Eli ensin vähän taustatietoja. Ollaan avoliitossa elävä pariskunta, yhtesiä vuosia takana kohta 14. Kaksi lasta, omakotitalo jne.
Ylä- ja alamäkiä mahtuu mukaan. Mutta pääosin elämä on ollut onnellista.
Nyt kuitenkin kävi niin että huomasin miehen ottaneen kihlasormuksen pois, kysyin että miksi on tämän tehnyt, vastaukseksi ensin laittoi asian leikiksi eikä kuitenkaan vastannut oikeasti kysymykseen.
Odottelin muutaman päivän ja kysyin uudestaan, no vastasi että ei me kuitenkaan mennä koskaan naimisiin. Kysyin että kuinka niin (olen aina tahtonut naimisiin ja mies tietää sen) mies vaan jankkas että no kun ei kuitenkaan mennä.
Sanoin miehelle että sehän on silloin hänen tahtonsa ei mun koska mä menisin hänen kanssaan naimisiin koska vaan.
Kysyin tahtooko erota, sano ettei. Kertoi välittävänsä musta ja että tahtoo olla mun kanssa.
Kysyin että rakastaako vastas että no ainakin välittää.
Tilanne on nyt sellainen että pienempi lapsista on vuoden vanha, mulla oli todella vaikea raskausaika milloin riideltiin jonkun verran ja sitten kärsin lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Jonka takia en ehkä ole ollu kaikkein ihanin ihminen. Tätä masennusta miehen on ollut vaikea käsittää.
Mies sanoi että kaksi viimeistä vuotta on mennyt huonosti ja ehkä se vaikuttaa hänen päätökseen olla menemättä naimisiin.
Tämä koko asia tuli todella yllätyksenä mulle ja oli kuin märkä rätti vasten kasvoja.
Kerroin miehelle kuinka pahalle musta tuntuu se että se ei tahdo olla mun kanssa yhtä vakavasti kuin mä sen kanssa. Mies ei kommentoinut mitään.
Nyt ollaan oltu aika hissukseen muutama päivä.
En tiedä miten tästä eteenpäin? Pitääkö mun odottaa että alkaa joskus taas rakastamaan vai mitä mun pitää tehdä? Olen ihan pihalla ja henkisesti rikki.
Ylä- ja alamäkiä mahtuu mukaan. Mutta pääosin elämä on ollut onnellista.
Nyt kuitenkin kävi niin että huomasin miehen ottaneen kihlasormuksen pois, kysyin että miksi on tämän tehnyt, vastaukseksi ensin laittoi asian leikiksi eikä kuitenkaan vastannut oikeasti kysymykseen.
Odottelin muutaman päivän ja kysyin uudestaan, no vastasi että ei me kuitenkaan mennä koskaan naimisiin. Kysyin että kuinka niin (olen aina tahtonut naimisiin ja mies tietää sen) mies vaan jankkas että no kun ei kuitenkaan mennä.
Sanoin miehelle että sehän on silloin hänen tahtonsa ei mun koska mä menisin hänen kanssaan naimisiin koska vaan.
Kysyin tahtooko erota, sano ettei. Kertoi välittävänsä musta ja että tahtoo olla mun kanssa.
Kysyin että rakastaako vastas että no ainakin välittää.
Tilanne on nyt sellainen että pienempi lapsista on vuoden vanha, mulla oli todella vaikea raskausaika milloin riideltiin jonkun verran ja sitten kärsin lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Jonka takia en ehkä ole ollu kaikkein ihanin ihminen. Tätä masennusta miehen on ollut vaikea käsittää.
Mies sanoi että kaksi viimeistä vuotta on mennyt huonosti ja ehkä se vaikuttaa hänen päätökseen olla menemättä naimisiin.
Tämä koko asia tuli todella yllätyksenä mulle ja oli kuin märkä rätti vasten kasvoja.
Kerroin miehelle kuinka pahalle musta tuntuu se että se ei tahdo olla mun kanssa yhtä vakavasti kuin mä sen kanssa. Mies ei kommentoinut mitään.
Nyt ollaan oltu aika hissukseen muutama päivä.
En tiedä miten tästä eteenpäin? Pitääkö mun odottaa että alkaa joskus taas rakastamaan vai mitä mun pitää tehdä? Olen ihan pihalla ja henkisesti rikki.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ompa ikävää luettavaa. Tokihan toisen masennus vaikuttaa siihen toiseenkin ihmiseen ja voi saada hänet tuntemaan ittensä riittämättömäksi. Oletteko keskustelleet asioista niistä lähtökohdista? Masennus estää vielä näkemästä sen, jos/kun toinen alkaa etääntyä. Ja sen huomaaminen vielä pahentaa asiaa.
Voimia sinulle kovasti! Varmasti sinun kannattaa ainakin muistaa se, että sinua tarvitaan ja sinä olet hyvä ja vastuuntuntoinen äiti. Sinulla on myös oikeus saada kuulla mieheltäsi rehellisiä vastauksia, mutta sinulla on myös oikeus siihen,että pyydät miehesi ottamaan vastuuta myös tilanteestasi. Tarkoitan tällä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Ja sitä, että perheen eteen kannattaa tehdä kaikki mahdollinen. Ei se elämä mene aina kaikkien mukavuussääntöjen mukaan.
Kuullostaa kaavamaiselta. Parisuhdeterapeutit kuulevat tälläisista ongelmista koko ajan. Kun on lapsia ja asunto- ja muuta velkaa, elämä vakiutuu uriin ja voi alkaa tuntua tylsältä. Yrittäkää varata miehenne kanssa säännöllistä laatuaikaa vain toistenne seurassa. Muistelkaa alkuaikoja, kun kaikki oli vielä jännää, ja niitä syitä joiden takia kimppaan menitte. Suunnitelkaa tulevaisuutta, mihin päämääriin pyritte yhdessä. Keskustelkaa toistenne kanssa mikä tekee onnelliseksi. Jos toinen kärsii kliinisestä masennuksesta, löytyy siihen lääkitys. Partnerille masentuneen kanssa eläminen voi koitua liian raskaaksi. Partnerilla ei ole osaamista masennuksen hoidosta. Käy siis lääkärin juttusilla.