Kemian merkitys naiselle

kysymys. Ite oon ollu mieheni kans kohata 13 v ja siitä naimisissa 8v, kaks lastakin on siunaantunut. En alussakaan tuntenut mitään intohimoa miestäni kohtaan, mikä kyllä ilmeni sellasena kiukutteluna ja pahantuulisuutena, siis minä olin.Olin aika passiivinen seksin suhteen nuorempana joten en osannut kaivatakaan sellasta intohimoa.
En tiiä mikähän 30kriisi nyt on mutta ihan kuin jotain kemiaa tietyissä miehissä olen havainnut...ja se tunne on aika mahtava. Yks tapaus yllätti mut itsenikin, pidin erään miehen juttuja ihan pöljinä ja epäkypsinä, mutta tyyppi vaan jotenkin veti mua puoleensa, fyysisesti. Sai hormoonit hyrräämään.
Nyt joku tietty ihmettelee miks menin naimisiin, sitä mäkin ihmettelen. No mies on toisinaan ihan kiva, tekee kotitöitä, on hyvä isä...

"Kemia" on yksi osa kokonaisuutta, joten sen varaan en suhdettani pelkästään painottaisi. Mutta kyllä se on yksi sysäävä tekijä kiinnostua toisesta ja haluta enemmänkin kuin vain hyvänpäiväntuttavuutta.

Pettymykset muokkaavat meistä ihmisistä sellaisia etteivät kaikki halua enää riskeerata uusisssa suhteissaan. Ja ilmeisesti tuttusi yh-äiti kuuluu siihen tyyppiin. Hän haluaa ihan jotakin muuta kuin on ennen kokenut ja kenties suhde ei ole niin huippua, mutta kokonaisuus toimii paremmin.Hän ajattelee lapsiaan. Ja lapset eivät intohimolla kasva.

Intohimokin ailahtelee ja suhteissa on jaksoja, jolloin mikään ei kiinnosta. En osaa kuvitella itseäni kieppumassa kaiken aikaa mieheni ympärillä, vaan teen arkisin töitä johon kulutan osan energiaani ja lisäksi myös harrastukset. Elämä tuntuu silloin paljon monipuolisemmalta. Mieheni on vain ihminen, eikä kykene millään tyydyttämään totaalisesti kaikkia elämiseen liittyviä tarpeitani. Joten minä ainakin voin elää ilman intohimoa mieheeni.

Tottahan miehen erilaiset, hyvät ominaisuudet merkitsevät. Tuttusi yh-äitihän jo luetteli niitä kuten esim. turvallisuus, osallistuu kotitöihin jnejne. Jos tämä tuttusi kuitenkin kokee olonsa onnettomaksi, ei se kuitenkaan tarkoita että kaikki naiset olisivat samanlaisia ja perustaisivat suhteensa pelkkään luottamiseen ja turvallisuuteen. Joten sinun kannattaisi esittää sama kysymys vielä hänelle.

Naiselle seksin harrastaminen ei ole pakkomielle ja ainakaan minulle ei seksillä ole paljonkaan merkitystä. Mieheni ei koskaan ole onistunut minulle tuottamaan niin suurta nautintoa, että kaipaisin seksiä, yksin se kyllä tuntuu hyvältä.

Naimisiin mennään miehen kanssa, joka kanssa se arki voidaan jakaa. Seksiä voi harrastaa ilman tunnetta, kuten myös miehet. Pimeässä voi aina sulkea silmät ja kuvitella sen haaveiden miehen mieleensä. Ja seksiä vakituisessa parisuhteessa on keskimäärin 3 - 4 kertaa kuukaudessa jos oikein haluaa sitä vältää.

Fyysisesti voi tuntea vetoa sellaiseen mieheen jonka kanssa ei voi edes harkita yhteistä elämää. Miksi te miehet sotkitte avioliiton ja rakkauden käsitteet sekaisin samoin kun seksin harrastamisen ja fyysisen mielenkiinnon.

Mailman vanhimman ammatin harjoittajatkin tietävät sen : nainen ei tarvitse pitää milläkään tasolla miehestä, jotta voi harrastaa seksiä.

Siis vastaukseesi voi sanoa tuntevani vetoa mieheen kemian perusteella, mutta sillä ei ole paljonkaan painoarvoa kun katsellaan pitkäaikaista elämänkumppania. Muut tekijät painavat paljon enemmän vaakakupissa. Se on kuin suola ruuassa, sillä ei saa mahaa täyteen ja yksistään sitä on hirvittävä syödä, maustaahan se ruuan nautittavaksi, muttei ole vältämätöntä. Muitakin mausteitahan on myös olemassa, joskus jopa parempia.

