Taivas ja Helvetti on totta !

ready

15

984

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turha

      Ihmisen kaikki muistot ovat aivoissa ja jos aivot eivät toimi, mikä on kuoleman jälkeen aika yleistä, ei muistiin voi lisätä mitään. On sama asia muistella mitä tapahtui kuoleman jälkeen kuin mitä tapahtui ennen syntymää - mahdotonta. Muistoja kuolemasta ei voi olla, elleivät ne ole kuviteltuja.

      Ainiin, hihhulien muistot tallettuu sieluun, ei aivoihin. Itseasiassa hihhulit eivät tarvitse aivojaan mihinkään, koska he varmaan myös ajattelevat sielullaan.

      • Selena

        Ottamatta sen enempää kantaa alkuperäisen viestin väitteeseen, että taivas ja helvetti olisi olemassa, vastaan sinulle "turha" omasta näkemyksestäni.

        Ajatteluun täällä maan päällä tarvitaan tottakai aivot. Aivot käsittelevät informaation ja edustavat järjen ääntä. En tiedä tuosta sielulla "ajattelemisesta". Sielun ymmärrän meidän ydinolemuksena.

        Sielu edustaa sitä, mitä me tosiasiassa olemme. Egon näen harhana; egolla on mielihaluja ja pyyteitä toisin kuin sillä, mikä me aidosti olemme. Se, mikä me todella olemme, siihen me myös pyrimme.

        Tavoittelemme totuutta, kauneutta, hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta jne., koska ne ovat niitä asioita, jotka eivät löydy egon hallitsemasta maailmasta ainakaan kovin täydellisinä.

        Se, että ihmisellä voi olla muistikuvia kuolleena olemisesta, johtuu siitä, että tietoisuus säilyy. Aivot (=ajattelu) ja tietoisuus (=tahtominen) ovat kaksi eri asiaa, vaikkakin täällä maan päällä koemme ne samoiksi asioiksi. Kollektiivinen tietoisuus on kaikkien yhteistä pääomaa.

        Tietoisuus ilmenee siinä, että pystyy tavoittamaan jonkin ajatuksen, asenteen tai tapahtuman itsensä (=egon) ulkopuolelta ilman, että on järkiperäistä tietoa siitä. (Ydinolemus ei ole erillinen toisin kuin ego.)

        Olin kotona, kun kuulin, että posti tuli ja vielä sen, kun postinjakaja meni seuraavalle ovelle ja pudotti sinne jotakin eli jatkoi eteenpäin. Samassa minulle tuli vahvasti sellainen tunne, että kohta postinjakaja soittaa ovikelloa. Ehdin miettiä, miten homssuiselta näytän kotivaatteissa ja meikittömänä, koska en ollut ollut liikenteessä kyseisenä päivänä.

        Meni jonkin aikaa ja ajattelin, että nämä ovat näitä minun "höpö höpö"-juttuja taas. Hetken kuluttua ovikello soi ja postinjakaja antoi paketin - ei ollut mahtunut luukusta. No tämä voi olla sattumaa, mutta ei ole ainut kerta. Tämän koin asiana, jossa tavoitin jotakin kollektiivisesta tietoisuudesta tai ainakin tuon postinjakajan...

        Muistutan vielä, että linkin alla esitelty tapaus ei ole ainoa. Myös erilaisia kokemuksia on, kuten kirjassa Shanti Devi - Kertomus jälleensyntymästä, jota pidetään tieteellisesti todistettuna tapauksena. Tapausta tutkivat Intian korkea-arvoiset viranomaiset ja Mahatma Gandhi.

        Rauhaa ja rakkautta!


      • TUTKIJA

        IHMINEN ITSE ON SIELU-1 MOOS 2:7. IHMISEEN EI TULLUT SIELU . KUN IHMINEN KUOLEE NIIN SIELU KUOLEE (VAIKKAKIN SE VOI OLLA JUMALAN MUISTISSA). rAAMATTU EI MISSÄÄN VAIHEESSA PUHU SIITÄ ETTÄ IHMISELLÄ OLISI JOKIN ERILLINEN OSA JOKA IRTAANTUISI . "SE SIELU JOKA SYNTIÄ TEKEE SEN ON KUOLEMALLA KUOLTAVA." HESEKIEL 18:4, JESAJA 53:12, JOB 11:20


    • Buuu

      Ai helvetti on totta? Onko sitten saatana, perkele, vittu ja paska myös totta?

