Kertominen

esimiehelle

Millaisia kokemuksia on, kun yritätte kertoa kiusaamisesta esimiehelle? Entä kun kiusaajanne sattuukin olemaan esimiehen pysyvässä suosiossa? Erään kiusatun kohdalla kiusaaja oli mustamaalannut uhriaan pomolleen sen verran valheellisesti, että esimiehelle oli muodostunut jotenkin väärä mielikuva uhrista. Kiusaaja nuoleskelee esimiestä minkä ehtii ja kerää kaikki pisteet itselleen, vaikka kiusaaja tekee työnsä välillä huolimattomasti. Kiusaaja jättää töitään muiden tehtäväksi ja vaatii, että muiden tulee tehdä rutkasti enemmän työtä sillä häntä ei huvita työtä tehdä. Jos eivät tee hänen sanelemiaan töitä, alkaa pahempi kiusaaminen ja takanapäin puhuminen.
Jos ette kiusaamisesta voi sanoa esimiehellenne, kannattaa varmaan suoraan siirtyä esimiehen ylitse ylemmälle portaalle?
Yleensä varmaankin parasta lähteä, jos tuntee itsensä kiusatuksi ja kun kiusaaja on pomon suosiossa, eikä pomo näin ollen jostain syystä usko kiusaajan olevan kiusaaja.

16

2095

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • 17283940

        Meille tulee sijaiset ja tuuraajat kaupungin eräästä laitoksesta.Eräskin tyyppi ,jolla ei ole mikäänlaista oikeutta pomottaa eikä siihen vaadittavaa koulutusta,on säännöllisesti pomon kutsumana meidän vakio-ja osapäiväduunareiden seassa tekemässä selvitystyötä työpaikan ongelmista ja ongelmatapauksista.Hänen naamansa on tunkemassa joka paikkaan ja kysymykset koskevat tiettyjä tapoja ja henkilöitä.Ei meinaa setä pysyä housuissaan kun pitää hoitaa pomolle tietoja pitkin päivää.


    • varoitus

      esimiehelle ei yleensä kannata mennä kertomaan kiusaamisesta. Heidät on organisaatiotasolta evästetty hoitamaan kiusaamistapaukset niin, että he lähettävät kiusatun työterveyshuoltoon ties millä verukkeella, vaikka ensin pitäisi työsuojelupiirin ts. luottamusmiehen ja muun työsuojeluhenkilökunnan käydä tilanne työpaikalla selvittämässä.
      Mutta kun työntekijän suoraan laittaa työterveyshuoltoon, vältytään tältä ongelmalta. Eli työntekijälle kirjoitetaan mielenterveysonglmaisen paperit ja asia on sitten sillä selvä. Sen jälkeen se kiusaaminen vasta alkaakin, eikä enää ole mitään mahdollisuutta puolustautua.

      • varoitan myös

        Omassa tapauksessani esimiehelle kertominen aiheutti valtavan vastahyökkäyksen jossa mentiin jo laillisuuden rajoille. Tavanomaiset mielenterveyden kyseenalaistamiset mukaan lukien kuten tapauksissa kuuluu. Samoin ammattitaidon alentaminen kuului asiaan.Samoin törkeiden huhujen levittäminen. Kiusaamista ei esiintyisi jos esimies olisi tehtäviensä tasalla, pikkupomoista puhumattakaan. Heikko johtaja valitsee kaltaisensa. Yleisesti ottaen jos kiusaaminen on jatkunut jonkun aikaa, niin työyhteisössä kaikki sen tietävät, esimies mukaan lukien. Jos hän on kuitenkin katsonut parhaimmaksi olla puuttumatta niin sanominen pahentaa tilannettasi.Laki velvoittaa kyllä, joten on helpompi ja halvempi antaa yhden mennä. Tosin näissä tapauksissa sen yhden jälkeen tulee toinen. Kun kiusaaminen on aloitettu niin se ei tule koskaan loppumaan ja sen kitkeminen on liki mahdotonta kun aikaa kuluu. Esimiesten toimimattomuus antaa luvan kiusaamiseen ja kiusaajat tämä tietävät. Muut kyllä alkavat vieroa kiusaajia ja heidän maineensa likaantuu yhtälailla, tosin hitaamalla viiveellä. Neuvoisin lähtemään ajoissa.