...jos sitä ei alussa ole??

tärkeää. Jos en tunne vetoa mieheen, en taatusti viitsi olla hänen kanssaan muutenkaan. Seurustelun alkuhan on juuri ihanaa, kun ei ehditä vuoteesta kuin hätäisesti syömään. Elämä on kemiaa ja tietysti fysiikkaa: himoa ja voimisteluliikkeitä!

vuoden päästä nämä samat alkavat seurailemaan ja tekemään itseänsä tykö...siinä vaiheessa ei enää minua kiinnosta...
---------
huomattu on tuommoistakin. en tosin ole ollut iskemässä vaan ainoastaan kohtelias mutta on tullut kommenttia 'kai sä tajuut etten mä koskaan mee sänkyy su kaa'
jos kerran torjutaan niin multa menee kiinnostus.
sitten tulevat myöhemmin iskemään.
kummallista.

Totta kai henkilökemialla on valtavasti merkitystä! Olen tavannut useita hienoja, tosi kivoja miehiä, jotka ovat olleet kiinnostuneita seurustelun aloittamisesta, mutta jos en ole tuntenut fyysistä vetoa mieheen, en ole edes harkinnut asiaa. En usko, että vetovoima myöhemmin syntyy, jos sitä ei suht alussakaan ole.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita komeimpien mahdollisten miesten etsimistä tms. Minuun vetoavat esim. hieman tanakammat miehet, klassisen komeista en ole erityisen kiinnostunut. (En ole itse ylipainoinen ollenkaan.) Vaikea selittää, mutta joihinkin miehiin vain tuntee vetoa, toisiin ei. Uskon, että miehillä on sama juttu naisten suhteen, vai mitä? Onneksi en ole kovin ranttu, eli tunnen vetoa moniin miehiin. Oma mies on onneksi löytynyt, ja sekä fyysistä että "henkistä" vetovoimaa on löytynyt alusta asti!

Kyllä henkilökemialla on merkitystä. En voisi kuvitella alkavani seurustelemaan miehen kanssa, johon en yhtään tunne vetoa tai joka vain on "ihan kiva" siinä mielessä.

Joskus sitä törmää miehiin, joihin tuntee aivan kummallista vetoa. Vetää puoleensa kuin magneetti. Usein ne miehet ovat olleet "tavallisia" mutta minun mielestäni saakelin puoleensa vetäviä. Missähän vain ne kaikki sellaiset miehet lymyävät?

Tuon "kemiallisten ominaisuuksien" lisäksi täytyy löytyä myös yhteistä henkisellä puolella ja samoja kiinnostuksen kohteita. Niin sitten on täydellinen paketti;)

Kyllä minulle kemioiden yhteensopivuus on tärkein kriteeri suhteelle. Avioliittoni on kylmennyt intohimon suhteen melkein nollaan ja vakavasti mietin, kuinka kauan katson tilannetta. Jos en tunne toista kohtaan kuin lähinnä pelkkää sääliä, niin onko se oikein sen enempää toiselle kuin itsellekään???

Itselleni ulkonäöllä ei ole niin suurta merkitystä, mutta korvien väliset asiat täytyy olla samalla aaltopituudella. Silloin intohimokin syttynee kuin itsestään. Näin ainakin kuvittelisin. Kilttinä tyttönähän (vatattuna) en ole päässyt testaamaan;-)

Kemia on aina kemia :). Se joko pelaa tai sitten ei.Ja jos ei pelaa, ei siinä ole sitten mitään tehtävissä, paitsi kantapäät vastakkain ja "heippa".

Parisuhteita on monenlaisia. Yksi sopii yhdelle ja toisenlainen toiselle. Jos molemmat tietävät perusasiat ja hyväksyvät suhteen siltä pohjalta,niin se sopii heille. Kuka haluaa mitäkin.

Mutta kysymys oli miten pystyä siihen ja minun kohdallani vastaus on ei mitenkään.

Seksissä sillä kemialla on tosi suuri osuus. Voithan tavata tyypin joka on tosi kiva ja kaikin puolin OK,tutustut kunnolla ja huomaat että hän on kiinnostunut, mutta jostakin syystä ei vain kiinnosta.

Ja voit tavata tyypin,jota ei tarvitse katsoa kun kerran ja se on menoa silloin.Sukat vain pyörii jaloissa. Eipä siinä tarvita toisen tuntemista kun kemiat pelaa ne pelaa.

Eläköön kemia :)

tietenkin on:En todellakaan pysty seurustelemaan miehen kanssa joka ei sytytä seksuaalisesti!!!!!!

Niin, meitä on moneen junaan. Itse olen elänyt suhteessa nelisen vuotta, eikä suhde seksuaalisella puolella ole kovin intohimoinen minulle. Suhde muuten on erittäin tyydyttävä, rakastamme toisiamme hyvin paljon. Olemme toisillemme helliä ja vietämme yhä paljon aikaa kiinni toisissamme. Olemme keskustelleet suhteestamme ja todenneet, että olemme löytäneet toisistamme sielunveljet. Emme ole luonteeltamme kovinkaan samallaisia, mutta vastakohdat täydentävät toisiaan. Ilman häntä minusta tuntuu kuin osa minua olisi poissa. Suhteemme on ainoastaan vahvistunut vuosien saatossa.