      • maria

        elikkä saatanaa ja perkelettä. Ne kaksi muuta on ihan varmasti totta ja olemassa.... :)


      • tutkija

        Helvetti on totta- ei niin kuin lut kirkko opettaa. Hebrean kielessä seol ja kreikassa haades tarkoittavat ihmiskunnan yhteistä hautaa. Eli se on tiedoton tila. Esim job pyysi Jumalaa kätkemään hänet helvettiin eli tuonelaan kärsimystensä keskellä. Varhaisen raamatunkääntäjien isepintainen tapa kääntää seol ja haades ja gehenna sanalla helvetti on aiheuttanut paljon sekaannusta.(encylobedia americana 1942). Saatana ja Perkele taas ovat Jumalan luoma henkipersoona. Yksi enkeleistä joka halusi itselleen saman vallan kuin Jumalalla. Vittu sana taas löytyy jo pari tuhatta vuotta sitten käytössä olleesta sanastosta ja jos et vielä tiedä niin kyllä se on olemassa. Jonain päivänä sinäkin saatat löytää sen. Ja vaikka Ido on keksitty niin kyllä ainakin meillä paska tarttuu siihen . Tuu vaikka itte kattomaan jos et usko


      • Buuu
        tutkija kirjoitti:

        Helvetti on totta- ei niin kuin lut kirkko opettaa. Hebrean kielessä seol ja kreikassa haades tarkoittavat ihmiskunnan yhteistä hautaa. Eli se on tiedoton tila. Esim job pyysi Jumalaa kätkemään hänet helvettiin eli tuonelaan kärsimystensä keskellä. Varhaisen raamatunkääntäjien isepintainen tapa kääntää seol ja haades ja gehenna sanalla helvetti on aiheuttanut paljon sekaannusta.(encylobedia americana 1942). Saatana ja Perkele taas ovat Jumalan luoma henkipersoona. Yksi enkeleistä joka halusi itselleen saman vallan kuin Jumalalla. Vittu sana taas löytyy jo pari tuhatta vuotta sitten käytössä olleesta sanastosta ja jos et vielä tiedä niin kyllä se on olemassa. Jonain päivänä sinäkin saatat löytää sen. Ja vaikka Ido on keksitty niin kyllä ainakin meillä paska tarttuu siihen . Tuu vaikka itte kattomaan jos et usko

        Helvettikö tiedoton paikka? Eikä helvetisä ole, jos meinaa raamattua uskoa:

        http://www.av1611.org/hell.html


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kannattaa perehtyä noitten mielikuvitusjuttujen historiaan, jos niihin tuntee noin kovaa kiinnostusta. Kristinuskohan perustuu muinaisten juutalaisten uskomuksiin. Heille helvetti oli täysin tuntematon asia. Sen sijaan he uskoivat, että ulkoavaruudessa leijailee rakennuksia ja kokonaisia kaupunkeja, joissa jumalat ja kaikenkarvaiset mielikuvitusolennot asustelevat.

        Tuosta tietopläjäys vaikka pukinkonttiin: https://www.adlibris.com/fi/kirja/jesus-from-outer-space-9781634311946


    • Anonyymi

      Minusta saatana on totta. Kuinka niin ?
      Löytyy ihmisiä, jotka väittää ettei saatanaa ole.

      • Anonyymi

        Kristityt eivät keksineet Saatanaakaan itse. He pöllivät senkin mielikuvitusolennon muinaisilta juutalaisilta, jotka puolestaan olivat pöllineet sen vielä muinaisemmilta persialaisilta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus

        Tuosta samasta innoituksen lähteestä syntyivät myös Star Wars elokuvat.


    • Anonyymi

      000000

    • Anonyymi

      Uudestisyntyminen on totta, jossei ole valmis ikuiseen elämään!😇😇😇

    • Anonyymi

      Taivaaseen pääsevät kaikki, jotka ovat tulleet uskoon. Se tarkoittaa, että olemme ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen syntiemme sovittajaksi ja elämämme Herraksi, sekä sitten pysymme uskontiellä elämämme loppuun asti. Videopuheessa on toimivat ohjeet, miten pysymme uskossa:
      https://youtu.be/y3_k-gmuIqg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      102
      2334
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      222
      1950
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1762
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      102
      1334
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      38
      1260
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1128
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      842
    8. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      691
    9. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      47
      685
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      680
    Aihe