Hieman nyt kyl täytyy purkautua ja kuulla ulkopuolista mielipidettä asiaan. Aloitan ihan alusta: Nähtiin, ihastuttiin ja rakastuttiin. Vuosi melkeinpä "kaukosuhdetta" kun nähtiin vaan viikonloput, vuosi muuten vaan seurusteltiin, kolmantena vuotena yhteen muutettiin. Nyt on menny neljä vuotta, joista kyllä 3 olen kiltisti seurustellut. Sitten hän alkoi pelaa sitä samaa kirottua pelia (joka on muiltaki miehiä vienyt) eli WoW. Hän oli kyllä aikaisemminki pelannut, mutta ei niin häiritseväst, että se meidän suhdetta häiritsisi kovinkaan paljon, suht. siedettävää oli vielä. Mut sitten homma karkas totaalisesti lapasest. Nyt hän on pelannu reilu vuoden melkein kaikki päivät. Silloin kun oli viel töissä, ni heti töitten jälkeen koneen ääree ja loppuilta/yö menikin sitten siinä ja aamulla sitten väsytti. Nyt kun loppui työtkin niin se pelaaminen alkaa aamulla ysin aikaa kun hän herää ja loppuu siin yöllä joskus yhden kahden jälkeen. Joskus on menny aamuun asti. Aivan sairasta. Huomasin siinä sitten, että yllävän nopeesti on alkanu kadota kaikki yhteinen, mitä meillä oli. Luulin rakkaudenki kadonneen.. voi ku se oliski kadonnut..
Eli tämä viimeinen vuosi on ollu aikamoist helvettiä. Tunsin ittee oikeest sinkuks, koska ainoo yhteinen aikamme oli silloin ku nukuttiin samas sängys. Minä kaipasin kauheasti läheisyyttä ja kosketusta, hän sitä ymmärtänyt minulle antaa. Ei ollut siihen aikaa, kun peli vei kaiken. Vakavan keskustelun jälkeen hän hieman suostui muuttamaan tapojaan eli: Pelaan su-pe, perjantai-ilta ja lauantai-ilta voidaan viettää yhes. Anteeks, mikäköhän tässä kaavassa oikein mättää? Ok, päätin kokeilla. Ongelma olikin sitten siinä, ettei sekään toiminut. Voi luoja niitä kaikkia turhia lupauksia, mitä hän oli minulle antanut pelaamisen suhteen, ja mä hölmönä kaikkee uskoin. Ois pitänyt lähtee jos vuos sitten kun homma karkas lapasest hänel. ois pitänyt tajuta, ettei tästä mitään tule. Noh, niinku tuossa mainitsinkin, kaipasin läheisyyttä ja kosketusta ja sitä ihanaa tunnetta, kun huomaat että toinen välittää. Sitä minä en häneltä saanut, jouduin hakea muualta. Vaikka kui pahalta se tuntuikin, siis ns. pettää toista, mutta en voinut sille mitään. Halusin ja en halunnut samaan aikaan. Onneks, arvot on vielä itelläni kohdallaa, että vaikka käperryinki toisen miehen kainaloon, ikinä en ole toisen kanssa seksiä harrastanut. Koska sitä en olisi itelleni ikinä antanut anteeksi. Mutta oli se tuskaa, kun tunsi toisen lämmön ja kosketuksen ja aina kun laitoin silmät kii, ni kuvittelin että siinä on hän, eikä joku vieras mies. Aina vaan kun avasi silmät, niin seki tunne katosi. Se oli tuskaa..
Nyt päätin, ettei näin voi jatkua. Mä satutan itteeni siinä, ja jos hän saa tietää, ni häntä se satuttaa viel enemmän. Eli tälle piti tehdä loppu. Ja nyt mä hänelle sanoin, että Joko/Tai, valitse. Siinä alkoin jälleen kerran valumaan nämä turhat lupaukset vähentämisestä. Miten mä enää niitä uskoisi, kun on niitä kuunellu vuoden, turhaan?! Päätin, että kai tästä suhteesta pitää tehä loppu. Ei tää oo oikein. Sitten siinä samaisena viikonloppuna olin lomalla. Ja miten siinäki taas kävi. Lomaromanssi. Siinä vain ilmeni yks ongelma, se ei jääny siihen. Nyt olen tapaillu sitä toista miestä, olen kai ihastunut. Tunteet aivan sekaisin, kaikki vaa myllertää sisälläni. Kahteen viikkoon en ole paljoa pystyny syömään. Nyt mennään todella lujaa heikoilla jäillä. Elimistö meni aivan sekaisin (menkat kesken liuskan ja muuta mukavaa). Jos jotain saa väkisin alas kurkust tungettua, ni se kyllä aika nopeesti löytää tiensä uloskin, tavalla tai toisella. Ja nyt mua viel pelottaa, että mulle tulee syömishäiriö. Olen ollu koko elämäni hieman ylipainoinen, painoideksi 26. Ja olen aina sitä vihannut ittessäni. Itsetunto oli jo aikoi sitte kuopattu maan alle, enkä kyllä ole sitä vieläkää siitä ylös kaivannut. Taitaa olla todella syvällä. Nii, palaten aiheeseen, pelkään syömishäiriöö sen takia, koska olen alkanut toden teolla nauttia nälän tunteesta ja siitä, kun huomaa, että paino lähtee vauhdilla. Ruokaa oksettaa eikä sitä tee mieli syödä, todela vastenmielist. Syön vain silloin jotain, ku tuntuu et taju lähtee. Eli siis kun on todella pakko. Ja silloinki vaa banaanin, tai leivän. Tällä hetkel eteenpäin mennään kahvil ja tupakal. Kauankohan?