Tietysti joskus tulee vastaan miehiä, jotka kiinnostavat minua seksuaalisella tasolla, mutta kun olen löytänyt jotain parempaa, miksi heittäisin kaikki pois? Tälläinen suhde on minulle paljon tyydyttävämpi, kuin sellainen, jossa joka tyydyttää vain seksuaalisella tasolla. Ja täydellistä miestä en ole löytänyt, enkä löydä. Olen hyvin onnellinen mieheni kanssa, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu, että tämä on se koko elämäni kestävä rakkaustarina.

Mutta kuten sanoin, meitä on moneen junaan =)

En koskaan voisi aloittaa suhdetta ellei kemiat pelaa.
Siksi juuri painiskelen ihmissuhdeongelman parissa, koska olen kemiallisessa reaktiossa vaikean miehen kanssa, ja totisesti teen kaikkeni ja vielä vähän enemmänkin että tästä tulee jotain.
Kyllä kahden ihmisen välinen jännite ja vipinä on MUST kaikessa yhteiselossa.

Mikä korvaa sen että kun sormeenpääsi koskettaa miehen sormenpäätä saat 100 megavatin slaagin? Tai kun tanssiessa keinutat lanteitasi rytmissä huomaat unelmiesi miehen samassa tahdissa ja muu maailma unohtuu?
Entäs kun vain näetkin miehen tai kuulet hänen kammottavan naurunsa, alavatsaasi kuristaa sanat sekoavat ja alat itsekin nauraa vaikka vitsi on ihan puujalkainen?
Mitähän nämä asiat lupaavat tulevasta?
Siitä hetkestä jolloin viimeinkin pääset rakastelemaan tuon taivaallisen olennon kanssa?
Tai sitten yhteiseen kotiin viettämään onnellista loppuelämää?

Kyllä se on tietyn miehen kemia joka naisen nivustaipeissa poltteen aiheuttaa ja ajaa epätoivoisiin tekoihin jotta asiat järjestyisivät parhain päin.

Ehkä naapurinrouva ei usko tähän, ehkä työkaveri ei usko tähän, mutta siedän vaikka tyhmänkin miehen jos meidän henkilökohtainen kemiallinen reaktiomme on oikea, siis kysymyshän on paljon muusta kuin pelkästä seksistä vaikka se on tälläiselle primitiivisesti reagoivalle aika tärkeä osa EI kaikki.

Kemia on kyllä välttämätön suhteessa, ei sitä muuten jaksa edes harkita alottavansa suhdetta jos ei tunne vetoa sitä miestä kohtaan, mutta se että tuntee vetoa jotakuta kohtaan, ei tarkota että siitä voisi suhde kehittyä.

Nimim. Kokemusta on ja jälkiviisaus jyllää, voisin sanoa että pahimmat virheeni suhderintamalla olen tehnyt miesten takia, joihin olen kokenut ylitsevuotavaa ja sähköistä vetoa niin että kaikki järki on sumentunut enkä ole pystynyt ajattelemaan ainuttakaan järkevää ajatusta viikkoihin.

Sokea himo jotain kohtaan estää näkemästä niitä epäkohtia mitä siinä persoonassa muuten olisi, ja normaalissa tilanteessa osaisi heti päätellä miksi suhde kyseisen tyypin kanssa on jo alkumetreillä tuhoontuomittu.

Muutamaa kukasta kukkaan hyppivää gigoloa myöhemmin osaan valita seurustelukumppanini järkevämmin, enkä anna pelkän himon johdattaa. Ei se seksi ole kaikki kaikessa, ja for the record, elämäni tyydyttävintä seksiä olen kokenut suhteessa jossa valitsin miehen hänen älynsä ja persoonansa mukaan, en sen mukaan miten märäksi hän saa pikkuhousuni katsomalla koiranpennunsilmillään ja ilmestymällä italialaisittain ruusu hampaissa ikkunan alle.

Usein voi olla jopa niin, että syy miksi jäin kaipaamaan ja himoitsin näitä gigoloja, oli se pieni tyytymättömyyden tunne jonka he jättivät kun aamusella karkasivat sängystäni, ja minä jäin huokailemaan kun en välttämättä ollutkaan lauennut sinä yönä, vaikka yö oli koostunut monenmonesta hikisestä ja intohimoisesta tunnista. Kun mies hurmaa, ja intohimo kuohuu, ja mies lähtee juuri ennenkuin tekee minut täysin tyytyväiseksi, niin automaattisesti se jättää minut kaipaamaan vielä jotain, ja kun tulkitsee tunteensa väärin, kuvittelee että kaipaa tätä miestä, vaikka tosiasiassa kaipaisi olevansa tyytyväinen ja tyydytetty.

Sitäpaitsi, ei se intohimo ole mikään on-off-juttu, sitä voi olla eri määriä eri ihmisiä kohtaan. Se että valitsen kumppanikseni miehen joka ei ehkä kiihota minua täysillä, niin hän kiihottaa minua sentään 80% teholla, ja kun kaikki muut asiat loksahtaa kohdalleen, en vaihtaisi enää kehenkään muuhun, koska kokonaisuus on 100%.