    • sanoa,

      että pomo joka kerää ympärilleen nuoleskelijoita ts. kätyreitä, on esimiestaidoiltaan varsin alkeellinen. Tietysti kätyrin luonteenpiirteen omaavat ihmiset puhuvat pahimmista kilpakolleegoistaan p....aa, sillä hehän nuoleskelullaan pyrkivät vain korottamaan itseään pomon silmissä. Joka eniten häntää liehuttaa, se pahiten myös selkään puukottaa. Varsin alkeellista psykologiaa.

      Kannattaisi lukea esimiesoppaita ja vaikka hallitsijoiden elämänkertoja, niistä saa paljon mieltä herättelevää tietoutta, mikäli mielii ihmiskäsittelyä osaavaksi pomoksi.

    • kommentti

      = esimies, joka kuuntelee juoruja, ei mielestäni sovellu esimieheksi..

      Ihmisiä kaikki tyynni, mutta oikean ja väärän erottaa toisistaan jo alle kouluikäinen lapsi. Jos ei esimies sitten osaa kuin hajottamalla hallita.

      Esimies, jolle oma valta-asema on firman etuja tärkeämpi, tekee kyllä epävarmuudessaan kaikkensa, hyökkää vaikka kesätyöntekijän tai oman sihteerinsäkin kimppuun, jos hän yhtäkkiä päättää että joku muu uhkaa häntä olemalla liian "fiksu". Naisvaltaisilla aloilla tähän saattaa riittää koulutus, kielitaito tai vaikkapa pelkkä ulkonäkö.

      On nämä nähty.

      • Työelämässä kaiken kokenut

        Minun kokemus pohjois-savossa oli se, ettei esimieheni ryhtynyt mihinkään toimiin kiusaamisen estämiseksi. Lopuksi, kun lähdin pois hän vain sanoi että oma vikasi. Siis hän puolusti omia suojattejaan ja työnteon häirintää.


      • samaa

        mieltä. Esimies joka hajoittaen hallitsee, tuhoaa firman työilmapiirin ja heikentää olennaisesti tulosta. Lisäksi tällaisen henkilön lähellä työntekijät eivät viihdy, ja vaihtuvuus on huomiotaherättävän suurta.

        Itse olen tällaisen pomon alaisena, enkä voi kun ihmetellä firman tapoja. Miksi isommat pomot eivät huomaa missä mennään? Siksi, että pomoni on myös taitava puhuja, joka kääntää epäonnistumiset työntekijöidensä syyksi. Hänessa on kaikki narsistisen persoonallisuushäiriöisen toimintatavat havaittavissa.

        Surettaa oikein firman puolesta, jonka ylin johto on kehittänyt hyvän konseptin, mutta joka pomoni toiminnan vuoksi nyt pilataan ja loataan. Irtisanoutuneet työntekijät eivät varmaan keksi hyvää sanottavaa kohtelustaan ja työpaikkailmapiiristä ja huono maine leviää.

        PItäisi ymmärtää, että työntekijät ovat yrityksen voimavara ja käyntikortti ulospäin. Jos työntekijöitä kohdellaan ala-arvoisesti, se paitsi heikentää tulosta, myös suttaa firman kilpeä ulospäin.


    • menoa töissä

      Tuo on nähty; kiusaaja, esimies tässä tapauksessa, epäilee kiusatun mielenterveyttä ylimmälle johdolle, tekee omia johtopäätöksiään ja myhäilee tyytyväisenä, jos saa jonkun puolelleen.

      Järjestää tilanteita, joissa saa kiusatun näyttämään juuri siltä, mitä itse mainostaa. Jättää huomioimatta yhteisissä kokouksissa, ei puhu eikä kysy mitään kiusatulta. Sitten takana päin haukkuu sosiaalisesti rajoittuneeksi. Kun ensin saa väsytettyä kiusatun ja riistettyä tältä itseluottamuksen ja työkyvyn, on hyvä esittää "tuotostaan" eteenpäin työrajoitteisena.

      Tämä kyseinen pomo ei tee työpaikalla juuri mitään. Kiusattu korjaa pomon virheitä ja tekee sen työpaikan toimivuuden takia. Kiusattu paahtaa itsensä uuvuksiin ja kiusaaja kerää johdolta kiitokset ja hedelmät.