Tovin olen miettinyt, että mitä elämässäni tekisin. Se meni nimittäin aivan sekaisin hetkessä. En osannu siihen varauta, kukapa osais?! Eilen juttelin avopuolison kaa erosta, että näin se on kai tehtävä. Ahdistaa vaan, ku tää toinen mies jota nyt oon tapaillu on kans aika ihana, mutten silti haluais käyttää sitä "laastarina". Enkä mä oikeesti löytänyt yhtään enempää syitä, miksi jättäisin nykyisen miehen. Se on vaa se yksi, peli. Hän myönsi itkien mulle eilen, että hän teitää, kuinka pahasti tää pelaaminen oli hänen käsistää karannu. Pahoitteli, ja pahoitteli uudestaa. Sanoi oikeest rakastavansa. Ja mä rakastan kans. Hän ehdotti, että kokeiltais viel pari viikkoo sillee, et hän pelaa vain pari kertaa viikos, ja loppu aika viettäis yhes. En tiedä. Tavallaan haluaisin erota, miksi? En löydä siihe muuta syytä ku peli. Onko se tarpeeks hyvä syy? Tiedän, että jos nyt eroan, ja alan heti seurusteleman taas tän uuen kaa, ei siit mitään tule.. satutan vaa toista. Ja sitä mä en halua. Olen nyt todella hukassa. Päätin tänään, että tauko voisi tehdä hyvää. Tauko kuulemma tekee hyvää pitkis suhteis. Hän oli hyvin ymmärtäväinen sen suhteen. Lupasi pistää elämänsä kondikseen kesään mennessä, eli lopettaa pelaamisen ja aloittaa vaikka harrastaa urheilua mun kaa. Eli nyt ainoo mikä mua täs askarruttaa, että miten tämän tauon aikana pysyisin erossa siit toisest miehest. Tuntuu varmaan todella typerält, mut niin se itseasias on. Todella typerää koko tilanne. Itsepä olen ittee tähän saattanut. En vaa enää löydä mihinkään oikeita ratkaisuja. Auttakaa vähän...
Eli tämä viimeinen vuosi on ollu aikamoist helvettiä. Tunsin ittee oikeest sinkuks, koska ainoo yhteinen aikamme oli silloin ku nukuttiin samas sängys. Minä kaipasin kauheasti läheisyyttä ja kosketusta, hän sitä ymmärtänyt minulle antaa. Ei ollut siihen aikaa, kun peli vei kaiken. Vakavan keskustelun jälkeen hän hieman suostui muuttamaan tapojaan eli: Pelaan su-pe, perjantai-ilta ja lauantai-ilta voidaan viettää yhes. Anteeks, mikäköhän tässä kaavassa oikein mättää? Ok, päätin kokeilla. Ongelma olikin sitten siinä, ettei sekään toiminut. Voi luoja niitä kaikkia turhia lupauksia, mitä hän oli minulle antanut pelaamisen suhteen, ja mä hölmönä kaikkee uskoin. Ois pitänyt lähtee jos vuos sitten kun homma karkas lapasest hänel. ois pitänyt tajuta, ettei tästä mitään tule. Noh, niinku tuossa mainitsinkin, kaipasin läheisyyttä ja kosketusta ja sitä ihanaa tunnetta, kun huomaat että toinen välittää. Sitä minä en häneltä saanut, jouduin hakea muualta. Vaikka kui pahalta se tuntuikin, siis ns. pettää toista, mutta en voinut sille mitään. Halusin ja en halunnut samaan aikaan. Onneks, arvot on vielä itelläni kohdallaa, että vaikka käperryinki toisen miehen kainaloon, ikinä en ole toisen kanssa seksiä harrastanut. Koska sitä en olisi itelleni ikinä antanut anteeksi. Mutta oli se tuskaa, kun tunsi toisen lämmön ja kosketuksen ja aina kun laitoin silmät kii, ni kuvittelin että siinä on hän, eikä joku vieras mies. Aina vaan kun avasi silmät, niin seki tunne katosi. Se oli tuskaa..
