Ensin olin hämilläni sinusta, sitten kun tiemme erosivat vaikkemme edes olleet kunnolla mitään minun oli helppo olla. Sitten tuli aika, että alkoi miettimään mitä elämässä oli jäänyt tekemättä. Sinä tulit mieleeni vahvasti, ja olet ollut sitä nyt jo reilun 10v. Olet ollut osa elämääni jo vajaan 20v, josta oikeasti pari kuukautta, loput siis vain sielussani.
Elämäni ei ole ollut helppoa, säästin sinut tältä.
Tämä kaikki vain siksi, että joku julkiksen entinen sanoi lehdessä kaipaavansa edelleen tätä julkisuuden henkilöä.
Hyvä ystäväni, rakkaani menneisyydestäni. Minä kaipaan sinua edelleen.
Anna merkki jos kaipaat minua, vaikka en lähtenytkään matkaasi aikanamme.
Elämäni ei ole ollut helppoa, säästin sinut tältä.
Tämä kaikki vain siksi, että joku julkiksen entinen sanoi lehdessä kaipaavansa edelleen tätä julkisuuden henkilöä.
Hyvä ystäväni, rakkaani menneisyydestäni. Minä kaipaan sinua edelleen.
Anna merkki jos kaipaat minua, vaikka en lähtenytkään matkaasi aikanamme.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia.Sinä ruokit ja ruokit minua kuin nälkäistä kulkukoiraa.
KIELSIT MINUT.Et ymmärrä ,kuinka kovan hinnan siitä
maksoin.Hyvä,että olen hengissä ja järjissäni.
Toivon todella etten kuule/näe sinua tässä elämässä.
Seuraavvan elämään.
Kun olisimme olleet silloin rohkeita ja tehneet asian eteen jotain. Ei päivääkään ole kulunut etten ole miettinyt meidän aikaamme ja sitä "entä jos" -mutta älä koskaan enää katoa elämästäni vaan tule osaksi sitä.
pieni juttutuokio tuntemattoman ihmisen kanssa keskellä yötä, saada sydämen lyömään ylimääräistä silloin harvoin, kun katseemme kohtaa ja - tuntemaan kuin olisi tuntenut hänet aina.
Olenkin yrittänyt välttää mahdollisuuksien mukaan (melkein 20 vuotta) rakkaimman ihmisen kohtaamista, koska se tuottaa suunnatonta kipua sydämessä.
Hän vei silloin suuren osan sydämestäni eikä ole vielä sitä palauttanut.
Paljon on "tapahtunut" sellaista tässä vuosien varrella - - välillä on herännyt toivo, että sittenkin olen hänen mielessään joskus.
Järki kuitenkin astuu aina kuvioihin ja sanoo että se "tapahtuma" voi olla myös sattumaa.
Kaipaan myös rakkaintani menneisyydestä ja hän on edelleen osa nykyistä elämääni, sillä haluan aina tietää, että hän voi hyvin ja on onnellinen,
silloin pystyn itsekin elämään eteenpäin , vaikkakin ilman häntä.
Haluaisin antaa merkin jos tietäisin varmuudella, että se olet sinä. Olen tätä salaisuutta kantanut sydämessäni kaikki nämä vuodet ja sinä lupasit myös pitää salaisuuteni.
Olet ihailtavasti pitänytkin sanasi. Kiitos.
Kaipaan todella.
En ole etsimäsi, olen nainen, joka on myös elänyt kohta 20 vuotta salainen tuska sydämessä. Ihan niinkuin sinäkin, minä vain kannan sitä sisälläni, enkä osaa päästää irti.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Sanoohan sen järkikin, että kun vettä virtaa tarpeeksi se huuhtoo KAIKEN mennessään! Mitä todellista voi jäädä jäljelle? Ehkä on vain liian tuskallista todeta, että kerran teki virheen, johon kaikki virheet kertautuvat ja kasvavat, eikä mikään tunnu siltä kuin pitäisi.
Ja silti tietää, että jos nyt olisi se sama tyttö, tekisi sen täsmälleen saman virheen. Samalla tavalla kävelisi taksiin, ajaisi pois, eikä ikinä, ikinä katsoisi taakseen, koska pelkäisi jähmettyvänsä niille sijoilleen. Eikä ikinä, ikinä yrittäisikään muistella mitään suloista, se vaan sattuisi aina yhtä pahasti.
Minä elän kummallista kaksoiselämää. Ulospäin olen onnellinen avovaimo, lapsia toivotaan, rakastetaan ja eletään, niinkuin pitääkin. Vahva ja voimakas nainen, joka pitää langat käsissään ja elämän järjestyksessä. Mutta sisällä on joku kummallinen hauras olento, joka tahtoo olla pieni ja pideltävä, järjetön tyhmä, syliin otettava, tärisevä mytty.
Tiedän, ettei sitä syliä ole enää, ei ehkä koskaan ollutkaan. Mutta miten estän itseni uneksimasta siitä?
Haluan edelleen vastata niille, jotka ovat vastanneet minun ajatuksiini.
elämä on kuin vesivana kullanhuuhotjan työmaalla tai vastaan tuleva autojono moottoritiellä. Kullanhuuhtojalla menee sorimin läpi miljoona pientä kivenjyvää, ja ehkä sitten on ne pari kultajyvää... Moottoritiellä tulee vastaan 1000 autoa ja yhtään ei jää mieleen, mitä on nähnyt.
Kovin on aika erilainen nykyisillä nuorilla aikuisilla kuin sillon, kun itse tapasin tämän omaikäiseni tytön.
Silloin tavattiin ekasta kerrasta saakka naamatusten ja piti asiat puhua siinä... ei ollut kännyköitä, ei ollut tekstiviestejä, että jos ujostutti tai ei ei ollut sopivaa hetkeä olisi saanut sen viestin toiselle muulla tapaa ja voinut saada tilaa ajatella.
Jos vaan tilanne ei ollut sopiva, niin toisen oli annettava mennä.
Se harmittaa suuresti, että ei osannut edes kirjetttä kirjoittaa toiselle, että olisi saanut asikaa miettiä toisen toivetta. Vielä kuukausienkin jälkeen viimeistä näkemisestä, sain viestin muutakautta, että olisin ollut vielä tervetullut.
kun jotkut miehet ei voi antaa itsestään mitään
konkreettista.Aivan,kuin olisivat tekemässä jotain rikollista.Silloin usko oikeaan rakkauteen menettää kyllä pohjaa.