Mitä ihmettä tekisin..

Tässä minun tarinaani..

17-vuotiaina tutustuttiin, rakastuttiin, nyt 5v takana yhteistä taivalta, josta 2v asuttu yhdessä.

Viime syksynä alkoi tuntumaan puulle, niin meidän suhde kuin koko elämä, johtuen varmaan työttömyydestäni sun muusta. Jälkeenpäin ajatellen olin varmaankin masentunut, koska mikään ei innostanut. Tähän väliin sanottakoon, että olen ollut omistushaluinen ihminen.. Marraskuuhun asti mentiin vähän kuin sumussa, kunnes avomies päätti että haluaa mennä asumaan yksin (ei ole asunut koskaan yksin). Itse olen asunut 3v yksin nuorempana. Viikon sisään tästä päätöksestä löysin asunnon, jossa asustelen edelleen. Olimme eron jälkeen noin viikon verran näkemättä, mutta sen jälkeen aloimme nähdä melkein päivittäin, ja oli mukavaa. Tätä on nyt jatkunut sen kohta 3kk.

Mutta, ongelmana on se ettei mies osaa vieläkään päättää, haluaako olla yksin vai jatkaa suhdetta. Alkaa tuntua että tulen pian hulluksi tästä epätietoisuudesta. Onko meillä vielä toivoa?

Olen laittanut jo kertaalleen välit poikki, jolloin parin päivän jälkeen mies tuli ja sanoi että haluaa jatkaa, ja ettei meillä ole kiirettä mihinkään. Nyt kuitenkin taas ilmeni, että hänen mieli vaihtelee jatkuvasti. Tuntuu etten jaksa enää yhtään epätietoisuutta enkä surua ja itkua..ja hammastenkiristystä. Miten saan selvitettyä mitä mies tuntee minua kohtaan? Olen miettinyt asioita hirveän paljon, ja olisin valmis panostamaan tähän suhteeseen niin paljon..Mutta onko mies valmis? Epäilen..kiirettä minulla ei ole mihinkään, mutta kun tuntuu että hän olisi minulle täydellinen, enkä tahdo menettää häntä.. Hän on sanonut että hän joko jatkaa minun kanssa tai yksin, ei ole aikomuksia uutta etsiä. Asiallisia neuvoja, please..
31071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

---

Äänestä

Näin vähän vanhempana ihmisenä sanoisin, että kukaan ei ole toiselle täydellinen. Se on pelkkää kuvitelmaa. Joku sopii paremmin ja joku huonommin.

Myöskin miehelläsi nuo tunteet ja puheet menevät hieman yli. Melkein kaikki löytävät uuden onnen muutaman vuoden sisällä.

Katsele asioita rauhassa. Se, että olet kauhean kiinni ja riippuvainen toisesta ihmisestä, ei ole paras lähtökohta omien ongelmien ratkaisemiseen.

Äänestä
  • oLette vielä niin nuoria ,ei teillä ole kiire minnekään ja sopikaa toisillenne, että seukkaatte vähän aikaa ja toinen saaa ottaa yhteyttä ,jos on paha olla . mut älkää menkö sen pitemmälle vaan ootte niiko ystäviä. elämä on teillä edessä ja hätiköiden vaan pilaatte sen. ja kun olette olleet 17v asti ydessä ,niin jokin (vanha rakkaus pidättää teitä) yhes ,mut nyt vaan säännöt peliin ja mars ulos erilleen.Minusta ,sitten vasta tietää onko rakkautenne aikuisen oikeeta..terv. vanha mäkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyyhky kirjoitti:

Tässä minun tarinaani..

17-vuotiaina tutustuttiin, rakastuttiin, nyt 5v takana yhteistä taivalta, josta 2v asuttu yhdessä.

Viime syksynä alkoi tuntumaan puulle, niin meidän suhde kuin koko elämä, johtuen varmaan työttömyydestäni sun muusta. Jälkeenpäin ajatellen olin varmaankin masentunut, koska mikään ei innostanut. Tähän väliin sanottakoon, että olen ollut omistushaluinen ihminen.. Marraskuuhun asti mentiin vähän kuin sumussa, kunnes avomies päätti että haluaa mennä asumaan yksin (ei ole asunut koskaan yksin). Itse olen asunut 3v yksin nuorempana. Viikon sisään tästä päätöksestä löysin asunnon, jossa asustelen edelleen. Olimme eron jälkeen noin viikon verran näkemättä, mutta sen jälkeen aloimme nähdä melkein päivittäin, ja oli mukavaa. Tätä on nyt jatkunut sen kohta 3kk.

Mutta, ongelmana on se ettei mies osaa vieläkään päättää, haluaako olla yksin vai jatkaa suhdetta. Alkaa tuntua että tulen pian hulluksi tästä epätietoisuudesta. Onko meillä vielä toivoa?

Olen laittanut jo kertaalleen välit poikki, jolloin parin päivän jälkeen mies tuli ja sanoi että haluaa jatkaa, ja ettei meillä ole kiirettä mihinkään. Nyt kuitenkin taas ilmeni, että hänen mieli vaihtelee jatkuvasti. Tuntuu etten jaksa enää yhtään epätietoisuutta enkä surua ja itkua..ja hammastenkiristystä. Miten saan selvitettyä mitä mies tuntee minua kohtaan? Olen miettinyt asioita hirveän paljon, ja olisin valmis panostamaan tähän suhteeseen niin paljon..Mutta onko mies valmis? Epäilen..kiirettä minulla ei ole mihinkään, mutta kun tuntuu että hän olisi minulle täydellinen, enkä tahdo menettää häntä.. Hän on sanonut että hän joko jatkaa minun kanssa tai yksin, ei ole aikomuksia uutta etsiä. Asiallisia neuvoja, please..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu