, kun en ole huomioinut tai soitellut hänelle. Puhelin toimii siis vain yhteen suuntaan, ellei hän tarvitse apua.Hän erosi juuri miehestään jota hän pahoinpiteli henkisesti, mutta myös fyysisesti.
Ex-miestään hän syyttää tällä hetkellä samoista asioista ja kaikista ongelmistaan. Ellei se sitten ole minun vika. Sain juuri kuulla, että minulla on pahoja ongelmia. Tarvitsen hänen mukaan apua. Ei ongelma ole hänessä vaan minussa. Miksi? Koska sanoin, että en jaksa enään hänen terroriaan.
Voin kertoa, että jos ystäväsi on narsisti, hän EI MUUTU! Parasta jättää hänet niin nopeasti kuin mahdollista. Se ei ole helppoa, koska hän osaa olla myös tosi ihana,eikö??? Minulla kesti 38-vuotta.Jos sinua rupesi mietityttämään, niin lisää aiheesta löydät netistä paljon. narsistien uhrien tuki ry:n sivulta pääset alkuun. Tsemppiä sinulle!
sanon että tuttu tunne tuli.
älä oo sen kaa laita puhelinkin kiinni kun soittaa tai muuta.
minulla on yksi kamu joka sanoo joka ilta samaa olkoon yö tai päivä.
jos haluat kirjoita
hei juulia, siis sinulla on kunnia omistaa myös tälläinen ystävä?
tunne on karu mutta mitä oikeasti teen tällä ystävällä. Toisaalta en ole minäkään täydellinen =)
Mitä sillä teet? Mun mielestä et mitään. Tuolla "et sinäkään ole täydellinen" ajatuksella sä sitä kuvioissa pitäisit edelleen vai?
koska et ymmärrä, hyväksy ja suvaitse häntä tasan sellaisena vikoineen kaikkineen ja omituisuuksineen, mitä hän on. Hän elää omassa keksimässään maailmassa, joka ehkä tuo hänelle lohtua tai hyväksyntää. Kun sitä ei markkinoiden hedonismi ja muu nykymaailma ihmisille tuo.
Hän ehkä tarvitsee apua. Ei kiusaamista. Jos vaikka oma isä käyttää hyväkseen ja pahoinpitelee, en usko hirveän terveitä ihmisiä siitä kasvavan. Tuuripeliä. Mä oon huono-onnisten puolella. Omat rajat pitää tietenkin olla, ettei riko itseään liikaa.
Joo, meidän isä on käyttänyt hyväkseen. Omalla tavallaan tietenkin, mikä verhotaan "hyväntekeväisyyteen" ja sellaiseen. Sairasta vai ei? Ihan sama. On olemassa, hankaloittaa elämää ja kiusaa. Kuka sen parantaa? Ei kukaan, jos se ei itse hakeudu hoitoon, sillä kukaan meidän perheestä ei sitä sinne väkisin pysty viemään.
Mä aina pelkäsin, että huonosti käy mun sisaruksille tai äidille, siksi koko elämä olikin pelon alla elämistä. Joo, kyllä se elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Hyvä ruoka, juoma, ihmisten seura on tärkeää, vaikkei se oikein muita ihmisiä ymmärrä, tue ja auta. Tulee kertomaan kyllä omat näkemyksensä ja sanomaan, miten sun pitäis tehdä just tää juttu. Tuo lahjoja ja keksii ratkaisuja asioihin. Kritiikkiä se osaa kyllä ottaa vastaan ja vihaisuutta. Mutta ei se osaa muuttua. Se on sen ongelma kai. Liian jumiutunut huonoihin käytäntöihin. Mistä niitä uusia sitten saisi? Ja varsinkaan vanhempana ihmisenä on vaikea muuttua, kun johonkin on tottunut.
Sitä täytyy miellyttää ja paapoa ja toivoa, ettei se suutu. Tästä se suuttuis varmasti. Mutta kyllähän mä ymmärrän. Vaikea perhetausta, koulukiusaamista ja kaikkea. Ei pelko häviä ei, mun elämästä kai siis koskaan. Se tuntuu vatsassa. Häviää ehkä vain silloin, kun tuntee itse olevansa turvassa. Ihmisten seurassa, joita rakastaa. Toivottavasti meidän perheen kaikki jäsenet, isä myös, löytää ne ihmiset, joiden kanssa voi olla oma itsensä. Ettei tarvii pelätä, vaan voi voida hyvin. Ja että kaikki olis hyvin. Nyt ei oo. Pelottaa.
tänne voi asioita kirjoitella ja on kiusaamiselta tai asioihin muiden ihmisten sekaantumiselta turvassa? Ehei. Ei oo. Tyhmiä me ollaan täällä. Liian kilttejä ja sinisilmäisiä. Foorumin pitäisi olla rajoitettu vain tietyille ihmisille, jotta asioiden käsittely voisi olla luottamuksellista.
No, vahingosta viisastuu. Seuraavalla kerralla kaikille nimimerkki ja ainakin mahdollisuus poistaa omat kommentit, vaikka sitä luottamuksellista foorumia ei ole. Vielä.
nyt en ymmärrä sinun viestiäsi? Suomi on suht iso maa jos suomi24:sen näkökulmasta katselee, tuskin kukaan toisiaan tunnistaa täältä, tai olisiko se edes niin paha juttu?