Nyt päätin, ettei näin voi jatkua. Mä satutan itteeni siinä, ja jos hän saa tietää, ni häntä se satuttaa viel enemmän. Eli tälle piti tehdä loppu. Ja nyt mä hänelle sanoin, että Joko/Tai, valitse. Siinä alkoin jälleen kerran valumaan nämä turhat lupaukset vähentämisestä. Miten mä enää niitä uskoisi, kun on niitä kuunellu vuoden, turhaan?! Päätin, että kai tästä suhteesta pitää tehä loppu. Ei tää oo oikein. Sitten siinä samaisena viikonloppuna olin lomalla. Ja miten siinäki taas kävi. Lomaromanssi. Siinä vain ilmeni yks ongelma, se ei jääny siihen. Nyt olen tapaillu sitä toista miestä, olen kai ihastunut. Tunteet aivan sekaisin, kaikki vaa myllertää sisälläni. Kahteen viikkoon en ole paljoa pystyny syömään. Nyt mennään todella lujaa heikoilla jäillä. Elimistö meni aivan sekaisin (menkat kesken liuskan ja muuta mukavaa). Jos jotain saa väkisin alas kurkust tungettua, ni se kyllä aika nopeesti löytää tiensä uloskin, tavalla tai toisella. Ja nyt mua viel pelottaa, että mulle tulee syömishäiriö. Olen ollu koko elämäni hieman ylipainoinen, painoideksi 26. Ja olen aina sitä vihannut ittessäni. Itsetunto oli jo aikoi sitte kuopattu maan alle, enkä kyllä ole sitä vieläkää siitä ylös kaivannut. Taitaa olla todella syvällä. Nii, palaten aiheeseen, pelkään syömishäiriöö sen takia, koska olen alkanut toden teolla nauttia nälän tunteesta ja siitä, kun huomaa, että paino lähtee vauhdilla. Ruokaa oksettaa eikä sitä tee mieli syödä, todela vastenmielist. Syön vain silloin jotain, ku tuntuu et taju lähtee. Eli siis kun on todella pakko. Ja silloinki vaa banaanin, tai leivän. Tällä hetkel eteenpäin mennään kahvil ja tupakal. Kauankohan?
Tovin olen miettinyt, että mitä elämässäni tekisin. Se meni nimittäin aivan sekaisin hetkessä. En osannu siihen varauta, kukapa osais?! Eilen juttelin avopuolison kaa erosta, että näin se on kai tehtävä. Ahdistaa vaan, ku tää toinen mies jota nyt oon tapaillu on kans aika ihana, mutten silti haluais käyttää sitä "laastarina". Enkä mä oikeesti löytänyt yhtään enempää syitä, miksi jättäisin nykyisen miehen. Se on vaa se yksi, peli. Hän myönsi itkien mulle eilen, että hän teitää, kuinka pahasti tää pelaaminen oli hänen käsistää karannu. Pahoitteli, ja pahoitteli uudestaa. Sanoi oikeest rakastavansa. Ja mä rakastan kans. Hän ehdotti, että kokeiltais viel pari viikkoo sillee, et hän pelaa vain pari kertaa viikos, ja loppu aika viettäis yhes. En tiedä. Tavallaan haluaisin erota, miksi? En löydä siihe muuta syytä ku peli. Onko se tarpeeks hyvä syy? Tiedän, että jos nyt eroan, ja alan heti seurusteleman taas tän uuen kaa, ei siit mitään tule.. satutan vaa toista. Ja sitä mä en halua. Olen nyt todella hukassa. Päätin tänään, että tauko voisi tehdä hyvää. Tauko kuulemma tekee hyvää pitkis suhteis. Hän oli hyvin ymmärtäväinen sen suhteen. Lupasi pistää elämänsä kondikseen kesään mennessä, eli lopettaa pelaamisen ja aloittaa vaikka harrastaa urheilua mun kaa. Eli nyt ainoo mikä mua täs askarruttaa, että miten tämän tauon aikana pysyisin erossa siit toisest miehest. Tuntuu varmaan todella typerält, mut niin se itseasias on. Todella typerää koko tilanne. Itsepä olen ittee tähän saattanut. En vaa enää löydä mihinkään oikeita ratkaisuja. Auttakaa vähän...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi että, niin tuttua... En halua vähätellä tilannettasi, mutta minun mieheni pelaaminen on aiheuttanut vielä pahempaa. En halua siitä tässä sen enempää kertoa. Olen itse miettiny eroa monen monta kertaa, lupauksia on tullut aina välillä ja hyvin pian ne on rikottu, erolla olen uhkaillut ja sillon on mies ollu oikein mukava muutaman päivän. Ja kohta taas jatkuu pelaaminen. Työt ei kiinnosta, saattaa pelata melkein 20 tuntia vuorokaudessa.