    • no, entäs jos

      No, entäs jos toimitusjohtaja on alkoholisti joka päivisinkin saattaa vastata niin humalassa puhelimeen, että ei saa puheesta mitään selvää. Mikä sitten neuvoksi, eikä ko, henkilö muutenkaan välitä asioista kun on kärähtänyt mm, rattijuoppoudestakin. Että sellaista.

    • Pupuli-72

      Vastaus kiusaajan käytökseen on että "hän" on hän. Tuo "hän" on jo ajanut yhden, ellei useampiakin työntekijöitä yrityksestä ulos omalla käytöksellään! Johtajat ottavat vain kannan, ettei asialle voi mitään. Mutta nyt on hänellä vastassa ihminen joka ei ota vastaan mitä vain ja on valmis taistelemaan. Tilanne on edennyt siihen ettei vaihtoehtoja ole, teen kaikkeni asian lopettamiseksi! Tämä nainen on kiusannut ennen minua jo minua ja luulee olevansa vain hyvä työssään. Nyt on tämän leikin loppu, olen luottamustehtävissä joten minulla on irtisanomissuoja ja "hän" vain vanha työntekijä. Nyt on hänen aikansa tässä yrityksessä ohi ja siitä minä pidän huolen! Toivon sydämestäni kaikille kiusatuille voimia ja neuvon pistämään asian eteenpäin koska et sinä en minä ei kukaan ole oikeutettu epäasialliseen kohteluun. Ole se mikä olet ja puolusta itseäsi. Saattaa olla olla että joudut edelleen seuraavassa työpaikassa kiusatuksi heikkoutesi takia, joten toimi kun siihen on tarvetta! VOIMIA! Vain vahvat pärjäävät...

    • Ujhggyyjk

      Uppoop

    • Kunnalliseltakenkää

      Kun esimies on kiusaaja, on aika vaikea toimia mitenkään. Varsinkin kun hän on suojannut selustansa kertomalla sinusta muunneltua totuutta omalle esimiehelleen ja maineesi on jo valmiiksi pilattu, vaikka et vielä edes tiedä sitä.
      Jos ohitat esimiehesi ja menet kertotaan siitä ylemmäs, ei sinua usko kukaan, vaikka olisit kerännyt jonkilaisia todisteitakin kiusaamisesta. Lopputulos on, että joudut lähtemään tavalla tai toisella, siitä kiusaaja pitää huolen.
      Toisaalta isoissa firmoissa esimiehesi yläpuolella saattaa olla riittävästi järkeä ja objektiivisuutta, jotta kannattaa kokeilla miten käy. Tuskin tilanteesi kuitenkaan huononee olennaisesti. Jos saat luottamushenkilön tueksesi, siitä saattaa myös olla apua.

      • Kjhfkuggulhghvjkhg

        Valtiolla homma menee niin, että esimiesasemassa olevan sana painaa aina enemmän kuin alaisen eli pomoa uskotaan, alainen vain aukoo päätään. Lisäksi jokainen esimies seisoo toisen esimiehen takana, vaikka tällä olisi "savuava ase" kädessä. Näin menetellen mistään epäasiallisesta kohtelusta tai käytöksestä ei kannata sanoa mitään, ellei ole pomon lemmikki. Oikeasti ongelmia on paljonkin, mutta niitä ei käsitellä.


      • wtrewrew

        Juups- jos ongelmista tavallinen työntekijä rohkenee ilmoittaa esimiehelle, voi siitä alkaa aika härdelli ja kauaskantoiset seuraukset näkyä "valittajan" arjessa.


    • Esimiestyö

      Hankalastakin kiusaajatyypistä pääsee irti. Firman johto voi erottaa ja antaa potkut kenelle vaan. Laiton irtosanominen on aina mahdollista. Jos poispotkittu kiusaaja vaatii korvauksia "laittomasta" irtisanomisesta niin se on aina pienempi riita kuin jatkaa samalla tavalla hamaan tulevaisuuteen. Hyvä esimies osaa monitoroida ihmisten tekemistä yllättävänkin hyvin niin halutessaan ja näkee todellisuuden jos vain on opetellut. Esimiestyö on jatkuvaa itseopiskelua. Laakereilla ei voi lepäillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      114
      1361
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    14. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      96
      459
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe