mikä ihme siinä on kun ei meinaa loppu ex-muistelu.
Vaikka kuinka olen käyny kaikenmaailman jutut eli esm.jälleenrakennus-seminaarinkin,mutta kun ei.
Ex-llä jo uus kuviossa ollu vuosia,silti kirjoittelen viestejä jossa vielä kerron ne vääryydet jotka sain kokea esm.väkivaltaa.
Ex- ei vastaa ja en odota edes vastausta,mutta halusin vielä kertoa sille,miten pahalta se tuntuu vieläkin.
Onkohan vaikeampaa erota, jos on ollut väkivaltanen ja uskoton puoliso?
hän ei noteeraa mitenkään yhteydenottoihini.Miksi minä vielä rämmin suossa vaikka erosta vuosia.
Vaikka kuinka olen käyny kaikenmaailman jutut eli esm.jälleenrakennus-seminaarinkin,mutta kun ei.
Ex-llä jo uus kuviossa ollu vuosia,silti kirjoittelen viestejä jossa vielä kerron ne vääryydet jotka sain kokea esm.väkivaltaa.
Ex- ei vastaa ja en odota edes vastausta,mutta halusin vielä kertoa sille,miten pahalta se tuntuu vieläkin.
Onkohan vaikeampaa erota, jos on ollut väkivaltanen ja uskoton puoliso?
hän ei noteeraa mitenkään yhteydenottoihini.Miksi minä vielä rämmin suossa vaikka erosta vuosia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla sama tilanne.Itse lähdin yli vuosi sitten henkisen väkivallan vuoksi.Kaipaan ex;ää eikä kukaan muu tajua,miksi.Kaikki sanovat mua hulluksi,kun haikailen entisen perään.
Myös minullakin monia asioita,joihin haluaisin vastauksen.Ex löysi 2 kk mun lähdön jälkeen uuden,jonka kanssa meni kihloihin tunnettuaan naisen vain 5kk.Nyt he asuvat meidän entisesä kodissa ja se asia on särkenyt mut täysin!
Kaikista pahinta on tämä rahallinen tilanne,kun ei meinaa millään pärjätä,vaika kuinka yrittäisi pihistellä.Suorastaan vetää katkeraksi,kun on yksin ilman aikuisen tukea ja yrittää selvitä lasten kanssa.Mua inhottaa olla katkera,mutten voi sile mitään.Yritän löytää ilonaiheita ja muistaa,miten ahdistavaa elämä oli ex:n kyttäyksen alaisena.
Olen antanut itsellen luvan surra niin kauan kuin surettaa.Asioita ei voi kiiruhtaa.Voimia sinulle:)
Itselläni on hieman sama tilanne, vaikkakin olen mies...ymmärsin että molemmat edellä kirjoittaneet ovat naisia.
Nykyisen vaimoni, kuka tosin on pian ex koska eromme on harkinta vaiheessa, on vuosia muistellut ex:äänsä kummallisella "lämmöllä" vaikka hän joutui väkivallan ja uhkailun uhriksi useasti ja oli hän kai pettänytkin, tästä tosin ei ollut mitään näyttöä.
Vaimoni exä on ollut kuolleenna jo vuosia mutta silti hän on useasti verrannut minua häneen, ikäänkuin hän olisi ollut parempi vaikka minä en ole vaimoani koskaan lyönyt enkä pettänyt.
Tuntuu kurjalta että hakkaava pettäjä on hänen mielessään ollut parempi mies kuin minä.
Ja nyt varmaan kaikki ajattelevat että eihän tuolla ole mitään väliä koska tehän eroatte, mutta kyllä sillä on näiden vuosien aikana ollut aika isokin henkinen merkitys...
teillä meni vuosien kärsimykset hukkaan. Ihminen optimistina voi toivoa, että suhde muuttuisi paremmaksi, vaan usein ei niin käy.
Itsellä aikanaan kävi niin, että nalkuttava akka kävi loppujen lopuksi vieraissa ja totesi, että "Enhän mie siuta niin rakastanutkaan". Katkerinta tässä oli se, että se vei lapset mukanaan. Oikeastaan mikään muu siinä ei juuri harmittanut, mutta oli aika katkeran tuntuista alkaa maksaa ruokkoja tällaiselle ihmiselle.
makseta lapsille.
menee x:n tilille. Enkä minä sitä valita, että lasten menoihin ylipäätään joutuu rahaa laittamaan, vaan sitä, että lapset autom. laitetaan äidin huollettavaksi, vaikkei tämä edes itteensä kykene elättämään.
Rauhoitu miettimään mitä ihmettä oikein kaipaat, huomaat, että et mitään.
Päästä irti jo, myrkytät itsesi kaunalla, josta kärsit vain sinä itse. Et myöskään pääse elämässä eteenpäin noin, anna hänen mennä ja avaa silmät katsomaan eteenpäin omaa elämääsi, rakenna siitä mahdollisimman hyvä.
mitä minä kaikaan.....:en mitään,totta on ja eteenpäin vaan.
...niitä kirjeitä? Minun ex ei halunnut myöskään. Hän kyllä siitä sanoi joskus, mutta ajattelin hänellä kuitenkin olevan paha olo omalla tavallaan. Siksi kirjoittelin. Ja kuvittelin että luki niitä.
Tyttäreni sitten kertoi miten mies oli reagoinut kirjeisiin. Joka kerta repi ja heitti roskiin. Joskus suoraan takkaan. Pari kertaa mies oli kysynyt tytöltä olenko järjissäni ja uskaltaako tytärtä enää päästää luokseni. Mies oli siis luullut että olen seonnut.
Tuo oli minulle tietysti kova järkytys mutta vähitellen aloin ymmärtää, ettei miehellä ollut mitään samanlaisia ajatuksia kuin minulla. Hän ihan oikeasti oli alkanut kammota ja inhota minua. Sen huomaa vieläkin vaikka sitten lopetin kirjoittelut.
Jossain vaiheessa aloin hävetä käytöstäni mutta ajan mittaan tässä olen päässyt senkin yli, melkein. Olisin niin kaivannut silloin jonkun pitämään kynäni aisoissa. Selittämään, että vaikka mies käy eroaan läpi, hän käy sen omalla tavallaan ja minä vain pahensin meidän välejä omalla tavallani. Miehelläni oli myös toinen nainen jonka kanssa on vielä naimisissa. Vielä-sanaa käytän siksi etten uskonut tietenkään suhteen kestävän saati että olisi avioliittoon menneet.
Vuosien kuluessa olen oppinut ymmärtämään, etteivät ihmiset ajattele kuten itse haluaisin heidän ajattelevan tai tuntevan. Vasta parin viime vuoden aikana olen oppinut elämään ilman miestä edes ajatuksissa tai muistoissa. Se on kummasti helpottanut. Meni monta vuotta "hukkaan" kun kieriskelin miehessä. Niitä vuosia en saa takaisin, mutta toivon monelle muulle eroavalle, että ymmärtää ottaa heti oman elämänsä haltuun ja antaa myös entiselle puolisolleen saman oikeuden. Pitkän päälle se kannattaa.