Ajattele itseäsi. Minä aion piakkoin pistää miehen pihalle jos ei pelaaminen lopu, en jaksa enää enkä halua tuhlata enempää vuosia huonossa suhteessa.
Ota vaikka aikalisä, olette erossa ja katsotte yhteistä tulevaisuutta uudestaan sitten kun mies on saanut jotain tolkkua asioihin. Itse en enää usko että tästä mitään tulee, mutta kun on lapsia niin sitä haluaa vielä yrittää.
Voimia.
Jep jep.. Meilläki työt ei hirveästi enää kiinnosta, ku minä nyt olen suht. hyväs paikas töissä, eli mun palkalla pärjää loistavasti, kun hän ei muuta tee ku pelaa ja joskus syö (jos kerkee). Niin nyt kun hänelle sanoin tämä Joko/Tai -jutun, hän sanoin, että tämä on kiristämistä. Ja musta vahvasti tuntuu, että hän alkaa kiristää mua nyt. Semmosia merkkejä hän on nimittäin antanut.
Emmää voi olla niin sikamainen ihminen, että jätän hänet näin tyhjän päälle ilman rahaa ja asuntoa, nyt ku ollaa erillee muuttamas. Emmää vaa voi tehä niin, vaikka haluaisinkin. Ollaan taas vastaavasti eletty pelkästään hänen rahoilla tossa puolisen vuotta sitten. Mut palaten tähä kiristämiseen, ni must tuntuu, että ku hän ei haluaa irti tästä suhteest/tilanteest, ni hän ei edes eti itelleen mitää duunia, vaan jatkaa mun siivil lentämist, ja mä en pääse siten ikinä muuttaa! APUA?! karseeta...
Nyt hän lupasi näyttää mulle seuraavan 2 viikon aikana, että hän todellakin pystyy vähentää radikaalisesti.. ("uskotaan!!") Noh, enpä minä kuitenkaa nopeemmin pääsisi muuttaa, kun nykyisestä asunnosta on 1kk irtisanomisaika. Mä vaan niin toivon, että hän oikeesti ettii jonku työpaikan. Pääsisin itse irti tästä. Niin toivoisin jo omaa rauhaa, kaikesta. Toinen tietenki, mitä hän nyt pyys, et jos muutetaa erillee (huom. hänen käyttävän "jos"-sanaa), anyway, jos muutetaan erillee, ni muutetaan kuitenki samalle paikkakunnalle, et voidaan nähdä tauon aikana. Asutaan tällä hetkellä semmoses aikamoises peräkyläs, mis ei oo mitään, lähin kauppakin on 7km pääs. Hän ei halua jäädä tänne tauon ajaks, vaan muuttaa tohon 40km päähän suurempan kaupunkiin. Minä en sitä halua, en jaksa ajaa joka aamu/ilta. Mua nyt pelottaa, että hän alkaa myös sitten tälläkin asialla kiristää. Mulla on auto, sain lahjaks, mutta se on valitettavasti hänen nimis (pitkä tarina), ni musta tuntuu, että hän sanoo, et jos mä en muuta kans tonne kaupunkii, ni hän myy auton, koska mihin mä sitä tarttisin, ku nyt asun työpaikan vieres?! Että näin meillä.. Todella vaikeeks menee tää homma, koko ajan vaikeemmaks ja vaikeemmaks.. miten täst pääsis irti nopeasti. Törkee masennus ja ahistus pääl. Ei oike kykene keskittyy mihinkään, työpanostuski ei ole iha sitä mihin oikeesti pystyn. Prkl.......
saa tänäpäivänä apua jos haluaa hakea. Eikai parisuhdetta tuon takia kannata tuhota !!
Miehesi on selkeästi hoidon tarpeessa. Touhu kuulostaa narkkarin kanssa elämiseltä eli addiktiivinen luonne kyseessä.
Tilanteessasi en tosiaan näe muita vaihtoehtoja kuin että mies poistaa pelin koneeltaan, hankkii elämän tai sinä jätät hänet.
Voimia!